Kotitalouksien taloudellisen toimeentulon keskeinen osa on tulojen lisäksi varallisuus. Sekä tulo- että varallisuuserot kasvoivat Suomessa 1990-luvun lopussa. Tuloerojen kasvu oli tuolloin OECD-maiden nopeinta.

Todennäköisesti pysyväksi jäävän tasomuutoksen jälkeen tuloerot ovat tällä vuosi­tuhannella toistaiseksi pysyneet melko vakaina. Sen sijaan varallisuuserot näyttäisivät kasvaneen myös talous- ja finanssi­kriisin jälkeen.

Tarkastelen tässä artikkelissa tulojen ja varallisuuden yhteyttä, pienituloisuutta ja varallisuutta sekä varallisuudesta saatavia tuloja.

Varallisuuserot tuloeroja selvästi suuremmat

Tuloerojen ja varallisuuserojen kehitys käy ilmi kuviosta 1. Siinä on kolme perusviestiä.

Ensinnäkin varallisuuserot ovat huomattavasti suuremmat kuin tuloerot. Toiseksi, varallisuus­erot ovat kasvaneet jonkin verran myös talous- ja finanssi­kriisin jälkeen, tuloerot eivät. Kolmanneksi, tiedämme varallisuus­eroista paljon vähemmän kuin tuloeroista.

Varallisuuserojen kehityksen arviointi on myös epävarmempaa kuin tuloerojen. Varallisuus­erojen kasvun 1990-luvun lopulla vahvistavat kuitenkin myös tiedot verotettavan varallisuuden jakautumisesta, mutta verotietoja on vain vuoteen 2005 asti varallisuus­veron poistamisen vuoksi.

Varallisuus tarkoittaa nettovarallisuutta. Se saadaan laskemalla yhteen oman asunnon arvo, muut reaalivarat sekä rahoitusvarat ja vähentämällä niistä velat. Tuloja ovat käytettävissä olevat rahatulot, lukuun ottamatta laskennallista asuntotuloa mutta mukaan lukien myyntivoitot. OECD on julkaissut käsikirjan tulo-, varallisuus- ja kulutus­käsitteistä mikrotilastoissa (OECD, 2013), jota sovelletaan myös Tilasto­keskuksen tilastoissa.

Kuvion tiedot nettovarallisuuden eroista perustuvat Tilastokeskuksen määrävuosina tekemiin varallisuus­tutkimuksiin (Tilastokeskus, 2018). Tuloeroista on vuosittaista tietoa vuodesta 1986 alkaen, sitä aiemmat tiedot ovat viiden vuoden välein tehdyistä kulutus­tutkimuksista.

Toimeentuloerojen kolmas ulottuvuus on kulutus. Viimeisimmän eli vuoden 2016 kulutus­tutkimuksen mukaan kotitalouksien kulutuserot kaventuivat selvästi edelliseen tutkimus­kertaan eli vuoteen 2012 verrattuna.

Varallisuuden kartuttaminen vaatii aikaa ja varallisuuserot kuvaavat ajan myötä kertyneen varannon jakautumista yhdellä ajanhetkellä. Tuloeroja taas mitataan yleensä vuosituloilla eli kyse on yhden vuoden aikana saaduista tuloista. Kun tulojen mittausaikaa pidennetään, tuloerot kaventuvat.

Kuviossa 1 tuloerot on laskettu myös kuuden vuoden tuloista. Tällöin tuloerojen taso on vajaan kymmenyksen pienempi kuin yhden vuoden tuloilla mitatut erot. Perustulos ei kuitenkaan muutu: tuloerot kasvoivat 1990-luvun lopussa, jonka jälkeen kasvu tasaantui[1].

Suurituloisin kymmenys omisti kolmasosan nettovarallisuudesta

Varallisuus ja tulot ovat toki yhteydessä toisiinsa, sillä varallisuudesta saatavat tulot ovat pääsääntöisesti mukana tuloissa. Esimerkiksi sijoitus­asunnoista saadaan vuokratuloa ja osake­omistuksista osinkotuloa. Yksiselitteinen yhteys ei ole, eivätkä kaikki varallisuuslajit tuota rahamääräisiä vuosituloja. Tärkein näistä on oma asunto.

On siis mahdollista, että tuloerot ja varallisuuserot muuttuvat eri tavoin – palaan tähän artikkelin lopussa. Katsotaan kuitenkin ensin, miltä netto­varallisuuden ja tulojen yhteis­jakauma näyttää.  

