Kuinka paljon Suomessa on transihmisiä tai muunsukupuolisia? Entä samaa sukupuolta olevia pareja tai sateenkaariperheiden lapsia? Jos naisen euro on 84 senttiä, paljonko on transihmisen tai muunsukupuolisen euro? Minkä verran poliisin tietoon tuli sukupuolivähemmistöihin kohdistunutta väkivaltaa? Miten kotityöt jakautuvat samaa sukupuolta olevien parien välillä?

Niin paljon kuin haluaisimmekin, viralliset tilastot eivät suoraan kerro vastausta näihin kysymyksiin. Tilastotietoa sukupuolen moninaisuudesta on vähän, ja myös osa sateenkaariperheistä ja samaa sukupuolta olevista pareista jää tilastoissa piiloon.

Tilastot pyrkivät kuvaamaan yhteiskuntaa tilastollisten käsitteiden ja luokittelun avulla numeromuotoisena tietona. Siksi tilastoihin on joskus hankala sovittaa kaikkia harmaan sävyjä – ja valitettavasti sateenkaaren värejä. Jotta eri ilmiöitä voidaan tilastoida, luokitteluja on tehtävä, vaikka asiat ja ihmiset itsessään eivät yksiselitteisesti eri luokkiin istuisikaan. Miksi jotkut ilmiöt sitten päätyvät tilastoihin toisia helpommin?

Yhteiskunnallinen ilmiö päätyy yleensä tilastoiduksi, jos se on ns. virallista tietoa. Tilastoja kootaan usein hallinnollisista rekisteriaineistoista. Tällaisia ovat julkishallinnon rekistereihin kirjatut päätökset tai olosuhteet, esimerkiksi väestötietojärjestelmän asuinpaikka- tai verohallinnon verotustiedot. Rekisteritiedot ovat suhteellisen yksiselitteisiä ja sovitusti muuttuvia. Ne eivät kuvaa ihmisen ominaisuuksia tai kokemuksia, eikä rekistereihin pääasiallisesti tallenneta arkaluonteisia tietoja.

Sama periaate on kirjattu EU:n tietosuoja-asetukseen, jossa niin sanottujen erityisten henkilötietoryhmien tallentamista on rajoitettu. Tällaisia erityisiä henkilöryhmiä koskevilla tiedoilla tarkoitetaan henkilötietoja, joista ilmenisi esimerkiksi etninen alkuperä, poliittinen mielipide tai henkilön seksuaalinen suuntautuminen.

Suomen väestötietojärjestelmässä sukupuolitieto on binäärinen – eli sukupuolitieto on kaksijakoisesti joko nainen tai mies – ja vain hyvin rajatusti henkilöiden itsensä muutettavissa.

Niin kauan kuin näin on, rekistereihin pohjautuvien tilastojen kuva sukupuolista ei onnistu tavoittamaan todellista sukupuolien kirjoa. Sen vuoksi tilastot tarjoavat vähänlaisesti tietoa henkilöistä, joiden sukupuolen kokemus on eri kuin heidän rekisteröity sukupuolensa, kuten transihmisistä ja intersukupuolisista.

Joissakin maissa, kuten Saksassa, Kanadassa ja Australiassa, on otettu käyttöön kolmas juridinen sukupuoli. Tällöin virallisista tietolähteistä on mahdollista saada todenmukaisempaa sukupuolen mukaista tietoa. Suomessa ei ainakaan vielä olla toteuttamassa vastaavaa.

Toki uudessa hallitusohjelmassa on mainittu translain uudistus (laki sukupuolen vahvistamisesta) parantaisi toteutuessaan sukupuolen mukaan jaotellun tilastotiedon laatua transihmisten osalta. Jos henkilö voisi omalla ilmoituksella harkiten muuttaa sukupuolimerkintänsä rekistereissä, hän päätyisi myös tilastoissa siihen sukupuolikategoriaan, johon kokee kuuluvansa – mikäli koettu sukupuoli on mies tai nainen.

