Kuuden suurimman kaupunkialueen väestömäärää lisäävät nuorten, lapsiperheiden ja ulkomailta tulleiden muuttoliike. Etenkin lapsiperheiden on vaikea löytää sopivaa asuntoa kaupunkikeskuksista. Ahtaasti asuminen onkin viime vuosina lisääntynyt.
Kaupungistumista pidetään väistämättömänä ilmiönä, varsinkin kun Suomen katsotaan olevan muita Euroopan maita jäljessä kehityksestä. Vuoden 2014 lopulla noin 70 prosenttia Suomen väestöstä asui kaupunkialueilla (kuvio 1). Kaupunkeihin keskittyvät niin koulutus- kuin työpaikkamahdollisuudetkin (von Bruun & Kivelä, 2009, 30).
Kuvio 1. Kaupunkialueilla asuvien osuus väestöstä 1990 – 2014
Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne
Väestön kasvun myötä myös monet palvelut ja harrastusmahdollisuudet keskittyvät keskuksiin. Kun lapsuus vietetään kaupunkiolosuhteissa, niin kaupunkimainen elämäntapa vakiintuu myös jatkossa. Mutta millaiset ovat asuinolot ja asuntomarkkinat kasvavilla kaupunkialueilla?
Tarkastelen artikkelissani kaupungistumiskehitystä suurimpien kaupunkien näkökulmasta. Esimerkkikaupunkeina ovat väestöltään yli 150 000 asukkaan kaupungit: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu.
Kuvaan muutoksia olemassa olevan asuntokannan ja asuntokuntarakenteen avulla: Millaisia asuntoja kaupunkiin muuttajille on ylipäänsä tarjolla suurimmissa kaupungeissa, mikä osuus asuntokannasta on ns. perheasuntoja? Onko muuttajille olemassa myös vuokra-asuntoja? Entä lisääkö kaupungistuminen ahtaasti asumista?
Artikkelissa käytetään ruutupohjaista, Suomen ympäristökeskuksen määrittelemää kaupunki-maaseutualuejakoa (ks. tietolaatikko).
Väestöltään kaupunkialueiden suurimman ryhmän muodostaa sisempi kaupunkialue, jossa asuu 1,7 miljoonaa henkilöä, ulommalla kaupunkialueella asuu 1,4 miljoonaa henkilöä ja kaupungin kehysalueella asuu runsas puoli miljoonaa henkilöä.
Esimerkiksi Nurmijärven väestöstä lähes kaikki asuvat ns. kaupungin kehysalueeksi määritellyllä kaupunkialueella. Espoossa puolestaan 60 prosenttia väestöstä asuu sisemmällä kaupunkialueella. Sen sijaan maaseutualueeksi määritellyillä alueilla ei kummassakaan kunnassa ole juuri asutusta.
Vuodesta 1990 väestö on kaupunkialueilla lisääntynyt yli puolella miljoonalla. Kaupunkiväestön osuus on kasvanut seitsemän prosenttiyksikköä. Samalla ajanjaksolla maaseutualueiden väestö on vähentynyt 200 000 henkilöllä.
Suhteellisesti eniten suosiota on kasvattanut vuodesta 1990 lähtien kaupungin kehysalue. Toisaalta aivan viime vuosina suhteellisesti eniten on kasvanut sisempi kaupunkialue. Muutokset ovat tarkoittaneet uusien asuntojen rakentamista nimenomaan kaupunkialueille.
Suurimpien kaupunkien väestöstä 95 – 99 prosenttia asuu kaupunkialueilla. Sisemmällä kaupunkialueella asuvien osuus vaihtelee kuitenkin suuresti. Esimerkiksi Helsingissä 93 prosenttia väestöstä asuu sisemmällä kaupunkialueella, kun Oulussa vastaava osuus on 36 prosenttia (kuvio 2).