Taulukossa 1 tulojen ja varallisuuden välistä yhteyttä kuvataan sillä, kuinka moni kotitalous on samassa ryhmässä sekä tulojen että nettovarojen mukaan vuonna 2016.  Sekä varakkaimmassa että suuri­tuloisimmassa kymmenes­osassa oli 4,4 prosenttia kotitalouksista eli 117 300 taloutta.  Vastaavasti sekä vähävaraisimman että pienituloisimman 40 prosentin joukkoon kuuluvia oli 23,4 prosenttia kotitalouksista (627 000 taloutta).

Suurituloiset ovat harvoin vähävaraisia tai pienituloiset varakkaita, sillä osuudet ovat alle prosentin. Kotitalouksia oli yhteensä 2,67 miljoonaa vuonna 2016. 

Taulukko 2 puolestaan kertoo nettovarallisuuden arvon jakautumisesta. Ensimmäisestä sarakkeesta nähdään, että varakkain kymmenesosa kotitalouksista omisti nettovaroista noin 47 prosenttia vuonna 2016 ja neljä vähävaraisinta kymmenystä 2 prosenttia. Varakkaimman kymmenyksen osuus tuntuu suurelta, mutta kansainvälisessä vertailussa se on OECD-maiden keskitason alapuolella (Balestra & Tonkin, 2018).

Taulukon 2 ensimmäinen rivi puolestaan kertoo netto­varallisuuden jakauman tuloryhmän mukaan. Tuloryhmittäin nettovarallisuus ei jakaudu yhtä epätasaisesti kuin varallisuus­ryhmittäin.  Suurituloisin kymmenesosa omisti noin kolmanneksen netto­varallisuudesta, neljä pienituloisinta kymmenystä noin 18 prosenttia. Kotitaloudet, jotka olivat sekä varakkaimmassa että suuri­tuloisimmassa kymmenyksessä, omistivat nettovaroista noin 27 prosenttia. Sekä pieni­tuloisimmassa että vähä­varaisimmassa ryhmässä olevien osuus nettovaroista oli noin 0,9 prosenttia.

Varallisuus vaimentaa eläkeläisten ja yrittäjien pienituloisuutta 

Edellä tarkastellun pienituloisimman 40 prosentin tulokehitys on yksi YK:n kestävän kehityksen indikaattoreista. Pienituloisuuden yleisempi määritelmä on suhteellinen pienituloisuus. Pienituloisen rajana on yleisimmin joko OECD:n käyttämä puolet mediaanitulosta tai EU:n tilastoviraston Eurostatin käyttämä 60 prosenttia mediaanitulosta.

Viime vuosina sekä OECD että Eurostat ovat tuottaneet pienituloisuuden ja vähävaraisuuden yhdistäviä indikaattoreita. Näissä vähävaraisuutta mitataan suhteessa pienituloisuus­rajaan määrittämällä, kuinka monta kuukautta kotitalous voisi ylläpitää määrättyä vähimmäis­toimeentuloa varallisuudellaan (ns. ”asset-based poverty”).   OECD on soveltanut kolmen ja kuuden kuukauden varallisuusrajoja.

Vuonna 2016 pienituloisen raja oli 1 200 euroa kuukausitasolla yhden hengen taloudelle (14 430 euroa vuodessa), kun raja on 60 prosenttia mediaanista. Jos varallisuusraja on kolme kuukautta, pitäisi yhden hengen taloudella olla varoja siis 3 600 euroa.

Muille kuin yhden hengen talouksille pienituloisuusraja on kerrottava kotitalouden kulutus­yksiköiden määrällä.   Kahden aikuisen ja kahden lapsen lapsiperheellä varoja pitäisi olla 2,1 x 3 x 1 200 eli yhteensä 7 560 euroa, sillä tällaisessa taloudessa oletetaan olevan 2,1 kulutusyksikköä Eurostatin kulutusyksikkö­asteikon mukaan. Varallisuusrajat siis vaihtelevat kotitalouden rakenteen mukaan.

Vuonna 2016 pienituloisiin kotitalouksiin kuului 623 000 henkilöä eli 11,5 prosenttia väestöstä. Näistä pienituloisiin ja vähävaraisiin kotitalouksiin kuului 421 500 henkilöä, kun käytetään kolmen kuukauden rajaa ja likvidiä rahoitus­varallisuutta (talletukset, sijoitusrahastot, pörssiosakkeet). Tämä on 7,8 prosenttia väestöstä.

Pienituloisia, mutta varallisuusrajan ylittäviä oli siis noin 200 000. Suhteellisesti tarkastellen varallisuus vaikuttaisi eniten eläkeläisten ja yrittäjien pienituloisuus­asteisiin, jotka liki puolittuisivat.  Pienituloisten osuudet olisivat edelleen suurimpia työttömillä ja opiskelijoilla. Prosentti­yksiköissä suurin pudotus olisi opiskelijoilla.

