Koska vapaa-aika on perinteisesti ollut käsitteellisesti alisteinen työlle, se on usein tullut tulkituksi vähemmän tärkeäksi elämän­alueeksi (Liikkanen 2005, 11).

Kuitenkin vapaa-aika on huomattavan tärkeäksi koettu elämän­alue: Tilasto­keskuksessa tehtävän vapaa-aika­tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä pitää vapaa-aikaa erittäin tärkeänä elämän­alueena. Sen sijaan työtä piti erittäin tärkeänä vain 27 prosenttia. (Kuvio 1)

Vapaa-aikatutkimuksen keskeisenä tavoitteena on ollut subjektiivisten valintojen tutkiminen. Taustalla ovat aikaisemmat tutkimus­tulokset ja yhteis­kunnallinen keskustelu vapaa-ajan kiinnittymisestä yhä enemmän yksilöllisten valintojen ja harrastusten pohjalle perinteisen yhteiskunta­luokkajaon sijasta. Yksityinen elämän­piiri määrittää yhä enemmän ihmisten valintoja. Tällöin vapaa-ajan näkeminen työn vasta­kohtana on vain yksi vapaa-ajan määrittelyn lähtö­kohta. (Liikkanen 2009, 9-10.)

Vuoden 2009–2010 ajankäyttötutkimuksen tulosten mukaan ansiotyöhön käytetään jatkuvasti vähemmän aikaa, kun taas vapaa-aika on lisääntynyt. Vapaa-ajasta näyttää siis tulevan entistä merkityksellisempää sekä laadullisesti että määrällisesti.

Kuitenkaan kaikki määrällisen vapaa-ajan lisääntyminen ei välttämättä ole vapaata, myönteistä tai itse valittua. Esimerkiksi työttömillä vapaa-aika saattaa merkitä myös pakotettua vapaata aikaa.

Vapaa-ajan merkityksiä voidaan myös tulkita eri väestö­ryhmien kohdalla eri tavoin. Anttila (2011, 621) toteaa, että joutenolo on perinteisesti nähty moraalisesti arveluttavana erityisesti työväestön kohdalla, kun taas ylempien sosiaali­ryhmien on oletettu osaavan käyttää vapaata aikaansa kehittävästi, jolloin joutenolo on voitu tulkita vaikkapa luovuudeksi.

Miten vapaa-aikaa voidaan tutkia?

Vapaa-aikatutkimus koostuu eri osa-alueista kuten kulttuuri­tilaisuuksissa käyminen, luovat harrastukset, liikunnan ja ulkoilun harrastaminen, yhdistys­osallistuminen, tieto­tekniikan ja medioiden käyttö, ravintola- ja kahvila­kulttuuri ja muu sosiaalinen elämä osana eri väestö­ryhmien vapaa-ajan ja arjen rakentumista.

Asenne- ja arvostusväittämät täydentävät kuvaa erilaisten elämän­tyylien rakentumisesta eri väestö­ryhmissä. Myös lapsuuden kotiin liittyvät tiedot ovat ehdottoman tärkeitä, koska lapsuuden koti, vanhempien koulutus ja harrastukset luovat pohjan omalle myöhemmälle elämän­tavalle.

Tutkimuksen erityishaasteena on taata yhtenäisen tutkimuksellisen kokonaisuuden muodostuminen samalla kun vastataan eri aihe­piireistä kiinnostuneiden tutkijoiden ja muiden käyttäjien tieto­tarpeisiin.

Vapaa-aikatutkimus on tehty noin 10 vuoden välein, ja vertailu­kelpoista aikasarja­tietoa on saatavilla vuodesta 1981. Tutkimuksen tiedot on aikaisempina vuosina kerätty käynti­haastatteluina. Vuonna 2017 tiedot kerättiin 15–74-vuotiailta itse­täytettävällä verkko- ja postikysely­lomakkeella. 10–14-vuotiailla ja 75 vuotta täyttäneillä tiedonkeruu­menetelmänä oli edelleen käynti­haastattelu. Verkkovastaamis­menetelmä mahdollisti aikaisempaa suuremman otoskoon, ja saatuja vastauksia vuonna 2017 oli yli 7 000.

Vapaa-aikatutkimuksen otos on kattanut 1980-luvun alusta lähtien koko 10 vuotta täyttäneen kotitalous­väestön (laitoksissa asuvat eivät siis ole mukana). Tämä mahdollistaa sekä lasten ja nuorten että ikääntyneiden arjen kokemisen kartoittamisen.