Kuvio 2. Sisemmällä kaupunkialueella asuvien osuus kaupungin väestöstä 2014
Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne
Edellä mainittujen kaupunkien määrällinen väestönlisäys selittää suurimman osan viime vuosikymmenien kaupungistumiskehityksestä ja vajaa puolet (44 %) koko maan kaupunkialueen väestöstä asuu kuuden suurimman kunnan kaupunkialueella.
Väestö lisääntyy lähes pelkästään suurimmissa kaupungeissa
Kaupunkeihin ja erityisesti suurimpiin kaupunkeihimme suuntautuu muuttovirtaa sekä muista kunnista että ulkomailta. Noin puolet kuuden suurimman kaupungin nettomuutosta on viime vuosina ollut ulkomaisen muuton varassa. Suurimmat kunnat houkuttavat myös maan sisäisiä muuttajia ja muuttajista suurin osa on nuorta ikäluokkaa.
Nuoret muuttavat kaupunkeihin jo pelkästään opiskelu- tai työmahdollisuuksien vuoksi. Vuoden 2014 lopulla 20 – 29-vuotiaista lähes 80 prosenttia asui kaupunkialueilla. Mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse, sitä vähemmän asuttiin kaupunkialueilla. Seitsemänkymmentä vuotta täyttäneistä vain 61 prosenttia asui kaupunkialueilla vuoden 2014 lopussa.
Sen sijaan pikkulapsista 72 prosenttia ja kouluikäisistäkin 68 prosenttia asui kaupunkialueilla.
Muuttoliike vahvistaa vaikutuksia niin lähtökunnissa kuin tulokunnissakin. Kasvualueilla nuoret ikäluokat pitävät syntyneiden määrän korkeana. Vastaavasti lähtökunnissa nuorten määrä vähenee (Myrskylä 2007).
Kaupungistuminen on ilmiö, jonka on ennustettu jatkuvan lähitulevaisuudessakin. Viimeisten viiden vuoden aikana kaupunkialueiden väkiluku on kasvanut lähes 100 000 henkilöllä ja yli 90 prosenttia väestönlisäyksestä kohdistui kuuteen suurimpaan kaupunkiin.
Kaupunkien väkimäärän kehitys ei ole yksin maan sisäisen muuttoliikkeen ja syntyvyyden varassa, sillä ulkomailta maahan muuttavat päätyvät useimmiten suurimpiin kaupunkeihin.
Suurimpien kaupunkien väestön kasvusta noin puolet on peräisin ulkomailta muuttaneista. Tässä tarkastellaan kaupunkialueiden kehitystä vuoteen 2014 mennessä, joten vuoden 2015 turvapaikanhakijat eivät ole mukana tarkastelussa.
Kotoutumisen kannalta työ- ja opiskelumahdollisuudet ovat kaupunkialueilla yleensä paremmat. Jonkinlaisena pullonkaulana voi olla sopivan asunnon löytäminen erityisesti suurimmista kaupungeista.
Asuntojen tarjonnassa puutteita etenkin pääkaupunkiseudulla
Olemassa oleva asuntokanta ohjaa osin sitä, millaisia perheitä ja asuntokuntia kuntaan muuttaa. Samoin olemassa oleva asuntokanta ohjaa sitä, löytyykö kunnan sisältä sopiva asunto vai joutuuko asunnon vaihtaja tai muuttaja hakemaan asuntoa muualta. Sopivan asunnon löytymistä vaikeuttaa monesti tarjonnan niukkuus ja kalleus.
Työvoiman liikkuvuutta ja myös opiskelupaikan vastaanottamista edistävät toimivat vuokra-asuntomarkkinat. Vuokra-asuntoja tulisi olla riittävästi tarjolla, jotta myös vuokrataso pysyisi kohtuullisena.
Erityisesti pääkaupunkiseudulla voidaan puhua vuokra-asuntopulasta. Esimerkiksi valtion rahoittamiin ARA-vuokra-asuntoihin, joissa vuokratasoa säädellään, hakijoita on moninkertainen määrä vapautuviin asuntoihin verrattuna.