Puskuriajanjakson lisäksi avoin kysymys on, mitä varallisuuteen luetaan. Edellä on käytetty likvidejä rahoitusvaroja eli ”hätävaroja”. Toinen yleinen käsite on netto­varallisuus ilman oman asunnon nettoarvoa, jolloin vähävaraisia olisi vähemmän. Olen tarkastellut ns. ”varallisuus­köyhyyttä” ja eri laskenta­vaihtoehtoja tarkemmin Suomen aineistolla muutama vuosi sitten erillisessä artikkelissa (Törmälehto, 2012).

Omaisuustuloilla vahva yhteys tuloerojen muutoksiin

Palataan lopuksi siihen, miten varallisuus ja niistä saatavat tulot vaikuttavat tuloeroihin. Omaisuustulojen osuus tuloista on kasvanut 1990-luvun puolivälistä ja ne ovat hyvin keskittyneitä suurituloisille. Omaisuustulojen muutokset muuttavat tuloeroja, mutta missä määrin varallisuuden muutokset välittyvät omaisuustuloihin?

Omaisuustuloja ovat mm. osinkotulot, vuokratulot ja myyntivoitot. Niiden vahvaa yhteyttä tuloerojen muutoksiin havainnollistaa kuvio 3. Siinä pystyakselilla on tuloerojen ja vaaka-akselilla omaisuustulojen vuosimuutos vuosina 1996–2016.  Esimerkiksi 1990-luvun lopun ”Nokia-vuosina” omaisuustulot kasvoivat yli neljänneksellä vuosittain. Samalla kasvoivat tuloerot.  Finanssikriisin käännekohtina omaisuustulot taas pienenivät selvästi ja tuloerot kaventuivat.

Omaisuustulojen muutokset heijastavat suhdanteita, joiden lisäksi tuloerojen muutosta selittävät pitkälti vero- ja tulonsiirto­järjestelmän ja väestörakenteen muutokset. Gini-kertoimen heikkoutena pidetään usein sitä, ettei se reagoi riittävän herkästi huipputuloisten tulojen kasvuun. Ongelma on pikemminkin päinvastainen. Esimerkiksi vuonna 2012 perusturvaan tehtiin merkittävä tasokorotus. Gini-kerroin pieneni noin 1,3 prosentti­yksikköä, mutta valtaosa tästä aiheutui omaisuus­tulojen vähenemisestä ja arviolta vain kolmannes lainsäädännön muutoksista (ks. esim. THL, 2015).

Varallisuuden kasvu ei välttämättä näy rahatuloissa

Varallisuuden arvo voi muuttua eri tavoin kuin siitä saatava tulovirta tai arvon muutos ei lainkaan näy tuloissa. Esimerkiksi kansantalouden tilinpidon mukaan kotitalous­sektorin osinkotulot kasvoivat noin 6 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2016. Samalla ajanjaksolla noteerattujen osakkeiden arvo rahoitus­tilinpidossa kasvoi noin 21 prosenttia ja noteeraamattomien osakkeiden 15 prosenttia. Tuloja myös verotetaan, ja tämä kaventaa tuloeroja. Varallisuusveroa ei Suomessa ole.

Erityistapaus on kotitalouksien tärkein varallisuuserä eli oma asunto, joka on sekä kulutus- että investointi­hyödyke. Sen osuus varallisuudesta oli noin puolet vuonna 2016. Omistusasunnon arvonnousu ei näy tuloissa edes asuntoa myytäessä, jos omistaja on asunut asunnossa yli kaksi vuotta.  

Tuloeroja kuvataan yleensä myös rahatuloilla, joihin ei sisälly ns. laskennallinen asuntotulo. Se on omistusasujille vastaavan asunnon vuokra vähennettyinä asumis­kustannuksilla ja mahdollisilla koroilla. Kyse on siis tulosta, jonka omistaja saisi asuntonsa vuokraamisesta.

Asuntotulo, tai pikemminkin sen mahdollinen verotus, on voimakkaita tunteita herättävä asia. Tuloeroja asuntotulo on yleensä kaventanut hieman, mutta viime vuosina Gini-kertoimella mitatut tuloerot ovat olleet likimain samat ilman asuntotuloa ja sen kanssa. Jos asuntotulo lasketaan osaksi tuloa, merkittävin asia on kotitalouksien uudelleen­järjestyminen tulojakaumassa. Erityisesti velattomissa omistusasunnoissa asuvien asema nousee suhteessa muihin.

Varallisuutta ovat myös autot ja muut kulkuvälineet, jotka ovat kestokulutus­hyödykkeitä. Niistä tuskin saa myyntivoittoja. Suositusten mukaan myös niistä pitäisi laskea tulo- ja kulutusvirtaa asuntotulon tapaan (OECD, 2013). Käytännössä näin ei koskaan tehdä.