Koska tutkimuksen otos kattaa myös ikääntyneen väestön ilman ylä­ikärajaa, on mahdollista seurata tämän yhä suurenevan väestön­osan toiminnan, aktiivisuuden ja arjen kokemisen kehitystä. Seniorit luovat uusia toiminta­kulttuureita, koska heitä on määrällisesti enemmän kuin koskaan ja he ovat entistä useammin terveitä ja toiminta­kykyisiä.

Myös lasten ja nuorten toiminta­kulttuuri on muuttunut erityisesti sosiaalisen median kehityksen johdosta.

Vapaa-aikatutkimuksen tuloksia julkistetaan Tilastokeskuksen julkistusjärjestelmässä. Tämän lisäksi Tieto&trendit-sivustolla julkaistaan vapaa-aika­tutkimuksen tuloksiin perustuva artikkeli­sarja Vapaa-aika muutoksessa.  

Tutkimuksella 40 vuoden historia

Unescossa alettiin 1970-luvulla aktiivisesti luoda kattavaa kulttuuri­tilastoa. Suomi oli alusta lähtien tässä mukana, ja Tilasto­keskuksen ensimmäinen kulttuuri­harrastus- ja vapaa-aika­tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna 1977. Tällöin keskeisimmät tutkimus­kysymykset olivat, miten eri väestö­ryhmät vastaan­ottivat ja käyttivät kulttuuria ja miten he kulttuuria harrastivat. Myös varannot, eli kirjojen ja levyjen ostaminen, oli tärkeä tieto.

Tällöin muotoutui myös ”vapaa-aika­tutkimuksen kova ydin”, eli keskeisimmät sisältö­alueet, joiden merkitys on suuri vielä nykyäänkin. Näitä aihe­piirejä ovat kulttuuri­tilaisuuksissa eli teatterissa, oopperassa ja konserteissa käyminen, luovat taide­harrastukset, kirjojen ja lehtien lukeminen, kirjastossa käyminen, medioiden seuraaminen erityisesti kulttuurin osalta, urheilun ja liikunnan harrastaminen, järjestö­osallistuminen, uskonnollinen osallistuminen ja käsityöt.

Tutkimuskysymykset laajenivat ja moni­puolistuivat myöhemmin. 1980-luvun alussa kysyttiin ensimmäisen kerran lapsuuden kodin vaikutuksia osallistumiseen ja harrastamiseen. 1990-luvulla alettiin kehittää survey-metodologiaa ja yhdistää lomake­tutkimukseen myös laadullisia sisältöjä avo­kysymyksillä sekä kysymyksillä eri elämän­alueiden tärkeydestä ja merkityksestä.

Vuoden 1991 tutkimuksen tärkeä tulos oli suku­polvien eriytyminen vapaa-ajan vietossa, kulttuurisessa maussa ja erityisesti uusien viestintä­välineiden omaksumisessa ja käytössä.

Vuoden 2002 vapaa-aikatutkimuksen tulosten mukaan musiikki-, kirja- ja televisio-ohjelma­mieltymykset olivat moni­puolistuneet.

Vuoden 2017 tulosten perusteella tieto­tekniikan kehitys ja sosiaalinen media on monella tavoin muuttanut vapaa-ajan rakentumista.

Laajin liikuntakulttuurin tilastollinen tutkimus

Vapaa-aikatutkimus on ainoa suomalainen koko väestön kattava tutkimus, jossa vapaa-aikaa lähestytään kokonais­valtaisesti. Tämä mahdollistaa vapaa-ajan eri ilmiöiden peilaamisen toisiaan vasten.

Esimerkkinä voidaan käyttää liikunta­tutkimusta: vaikka liikunnan terveys­vaikutuksiin keskittyvää tutkimusta Suomessa on runsaasti, liikunta­kulttuurin tutkimusta ei tehdä yhtä laajasti muualla kuin vapaa-aika­tutkimuksessa.

Vapaa-aikatutkimuksessa seurataan liikunnan harrastamisen yleisyyttä, yli 30 lajin harrastamista tai kokeilemista, kilpa­urheilua, eri ulkoilu­muotojen suosiota ja urheilu­kilpailujen tai liikunta­tapahtumien yleisönä olemista.

Vapaa-aikatutkimuksessa saadaan tietoa myös liikunta-aiheisten kirjojen lukemisesta ja muiden liikuntaan liittyvien media­sisältöjen seuraamisesta. Myös pitkät aika­sarjat ovat erittäin tärkeitä tutkittaessa liikunta­kulttuurin muutosta. Keskeistä on tavoittaa liikkumisen esteitä ja edellytyksiä.

