Lasten ja nuorten kuolleisuuserot Suomessa

Kirjoittaja: Hanna Remes on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2014.

Lasten ja nuorten kuolleisuus Suomessa jatkaa vähenemistään, mutta 15−19-vuotiaiden nuorten tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus on edelleen eurooppalaisittain korkealla tasolla. Kuolleisuus on jakautunut epätasaisesti myös vanhempien sosiaalisen aseman mukaan.

Kuolema nuorella iällä on muuttunut vauraissa maissa entistä harvinaisemmaksi. Tartuntatautikuolleisuuden vähenemisen ansiosta kuolleisuus väheni viime vuosisadan aikana nopeasti ja etenkin imeväis- ja lapsikuolleisuus on Suomessa saatu laskemaan kansainvälisesti erittäin alhaiselle tasolle (Koskinen & Martelin 2007). Kuolleisuuden alentuessa väestöryhmien väliset kuolleisuuserot eivät kuitenkaan ole kadonneet, ja esimerkiksi vanhempien koulutustaso on edelleen selvästi yhteydessä lapsen kuolemanriskiin (Remes ym. 2010).

Tarkastelen tässä artikkelissa 1−19-vuotiaiden lasten ja nuorten kuolleisuutta ikäryhmittäin, sukupuolen sekä vanhempien koulutuksen, tulojen ja perhetyypin mukaan. Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston lisäksi tiedot perustuvat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston pitkittäisaineistoon pohjautuvaan Elinolot ja kuolleisuus -aineistoon, johon on yhdistetty yksilö- ja kotitalouskohtaisia tietoja useista eri rekistereistä. Helsingin yliopiston väestöntutkimuksen yksikön ja Tilastokeskuksen yhteistyönä muodostama aineisto sisältää 11 prosentin satunnaisotoksen Suomessa vuosina 1987−2007 asuneista henkilöistä. Kuolleisuuden tutkimusta varten otosta on täydennetty kuolleiden osalta siten, että aineisto kattaa kaikkiaan 80 prosenttia ajanjakson aikana sattuneista kuolemantapauksista. Vanhempien koulutuksen, tulojen ja perhetyypin mukaisten kuolleisuuserojen tarkastelun rajasin tässä artikkelissa Suomessa vuosina 1973−2006 syntyneisiin lapsiin (N=235 982), joiden kuolleisuutta seurataan vuosina 1990–2007 (yht. 4 087 kuolemantapausta). Kaakkois-Aasian tsunami aiheutti poikkeuksellisen piikin lasten kuolleisuuteen vuoden 2004 joulukuussa, ja nämä kuolemantapaukset jätettiin väestöryhmittäisten kuolleisuuserojen tarkastelun ulkopuolelle.

Aineiston tiedot vanhemmista perustuvat lapsen kanssa asuviin vanhempiin, joten tietoja uusperheissä ja yhden vanhemman perheissä asuvien lasten mahdollisista etävanhemmista ei ollut käytettävissä. Vanhempien koulutustaso määriteltiin perheen korkeimmin koulutetun vanhemman mukaan ja kotitalouden jäsenten lukumäärään suhteutetut valtionveronalaiset tulot jaettiin vuosittain viidenneksiin. Alle 15-vuotiaiden lasten perheitä koskevat tiedot on päivitetty aineistossa vuosittain, sen sijaan 15−19-vuotiaiden nuorten, joista osa muuttaa jo pois lapsuudenkodistaan ikävaiheen aikana, tiedot viittaavat perhetilanteeseen 15 vuoden iässä.

Kuolleisuuden aleneminen on hidastunut

Vuosina 2006−2011 kuoli vuosittain keskimäärin 100 lasta 1−14 vuoden iässä ja 139 nuorta 15−19 vuoden iässä (Tilastokeskus 2014a). Kuolemantapausten suhteellisen vähäisestä määrästä johtuva vuosittainen satunnaisvaihtelu lasten kuolleisuudessa on suurta, mutta kuolleisuuden alenemisen voidaan kuitenkin todeta jatkuneen viime vuosiin saakka (kuvio 1). Samalla sukupuolten ja ikäryhmien väliset erot kuolleisuudessa ovat jossain määrin kaventuneet. Edelleen selvimmin muista ryhmistä erottuvat 15−19-vuotiaat pojat, kun taas alhaisinta kuolleisuus on koko ajanjakson 1982–2010 ajan ollut 5−14-vuotiailla (kuvio 1).

