Poikkeustilanteessa hinta-aineistoa joudutaan paikkaamaan tavallista enemmän. EU-maiden kesken on sovittu yhteiset pelisäännöt puuttuvien tietojen imputoinnille.

Koronapandemian alkuhämärässä Ilkka Lehtinen uskaltautui luotaamaan inflaatio­kehitystä. Kuinka kävi, ja miksi?

Mihin kaikkeen Tilastokeskuksen kuukausittain julkaisemaa inflaatiolukua käytetään? Entä miten se vaikuttaa kansalaisten elämään? Blogissa kaksitoista esimerkkiä inflaatioluvun käytöstä.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin inflaatioennuste julkistetaan aina kuun lopussa Eurostatin verkkosivuilla. Ennakko on suurelta osin hyvinkin osuva, vaikka hyödykkeiden hintatietojen keruussa esiintyneet haasteet ajoittain heikentävät osuvuutta kymmenesosadesimaaleissa.

Tehdyt työehto­sopimukset, hyödyke­verojen korotukset, raakaöljyn hinta… monet tekijät ovat tiedossa, mutta koronakriisin vaikutukset arvaamattomia. Inflaatioasiantuntija hahmottelee kaksi skenaariota tulevalle hintatason kehitykselle.

Viime vuoden huono viljasato ei juuri nostanut ruuan kuluttajahintoja. Vilja- ja lihatuotteiden kuluttajahinnoissa viljojen tuottajahintojen osuus on pieni, tärkeämpi rooli on teollisuuden ja kaupan palkoilla ja kuljetuksilla.  

Hallinnollisten päätösten vaikutusta hinta­kehitykseen voidaan tutkia nyt, kun käytössä on massa-aineistoa esimerkiksi lääkkeiden hinnoista ja myynti­määristä.

Digitalisaation myötä on käytettävissä entistä tarkempaa tietoa kansalaisten ostamien tuotteiden ja palveluiden myynti­hinnoista ja ostetuista määristä. Perinteikäs kuluttajahinta­indeksin laskenta mullistuu, kun hyödynnetään tätä massadataa.

Pienellä budjetilla elävän kulutus kohdistuu asioihin, jotka ovat 2000-luvulla kallistuneet virallista inflaatiota enemmän, analysoi Olli Savela. Raskaimmin köyhien kukkaroa on kurittanut vuokralla asuminen.   

Palveluiden ja tuonti­tavaroiden reaal­ihinnat ovat muuttuneet Suomen EU-jäsenyyden aikana eri lailla. Näiden hintojen kehitykseen kilpailun näkö­kulmasta perehdytään Ilkka Lehtisen kolmannessa suhteellisten hintojen muutoksia käsittelevässä artikkelissa.

Elintarvikkeiden hintojen vuosimuutos painui miinukselle huhtikuussa 2014 paljon mainostetun halpuutuksen myötä. Kampanjan markkinoinnissa unohdettiin kertoa, että vuosina 2011–13 elintarvikkeiden hinnat nousivat vuositasolla 5–6 prosenttia.

Ravinnon hintojen sopeutuminen EU-aikaan alkoi jo vuonna 1986, kirjoittaa hinta-asiantuntija Ilkka Lehtinen.

Suomi ei ole eurooppalaisittain kohtuuttoman kalliin ruuan maa, osoittavat hinta-asiantuntija Ilkka Lehtisen laskelmat.

Talouskasvuennusteita on nostettu ja inflaatio­­ennusteita laskettu. Lukuja lyödään pöytään syksyn palkka­neuvotteluissa. Inflaatio­asiantuntija Ilkka Lehtinen arvioi inflaation painuvan alle yhden prosentin.

Sodat, devalvaatiot, öljykriisit ja riippuvaisuus ulkomaan­kaupasta yhdistettynä omaan talous­politiikkaan ovat tehneet Suomesta korkean hinta­tason maan. Reippaasta hintojen noususta huolimatta taloutemme on kehittynyt voimakkaasti itsenäisyyden aikana, Ruotsiakin nopeammin viime vuosiin asti. EU-kaudella inflaatio on talttunut mutta myös talous­kasvu hidastunut.

Kolme vuotta sitten näytti siltä, että EU-jäsenyyden tuoma ruuan hintaetu oltiin menettämässä. Ruuan reaali­hinta, hinnat puhdistettuna yleisellä hinta­kehityksellä, oli palautunut lähes vuoden 1994 tasolle.

Ekonomisteja on mietityttänyt viime vuosina, mihin Euroopan keskuspankin markkinoille pumppaama raha menee ja mitä rahan määrän yltä­kylläisyydestä seuraa. Meille on opetettu kansantalous­tieteen luennoilla, että liiallinen rahan määrä markkinoilla johtaa inflaatioon.

Kuluttajahintaindeksin vuosimuutos on ollut muutaman kuukauden miinuksella. Kuitenkin Tilastokeskuksen julkistuksessa puhutaan inflaatiosta – pitäisikö puhua jo deflaatiosta?