Tilastokeskus on tunnetusti laskenut, että julkisten menojen suhde bruttokansan­tuotteeseen oli viime vuonna 58 prosenttia. Luku sinänsä ei kerro, onko se paljon vai vähän. Pääministeri Alexander Stubbin mielestä se on liian paljon.

Stubb vaati jokin aika sitten suhdeluvun laskemista 50 prosenttiin. Niille paikkeille päästäisiinkin vain muuttamalla laskentatapaa.

Mitä julkiset menot sisältävät? Niitä kuvaava taulukko Julkisyhteisöjen kokonaistulot ja -menot löytyy Tilastokeskuksen StatFin-tilasto­tieto­kannoista kansantalouden aihealueelta kansantalouden tilinpidon alta. Oheinen erittely on pääosin tästä taulukosta.

Julkiset menot vuonna 2013, miljoonaa euroa

Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus

Julkisten menojen laskentakaava on EU:n tilastoviraston Eurostatin määrittelemä. Julkiset menot ilmoitetaan sulautettuina (consolidated) eli julkisyhteisöjen alasektoreiden (valtionhallinnon, paikallishallinnon, työeläkelaitosten ja muiden sosiaaliturva­rahastojen) väliset erät sulautetaan pois, etteivät ne tule kahteen kertaan.

Sulautus koskee nykyisessä laskentatavassa korkoja, tulonsiirtoja ja pääomansiirtoja. Suurimmat sulautettavat erät ovat kuntien valtionosuudet ja valtion rahoitus kansaneläkelaitoksen menoihin.

Muita alasektorien välisiä eriä ei sulauteta pois, vaan laskelma on edelleen eräänlainen bruttomenolaskelma. Esimerkiksi valtion ja kuntien työnantajina maksamat eläke-, työttömyysvakuutus- ja sairausvakuutusmaksut lasketaan menoiksi, vaikka niiden saajana ovat julkisyhteisöt eli sosiaali­turvarahastot. Ne tulevat siten menoiksi kahteen kertaan, ensin maksuina eläke- ja muille sosiaaliturvarahastoille ja sitten rahastojen maksamina eläkkeinä, työttömyyskorvauksina ja sairausvakuutus­korvauksina.

Pääministerin tavoite julkisten menojen suhteesta bkt:hen on hyvinkin mahdollinen.

Nämä maksut olivat viime vuonna 6 175 miljoonaa euroa eli työnantajan sosiaali­turvamaksut koostuivat melkein kokonaan näistä maksuista. Verojakaan ei laskelmassa sulauteta pois, esimerkiksi valtio maksaa kiinteistöveroa kunnille.

Myöskään alasektoreiden sisäisiä eriä ei kaikilta osin eliminoida pois menolaskelmasta, vaan ne sisältyvät sekä julkisyhteisöjen tuloihin että menoihin.

Esimerkiksi valtion virastot ja ministeriöt ostavat palveluja toisiltaan, samoin kunnat ostavat palveluita valtiolta. Tilastoinnin kannalta on ongelmallista, että näitä eriä ei nykyisellään pystytä täsmällisesti erittelemään. Valtion tulotiedoista voidaan kuitenkin päätellä, että näitä kaksinkertaisia kirjauksia on julkisen sektorin menoissa ainakin puoli miljardia euroa.

Kuntasektorin menoihin sisältyy erityisen paljon sisäisiä ostoja, vaikka asiakaspalvelujen ostot toisilta kunnilta tai kuntayhtymiltä eliminoidaankin pois. Jos esimerkiksi opetustoimi ostaa kouluateriat kunnan keskuskeittiöltä, sisältyvät menot molempien tehtävien menoihin.

Viime vuosina kunnissa ja kuntayhtymissä ovat yleistyneet myös erilaiset yhtiöt ja liikelaitokset. Suuri osa niistä luetaan kuntasektoriin, koska ne palvelevat lähinnä omistajakuntaansa.

Kun kunta sitten ostaa palveluita näiltä yhtiöiltä tai liikelaitoksilta, lasketaan menot kahteen kertaan sekä kunnan ostona että kyseisen yhtiön tai liikelaitoksen kuluna. Käytännön yleistyminen on heikentänyt julkisten kokonaismenojen käyttöä julkisen talouden koon mittarina.

Näidenkin kaksinkertaisten kirjausten määrää on vaikea arvioida, sillä aina ei lähdeaineistosta voi päätellä, kuka ostaa tai kenelle varsinkin liikelaitokset ovat myyneet palvelun. Tulotietojen perusteella voidaan arvioida, että sulauttamattomia kuntasektorin sisäisiä ostoja on nykyään ainakin 4 miljardia euroa.

Myös korkeakoulujen ja tutkimus­laitosten tutkimus- ja kehittämis­investoinnit tulevat menolaskelmaan kahteen kertaan siltä osin kuin kyse on itse tuotetuista investoinneista eikä ostoista. Ne ovat menoja sekä palkkakuluissa että investoinneissa. Ne kirjataan myös tuloiksi erään ”tuotos omaan loppukäyttöön”.

Erän suuruus oli viime vuonna 2 099 miljoonaa euroa. Siitä valtaosa on palkkoja. Palkkoihin liittyvät työnantajan sosiaaliturvamaksut laskettiin jo edellä kaksinkertaiseksi kuluksi, joten niitä ei pidä laskea enää toiseen kertaan kaksinkertaiseksi kuluksi.

Toisinpäin vaikuttava kirjaus menolaskelmassa tehdään maanostojen osalta. Ne kirjataan nettomääräisinä eli maan myynnit vähennetään maan ostoista. Sekä julkisyhteisöjen maan ostot että myynnit ovat olleet viime vuosina 300–400 miljoonaa euroa vuodessa.

Edellä mainitut kaksinkertaiset menoerät ovat yhteensä ainakin 12 miljardia euroa eli 6 prosenttia suhteessa bruttokansan­tuotteeseen. Ilman niitä julkiset menot olisivat enintään 52 prosenttia suhteessa bruttokansan­tuotteeseen.

Näyttää siltä, että pääministerin tavoite julkisten menojen 50 prosentin suhteesta kansantuotteeseen on hyvinkin mahdollinen. Tilastoinnille se tosin asettaa haasteita, jotta kahteen kertaan kirjatut erät saadaan tarkkaan määriteltyä ja EU:n laskentakaava muutettua.