Taloudellinen taantuma voi osin myös lisätä vuokra-asuntojen kysyntää. Toisaalta taantuman aikana näyttäisi kotona asuvien nuorten määrä lisääntyneen.
Oman asunnon ostaminenkaan ei ole helppoa pääkaupunkiseudulla. Asunnot ovat varsin kalliita ja usein asunnon hankkimiseen tarvitaan alkupääomaa.
VTT:n julkaiseman selvityksen mukaan Helsingin seudulla on asuntotuotannon vaje, joka tulisi kuroa kiinni seuraavan kymmenen vuoden aikana. Asuntotuotantotarvetta mallintaessaan VTT on ottanut huomioon Tilastokeskuksen väestöennusteen lisäksi eri-ikäisten henkilöiden muodostamien asuntokuntien koon. (Vainio 2016.)
Elinajan pidentyessä asuntoja ei vapaudu entiseen tahtiin markkinoille ja toisaalla itsenäistyvät nuoret etsivät omaa asuntoa yhteisöasumisen sijaan. Lisäksi ahtaasti asuminen voi jossain määrin aiheuttaa lisääntynyttä asuntotuotannon tarvetta.
Kaupunkialueiden asuntokanta erilaista
Suurten kaupunkien kerrostalovaltaisuus on yleisintä Helsingissä, Tampereella ja Turussa (kuvio 3). Näissä kaupungeissa on myös suhteellisesti enemmän yksiöitä ja kaksioita kuin vähintään kolmehuoneisia ns. perheasuntoja. Vastaavasti Espoossa, Vantaalla ja Oulussa on suhteellisesti enemmän perheasuntoja kuin yksiöitä ja kaksioita.
Kuvio 3. Kerrostaloasuntojen osuus asuntokannasta (kuusi suurinta kuntaa) 2014
Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot
Toisaalta esimerkiksi Helsingin etuna on asuntojen lukumäärällinen runsaus. Vähintään kolme huonetta käsittäviä asuttuja asuntoja oli Helsingissä lähes puolet enemmän kuin Espoossa.
Espoossa, Vantaalla ja Oulussa on suhteellisen paljon perheasuntoja. Kaikki perheasunnot eivät kuitenkaan ole omakoti- tai paritalossa. Esimerkiksi Espoossa kaikista perheasunnoista 41 prosenttia on pientaloissa, 21 prosenttia rivitaloissa ja 38 prosenttia kerrostaloissa.
Neliöiltään Helsingin vakinaisesti asutut yksiöt ja kaksiot ovat suhteellisesti pienempiä kuin koko maassa keskimäärin. Helsingin yksiöiden keskipinta-ala on 31 neliötä ja kaksioiden 52 neliötä; koko maan vastaavat neliöt ovat 34 ja kaksioiden 54 neliötä.
Suuria, vähintään viisi huonetta käsittäviä huoneistoja oli vakinaisesti asutuista asunnoista Helsingissä vain kuusi prosenttia. Myös Turussa ja Tampereella oli suhteellisesti lähes yhtä niukasti suuria asuntoja. Sen sijaan Espoon asunnoista oli suhteellisesti ottaen tuplasti enemmän (16 %) isoja asuntoja Helsinkiin verrattuna. Vantaalla isoja asuntoja oli 11 prosenttia vakinaisesti asutuista asunnoista vuoden 2014 lopulla.
Suurissa kaupungeissa paljon vuokra-asuntoja
Työn tai opiskelupaikan vuoksi kaupunkiin muuttavia helpottaa, mikäli vuokra-asunto löytyy helposti. Kuudessa suurimmassa kaupungissa on suhteellisen paljon vuokra-asuntoja. Helsingissä lähes puolet (48 %) vakinaisesti asutuista asunnoista on vuokra-asuntoja. Myös Turussa ja Tampereella on suhteellisesti lähes yhtä paljon (45 %) vuokra-asuntokantaa.