Kuvio 1. Lasten ja nuorten kuolleisuus/10 000 ikäryhmän ja sukupuolen mukaan vuosina 1982–2010 (kolmen vuoden liukuva keskiarvo).

Lähde: Tilastokeskus 2014a. Väestö: kuolleet.

15−19-vuotiaiden muita korkeamman kuolleisuuden selittää tapaturmaisten ja väkivaltaisten kuolemien voimakas lisääntyminen. Tässä ikäryhmässä suomalaisten nuorten tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus onkin selvästi EU-maiden keskiarvoa yleisempää (EU-27, vuonna 2009), kun alle 15-vuotiailla lapsilla tapaturmainen kuolleisuus jää sitä vastoin EU:n keskiarvoa alemmalle tasolle (European Child Safety Alliance 2012). Suomessa nuorimpien lasten (1−4-v.) kuolemantapauksista n. kolmannes on tapaturmien tai väkivallan seurausta, kun 15−19-vuotiaiden kuolemista tapaturmaiset ja väkivaltaiset syyt kattavat yli 70 prosenttia (kuvio 2). Pojilla muutos on erityisen suuri: tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus yli viisinkertaistuu siirryttäessä varhaisnuoruudesta (10−14-v.) varsinaiseen nuoruuteen (15−19-v.). Vastaavasti tautikuolleisuuden suhteellinen osuus pienentyy lapsilla ja nuorilla iän myötä, joskin 15−19-vuotiaiden tautikuolemien absoluuttinen määrä kääntyykin jo kasvuun (Tilastokeskus 2014b).

Kuvio 2. Kuolleet iän, sukupuolen ja kuolemansyyn mukaan vuosina 1990–2010. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus 2014b.

Suomessa lasten ja nuorten tautikuolemien taustalla on moninainen kirjo kuolemaan johtaneita sairauksia. Tapaturmaisista kuolemansyistä yleisimpiä olivat liikennetapaturmat sekä nuoremmilla lapsilla (1−9-v.) hukkumiset (kuvio 2). Myöhemmässä teini-iässä tyttöjen ja poikien itsemurhat nousevat suurimmaksi yksittäiseksi kuolemansyyksi liikennetapaturmien jälkeen. Tilastokeskuksen käyttämästä kuolemansyyluokittelusta poiketen alkoholimyrkytykset on tässä luettu tapaturmaisten kuolemansyiden eikä tautien joukkoon. Nuorten kuolemaan johtaneissa myrkytystapauksissa alkoholi ei kuitenkaan näyttele merkittävää osaa, vaan kuolemat ovat valtaosin lääkeaineista johtuvia (Tilastokeskus 2014b). Poikien tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus on tyttöjä yleisempää kaikissa ikäryhmissä, mutta yleispiirteiltään tyttöjen ja poikien ikäryhmittäiset kuolemansyyt ovat varsin samankaltaisia (kuvio 2).

Vanhempien sosiaalinen asema on yhteydessä lasten kuolleisuuteen

Aikuisväestöön ja imeväisikäisiin verrattuna lasten ja nuorten väestöryhmittäisiä terveys- ja kuolleisuuseroja on tutkittu vähän, mikä selittyy osin käytettävissä olevien aineistojen puutteella. Tilastolliselle tutkimukselle kuolemantapausten suhteellisen vähäinen määrä asettaa haasteita, mutta Suomessa vuosittain päivitettävät valtakunnalliset rekisteriaineistot mahdollistavat lasten kuolleisuuden seuraamisen pitkällä aikavälillä ajantasaisin taustatiedoin. Tietojen ajantasaisuus on tutkimukselle entistä tärkeämpää, sillä yhä useammat lapset kokevat lapsuutensa aikana perherakenteen muutoksia. Vanhempien ero, uudet liitot ja työttömyysjaksot voivat aiheuttaa merkittäviä muutoksia myös kotitalouden tuloihin.

