Televisio-ohjelmien jakelu­tekniikassa ja katselu­tavoissa on tapahtunut 2000- ja 2010-luvuilla suuria muutoksia. Digitaaliset tv-lähetykset käynnistyivät Suomessa vuonna 2001, ja kanavien määrä alkoi lisääntyä.

Suomalainen televisio siirtyi lopullisesti digi­aikaan, kun maan­päälliset analogiset lähetys­verkot suljettiin syksyllä 2007 ja myös kaapeli­verkot siirtyivät täysin digitaaliseen jakeluun seuraavan vuoden keväällä. Näin Suomesta tuli ensimmäinen täysin digitaaliseen tv-jakeluun siirtynyt maa.

Televisioalalle on digitalisoinnin jälkeen tullut runsaasti uusia niin mainontaan kuin tilaus­maksuihinkin nojaavia toimijoita. Erityisesti maan­päällisessä televisio­verkossa digitalisoituminen lisäsi kanava­tarjontaa.

Vuonna 2001 Suomessa oli joukkoviestintä­tilaston mukaan kymmenen valta­kunnallista tv-kanavaa, maksulliset mukaan lukien. Vuonna 2010 määrä oli kasvanut noin kolmeen­kymmeneen. Vuonna 2018 kanavia oli jo yli seitsemän­kymmentä.

Finnpanelin keräämien tietojen mukaan koti­talouksien käytössä oli vuonna 2017 keskimäärin 17 kanavaa, kaapeli- ja satelliitti­talouksilla jokunen enemmän kuin antenni­talouksilla. Luvut kuvastavat koti­talouksien tiedostettua kanava­määrää. Määrä on 2000-luvun alusta kasvanut kymmenellä kanavalla.

Digitalisointi on laajentanut erityisesti kaupallista televisio­toimintaa, mutta tästä huolimatta julkisen palvelun Yleisradio on edelleen sekä taloudelliselta volyymiltaan että katsoja­osuudeltaan Suomen suurin televisio­toimija. Vuonna 2017 Yleisradion liikevaihto oli 475 miljoonaa euroa ja se oli maamme toiseksi suurin mediayhtiö. Ylellä on kolme valta­kunnallista TV-kanavaa, useita radio­kanavia ja kattavat verkko­palvelut.

Ohjelmien katselu lähetys­ajan ulko­puolella, ns. ajassa siirretty katselu mahdollistui ja yleistyi uudella tavalla jo 2000-luvulla, mutta viimeistään televisio­yhtiöiden verkko­palveluiden kehittyminen sekä videojako- ja tilausvideo­palveluiden läpimurto 2010-luvulla on haastanut perinteisen ns. lineaari­television katselun erityisesti nuorten keskuudessa. Sosiaalisen median läpimurto on samalla ajan­jaksolla tarjonnut muita, vuoro­vaikutteisia, vaihto­ehtoisia ja osittain rinnakkaisia tapoja viettää aikaa sähköisen median parissa. 

Liikkuva kuva ei siis ole menettänyt lumo­voimaansa, vaan uudet palvelut kuten Netflix, YouTube ja tv-yhtiöiden nettitelevisio­palvelut (mm. Yle Areena, mtv.fi/Katsomo ja Nelosen Ruutu.fi) toimittavat lineaarisen television tehtäviä vanhan television rinnalla.

Katseluun soveltuva laite­kanta on moni­puolistunut tablettien, kannettavien tieto­koneiden ja äly­puhelimien myötä. Kaikki perheen­jäsenet eivät enää ole pakotettuja seuraamaan samaa ohjelmaa, vaan voivat samassa tilassakin oleskellessaan seurata eri ohjelmia toisiaan häiritsemättä.

Seuraavassa teen poikki­leikkauksen suomalaisen television ns. kuudennesta vuosi­kymmenestä, ensimmäisestä digi­vuosikymmenestä, eli siitä miltä televisio-ohjelmien katselu on näyttänyt Suomessa 2000-luvun ensimmäisillä vuosi­kymmenillä. Suomalainen televisio­toimintahan sai alkunsa 1950-luvun puoli­välissä teekkarien TES-TV:n myötä ja Yleisradio ja Mainos-TV käynnistivät tv-toimintansa pian tämän jälkeen. (Television ensimmäisistä viidestä vuosi­kymmenestä ks. esim. Kortti 2007 ja Wiio 2007.)

Artikkeli pohjautuu pääosin Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksista (2002 ja 2017) ja kulutus­tutkimuksista (2012 ja 2016) saatuihin tietoihin, mutta tietoja taustoitetaan joukkoviestintätilaston keräämillä eri lähteisiin pohjautuvilla selvityksillä ja asiantuntija­laskelmilla.

Vapaa-aikatutkimuksen tietoja on mahdollista tarkastella Tilastokeskuksen tietokantataulukoissa. Televisio­toimialasta löytyy runsaasti tietoa joukkoviestintätilaston taulukkopalvelusta.

Katselusta on tullut aiempaa valikoivampaa

Vapaa-aikatutkimuksessa suomalaisilta on kysytty television­katselun tavoista vuosina 1981, 1991, 2002 ja 2017. Katselu hahmotetaan tutkimuksessa nykyisin väline­riippumattomasti eli kysymys kattaa myös netti­television katsojat.