Sen sijaan Espoossa, Vantaalla ja Oulussa on suhteellisesti jonkin verran vähemmän vuokra-asuntotarjontaa. Espoossa ja Vantaalla on vuokra-asuntoja 36 ja Oulussa 39 prosenttia vakinaisesti asutuista asunnoista. (Kuvio 4.) Vuokra-asuntojonoista voisi päätellä, että vuokra-asuntojen määrä ei ole riittävä pääkaupunkiseudulla.
Kuvio 4. Vuokra-asuntojen osuus vakinaisesti asutuista asunnoista 2014
Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot
Vuokra-asunnoista suurin osa on yksiöitä tai kaksioita. Suurimmissa kunnissa on kuitenkin jonkin verran eroja siinä, mikä osuus vuokra-asunnoista on vähintään kolmen huoneen perheasuntoja. Valtion tukemissa ns. ARA-asunnoissa on suhteellisesti enemmän perheasuntoja kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.
Helsingissä sijaitsevista vakinaisesti asutuista ARA-asunnoista runsas kolmannes (35 %) oli vähintään kolmen huoneen asuntoja, vastaava osuus Espoossa ja Vantaalla oli 37 prosenttia. Tampereella, Turussa ja Oulussa ARA-asunnoista noin neljännes oli vähintään kolmioita.
Vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista suhteellisesti eniten perheasuntoja oli Espoossa (28 %) ja Vantaalla (25 %). Muissa suurissa kaupungeissa perheasuntojen osuus asutuista vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa jää alle 20 prosentin.
Lapsiperheet kaupungissa
Kaupungeissa ja yleensä kaupunkialueilla on jossain määrin erilainen asuntokuntarakenne kuin maaseutualueilla. Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asunnossa asuvat henkilöt. Asuntokuntia on Suomessa noin 2,6 miljoonaa, joista 71 prosenttia asuu kaupunkialueella.
Kaupunkialueilla on jonkin verran yleisemmin yksinasuvia (43 %) verrattuna maaseutualueisiin (39 %). Samoin lapsiperheitä, joihin kuuluu vähintään yksi alaikäinen lapsi, asuu hieman yleisemmin kaupunkialueilla kuin maaseudulla.
Lapsiperheiden keskuudessa kaupunkialueiden suosio on jonkin verran yleistynyt parissa vuosikymmenessä. Vuonna 1990 kaikista lapsiperheistä 64 prosenttia asui kaupunkialueilla ja nykyisin vastaava osuus on 72 prosenttia. Myös sisemmän kaupunkialueen suosio on lisääntynyt (kuvio 5).
Kuvio 5. Lapsiperheiden asuinalue, osuus kaikista lapsiperheistä 2014 ja 1990
Lähhde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot
Lapsiperheiden kodit ovat kaupunkialueillakin suhteellisen usein omakoti- tai paritaloissa, mutta kuitenkin hieman yli puolet kodeista on joko rivi- tai kerrostalossa. Lapsiperheet asuttavat pääosin vähintään kolme huonetta käsittäviä asuntoja.
Suurista kaupungeista Oulun lapsiperheet asuvat yleisimmin (54 %) omakoti- tai paritalossa. Espoon lapsiperheistä 41 ja Vantaan lapsiperheistä 37 prosenttia asuu omakoti- tai paritalossa. Alle kolmannes Tampereen ja Turun lapsiperheistä asuu omakoti- tai paritalossa, Helsingissä vain 15 prosenttia. (Taulukko.)
Taulukko. Vertailutietoja kuuden kunnan lapsiperheistä ja asunnoista 2014
Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot
Lähes miljoona ahtaasti asuvaa
Suomessa on lähes miljoona ahtaasti asuvaa henkilöä. Toisin sanoen lähes miljoona asuu asunnossa, jossa ei ole jokaiselle perheenjäsenelle tai asuntokunnan jäsenelle omaa huonetta käytettävissä. Laskennallinen ahtaasti asuminen on eri asia kuin kokemusperäinen ahtaasti asuminen.