Hallinnollisten aineistojen lisäksi tilastotietoa saadaan kyselytutkimuksista, joilla on mahdollista kuvata ihmisten kokemuksia, näkemyksiä tai tilanteita sellaisina kuin vastaaja niistä kyselyhetkellä kertoo. Julkisesti rahoitetut kyselytutkimukset ovat pitkään toistaneet kaksijakoista sukupuolikuvaa ja heterokeskeistä näkökulmaa.

Viime aikoina tähän kuvaan on kuitenkin tuotu lisää sävyjä. Tuorein tasa-arvobarometri (2017), kouluterveyskysely ja amis- ja nuorisobarometrit ovat hyviä esimerkkejä selvityksistä, joissa sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei ole oletettu, vaan vastaajien on annettu määritellä nämä itse.

Esimerkiksi Tasa-arvobarometrissa 2017 vastaajille ei poimittu rekisteristä sukupuolitietoa, vaan sitä kysyttiin heiltä itseltään. Valittavana oli myös vaihtoehto ”muu”. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lukumäärä jäi kuitenkin alle kymmeneen, minkä vuoksi tulokset jouduttiin raportoimaan ainoastaan nais-mies-jaottelulla.

Tämä on hyvin yleinen lopputulema koko väestöä koskevissa, usein satunnaisotoksella tehdyissä otostutkimuksissa.

Ilmiö päätyy tilastoiduksi, jos se on määrällisesti tarpeeksi suuri. Usein survey-tutkimuksissa vähemmistöön kuuluvien vastauksia on koko joukossa niin vähän, ettei tuloksia voi luotettavasti analysoida tai tietosuojan vuoksi esittää. Vähemmistöjen tarkastelu vaatisikin joko poikkeuksellisen suuren otoksen – tai sitten tilastojen kuvaa voi tarkentaa esimerkiksi laadullisella tutkimuksella.

Vaikka kysymys tulosten raportoinnista on vaikea, jo sillä on suuri arvo, että pystymme tarjoamaan kaikille myönteisen vastaamiskokemuksen ja mahdollisuuden sijoittaa itsensä kyselyn vastausvaihtoehtoihin.

On tärkeää, että tilastotutkimuksiin halutaan vastata, ja että vastaajat ja tietojen käyttäjät kokevat tilastojen pyrkivän kuvaamaan kaikkia.

Jos tuloksia ei voida raportoida pienen määrän vuoksi, ei tämän tarvitse automaattisesti tarkoittaa vähemmistöjen sivuuttamista. Esimerkiksi Tasa-arvobarometrissa 2017 sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vastaukset ja vastausten käsittelyn haasteet nostettiin esiin raportissa, ja tutkija Jukka Lehtonen käsitteli kysymystä laajasti tasa-arvobarometrin tuloksia analysoivassa artikkelikokoelmassa.

Ilmiö päätyy tilastoihin, kun syntyy yhteisymmärrys sen tilastoinnin tarpeesta.  Koetun sukupuolen tilastointi on aihe, joka on saanut tilastovirastotkin liikkeelle: sukupuolen moninaisuuden kysymistä on jo ryhdytty selvittämään eri maissa kyselytutkimuksien ja väestölaskentojen yhteydessä. Monta kysymystä on kuitenkin vielä auki.

Mistä lähdetään liikkeelle, missä tutkimuksissa tieto koetusta sukupuolesta olisi ensiarvoisen tärkeä? Miten toimitaan kansainvälisesti standardoitujen kyselyjen ja kansainvälisen vertailun kanssa, jos maat etenevät tässä eri tahtiin?

Entä miten ratkaistaan tilanne, jossa sukupuolivähemmistöön kuuluvia on otoksessa vain muutama, ja tietosuojan ja luotettavuudenkaan vuoksi tuloksia ei voi esittää erikseen? Jätetäänkö vastaukset pois vai luokitellaanko ne pakolla kaksijakoisiin sukupuoliluokkiin?