Tutkimustulosten mukaan päivittäin televisiota (ml. netti­televisio-ohjelmat vuonna 2017) katsoo 60 prosenttia yli 10-vuotiaista suomalaisista, mikä on jokseenkin sama osuus kansasta kuin 1980-luvun alussa.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa televisiota katseli päivittäin selvästi suurempi joukko, yli 70 prosenttia väestöstä. 2010-luvulle tultaessa päivittäinen television katselu on vähentynyt, kun tarkastellaan koko väestöä: monille suomalaisille televisio-ohjelmien katselusta on tullut aiempaa valikoivampaa.

Niiden osuus, jotka eivät lainkaan seuraa televisiota, on pysynyt jokseenkin samassa 1–3 prosentissa viimeiset neljä vuosi­kymmentä. (Kuvio 1)

Ohjelmia katsellaan edelleen pääsääntöisesti televisio­vastaanottimella lähetys­aikaan, mutta Finnpanelin keräämien tietojen mukaan tieto­koneiden, tablettien ja äly­puhelinten käyttö katselussa on lisääntynyt tällä vuosi­kymmenellä.

Vapaa-aikatutkimuksen joukkoviestin­laitteiden käyttöä kartoittavaan kysymykseen 90 prosenttia yli 10-vuotiaista suomalaisista vastasi käyttävänsä televisio­laitetta vapaa-ajallaan. Kuitenkin 15–24-vuotiaista jopa noin joka neljäs vastasi, ettei käyttänyt televisio­laitetta.

Käytännöllisesti katsoen kaikilla nuorilla on käytössään äly­puhelin ja yli 90 prosenttia heistä käyttää vapaa-ajallaan myös tieto­konetta. Tabletti ei ole samalla tavoin yleinen laite, mutta kuitenkin noin puolet kaikista suomalaisista käyttää sellaista.

Lasten ja nuorten television katselu on vähentynyt

Television katselu eroaa suuresti eri ikä­ryhmien välillä. Sama ilmiö näkyy muissakin maissa, esimerkiksi muissa Pohjois­maissa (ks. Nordicom).

Finnpanelin keräämät minuutti­määräiset katseluaika­tiedot kertovat, että suomalaiset katselivat televisiota keski­määrin 168 minuuttia päivittäin vuonna 2017, mikä oli jokseenkin yhtä paljon kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Kaikkien suomalaisten television katselu­ajassa ei siis ole tapahtunut suuria muutoksia viimeisen reilun vuosi­kymmenen aikana. Eniten ja vähiten katsovien ikä­ryhmien minuutti­määräiset katseluajan erot sen sijaan ovat kasvaneet (kuvio 2).  

Televisiota tai nettitelevisiota katsoo päivittäin selvästi harvempi kuin joka toinen alle 15-vuotiaista koululaisista, joskin useimmilla tuntuu olevan tapana katsella televisio-ohjelmia viikoittain.

Vielä vuonna 2002 noin 80 prosenttia koululaisista katseli televisio-ohjelmia päivittäin. Koululaiset ovat siis saaneet muuta ajanvietettä kuin perinteisen (tai netin kautta tapahtuvan) televisio-ohjelmien seuraamisen. (Kuvio 3a)

Yli kymmenen prosenttia koululaisista katselee televisiota harvoin tai ei koskaan. Tällaisten lasten osuus on kasvanut kuluneen vuosi­kymmenen aikana, sillä menneinä vuosi­kymmeninä heitä oli vain 3-4 prosenttia koululaisista. (Kuvio 3b)

Finnpanelin TV-mittari­tutkimuksen mukaan 10–14-vuotiaat koululaiset katselivat televisiota keskimäärin 44 minuuttia päivässä vuonna 2017, kun vuonna 2010 television katseluun kului keski­määrin 80 minuuttia päivässä (vrt. kuvio 2).

Varsinkin nuoriso tuntuu viettävän aikaansa muuten kuin televisio­laitetta seuraamalla. Vielä 2000-luvun alussa yli 70 prosenttia 15–19-vuotiaista tapasi katsella televisiota päivittäin, mutta nykyisistä nuorista näin tekee enää 30 prosenttia. Vastaavasti jopa joka viides nykyisistä nuorista katsoo vain harvoin tai ei lainkaan televisio-ohjelmia (ml. nettitelevisio).

Finnpanelin mukaan 15–24-vuotiaat katsoivat televisiota päivittäin keskimäärin 95 minuuttia vuonna 2010, mutta enää puolet tästä eli 48 minuuttia vuonna 2017. Toisaalta esimerkiksi Kantar TNS on painottanut Suomalaisen mediapäivä -tiedotteessaan, että 15–24-vuotiaat nuoret katsovat televisio- ja video-ohjelmia lähes minuutilleen yhtä paljon kuin väestö keski­määrin, mutta tämä tulkinta edellyttää eri jakelu­kanavien huomioimista.

Nuoret katsovat nykyisin perinteistä televisiota selvästi vähemmän kuin vanhemmat ikäryhmät, mutta sen sijaan he seuraavat runsaasti erilaisia televisio-ohjelmien kaltaisia video­sisältöjä esimerkiksi YouTube-palvelun kautta. Tähän ei tarvitse televisio­laitetta, vaan katselu voi tapahtua tieto­koneen, tabletin tai äly­puhelimen välityksellä.