Kaikilla ihmisillä tai kulttuureilla ei ole samanlaista oman tilan tai huoneen tarvetta. Pikkulapset eivät välttämättä tarvitse omaa huonetta, mutta tilastoista voidaan havaita, että monet perheet hakeutuvat tilavampiin asuntoihin lasten lähestyessä kouluikää tai myöhemmässäkin vaiheessa. Näin ollen lapsiperheiden ahtaasti asumisella voidaan kuvata jonkinasteista liikkuvuus- tai muuttoalttiutta.
Koko maan tasolla ahtaasti asuvien henkilöiden määrä on vähentynyt parin vuosikymmenen ajan, mutta aivan viime vuosina ahtaasti asuvien määrä on kääntynyt kasvuun. Ahtaasti asuminen lisääntyy erityisesti kaupunkialueilla (kuvio 6).
Kuvio 6. Ahtaasti asuvien määrä kaupunki- ja maaseutualueilla 1990 – 2014
Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot
Kaupunkialueilla ahtaasti asuvien määrä kääntyi kasvuun vuoden 2008 lopulla finanssikriisin jälkeen. Vastaavaa ilmiötä ei tapahtunut maaseutualueilla. Vuonna 2014 ahtaasti asuvien määrä lisääntyi kaupunkialueilla lähes 10 000 henkilöllä.
Lapsiperheiden ahtaasti asuminen on yleistä. Kaikista ahtaasti asuvista asuntokunnista 75 prosenttia oli lapsiperheitä vuonna 2014.
Ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä on kasvanut etenkin asuntokunnissa, joihin kuuluu vähintään yksi vieraskielinen henkilö. Vieraskielisten ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä on kaksinkertaistunut kymmenen vuoden sisällä.
Vuonna 2014 kaikista ahtaasti asuvista asuntokunnista oli vieraskielisiä 18 prosenttia. Vieraskielisiin ahtaasti asuviin asuntokuntiin kuului 165 000 henkilöä, mikä on 40 prosenttia kaikista vieraskielisissä asuntokunnissa asuvista.
Ahtaasti asuminen väheni puolestaan asuntokunnissa, joissa puhutaan pelkästään kotimaisia kieliä. Väheneminen oli kuitenkin hitaampaa kuin aikaisempina vuosina.
Vuonna 2006 kotimaisia kieliä puhuvien ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä väheni vuoden sisällä 8 300 asuntokunnalla ja vuonna 2014 enää 1 600 asuntokunnalla. Vuonna 2014 ahtaasti asuviin, kotimaisia kieliä puhuviin asuntokuntiin kuului 772 000 henkilöä.
Omistusasunnoissa on suhteellisesti jonkin verran vähemmän ahtaasti asuvia henkilöitä kuin vuokra-asunnoissa. Omistusasunnossa asuvista oli vuoden 2014 lopulla ahtaasti asuvia 16 prosenttia ja vuokra-asunnossa asuvista 21 prosenttia.
Ennen vuoden 2008 finanssikriisiä ahtaasti asuvien määrä väheni omistusasunnoissa vuosittain yli kymmenellä tuhannella, mutta viime vuosina ahtaasti asuvien määrä on vähentynyt vain muutamilla tuhansilla vuosittain. Myös vuokra-asunnossa ahtaasti asuvien määrä väheni ennen finanssikriisiä, mutta viime vuosina määrä on kääntynyt kasvuun.
Ahtaasti asuminen yleistyy pääkaupunkiseudulla
Vaikka pääkaupunkiseudulla on suhteellisen paljon pieniä asuntoja, niin ahtaasti asuvia henkilöitä on suhteellisesti vain hieman enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Pääkaupunkiseudun omistusasujista asuu ahtaasti suhteellisesti lähes yhtä paljon (17 %) kuin koko maassa keskimäärin (16 %).