Tilastojen ei ole tieten tahtoen tarkoitus sulkea ketään pois. Tästä syystä sukupuolten asemaa Suomessa koskevan tilastopaketin (aiemmin Naiset ja miehet Suomessa) nimi muutettiin viime vuonna, ja nykyään tämä ”taskutilasto” kulkee nimellä ”Sukupuolten tasa-arvo Suomessa”. Uudella nimellä haluamme varmistaa sen, että tietoja sukupuolen moninaisuudesta on mahdollista lisätä julkaisuun sitä mukaa, kun tietoa on saatavilla.

Seksuaalivähemmistöjen tilastointi on ollut esillä hieman pidempään kuin sukupuolivähemmistöjen tilastointi, ja edistystä on tapahtunut. Sateenkaariperheistä tai samaa sukupuolta olevista pareista on olemassa virallista tilastotietoa silloin, jos pari on avioitunut tai rekisteröinyt parisuhteensa.

Tasa-arvoinen avioliittolaki onkin osaltaan parantanut samaa sukupuolta olevien parien ja heidän perheidensä tilastointia, sillä hieman useampi samaa sukupuolta oleva pari löytyy nyt myös tilastoaineistoista. Niin sanottu virallisen tiedon kriteeri siis täyttyy, kun lainsäädännöllä muutetaan sitä, mikä tulee merkityksi rekistereihin.

Marjut Pietiläisen ja Kirsti Pohjanpään tuore Tieto&trendit-artikkeli tarjoaa päivitettyjä tilastoja sateenkaariperheistä ja täydentää näin perhetilastojen tietoja.

Tilastoista jää kuitenkin edelleen uupumaan samaa sukupuolta olevat avoparit ja avoparien muodostamat perheet, sillä samaa sukupuolta olevien avoliittoja ei toistaiseksi ole päätelty aineistoista tilastointia varten suuren virhemahdollisuuden takia. Heteroavoliittojenkaan päättely ei ole tilastoaineistoista yksinkertaista, mutta samaa sukupuolta olevien avoliittoja on mahdotonta erottaa pelkkien osoitetietojen perusteella samaa sukupuolta olevista kämppiksistä, joita on määrällisesti paljon.

Viime vuosina myös monissa kyselytutkimuksissa on pyritty eroon perinteisistä hetero-oletuksista kysymysmuotoiluissa ja tulosten raportoinnissa. Tasa-arvobarometrissa huomioitiin seksuaalivähemmistöt esimerkiksi siten, että vastaajilta kysyttiin ”puolisosta/kumppanista” ilman oletusta sukupuolesta. Tosin samaa sukupuolta olevia pareja osui tasa-arvobarometrin otokseen niin pieni määrä, että tuloksia samaa sukupuolta olevien perheistä ei voitu analysoida erikseen.

Vaikka pieniä edistysaskelia on otettu, näin Helsinki Pride -viikolla voi todeta, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tilastoinnissa on vielä tekemistä. On tärkeää, että väestötutkimuksia ja -tilastoja tehtäessä tunnistetaan vähemmistöihin liittyvät luokitusten ja aineistojen haasteet.

Meidän tilastontekijöiden ja tutkijoiden on vähintäänkin tehtävä näkyväksi se, miksi tilastojen ja luokitusten maailma ei aina vastaa todellista maailmaa.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä ja työskentelee asiantuntijana tasa-arvotilastoissa.

Luettavaa:

Attila Henna, Pietiläinen Marjut, Keski-Petäjä Miina, Hokka Päivi ja Nieminen Markku. 2018. Tasa-arvobarometri 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Lehtonen, Jukka. 2019. Kun kaksijakoinen sukupuoliajattelu murtuu – sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus tasa-arvobarometrissa. Teoksessa Teräsaho, Mia & Närvi, Johanna: Näkökulmia sukupuolten tasa-arvoon: Analyyseja tasa-arvobarometrista 2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2018. Tilastokeskus.

Pietiläinen, Marjut & Pohjanpää, Kirsti. 2019. Lakimuutokset näkyvät sateenkaariväen tilastoinnissa – samaa sukupuolta olevan kanssa avioliitossa 4 000 suomalaista. Tieto&trendit 24.6.2019.