Käsitteiden kehittäminen kuuluu hyvinvoinnin mittaamiseen

  1. Moniselitteinen käsite vaatii perusteellisen pohdinnan
  2. Käsitteistä kysymyksiin
  3. Silta käsitteiden ja lomakekysymysten välille
  4. Käsitteiden testaus kuuluu tilastojen lomakesuunnitteluun
  5. Operationalisoinnin ymmärtäminen tärkeää

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Anja Ahola on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2011.

Indikaattoreita kehitettäessä unohdetaan usein pohtia, mitkä ovat niiden käsitteelliset perustat ja mittaamisen mahdollisuudet. Perustellutkin käsitteet edellyttävät sen testausta, tulkitsevatko tutkimuksen vastaajat lomakekysymykset kysyjän tarkoittamalla tavalla.

Tilastollisessa metodikirjallisuudessa on käsitelty runsaasti otantaa ja surveykysymysten muotoilua. Paljon vähemmän huomiota on suunnattu niiden metodiongelmien pohtimiseen, jotka ovat olemassa ennen kuin ainoatakaan lomakekysymystä on tehty. Ennen kysymysten laatimista on selvennettävä tutkimuksen sisällölliset tavoitteet ja kuvattava käsitteet, jotka operationalisoidaan indikaattoreiksi.

Valitettavan usein käsitteellistämisestä ja operationalisoinnista luovutaan esimerkiksi kiireen johdosta ja ryhdytään rakentamaan suoraan mittareita. Myös viime aikoina virinneessä hyvinvointi-indikaattoriliikkeessä esitetään paljon mittareita, mutta vähän tietoa siitä, mitä mitattava hyvinvoinnin käsite pitää sisällään ja miten siitä voi saada tietoa. Pohdin tässä kirjoituksessa, miksi käsitteiden perinpohjainen analysointi ennen mittareiden valintaa on tarpeen ja minkälaiset metodiset lähestymistavat voivat auttaa käsitteiden operationalisoinnissa.

Moniselitteinen käsite vaatii perusteellisen pohdinnan

Yleiseen keskusteluun on taas kerran noussut väestön hyvinvointi ja sen mittaaminen (mm. Hyvinvointikatsaus 1/2011). Näissä keskusteluissa tuodaan esille käsitteen laaja-alaisuus ja moniulotteisuus. Samassa yhteydessä voidaan kuitenkin esittää pelkkiä indikaattoreita ja lomakekysymyksiä, joita väitetään hyvinvoinnin mittareiksi kuvaamatta sitä, minkälaiseen käsitykseen kansalaisten hyvinvoinnista niiden valinta perustuu.

Operationalisoinnin tarve tulee selvimmin esille, kun halutaan mitata abstraktia käsitettä, jolla ei ole välitöntä merkitystä tutkimukseen osallistuville kansalaisille. Monimutkaisia käsitteitä ei voi yleensä mitata yhdellä kysymyksellä, vaan on muodostettava moniosaisia indikaattoreita (Heath—Martin 1997; Saris—Gallhofer 2007).

Tunnettu esimerkki moniulotteisen käsitteen muuntamisesta moniosaiseksi mittariksi on Allardtin (1976) vertailututkimus hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Allardt perustelee valitsemaansa tarvelähtöistä lähestymistapaa hyvinvointiin. Sen jälkeen hän analysoi hyvinvoinnin käsitettä ja päätyy kahteen perustavaan erotteluun, jotka ovat hyvinvointi – onnellisuus ja elintaso – elämänlaatu, joista muodostuu ristiintaulukoimalla nelikenttä.

Allardt valitsee lähtökohdakseen hyvinvointikäsitteen, joka kattaa typologian jokaisen alueen. Sen muodostavat aineellinen hyvinvointi, elintaso, yhteisösuhteet ja itsensä toteuttamisen muodot. Hyvinvoinnin tasoa kuvataan kahdentoista osatekijän avulla. Niistä viisi liittyy elintasoon, kolme yhteisösuhteisiin ja neljä yksilöiden mahdollisuuksiin toteuttaa itseään yhteiskunnan jäseninä. Tämän jälkeen osatekijät operationalisoidaan eli muutetaan mitattaviksi muuttujiksi ja lomakekysymyksiksi.

Allardt korostaa, että hyvinvointi muotoutuu historiallisesti, ja kussakin tilanteessa hyvinvoinnin käsite on siksi operationalisoitava uudelleen. Allardtin mukaan hyvinvoinnin ulottuvuuksien valitseminen edellyttää jonkinlaista hyvän yhteiskunnan mallia, jolloin on tuotava esille niiden valintaa ohjaavat arvot. Hyvinvoinnin kuvausjärjestelmät ovat myös sosiaalisia voimia, jotka saattavat vaikuttaa tärkeisiin päätöksiin ja yhteiskunnallisiin valintoihin.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 12.12.2011