Tutkimus työelämän vaatimista taidoista kertoo eroista sukupuolten ja koulutusasteiden välillä. Digilaitteet hallitsevat kuitenkin jo useimpien työntekoa. Raskasta ruumiillista työtä tekee joka viides, sorminäppäryyttä edellyttävät joka kymmenennen työtehtävät.
Työllisyysaste mittaa työllisten osuutta väestöstä – ei enempää, ei vähempää
Työvoimatutkimuksen tuottama työllisyysaste on valtakunnan seuratuimpia lukuja, ei vähiten sen vuoksi, että Sipilän hallitus otti keväällä 2015 hallituskauden tavoitteeksi työllisyysasteen noston 72 prosenttiin.
Työllisyysasteen trendi saavuttikin marraskuussa 2018 tuon rajan. Nyt käydään keskustelua siitä, mikä on seuraava tavoite ja kuinka relevantti luku työllisyysaste itseasiassa on.
Ei kerro hyvinvoinnista
Työllisyysaste ei kerro eikä pyri kertomaan koko totuutta työmarkkinoista, puhumattakaan laajemmasta talouden tai ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta.
Se ei kerro esimerkiksi sitä, kuinka ali- tai ylityöllistettyjä työlliset ovat, ei toimeentulosta.
Näitä ilmiöitä varten ovat muut luvut, kuten alityöllisten tai tehtyjen ylityötuntien määrä.
Ikäryhmän koko vaikuttaa
Työllisyysaste ei riitä työmarkkinoiden ainoaksi mittariksi siinäkään mielessä, että paitsi työllisten määrä, siihen vaikuttaa myös väestön määrä mitattavassa ikäryhmässä.
Niinpä, jos väestön määrä mitattavassa ikäryhmässä pienenee työllisten määrän pysyessä ennallaan, työllisyysaste nousee ikään kuin ”automaattisesti”. Silti vuosien 2017 ja 2018 työllisyysasteen nousu pohjautuu työllisten määrän lisääntymiseen, ei 15–64-vuotiaiden lukumäärän vähentymiseen.
Pitkällä aikavälillä väestön ikärakenteen muutokset vaikuttavat työllisyysasteeseen. Tässä mielessä hallituksen tavoiteohjelmassa esitetty 110 000 työllisen määrän kasvu on täydennys työllisyysastetavoitteelle, jotta ei puhuta vain suhteellisesta luvusta.
Hallituksen tavoite täyttyi näiltä osin 2018 kesäkuussa, jolloin työllisten määrän trendi oli 2 544 000.
Ei mittaa kokonaistuotosta
Työllisyys tai työllisyysaste ei yksinään kerro sitä, kuinka suuri on työllisten kokonaistuotos. Tehtyjä työtunteja tilastoidaan erikseen. Näistä saadaan materiaalia kansantalouden tilinpitoon.
Työllisyysasteelle ei pidä asettaa sellaisia odotuksia, joita se ei voi täyttää. Niin kauan kuin työllisyysastetta tulkitaan vain sen omista lähtökohdista, se on täysin relevantti luku.
Ikäkriteerit määrittelee ILO
Työllisyysaste johdetaan siis työllisyydestä. Työllisyyden tilastointi on lähtöisin YK:n kansainvälisen työjärjestön ILOn puitteissa joka viides vuosi järjestettävästä työn tilastoinnin konferenssista (ICLS, International Conference of Labour Statisticians).
Työvoimaan liittyviä asioita on käsitelty vuosikymmenten mittaan hyvin laajasti, jotta varmistetaan tilastoinnin vertailukelpoisuus. Päätösasiakirjat ja raportit ovat kaikkien luettavissa.
19. kansainvälisestä työn tilastotieteilijöiden raportista selviää, että työikäisyyden käsitteelle ei anneta ala- eikä yläikärajaa (pykälät 64.–66.) vaan viitataan kunkin maan lakeihin. Maiden tulee kuitenkin julkaista tietoja työvoimasta 15. ikävuodesta alkaen 5-vuotisikäryhmissä niin, että viimeisimmän ikäryhmän muodostavat yli 74-vuotiaat (pykälä 93.).