Vapaa-aikatutkimuksen mukaan myös nuorten aikuisten television katselu on vähentynyt selvästi, joskaan ei yhtä rajusti kuin teini-ikäisten katselu. Erityisesti nuoria aikuisia tarkasteltaessa on kuitenkin syytä muistaa 2010-luvun ilmiö, ns. binge watching eli television maraton­katselu, jossa vaikkapa yhden päivän aikana katsotaan tv-sarjan tuotanto­kauden kaikki jaksot nettitelevisio­palvelussa.

Käytännössä televisio-ohjelman parissa saattaa siis toisinaan kulua koko päivä, mutta ohjelmia ei sitten katsotakaan joka päivä. Oleellista on, että ohjelmia pääsee valikoimaan ja seuraamaan oman kiinnostuksen ja aika­taulun puitteissa. 

Keski-ikäinen katselee televisiota yli kolme tuntia päivässä

Alle 50-vuotiaista tasaisimpana television­kulutuksen tavoiltaan on pysynyt 1970-luvulla syntynyt ns. media­sukupolvi. Kuitenkin tässäkin suku­polvessa harvoin tai ei koskaan televisiota katsovien osuus on kasvanut yli kymmeneen prosenttiin ikäluokasta.

1980-luvulla syntyneillä ns. netti­sukupolvella päivittäinen television katselu on selvästi 1970-luvulla syntyneitä harvinaisempaa. Vain joka toinen suku­polven edustaja katselee nykyisin televisiota päivittäin. Vielä 2000-luvun alussa silloin pääosin yläaste-, lukio- tai ammattikoulu­ikäisistä ko. sukupolven edustajista televisiota katseli päivittäin tai useana päivänä viikossa yli 90 prosenttia.

Onko aikuiselämä syönyt mahdollisuuksia television­katselulta muiden aktiviteettien, esimerkiksi kodin- ja lasten­hoidon tai erilaisten harrastusten muodossa? Vai johtuuko television katselun vähentyminen tässäkin ikä­ryhmässä internetin ja sosiaalisen median televisiota suuremmasta veto­voimasta?

Katselun houkuttelevuutta voi myös syödä se, että yli 90 prosenttia 35–44-vuotiaista työllisistä tekee työtä näyttö­päätteen ääressä ainakin osan päivää, jolloin vapaa-ajalle mahdollisesti kaipaa muunlaista sisältöä (Tilastokeskus, väestön tieto- ja viestintä­tekniikan käyttö 2018).

Myös yli 45-vuotiaiden parissa on kasvanut niiden osuus, jotka eivät katso televisiota lainkaan tai vain harvoin. Muutos on tapahtunut viimeisen vuosi­kymmenen aikana. (Kuvio 3b.)

Noin 75 prosenttia keski-ikäisistä (46–64-vuotiaista) katselee televisiota päivittäin tai useana päivänä viikossa. Finnpanelin mukaan keski-ikäiset katselevat televisiota keski­määrin noin kolme ja puoli tuntia päivässä. Toisin kuin kaikista nuorimmissa ikä­ryhmissä, keski-ikäisten minuutti­määräisessä katselussa ei ole tapahtunut muutosta 2010-luvulla.

Televisio-ohjelmien katselu on siis edelleen selvä osa arkea noin puolella keski-ikäisistä, työssä­käyvistä suomalaisista, joskin päivittäinen television katselu on vähentynyt jonkin verran vuosi­tuhannen alusta.

Työikäisten suomalaisten television katselun useus noudattelee samankaltaista asetelmaa työasemasta riippumatta: 50–60 prosenttia katselee televisiota päivittäin, 10–20 prosenttia useana päivänä viikossa, reilu kymmenen prosenttia kerran tai pari viikossa ja toinen reilu kymmenes­osa tätäkin harvemmin.

Eläkeläiset ovat television suur­kuluttajia

Eläkeläiset ja erityisesti yli 75-vuotiaat ovat television suur­kuluttajia. Yli 65-vuotiaat katsovat Finnpanelin mukaan televisiota keskimäärin viisi tuntia päivässä. Kyseessä on pohjoismainen ennätys. (Kuvio 2; vrt. Nordicom.)

Alle 75-vuotiaiden eläkeikäisten joukossa televisiota katsomattomien tai harvoin katsovien osuus on kasvanut viimeisen vuosi­kymmenen aikana, mutta noin 80 prosenttia seuraa televisio-ohjelmia päivittäin tai useana päivänä viikossa. Yli 75-vuotiaista yli 90 prosenttia seuraa ohjelmia päivittäin. (Kuvio 3a.)

Vanhimman väestönosan television katselun intensiteetti on vain kasvanut viimeisten vuosi­kymmenten aikana, kun se muilla väestö­ryhmillä on vähentynyt. Television katselu on vanhuksilla yksi keskeisimmistä ajanvieton muodoista. Tämän, pääasiassa 1920- ja 1930-luvuilla syntyneen suku­polven elämässä televisiolla on ollut merkittävä rooli ainakin viimeiset neljä vuosi­kymmentä, jolloin vapaa-aika­tutkimusta on tehty.

Jo vuoden 1981 vapaa-aika­tutkimuksen yhteydessä 1920- ja 30-luvuilla syntyneet, ns. sotien ja pulan sukupolven edustajat kertoivat katsovansa televisiota useammin päivittäin kuin nuoremmat vastaajat. Tuolloin joukkoon tosin kuului myös lähes kymmenen prosenttia ko. suku­polven vastaajia, jotka katsoivat televisiota vain harvoin tai ei lainkaan. Nykyisissä yli 75-vuotiaissa heitä on nelisen prosenttia (kuvio 3b).

