400 000 kotitaloutta tinkii tänä jouluna

  1. Toimihenkilöt kuluttavat lähes entiseen malliin
  2. Joululahjaostokset jäävät nyt vähemmälle
  3. Yksityinen kulutus jatkunee vaisuna
  4. Enemmistö huomasi ruoan halventumisen
  5. Työttömyys on tullut lähelle

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Pertti Kangassalo työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen taloudelliset olot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 8/2009.

Joulukulutusta vähentävät työttömät, opiskelijat ja myös osa yleensä jouluun paljon panostavista lapsiperheistä. Erityisesti säästetään lahjoista ja matkailusta.
______________

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin marraskuun haastatteluissa selvitettiin muutamalla lisäkysymyksellä, miten kuluttajat aikovat tänä jouluna käyttää tai nimenomaan olla käyttämättä rahaa erilaiseen jouluun liittyvään kulutukseen. Asiaa oli syytä tutkia tarkemmin maassa vallitsevan taloustilanteen vuoksi. Suomen taloushan on tänä vuonna kipristellyt syvän taantuman kourissa eikä selviä merkkejä tilanteen parantumisesta ole näköpiirissä. Lisäksi työttömyyden, joka tavallisesti kulkee vähän jälkijunassa, ennustetaan pahenevan merkittävästi lähikuukausina, vaikka talous jo muuten alkaisi elpyä. Näillä asioilla voisi kuvitella olevan vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen myös joulun alla.

Marraskuun barometritulosten perusteella 16 prosenttia Suomen 2,5 miljoonasta kotitaloudesta eli noin 400 000 taloutta aikoo tänä jouluna tinkiä erilaisesta jouluun liittyvästä kulutuksesta, esimerkiksi lahjoista, ruoista, matkoista jne. Täysin varmasti näin ilmoittaa tekevänsä 13 prosenttia talouksista.

Toimihenkilöt kuluttavat lähes entiseen malliin

Taloustilanteen vakavuuteen rinnastettuna osuudet vaikuttavat ehkä yllättävän pieniltä. Väestöryhmittäin joulukulutuksesta pidättäytymisessä ilmenee kuitenkin suuria eroja (Kuvio 1). Työttömistä runsas kolmannes aikoo tinkiä rahankäytöstä jouluna ja muista vähävaraisista, opiskelijoista ja omaa kotitaloutta hoitavista noin joka neljäs.

Kuvio 1. Ketkä tinkivät jouluun liittyvästä kulutuksesta, sosioekonomiset ryhmät

Lähde: Tilastokeskus/kuluttajabarometri

Vastaavasti ylemmistä toimihenkilöistä vain kuusi prosenttia joutuu vähentämään joulukulutustaan tänä vuonna. Keskimääräistä vähäisempää tinkiminen on myös alempien toimihenkilöiden keskuudessa.

Eläkeläiset eivät sen sijaan eroa tämän suhteellisen suureen aineistoon perustuvan selvityksen nojalla mitenkään massasta, vaan edustavat tarkalleen kotitalouksien keskivertoa. Tältä osin kuluttajabarometrin tulokset poikkeavat selvästi Kaupan liiton marraskuun lopussa julkaisemista tiedoista, jotka kertoivat eläkeläisten "vyön kiristyksestä".

Kotitaloustyypeittäin tarkasteltuna huomiota kiinnittää yksin asuvien keski-ikäisten vähäinen tarve tinkimiselle (Kuvio 2). Vain viisi prosenttia tästä ryhmästä on aikeissa säästää joulukulutuksestaan.

Keskimääräistä vähemmän aikovat tinkiä myös sellaiset kahden tai useamman aikuisen muodostamat taloudet (2+), joissa jäsenet ovat yli 55-vuotiaita. Sen sijaan alle 35-vuotiaiden 2+ -aikuistaloudet sekä lapsiperheet aikovat suhteellisesti varmimmin supistaa rahankäyttöään tänä jouluna.

Kuvio 2. Ketkä tinkivät jouluun liittyvästä kulutuksesta, kotitaloustyypit

Lähde: Tilastokeskus/kuluttajabarometri

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 18.12.2009