Pääkaupunkiseudun vuokra-asunnossa asuvista neljännes (25 %) asuu ahtaasti, kun koko maan vastaava osuus on 21 prosenttia.
Pääkaupunkiseudulla ahtaasti asuvien henkilöiden määrä on kasvanut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisinä vuosina sekä omistusasunnoissa että vuokra-asunnoissa. Pääkaupunkiseudun ahtaasti asuvista henkilöistä 38 prosenttia kuului vieraskielisiin asuntokuntiin. Vieraskielisellä asuntokunnalla tarkoitetaan asuntokuntaa, jossa on vähintään yksi vieraskielinen henkilö.
Vuoden 2014 lopulla isoista kaupungeista suhteellisesti eniten ahtaasti asuvia lapsiperheitä oli Helsingissä, jossa 36 prosenttia lapsiperheistä asui ahtaasti, Turussa vastaava osuus oli 33 prosenttia. Koko maan lapsiperheistä asui ahtaasti 29 prosenttia.
Muuttaako digitalisaatio ja etätyö muuttoliikkeen suuntaa?
Kaupunki-maaseutu -luokitus kuvaa asutuksen ja taloudellisen toiminnan eriasteisia tihentymiä. Koko väestöstä vajaa kolmannes asuu sisemmällä kaupunkialueella eikä osuus ole kovin paljon kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana.
Sen sijaan väestö on kasvanut suhteellisesti enemmän ulommalla kaupunkialueella ja kaupungin kehysalueella.
Kuvaako kehitys suomalaisten toiveita väljästä asumisesta vai alueiden ja mahdollisuuksien rajallisuutta – toiveiden ja mahdollisuuksien välistä ristiriitaa (Juntto 2010, 92). Maaseutualueilla olisi mahdollisuuksia kaupunkeja väljempään asumiseen, mutta siellä ei ole työpaikkoja tai sitten koulut ja palvelut ovat liian kaukana.
Entä mahdollistaako digitalisaatio ja robotiikka asumisen, etätyön ja palvelujen saatavuuden myös maaseudulle?
-----------------------------------------------------------------------------
Kaupunki-maaseutu -luokitus ei noudata hallinnollisia kaupunkirajoja. Sen sijaan luokittelulla pyritään kuvaamaan asumisen ja muun taloudellisen toiminnan tihentymiä. Samaa aluerajausta on käytetty myös taannehtivasti eli on tarkasteltu, miten nykyisillä kaupunkialueilla väestön määrä on kehittynyt. Kaupunkialueet jaetaan kolmeen ryhmään: sisemmällä kaupunkialueella tarkoitetaan tehokkaan rakentamisen aluetta, ulommalla kaupunkialueella yhtenäisesti rakentuvan taajamarakenteen aluetta ja kaupungin kehysalueella tarkoitetaan kaupunkiin välittömästi kytkeytyvän alueen kokonaisuutta.
Lähde: Kaupunkimaaseutu_luokitus.
----------------------------------------------------------------------------
Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot yksikössä.
Lähteet:
von Bruun, Santtu & Kivelä, Torsti 2009. Suurten kaupunkien tulevaisuus ja tulevaisuuden kaupunkipolitiikka. Ennakointihankkeen loppuraportti. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto.
Juntto, Anneli (toim.) 2010. Asumisen unelmat ja arki. Helsinki:Gaudeamus.
Myrskylä, Pekka (2007) Kaupungit kasvavat sisältäpäin. Tilastokeskus, artikkelit.
Tilastokeskus. Asunnot ja asuinolot.
Tilastokeskus. Väestörakenne.
Vainio, Terttu 2016. Asuntotuotantotarve 2015 – 2040. VTT TECHNOLOGY 247.