Käytännössä työllisyyttä on mitattu 15–74-vuotiaista, mutta tulevaisuudessa mittaamisen ikäraja nousee Euroopan unionin piirissä 89-vuotiaisiin EU:n tilastoviraston Eurostatin uuden asetuksen myötä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tulevaisuudessa tärkein työllisyyttä tai työllisyysastetta ilmaiseva ikäryhmä olisi 15–89-vuotiaat. Onhan ansiotyön tekeminen vanhimmissa ikäryhmissä hyvin marginaalista.
Miksi mittaaminen aloitetaan 15-vuotiaista?
Monissa maissa töihin siirrytään heti alemman asteen koulutuksen jälkeen. Lapsityötä ei tilastoida työvoimatutkimuksessa, joten tilastointi alkaa 15-vuotiaista, joissakin maissa vasta 16-vuotiaista.
Suomessa 15–19-vuotiaiden työllisyysaste on selvästi korkeampi kuin 65–69-vuotiaiden. Huomattava määrä 15-vuotiaita käy ainakin kesätöissä.
Työllisyysaste pitäisi ilmaista aina kyseessä olevan ikäryhmän työllisyysasteena, jotta vältyttäisiin ”yleisen” työllisyysasteen käsitteeltä. Käytännössä kuitenkin tällaisen pohjaksi on muodostunut jokin tietty ikähaarukka.
Ei ole selvästi määritelty, minkä ikäisiä työllisiä tulisi sisällyttää työllisyysasteeseen. Usein työllisyysasteessa käytetään eri ikärajaa kuin mitä työllisten (15–74-vuotiaat) määrää ilmoitettaessa.
Esimerkiksi poliittisesti merkittävässä Eurooppa 2020 -indikaattorissa käytetään työllisyysastetavoitteena 20–64-vuotiaiden työllisyysastetta. Tavoite on 75 prosenttia, mikä edellyttäisi vielä työllisyyden reipasta nousua.
Eurostatin tietokantaa käyttävä huomaa, että tarjolla on ensisijaisesti 15–64-vuotiaiden työllisyysaste. Käyttäjä voi valita erilaisia ikäryhmiä, kuten 20–64-vuotiaat tai 25-vuotiaista alkaen erilaisia ikäryhmiä.
Eri maat käyttävät eri ikäryhmiä
Selaillessaan työllisyysasteita eri maissa lukijan on hyvä huomata, mitä ikäryhmää työllisyysaste koskee.
Suomessa on käytetty työllisyysasteen raportoinnissa 15–64-vuotiaiden työllisyysastetta. Suomen käytäntö on perua 1990-luvun loppupuolelta, jolloin Euroopan Unionissa päätettiin käyttää 15–64-vuotiaiden työllisyysastetta työllisyyspolitiikan seurantaindikaattorina.
Työvoimatutkimuksen julkistuksissa on systemaattisesti pyritty tuomaan esille, mistä ikäryhmästä on kyse. Tilastokeskuksen tietokannoista löytyy työllisyysasteita eri ikäryhmille.
Työvoimatutkimuksen kohdejoukko on 15–74-vuotias maassa asuva väestö, mutta se ei sisällä virallista määritelmää työikäiselle väestölle, johtuen ILO:n edellä mainitusta periaatteesta.
Työikäisyyden käsite on käytössä eräissä muissa tilastoissa, ja sillä viitataan 15–74-vuotiaisiin. Kuitenkin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD rajaa työllisyysasteen tilastoinnissa työikäiset 15–64-vuotiaisiin.
Esimerkiksi Ruotsissa julkaistaan tieto 15–74-vuotiaiden työllisyysasteesta näkyvimpänä.
Saksan tilastovirasto puolestaan julkaisee ensisijaisesti työllisten kokonaismäärän. Työllisyysasteen löytää vasta taulukoista.
15–64-vuotiaiden työllisyysaste on ollut sopiva
Aiempaa eläkelakia silmällä pitäen 64 vuotta on ollut varsin sopiva työllisyysasteen ylärajaksi työllisyysasteen yleistä käyttöä ajatellen.