Nähtäväksi jää, lisäävätkö 1940-luvulla ja myöhemmin syntyneet television katseluaan samoissa määrin ikääntyessään.

Television katselua on mahdollista tarkastella myös väestön sosio­ekonomisen aseman mukaan. Tässä, ammatilliseen asemaan perustuvassa tarkastelussa käy ilmi, että päivittäinen television katselu on nykyisin tyypillistä juuri eläkeläisille tai pitkäaikais­sairaille.

1990-luvun alussa työttömät katselivat televisiota selvästi työllisiä useammin, mutta nykyisin television katselu ei täytä työttömien päivää sen enempää kuin muidenkaan työikäisten. Itseasiassa työttömissä ja nuorissa opiskelijoissa on yhtä paljon niitä (n. 20 prosenttia), jotka eivät katsele televisio-ohjelmia ollenkaan tai vain harvoin.

Vanhemmat ikäryhmät suosivat julkisen palvelun kanavia

Vapaa-aikatutkimuksessa on selvitetty katsotuimpia televisio­kanavia vuosina 2002 ja 2017. Julkisen palvelun Yleisradion kanavista, joista Yle Teema ja ruotsin­kielinen Yle Fem on nyttemmin yhdistetty, ovat Yle TV1 ja Yle TV2 jokseenkin yhtä katsottuja. Näitä seuraa yli 60 prosenttia suomalaisista.

Kaupallisista kanavista MTV3-kanavaa seuraa näitäkin useampi, eli 68 prosenttia suomalaisista ja Nelosta suunnilleen yhtä moni, eli 62 prosenttia.

Muista kaupallisista kanavista katsotuin on vapaa-aika­tutkimuksen tulosten mukaan Sub-kanava, jota seuraa 43 prosenttia. Muita kanavia seuraa noin 20–30 prosenttia yleisöstä. Miehet katsovat useammin heille suunnattua Jimiä (35 %) ja Foxia (36 %), naiset Liviä (35 %) ja Avaa (35 %). (Kuvio 4)

Vapaa-aikatutkimuksen kysymyksen­asettelulla pyritään kartoittamaan, mitä kanavia suomalaiset ylipäänsä seuraavat. Finnpanelin tv-mittari­tutkimuksesta sen sijaan käy ilmi tarkat kanava­kohtaiset katsoja­osuudet (vuoteen 2018 asti tutkimus ei ole kattanut mobiilikatselua). (Ks. tarkemmat tiedot joukkoviestintätilaston taulukkopalvelusta.)

Finnpanelin tutkimuksen mukaan suurimpien televisio­kanavien katsoja­osuuksissa on selviä eroja. Yle TV1:n katselu­osuus suomalaisten television katselusta oli vuonna 2017 ylivoimaiset 29 prosenttia, kun seuraavaksi suosituimman kanavan, MTV3:n katsoja­osuus oli 17 prosenttia. Yle TV2:n katsoja­osuus oli Finnpanelin mukaan 11 prosenttia ja Nelosen kymmenen prosenttia. 

Katseluosuuksissa on huomattavia ikä­ryhmittäisiä eroja, pääsääntöisesti niin että mitä vanhemmasta aikuis­väestöstä on kyse, sitä suurempi on julkisen palvelun kanavien osuus katselusta. Nuorilla tämä toimii käänteisesti niin, että kaupallisia kanavia seurataan enemmän kuin julkisen palvelun kanavia. Alle koulu­ikäisillä ja koululaisilla Ylen kanavat – ja erityisesti Yle TV2 lasten- ja nuorten ohjelmineen – ovat kuitenkin edelleen suosittuja.

TV1 kerää edelleen vanhimpia katsojia

Merkittävää katsotuimpien tv-kanavien kehitys­trendissä on se, että suurimpien kanavien seuraajien osuus on vähentynyt tuntuvasti 2000-luvun alusta. Tämä käy ilmi niin vapaa-aika­tutkimuksesta kuin Finnpanelinkin luvuista, vaikka tutkimukset mittaavatkin eri asioita.

Finnpanelin mukaan katsoja­osuuksien pudotus on kohdistunut erityisesti Yle TV2- ja MTV3-kanaviin, sillä Yle TV1 on kasvattanut osuuttaan tuntuvasti. Nelonen Median kanavat yhteensä ovat onnistuneet kasvattamaan katsoja­osuuttaan, mutta yhtiön isoimman kanavan, Nelosen, osuus on supistunut niukasti.

Vapaa-aikatutkimuksen mukaan vielä vuonna 2002 jopa 92 prosenttia suomalaisista kertoi seuraavansa usein MTV3 -kanavaa ja Ylenkin kanavia seurasi yli 80 prosenttia kansasta.

Jos televisiokanavien suosiota tarkastelee vapaa-aika­tutkimuksen pohjalta ikä­ryhmittäin ja ammatti­aseman mukaan, tulee yleisöjen eriytyminen – ja yleisö­kato – selvemmin näkyviin. Koululaisten parissa katsotuimmat kanavat ovat Nelonen (63 prosenttia katsoo), MTV3 (57 %), Sub (48 %) ja Fox (43 %). Teini-ikäisillä 15–19-vuotiailla toistuvat samat kanavat (Nelonen 56 %, MTV3 55 %, Sub 50 %, Fox 41 %).

