Tilastokeskus vastaa julkisyhteisöjen velkaa koskevien tietojen tuottamisesta, sisällöstä ja raportoinnista Eurostatille. Tulkintoja ohjaa EU-lainsäädäntö ja komission valvontaprosessi. Tuotamme tilastotietoa säädösten mukaisesti riippumatta siitä, näyttävätkö Suomea koskevat velkaluvut hyviltä tai huonoilta.
Blogit vuodelta 2024
Maksettujen arvonlisäverojen osuus käytettävissä olevista tuloista kasvaa alv-kannan korottamisen myötä pienituloisimmilla 0,71 ja suurituloisimmilla 0,41 prosenttiyksikköä.
Ikääntyneiden työllisyysasteet olivat Suomessa 1990-luvun laman jäljiltä roimasti heikommat kuin muissa Pohjoismaissa. Sittemmin olemme peitonneet kirimisvauhdillamme muut ylivoimaisesti.
Ympäristötukien kehitystä ja kohdentumista voidaan nyt seurata tarkemmin. Onnistuneen pilotoinnin jälkeen Tilastokeskus julkaisee vuoden 2022 tiedot sisältävän ympäristötuet-tilaston jo 26.4.2024.
Konsultointimatkat Nigerian tilastotoimistoon Abujaan saavat miettimään myös maan tulevaisuutta. Luottamusta rakennetaan läpinäkyvällä tietopohjaisella päätöksenteolla – ja laadukkailla tilastoilla.
Suomen tilastojärjestelmä ylsi ykkössijalle 186 valtiota kattaneessa vertailussa. Tilastokeskuksen pääjohtaja löytää kolme perustetta Suomen menestykselle Maailmanpankin arviossa.
Eri maiden digitalouksia voidaan vertailla kokeellisten tilastojen pohjalta. Kuinka iso osuus digitaalisilla alustoilla, verkkokaupalla ja muilla digitaalisen talouden toimialoilla on koko kansantaloudessa?
Se, että työssä vaaditaan erilaisia taitoja ja että niitä on kehitettävä, ei ole uutisaihe. Iso uutinen ei ole myöskään ollut Euroopan osaamisen teemavuosi 2023. Tämä blogi toivottavasti viitoittaa kuitenkin osaamisen teemassa eteenpäin.