Omaisuustuloina omina lajeinaan näkyvät sijoitusasuntojen vuokratuotot, osingot osakeomistuksista listatuista ja listaamattomista osakeyhtiöistä sekä tulot yksilöllisistä vapaaehtoisista henkilö­vakuutuksista. Muutoin varallisuuden muutokset näkyvät pitkälti myyntivoitoissa eli veronalaisissa luovutus­voitoissa. Esimerkiksi suorien rahasto­sijoitusten kasvuosuudet näkyvät tulonjako­tilaston tuloissa vain silloin, kun omaisuutta myydään.  

Rekisteripohjaisissa tilastoissa ei myöskään ole juurikaan tietoa talletuksista saatavista korkotuloista; tosin näiden tulonjako­vaikutuksen voi arvioida olevan vähäisen. Lisäksi yritystoimintaan liittyvä varallisuus tuottaa pääosin yrittäjätuloa.

Joissain tapauksissa varallisuuden ja siitä saatavien tulojen jakautuminen tuloluokittain on hyvin samanlainen. Koko väestölle tiedossa olevista tuloista voi kenties päätellä jotakin myös varallisuuden jakautumisesta aivan tulojakauman yläosassa. Esimerkiksi pörssiosake­varallisuudesta suurituloisin promille (n. 5 000 henkilöä) omisti 22,7 prosenttia, liki saman verran oli sen osuus pörssiyhtiöiden osingoista (21,5 %). Suurituloisin kymmenesosa omisti 71 prosenttia osakkeiden arvosta ja sai lähes saman osuuden koko osinkopotista. (Kuvio 4).

Sijoitusrahastojen omistus on paljon tasaisemmin jakautunut ja omistusten arvosta yli puolet oli suurituloisimman kymmenyksen ulkopuolella. Sijoitusrahastoista saatavista tuloista ei siis ole jakaumatietoa, sillä valtaosa on kasvu-osuuksia, joista saatavat tulot sisältyvät myyntivoittoihin vasta myyntivaiheessa. Vuokratuloista taas tiedetään jakauma, mutta varoista ei ole koko väestön kattavaa tietoa. Vuokratuloja saadaan myös paljon suurituloisimman kymmenyksen ulkopuolella, mikä antanee osviittaa myös varallisuus­arvojen jakaumasta.

Listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuus ja niistä saadut osingot ovat tulo- ja varallisuus­erojen keskeisiä ajureita. Niistä koko väestön kattavaa tarkistettua tietoa on vain osingoista, jotka ovat hyvin keskittyneitä suurituloisimmille. Suurituloisin promille sai niistä noin neljäsosan vuonna 2016. Tulonjakotilaston osingot sisältävät myös ns. verottomat osingot. 

Varallisuus- ja tuloerot eriarvoisuuksien tulkkeja

Varallisuus- ja tuloerot ovat nykyään yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä. Ne ovat oleellisia lähtökohtia eriarvoisuuksien tutkimuksessa, määritelläänpä eriarvoisuus miten tahansa. Suoraan tulo- ja varallisuuserot eivät mittaa eriarvoisuutta, vaan tämä vaatii arvosidonnaista tulkintaa. Varallisuuden ja siitä saatavien tulojen yhteys ei ole suoraviivainen, ja ainakin lyhyellä aikavälillä varallisuuserot ja tuloerot voivat muuttua eri tavoin. 

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolot -yksikössä.

Lähteet:

Balestra, C. & Tonkin, R (2018): Inequalities in household wealth across OECD countries: Evidence from the OECD Wealth Distribution Database. OECD Statistics Directorate working paper No. 88.

OECD (2013): OECD Framework for Statistics on the Distribution of Household Income, Consumption and Wealth. OECD Publishing.

THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2015): Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011-2015.

Törmälehto, V-M (2012): Varallisuuden huomioon ottaminen tarkentaa tietoa köyhyydestä. Hyvinvointikatsaus 4/2012. Tilastokeskus.

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.8.2018].

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kotitalouksien varallisuus [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.8.2018].

[1] Tällä hetkellä Tilastokeskus voi laskea tuloerot 22 vuoden yhteen­lasketuista tuloista (1995–2016). Tällöin tuloerot olisivat noin viidenneksen pienemmät kuin vuosituloista mitatut tuloerot (Tilastokeskus, 2017). 

Tutustu myös Oma talous -laskuriin. Voit verrata oman kotitaloutesi tuloja, kulutusta ja varallisuutta muihin samassa tai eri elämäntilanteessa oleviin kotitalouksiin. Pääset laskuriin tästä.