Nuoret aikuiset seuraavat Foxin sijaan neljänneksi eniten Ylen TV2 -kanavaa. Vasta yli 35-vuotiailla Ylen kanavat nousevat seuratuimpien joukkoon. Esimerkiksi 35–44-vuotiailla katsotuin kanava on MTV3 (67 %), toiseksi Nelonen (65 %), kolmanneksi Yle TV1 (63 %) ja neljänneksi Yle TV2 (57 %). 

Mitä vanhemmista ikäryhmistä on kysymys, sitä vahvempana näyttäytyy TV1 -kanavan suosio. Kaikilla yli 45-vuotiailla ikä­ryhmillä se on katsotuin kanava. Toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi katsotuimpien kanavien sijaa pitävät MTV3, Yle TV2 ja Nelonen.

Vanhemmat ikäryhmät katselevat Nelosta jokseenkin samoissa määrin kuin nuoret. Myös muut, uudemmat kaupalliset kanavat kuten Sub, Liv, Jim, Fox ja Ava onnistuvat tavoittamaan vanhempia ikäryhmiä lähes paremmin kuin nuoria ikäryhmiä; toden­näköisesti siksi, että vanhemmat seuraavat televisiota nuoria tiiviimmin. 

Erityisesti yli 55-vuotiaat seuraavat usein myös ruotsin­kielisen Yle Fem -kanavan ohjelmia. Koko väestöstä näin teki vapaa-aika­tutkimuksen mukaan 22 prosenttia, mutta katsojat ovat pää­asiallisesti iäkkäämpää väkeä: esimerkiksi 65–74-vuotiaista 41 prosenttia kertoo katselevansa kanavaa usein.

Myös Yle Teema -kanavan katsojat olivat vuonna 2017 pääosin iäkkäämpää väkeä. Finnpanelin mukaan sekä Teeman että Femin katselu­osuudet ovat kuitenkin pysytelleet vaatimattomissa 1–2 prosentin osuuksissa kaikesta television katselusta myös iäkkäämmillä katsojilla. Kanavat on sittemmin yhdistetty.

Televisiokanavien suosio vaihtelee sosio­ekonomisen aseman mukaan lähinnä siinä, että julkisen palvelun kanavat ovat eläkeläisten ohella suosittuja erityisesti toimi­henkilöiden ja yrittäjien parissa. Työntekijät ja työttömät eivät seuraa Ylen kanavia samoissa määrin, opiskelijoista puhumattakaan.

Ylen kanavat olivat jo 2000-luvun alussa erityisesti ylempien toimi­henkilöiden suosimia, mutta silloin kuitenkin 81 prosenttia työn­tekijöistä kertoi seuraavansa usein TV1-kanavaa. Vuonna 2017 työntekijöistä kyseistä kanavaa kertoi seuraavansa enää 55 prosenttia.

MTV3 vaikuttaa säilyttäneen parhaiten eläkeläisten ja alempien toimi­henkilöiden mielen­kiinnon. Kumpaisestakin ryhmästä yli 70 prosenttia kertoo katsovansa usein MTV3-kanavaa.

Maksutelevisiosta merkittävä media­kulutuksen menoerä

Digisovittimien yleistyminen loi merkittävän kasvu­potentiaalin Suomen aiemmin varsin kitu­kasvuisille maksutelevisio­markkinoille. 2000-luvun alku­vuosiin asti maksu-tv-talouksien osuus oli Finnpanelin tietojen mukaan vain noin viisi prosenttia. Digitalisoitumisen myötä markkina kasvoi viisin­kertaiseksi.

Vuonna 2017 useampi kuin joka neljäs talous tilasi maksu­kanavia. Kaapeli- ja satelliitti­talouksissa maksu­kanavien tilaajien osuus on selvästi suurempi kuin antenni­talouksissa. Erityisesti urheiluun keskittyneet maksutelevisiokanavat ja -palvelut ovat lyöneet läpi jääkiekon, jalkapallon ja formula-ajojen televisiointioikeuksillaan.

Kotitalouksien käyttämä rahamäärä maksullisiin televisio­kanaviin ja tilausvideo­palveluihin on Tilasto­keskuksen kulutus­tutkimuksen mukaan lähes kaksin­kertaistunut vuosien 2012 ja 2016 välillä. Maksu-tv- ja tilausvideo­palvelumaksuista on muodostunut koti­talouksien kolmanneksi suurin media­kulutusmeno tieto­koneiden ja muiden laitteiden sekä sanoma­lehtien jälkeen.

Kotitaloudet käyttivät vuonna 2016 maksullisten tv-kanavien ja muiden palveluiden katselu­maksuihin keski­määrin 141 euroa vuodessa. Vuonna 2012 summa oli vain puolet tästä eli keski­määrin 74 euroa koti­taloutta kohden. Eniten maksutelevisio­maksuihin käyttävät rahaa korkea­koulutetut, hyvä­tuloiset ja lapsi­perheet.

2010-luvulla kotitalouksien lisääntynyt rahan­käyttö katselu­maksuihin on ennen kaikkea seurausta tilausvideo­palveluiden – ja nimenomaan Netflixin katselu­maksuista.