Työmarkkinatilanne on kuitenkin muuttumassa eläkeuudistuksen myötä. Esimerkiksi vuonna 1958 syntyneille alin eläkeikä on 64 vuotta ja tavoite-eläkeikä 65 vuotta ja 1 kuukausi. Tuon perusteella voidaan ajatella, että yli 64-vuotiaiden työllisyysasteen kasvu kiihtyy vuodesta 2023 alkaen.
Tulevaisuudessa käydään varmaan keskustelua siitä, missä ikäryhmässä työllisyysaste pitäisi raportoida, kun halutaan puhua mahdollisimman yleisesti ja yksinkertaistetusti työllisyysasteesta.
Tavallaan olisi helpompaa, jos ”yleisen työllisyysasteen” sijaan lähtökohdaksi hyväksyttäisiin työllisyys eri ikäryhmissä. Ja ikäryhmä jaksettaisiin mainita aina, kun asiasta puhutaan.
Työvoimatutkimuksessa seurataan aikaa ja ollaan avoimia uusille ratkaisuille tilastolainsäädännön puitteissa.
Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastoissa työvoimatutkimuksen parissa.
Lue samasta aiheesta:
Muissa EU-maissa syntyneiden miesten ja EU:n ulkopuolella syntyneiden naisten työllisyysasteet ovat meillä korkeat verrattuna Ruotsiin ja EU-keskitasoon. Ulkomailla syntyneiden työllisyys on Suomessa myös kasvanut kansainvälisesti verrattuna ripeästi. Ulkomaalaistaustaisten tekemä työ on kuitenkin muita yleisemmin ns. epätyypillistä, kuten määrä- tai osa-aikaisia työsuhteita taikka vuokra- tai alustatyötä.
Työllisyyden määritelmää harmonisoitiin kansainvälisessä työvoimatutkimuksessa vuonna 2021. Tuolloin työstä vanhempainvapaalla olevien luokittelu työlliseksi yhtenäistettiin. Aiemmassa vertailussa suomalaisten ja ruotsalaisten naisten työllisyysasteet poikkesivat toisistaan reilusti, mutta uudistuksen jälkeen 20–54-vuotiaiden naisten työllisyysaste oli Suomessa ja Ruotsissa lähes samalla tasolla.
Työvoiman vuokraamisen kautta ovat työllistyneet etenkin nuoret ja ulkomaalaistaustaiset, joilla on vähän työkokemusta tai joiden voi olla muuten hankalaa löytää työtä. Kiinnostus vuokratyötietoihin on lisääntynyt, vaikka vuokratyön osuus palkkatyöstä on edelleen melko pieni.
Kansainvälisen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa tehtiin Euroopan maista viidenneksi eniten etätöitä vuonna 2022. Vertailun kärkisijalla oli Alankomaat. Myös Ruotsi, Norja ja Islanti olivat Suomen edellä. Toisaalta etätyön säännöllisyydessä kärkimaa oli Irlanti ja heti toisena Suomi.
Keskimäärin 168 000 palkansaajaa – eli reilut seitsemän prosenttia palkansaajista – oli vuonna 2022 työviikon aikana sairauden takia poissa töistä, joko osan viikkoa tai koko viikon. Näistä enemmistö oli lyhyitä poissaoloja. Vuoden 2022 työvoimatutkimuksen tietojen perusteella sairauspoissaolot vaihtelevat hyvinkin paljon ammattiryhmittäin.
Muutoksen suuruuteen on voinut vaikuttaa moni samanaikainen tekijä pandemiasta työvoimatutkimuksen sisältö- ja menetelmämuutokseen. Eri mittarit kertovat kuitenkin samansuuntaisesta myönteisestä kehityksestä.
Reilulle neljännekselle alustatyötä tekevistä se on päätyö. Yli puolelle kyse on täydentävästä tai satunnaisesta työstä. Vain 7 prosenttia teki alustatyötä siksi, ettei muuta työtä ollut saatavilla. Tuore kysely antaa yllättävän myönteisen kuvan alustatyöntekijöiden autonomiasta. Valtaosa kokee voivansa kontrolloida työtehtäviään ja -aikojaan.