Vuoden 2017 vapaa-aika­tutkimuksen liikuntaan liittyviä tuloksia julkaistaan jo tänään tässä artikkeli­sarjassa, samoin kuin myös mökkeilyyn ja matkailuun liittyviä tuloksia.

Digitaalisuus vaikuttaa arjessa yhä enemmän

Myöhäismodernissa nyky­kulttuurissa erilaiset pelit ja pelilliset media­lajit ovat saaneet entistä suuremman roolin ja merkityksen. Tätä voidaan kutsua nyky­kulttuurin leikillistymiseksi.

Pelilukutaito yhteiskunnassa lisääntyy, ja pelien piirteitä aletaan soveltaa myös erilaisissa palveluissa, sovelluksissa ja jopa organisaatioiden toiminta­malleissa. Tällöin pelin, leikin ja työn väliset rajat alkavat vähitellen hämärtyä. (Peli­tutkimuksen vuosi­kirja 2014.)

Vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen tulosten mukaan digitaalisten pelien pelaaminen on nelinkertaistunut 25 vuodessa. (Kuvio 2)

Ylemmät toimihenkilöt kaikki­ruokaisimpia kulttuurin kuluttajia

Yksi vapaa-aikatutkimuksen keskeinen tutkimus­kohde on kulttuurisen muutoksen tutkiminen: mikä on muuttunut, mikä taas pysynyt samana?

Kulttuuritilaisuuksissa käyminen on hyvin yleistä, niin kuin se oli jo 2000-luvun alussa (kuvio 3). Elokuvat ja konsertit olivat suosituimmat kulttuuri­tilaisuudet. Pop-, rock- ja iskelmä­musiikin konserteissa käyminen on lisääntynyt vuosi­kymmenestä toiseen. Tässä on varmasti kysymys myös kulttuuri­tarjonnan lisääntymisestä ja moni­puolistumisesta.

Eri väestöryhmät kuitenkin eroavat toisistaan kulttuuri­tilaisuuksissa käymisen suhteen. Ylemmistä toimi­henkilöistä melkein kaikki (97 %) olivat käyneet jossain kulttuuri­tilaisuudessa vuoden aikana. Sosiologiset tutkimukset (Liikkanen 2009, Alasuutari 2009, Kahma 2011) osoittavat, että taloudellinen hyvä­osaisuus liittyy kulttuuriseen hyvä­osaisuuteen ja hyvä­osaisuus näkyy kaikki­ruokaisuutena kulttuurin kuluttamisessa.

Kuitenkin myös harvimmin kulttuuri­tilaisuuksissa käyneissä ryhmissä, kuten eläkeläisissä, pitkäaikais­sairaissa ja työttömissä, kävijöitä oli noin 70 prosenttia.

Sähköinen viestintä mullistanut kirjoittamisen kulttuuria

Vapaa-ajan määritteleminen aktiivisten harrastusten kautta korostaa vapaa-ajan käsitteen toisaalta yhteisöllistä, toisaalta yksilöllistä puolta. Harrastusten yksilöllisessä ulottuvuudessa harrastajalle on tärkeää saada kehittää lahjojaan, tietämystään ja kykyjään. Tämä näkyy erityisen selvästi luovissa harrastuksissa.

Vapaa-aikatutkimuksessa on selvitetty luovien harrastusten, kuten soittamisen, laulamisen, kuva­taiteen, kirjoittamisen ja käsityön harrastamista aina 1980-luvun alusta lähtien. Soittamista, laulamista ja kuva­taiteita harrastetaan suunnilleen yhtä aktiivisesti nyt kuin 20 vuotta sitten. Sen sijaan käsitöiden ja kirjoittamisen harrastaminen on huomattavasti vähentynyt.

Onko kirjoittamisen harrastaminen mahdollisesti siirtynyt verkkoon? Pitkien tekstien kohdalla niin ei näytä olevan: blogeja kirjoitti 10 vuotta täyttäneestä väestöstä vain kaksi prosenttia (kuvio 4).

Vuosittain tehtävä Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimus on saanut saman tuloksen 16–89-vuotiaan väestön osalta. Ilmeisesti sähköinen viestintä on lyhyessä ajassa muuttanut kirjoittamisen kulttuuria hyvin syvällisellä tavalla.

Kansalaisyhteiskuntaan osallistutaan yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin

Kun Tilastokeskuksessa vuosi­tuhannen vaihteessa käynnistyi keskustelu sosiaalisen pääoman mittaamisesta, vapaa-aikatutkimus oli se tutkimus, jonka kokonaisuuteen tämä näkökulma parhaiten sopi. Sosiaalisen pääoman ulottuvuuksista järjestö-, kulttuuri- ja muu osallistuminen kuuluivat jo vanhastaan tutkimuksen keskeiseen sisältöön.