Netflix kerää nuoria ja koulutettuja katsojia

Tilausvideopalvelut ja netti­televisio ovat ryhtyneet kilpailemaan televisio­katsojien huomiosta 2010-luvulla. Vapaa-aika­tutkimuksessa kysyttiin kansain­välisten palvelujen kuten Netflixin ja HBO Nordicin sekä kotimaisten palveluiden seuraamisesta.

Nettitelevisiopalveluista suosituin on julkisen palvelun Yle Areena, jota seuraa säännöllisesti 40 prosenttia suomalaisista. Verovaroin rahoitettu Yle Areena tavoitti vapaa-aika­tutkimuksen kyselyn perusteella hyvin erityisesti 25–44-vuotiaat, joista puolet seurasi palvelua vuonna 2017.

Kotimaiset mainosrahoitteiset MTV:n Katsomo-palvelu (sittemmin mtv.fi) ja Nelosen Ruutu-palvelu keräsivät kumpainenkin katsojikseen suunnilleen noin 20 prosenttia suomalaisista. (Taulukko 1)

Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aika­tutkimukset

Yksityisistä nettitelevisio- ja tilausvideo­palveluista suosituin on Netflix, jota seuraa selvästi yli puolet alle 35-vuotiaista suomalaisista. Netflixin suosio vähenee nopeasti mitä vanhemmista ikäryhmistä on kysymys: esimerkiksi 55–64-vuotiaista vain kymmenen prosenttia kertoo seuraavansa palvelua usein.

Maksullinen HBO Nordic vaikuttaa tavoittavan varsin kapean joukon suomalaisista: 20–34-vuotiaiden joukosta viidesosa väestöstä seurasi palvelua, mutta muuten palvelu keräsi vajaa 10 prosenttia väestöstä.

Netflix oli vielä 2017 erityisesti opiskelijoiden ja ylempien toimi­henkilöiden suosima palvelu. Myös HBO Nordic tavoittaa parhaiten nämä ryhmät.

Yle Areena on sekin erityisesti toimi­henkilöiden ja yrittäjien, mutta myös opiskelijoiden, koululaisten ja työttömien suosiossa.

Katsomo- ja Ruutu-palveluiden suosio on melko tasaista eri ammatti­asemissa, joskin keskimääräistä suurempaa opiskelijoilla ja koululaisilla (n. 30 %).

Nuoret eivät juuri seuraa televisio­uutisia

Vapaa-aikatutkimus on selvittänyt katsotuimpia televisio-ohjelma­tyyppejä laajemmin vuosina 1991, 2002 ja 2017.

Vuoden 1991 tutkimuksessa merkille pantavaa on, että kaikki vastaus­vaihtoehtoina olleet ohjelma­tyypit keräävät melkoisen suuren kiinnostuneiden katsojien joukon, kun tutkimus­kysymyksenä oli ”mitä seuraavia tv-ohjelmia olet katsonut keskittyneesti viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana?” Tutkimuksessa on voinut valita kaikki sopivat vaihtoehdot varsin runsaasta vaihto­ehtojen joukosta.

Uutiset olivat vuosikymmeniä suomalaisten suosituin televisio-ohjelma (taulukko 2). Vuonna 1991 vastaajista 90 prosenttia kertoi katsoneensa uutisia.

Televisiouutisten kiinnostavuus on uusimman vapaa-aika­tutkimuksen perusteella selvästi laskenut viimeisen vuosi­kymmenen aikana. Vuonna 2017 enää 67 prosenttia suomalaisista kertoi katsoneensa tv-uutisia vuoden aikana, eivätkä uutiset ole enää koko kansan parissa katsotuin ohjelmatyyppi.

Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aika­tutkimukset

Uutisten ohella myös aiemmin varsin suosittujen asia- ja ajankohtais­ohjelmien katselu on vähentynyt vuoteen 2017 tultaessa. Asiaohjelmia (ml. dokumentti­ohjelmat) oli seurannut vuoden aikana enää 59 prosenttia suomalaisista.

Jo vuonna 2002 oli nähtävissä tietynlainen yleisön fragmentoituminen, mikä luultavasti johtui television vuosi­kymmenen saatossa lisääntyneestä ohjelma­tarjonnasta. Vuoteen 2017 tultaessa fragmentoituminen on vain lisääntynyt.

Eniten televisiosta katsottiin vuonna 2017 tv-sarjoja (75 %) ja elokuvia (70 %). Näiden ohjelma­tyyppien suosio kaikessa katselussa on lisääntynyt vuoteen 2002 nähden – kenties tässäkin tarjonnan, mutta mahdollisesti myös koetun laadun kasvettua.

Miehet ja naiset katsovat nykyisin suunnilleen yhtä usein uutisia. Miehet katsoivat hiukan naisia useammin elokuvia, naiset puolestaan selvästi miehiä useammin tv-sarjoja vuonna 2017.

Jos tilannetta verrataan vuosi­tuhannen alkuun, on miesten televisio-ohjelmien seuraamisessa tapahtunut suurempia muutoksia kuin naisten television katselussa: Vuonna 2002 miehet olivat erityisen innokkaita uutisten seuraajia (miehistä 82 prosenttia, naisista 77 prosenttia) ja myös urheilu­ohjelmien seuraaminen oli yleistä (71 prosenttia miehistä, mutta vain 40 prosenttia naisista vuonna 2002). Miehet ovat vähentäneet uutisten ja urheilun seuraamista ja lisänneet elokuvien katselua.

