Suomen ensimmäinen kansallinen tietopoliittinen selonteko on lausunto­kierroksella. Tästä on hienoa kertoa ulkomaisille kollegoille. Tieto on tunnistettu ja tunnustettu Suomessa niin merkittäväksi asiaksi, että se on nostettu vaikutus­valtaisille foorumeille keskusteluun. Tietopoliittinen selonteko on tärkeä avaus.

Tiedon varaan halutaan rakentaa entistäkin vahvemmin ja systemaatti­semmin palveluita, liiketoimintaa, tutkimusta ja innovointia. Tiedossa on voimaa ja mahdollisuuksia. Tiedolla halutaan rakentaa tulevaisuutta.

Eihän tässä ole mitään uutta, kyynikot sanovat. Emme me ennenkään ole tietämättömiä olleet – tai tehneet päätöksiä ilman tietoa.

Näin on. Päätöksentekijöiden ja heitä valmistelussa avustavien käytettävissä on ollut kulloinkin olemassa oleva tieto. Heidän vastuullaan on ollut ja on edelleen tiedon käyttö sekä se, millaista tietoa ja miten he päätöksien tueksi tarvitsevat.

Tieto ja sen käyttäminen tai käyttämättä jättäminen ovat valtaa. Yksi vallan muoto on ollut tiedon käytön rajoittaminen. Esimerkiksi tilasto­virastojen alkuaikoina 1700- ja 1800-luvuilla tilastotiedot väestöstä, ulkomaan­kaupasta ja luonnon­varoista julistettiin salaisiksi. Vallanpitäjät pystyivät säilyttämään valtansa rajoittamalla tietojen käyttöä, eivätkä tiedot saaneet joutua vieraiden valtojen käsiin.

Kun tieto on ollut harvojen hallussa, päätösten arviointi tai kyseen­alaistaminen faktoihin perustuen ei ole ollut mahdollista. Nyt meillä on käytettävissä enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on mahdollisuus haastaa, kyseenalaistaa, kysyä. Turhaan ei Tilastokeskuksen pääjohtaja Olavi E. Niitamo reilut kolmekymmentä vuotta sitten todennut: ”Tieto on valtaa, tilastotieto kansanvaltaa”.

Kenellä on valta tietoon? Kuka sitä hallitsee, ja kuka sen omistaa? Kenellä on oikeus käyttää tietoa? Yksiselitteistä vastausta ei ole.

Open data -ajattelu lähtee siitä, että yhteisin varoin ja toimenpitein tuotettu tieto pitäisi olla avoimesti käytettävissä mahdollisimman laajasti. 

My Data -ajattelu lähtee siitä, että ihmisellä tulee olla valta päättää häntä itseään koskevista tiedoista. Yksilöllä tulee olla oikeus yksityisyyteen ja tietosuojaan.

Tiedon laaja käytettävyys ja liikkuvuus julkisessa hallinnossa mahdollistaa hyvinvointi­yhteiskunnan palveluiden toimivuuden ja saatavuuden. Esimerkkejä tärkeistä tieto­varannoista ja rekistereistä ovat väestörekisteri, yritysrekisteri ja verottajan laajat tietoaineistot. Nämä ovat suomalaisten arkea. Jossain päin maailmaa tällaiset rekisterit ja ratkaisut saatetaan kokea jopa ”iso veli valvoo” -uhkakuvana.

On myös paljon esimerkiksi turvallisuuteen, yksityisyyteen tai liikesalaisuuksiin liittyvää tietoa, jonka käyttöä halutaan ja tuleekin rajoittaa.

Tietopoliittinen selonteko tarkastelee tietoa ja sen roolia laajasti. Tarkastelussa ovat tiedon käytettävyys ja laaja käyttö, tiedon laatu, tietotalous ja tietoon perustuva liiketoiminta sekä tiedon käyttöön liittyvät eettiset kysymykset. 

Luonnos sisältää myös suuren määrän linjauksia, jotka toteutuessaan vahvistavat suomalaista tieto­yhteiskuntaa ja tieto­ekosysteemiä. Mieleen tulee, onko linjauksia jopa liikaa.

Haasteena on löytää toimenpiteet, joilla tietopolitiikan tavoitteet saavutetaan. Niiden avulla pitäisi vahvistaa entisestään yhteiskunnassamme vallitsevaa vahvaa luottamusta siihen, että huolimatta eri suuntiin vetävistä voimista tietomme ovat luotetuissa käsissä ja turvassa.

Yhteiskunnan tärkeiden tietovarantojen käsittelijöille tulisi turvata edellytykset olla luottamuksen arvoisia. Unohtamatta panostusta tiedon käyttäjien osaamiseen.

Meillä tietoalan toimijoilla on käsissämme ainutlaatuinen mahdollisuus: valta vahvistaa luottamusta tai murtaa se. Pidetään huolta suomalaisesta tieto­ekosysteemistä. Voimme rakentaa vahvuuksillemme rohkeaa tietopoliittista ohjelmaa ja sitä toteuttavia toimenpiteitä, joiden varaan voidaan perustaa tulevaisuus.

Viime kädessä onnistumisen mittaavat kansalaiset. Sinä ja minä. Meidän lapsemme ja lapsenlapsemme.

Minä ainakin luotan enemmän päätöksiin, joita perustellaan tiedolla. Sellaisella tiedolla, jonka laatu, luotettavuus, lähde ja tuottaja ovat läpinäkyvästi saatavilla. Ja jonka tuottajaan luotan.

Vaikka joskus tieto olisikin – kipeästi – uskomuksieni, toiveideni tai ennakko-oletuksieni vastainen.

Kirjoittaja on Tilastokeskuksen ylijohtaja.