Vuoden 2002 tutkimukseen sisällytettiin lisäksi moni­osioinen kysymys luottamuksesta sekä laaja kysymys­kokonaisuus sosiaalisista suhteista. Nämä kysymys­kokonaisuudet on säilytetty myös vuoden 2017 tutkimuksessa.

Yhdistysosallistumisesta, vapaaehtois­työstä ja epä­muodollisesta kansalais­vaikuttamisesta, kuten mielenosoituksiin osallistumisesta tai vetoomusten allekirjoittamisesta, on jo raportoitu Tilastokeskuksen julkistusjärjestelmässä, eikä osallistuminen niihin ole vähentynyt. (Kuvio 5)

Viimeisimmän, vuonna 2009–2010 tehdyn ajankäyttötutkimuksen tulosten mukaan yksin oleminen on kuitenkin lisääntynyt. Tämä ilmiö vaatii lisäselvitystä, ja sosiaalisista suhteista kuten yhteyden­pidosta sukulaisiin ja ystäviin sekä sosiaalisen piirin laajuudessa tapahtuneista muutoksista tullaan raportoimaan Tieto&trendit-artikkeli­sarjassa.

Sosiaaliseen pääomaan liittyvä tulos vuonna 2002 oli se, että sekä yhdistys- että kulttuuri­aktiivit olivat vapaa-aikatutkimuksen tulosten mukaan selvästi aktiivisempia vapaa­muotoisessa kansalais­toiminnassa, kuten lehtien yleisön­osastoon kirjoittamisessa tai mielen­osoituksiin osallistumisessa kuin väestö keski­määrin. Yhdistys- ja kulttuuri­aktiivit olivat myös hyvin verkostoituneita verrattuna koko väestöön, ja heillä oli yleistynyttä luottamusta enemmän kuin väestöllä keski­määrin.

Tulokset tukevat näkemystä siitä, että osallistumisen eri muodot korreloivat voimakkaasti keskenään. Raja-aita kulkeekin siis niiden välillä, jotka osallistuvat aktiivisesti yleensä johonkin sosiaaliseen tai kulttuuriseen toimintaan ja niiden, jotka eivät osallistu mihinkään. (Hanifi 2006, 41.) Tällöin osallistumisen eri muotojen, osallistumisessa tapahtuneiden muutosten ja niiden välisten yhteyksien ja myös osallistumisen esteiden tutkiminen on edelleen tärkeä yhteis­kunnallinen kysymys, jota on mahdollista selvittää vapaa-aika­tutkimuksen avulla.

Kirjoittaja on tutkija Tilasto­keskuksen väestö- ja elinolo­tilastot -yksikössä. 

Lähteet

Alasuutari, Pertti (2009). Snobismista kaikki­ruokaisuuteen: musiikkimaku ja koulutustaso. Teoksessa Mirja Liikkanen (toim.) Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat. Helsinki: Gaudeamus. 

Anttila, Anu-Hanna (2011). Joutenolo ja ei-minkään tekeminen toimintana. Yhteiskunta­politiikka 76 (2011):6.

Hanifi, Riitta (2006). Sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen osallistuminen ja luottamus. Teoksessa Laura Iisakka (toim.) Sosiaalinen pääoma Suomessa – Tilastokatsaus. Elinolot 2006: Tilastokeskus. 

Kahma, Nina (2011). Yhteiskuntaluokka ja maku. Helsingin yliopisto: Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2011:8.

Kangaspunta, Seppo (2013). Sekakäyttöä ja salarakkautta. Digi-tv ja moni­mediaisuuden murros Suomessa. Tampere: Tampere University Press. 

Liikkanen, Mirja (2009). Suomalaisen makukulttuurin erityispiirteitä. Teoksessa Mirja Liikkanen (toim.) Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat. Helsinki: Gaudeamus.

Liikkanen, Mirja (2005). Vapaa-aika muutoksessa – merkitykset, rajoitteet ja valinnat. Teoksessa Mirja Liikkanen, Riitta Hanifi ja Ulla Hannula (toim.) Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä. Helsinki: Tilastokeskus. 

Pelitutkimuksen vuosikirja 2014. Suomalaisen pelitutkimuksen julkaisu.  

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttö [verkkojulkaisu].

ISSN=1799-5639. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 4.4.2019].
Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö [verkkojulkaisu].

ISSN=2341-8699. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 4.4.2019].