Naisilla kiinnostavin muutos tutkimus­vuosien välillä liittyy katsotuimpien tv-sarjojen laatuun: 2000-luvun alussa kotimaiset sarjat olivat niukasti katsotumpia kuin ulkomaiset sarjat, mutta 2017 ulkomaiset sarjat ovat selvästi kotimaisia suositumpia. Näin on myös miehillä, joilla sarjojen seuraaminen ei kuitenkaan ole yhtä suosittua kuin naisilla.

Vähemmän katsottujen televisio-ohjelma­tyyppien kehityksestä löytyy myös joitakin huomiota ansaitsevia yksityis­kohtia. Vuonna 1991 jopa 67 prosenttia kaikista suomalaisista oli katsonut vuoden aikana lasten­ohjelmaa. Vuonna 2017 näin oli tehnyt enää 14 prosenttia – ikä­ryhmittäisen tarkastelun perusteella pääasiassa lapset ja heidän vanhempansa. Tämäkin yksityis­kohta käynee esimerkkinä yleisöjen eriytymisestä, jossa harvemmin enää tulee katsoneeksi muuta kuin kohde­ryhmälleen suunnattua sisältöä.

Alle 15-vuotiaiden, mutta 10 vuotta täyttäneiden koululaisten suosimiin ohjelma­tyyppeihin kuului vuonna 2017 elokuvat (68 prosenttia katsonut vuoden aikana), tv-sarjat (63 %) ja huumori- tai viihde­ohjelmat (55 %). Nämä ovat luultavasti myös sellaisia ohjelmia, joita perheet katsovat yhdessä.

Koululaiset katsovat myös hiukan aiempaa enemmän urheilua. Tämäkin lienee perheiden yhteinen harrastus.

Erityisesti koululaisilla on vähentynyt aiemmin kohtalaisen suosittujen musiikki­ohjelmien katseleminen – luultavasti musiikki­videoiden siirryttyä Youtube-suoratoisto­palveluun.

Myöhäisteinien ja nuorten aikuisten katselu­mieltymykset ovat säilyneet melko samoina vuosien 2002 ja 2017 välillä. Aiemmin, kuten nykyisinkin eniten kiinnostusta herättävät ulkomaiset tv-sarjat ja ulkomaiset elokuvat.

Vielä vuonna 1991 lähes kaikki myöhäis­teinit (95 %) ja kaikki nuoret aikuiset olivat katsoneet viimeisen vuoden aikana televisio­uutisia, mutta nyt niin kertoo tehneensä selvästi alle puolet.

Kun Kallion lukion mediaopiskelijat listasivat Journalisti-lehdessä vuonna 2018 nuorten uutislähdesuosikkeja, listalta löytyi perinteisiä media­tuottajia kuten Helsingin Sanomat, Yle, MTV ja iltapäivä­lehdet, mutta lisäksi YouTube-videonjako­alusta ja media­sivusto Buzzfeed. Tv-uutisia nuoret kertoivat katsovansa kuitenkin vain silloin ”kun vanhempi avaa television juuri oikeaan aikaan.”

Alle 45-vuotiaiden ohjelmien katselussa painottuvat tv-sarjat ja elokuvat, yli 45-vuotiailla on tapana katsoa televisiosta myös uutisia.

Eläkeläisten television katselu painottuu vapaa-aika­tutkimuksen perusteella nimenomaan uutisiin, asia-, ajankohtais- ja dokumentti­ohjelmiin. Iäkkäimmillä kyselyyn vastaajilla oli tapana katsella myös luonto-ohjelmia.

2000-luvulta alkaen etenkin kaupalliset kanavat ovat täyttyneet tosi-tv-ohjelmista. Niiden suosio ei kuitenkaan vapaa-aika­tutkimuksen valossa ole erityisen suuri. Yli 55-vuotiaista harvempi kuin joka viides oli seurannut vuoden aikana tosi-tv-ohjelmaa, nuoremmista ikä­luokista näin oli tehnyt 23–39 prosenttia.

Suosituimpia tosi-tv-ohjelmat ovat 20–34-vuotiaiden keskuudessa, mutta näissäkään ryhmissä ohjelmat eivät nouse katsotuimpien ohjelma­tyyppien joukkoon – jopa uutisia ja ajankohtais­ohjelmia seurataan taajemmin.

Reilun miljardin potista taistellaan

Presidentin itsenäisyyspäivän vastaan­otto, joulu­rauhan julistus, olympialaiset ja muut urheilu­kisat – erityisesti hiihto ja jääkiekko – sekä viihde­ohjelmat ja kilpailut kuten Putous, kansain­välisiin tv-formaatteihin perustuvat Tanssii tähtien kanssa, The Voice of Finland, Haluatko miljonääriksi tai Vain elämää – tässäpä katsoja­ennätyksiä tahkonneita tv-ohjelmia viime vuosilta.

Finnpanelin mukaan itsenäisyys­päivän vastaan­ottoa seurasi Suomen itsenäisyyden 100-vuotis­päivänä yli puolet kansasta eli noin 2,7 miljoonaa katsojaa.

Uuden jakelutekniikan yleistymisen yhteydessä on pohdittu, onko perinteinen televisio näivettymässä pois. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että television esittämät ja luomat tapahtumat ja elämykset onnistuvat edelleenkin keräämään yleisöjä. On mahdollista saada jopa puolet suomalaisista seuraamaan samaa lähetystä – mutta kenties vain pari kertaa vuodessa. Edellä mainitut esimerkit ovatkin eräänlaisia erikois­tapauksia, sillä useimmat kanavat eivät tavallisena viikkona onnistu keräämään miljoonayleisöä millekään ohjelmalleen.

Yhteenvetona television kuudennesta vuosi­kymmenestä voinee todeta, että digi­siirtymä lisäsi tv-tarjontaa, mutta siihen on liittynyt myös sosiaalisia ja teknisiä ongelmia, jotka kirvoittivat kritiikkiä niin kuluttajilta kuin asian­tuntijoiltakin. Yleisimmät digi­katseluun liittyvät tekniset ongelmat ovat koskeneet puutteita tekstityksessä tai kuvan­laadussa sekä kuvan satunnaisia pysähdyksiä. Kuluttajien kritiikki konkretisoituikin 2000-luvun lopulla siten, että tv-luvan maksaneiden määrä laski tuhansilla.

Vuonna 2017 televisio­toiminnan yhteen­lasketut tuotot olivat joukkoviestintätilaston mukaan yhteensä noin 1,1 miljardia euroa. Mainonnan ja maksu­television osuus siitä oli noin puolet, siten että TV-mainonnan arvo oli noin 240 miljoonaa euroa. Yleisradion toimintaa turvaavan YLE-veron osuus oli 42 prosenttia televisio­toiminnan tuotoista.

Yleisradion asema ja rahoitus ovat olleet kiivaan keskustelun ja pohdinnan alaisina 2000-luvulla. Vuoden 2013 uudistus, jossa Ylen rahoitukseen osoitettu tv-lupamaksu korvattiin Yle-verolla varmisti yhtiön taloudellisen pohjan, mutta on tuonut mukanaan runsaasti peri­aatteellisia kysymyksiä Ylen roolista ja tehtävistä.

Tällä vuosikymmenellä tv-mainonnan arvo on supistunut useampana vuonna ja mainonnan arvo oli samalla tasolla vuonna 2017 kuin vuonna 2006. Samalla ajanjaksolla pienentynyttä mainoskakkua on tullut jakamaan uusia yhtiöitä ja kanavia. Kanava­tarjonnan lisääntyminen, netti­television yleistyminen ja kuluttajien siirtyminen internetiin onkin haastanut taloudellisesti perinteisen kaupallisen tv-toiminnan.

Valtio onkin pyrkinyt helpottamaan ahdinkoa tukemalla MTV3:n uutis­tuotantoa kerta­luonteisesti kolmella miljoonalla eurolla. Tuella pyritään varmistamaan uutis­toiminnan moni­muotoisuus ja vaihto­ehtoiset uutis­lähteet kaupallisessa uutis­toiminnassa (ks. liikenne- ja viestintäministeriö).

Uskollisimpia lineaaritelevision katselijoita ovat eläkeläiset, jotka eivät perinteisesti ole olleet mainostajille houkutteleva kohde­ryhmä. Suomalaiset eläkeläiset katselevat televisiota nykyisin enemmän kuin mikään ryhmä koskaan pohjoismaisessa vertailussa. Eläkeläiset alkavat olla Suomessakin nykyisin huomattava kuluttaja­ryhmä, jolle luulisi mainostajienkin haluavan suunnata sanomaansa.

Mutta mitä tekevät nuoret? Vapaa-aika­tutkimuksen perusteella he eivät ainakaan katso televisio­uutisia. Journalisti-lehden artikkelin mukaan lukion media­opiskelijoilla ei esimerkiksi ole vahvaa käsitystä Ylen ja MTV:n uutisten eroista – asia, josta vanhemmille suku­polville on varmasti muodostunut vahva mielikuva.

Aika näyttää, umpeutuuko uutis­seurantaan liittyvä sukupolvien välinen kuilu vai jääkö se erottamaan millenniaalit vanhemmista ikäluokista. Toisaalta, vaikka nuoret eivät innostuisikaan katsomaan tv-uutisia, voi heistä kehittyä media­yhtiöiden uutis­sivustojen ahkeria käyttäjiä.

Vapaa-aikatutkimuksen tulokset osoittavat, että iäkkäät ja nuoret suomalaiset seuraavat hyvin erityyppistä liikkuvaa kuvaa – joitakin edellä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Nähtäväksi jää millaiseksi muodostuu television seitsemäs vuosi­kymmen.

Kaisa Saarenmaa on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä ja vastaa joukkoviestintätilaston tuottamisesta. 

Lähteet:

Finnpanel. Tv- ja netti-tv-katselun tuloksia.

Journalisti 6/2018. Seitsemän nuorten uutissuosikkia. Kirjoittajina Kallion lukion mediaopiskelijat.

Kantar TNS. Suomalaisen mediapäivä.

Kortti, Jukka. Näköradiosta digiboksiin. Suomalaisen television sosiokulttuurinen historia. Gaudeamus, Helsinki 2007.

Nordicom. TV-tittandet i Norden 2016. Medietrender i Norden, Nyhetsbrev från Nordicom, No. 1, 2017 (april).

Tilastokeskus. Joukkoviestintätilasto.

Tilastokeskus. Joukkoviestintätilaston taulukkopalvelu.

Tilastokeskus. Kulutustutkimukset.

Tilastokeskus. Vapaa-aikatutkimukset.

Tilastokeskus. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö.

Wiio, Juhani (toim.). Television viisi vuosikymmentä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.