Kuvioissa 3−5 on esitetty 1−19-vuotiaiden ikäryhmittäiset kuolleisuusluvut 95 prosentin luottamusväleillä vanhempien koulutuksen, kotitalouden tulojen ja perhetyypin mukaan. Väestöryhmien välisissä kuolleisuuseroissa ei havaittu olennaisia eroja sukupuolten välillä, joten kuolleisuusluvut on laskettu tytöille ja pojille yhdessä. Pieneltä osalta lapsista tiedot vanhemmista puuttuivat (ikäryhmittäin 0,6−1,3 %) ja tässä valtaosin laitoksissa tai muiden kuin vanhempiensa kanssa asuvien lasten ryhmässä kuolleisuus oli muita lapsia yleisempää.

Keskimäärin korkeammin koulutettujen ja parempituloisten vanhempien lasten kuolleisuus oli vähemmän koulutettujen ja heikompituloisten lapsia selvästi alhaisempi (kuviot 3 ja 4). Kuolleisuuserot eivät rajoittuneet vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten muita korkeampaan kuolleisuuteen. Esimerkiksi korkeintaan perusasteen koulutuksen saaneiden vanhempien lasten kuolleisuus oli 1−4-vuotiailla lapsilla kaksinkertaista korkeasti koulutettuihin verrattuna, ja keskiasteen koulutuksen saaneiden vanhempien lasten kuolleisuus asettui näiden kahden ryhmän välille.

Kuvio 3. Lasten kuolleisuus/10 000 iän ja vanhempien koulutustason mukaan vuosina 1990–2007.

Lähde: Helsingin yliopisto, Tilastokeskus. Elinolot ja kuolleisuus -aineisto.

Kuvio 4. Lasten kuolleisuus/10 000 iän ja kotitalouden tulojen mukaan vuosina 1990–2007.

Lähde: Helsingin yliopisto, Tilastokeskus. Elinolot ja kuolleisuus -aineisto.

Avio- ja avoliittoperheissä elävien lasten kuolleisuudessa ei alle 15-vuotiailla havaittu eroja, mutta yhden vanhemman perheissä kuolleisuus oli nuorimmilla lapsilla (1−4-v.) kahden vanhemman perheitä korkeampaa (kuvio 5). 15−19-vuotiailla nuorilla sekä yhden vanhemman että avoliittoperheiden lasten kuolleisuus oli korkeampaa kuin avioliitossa olevien vanhempien lapsilla (kuvio 5). Vanhempien avoliiton näyttäytyminen riskitekijänä vain nuorilla saattaa osin liittyä perheiden elämänvaiheiden erilaisuuteen. Nuorimmilla lapsilla avoliittoperheet olivat varsin yleisiä (19 % 1−4-v. lasten perheistä vuosina 1990–2007) ja osa vanhemmista avioituu vielä myöhemmin keskenään. Teini-ikäisistä lapsista taas suurempi osa on ehtinyt kokea perherakenteen muutoksia. Nuorempiin lapsiin verrattuna avoliittoperheet olivat nuorilla harvinaisempia (7 % 15−19-v. nuorten perheistä), ja selvästi useammin uusperheitä.

Kuvio 5. Lasten kuolleisuus/10 000 iän ja perhetyypin mukaan vuosina 1990–2007.

Lähde: Helsingin yliopisto, Tilastokeskus. Elinolot ja kuolleisuus -aineisto.

Ikäryhmien välillä oli eroavaisuuksia myös vanhempien koulutuksen ja tulojen suhteen: suurimmat kuolleisuuserot todettiin nuorimmilla 1−4-vuotiailla lapsilla, kun taas 5−9-vuotiailla erot olivat selvästi pienempiä, eikä 10−14-vuotiailla tilastollisesti merkitseviä eroja havaittu lainkaan. Myöhemmässä teini-iässä kuolleisuuserot tulivat tapaturmaisen ja väkivaltaisen kuolleisuuden kasvun myötä jälleen selvästi näkyviin (kuviot 3 ja 4). Kuvioissa 3−5 on esitetty kokonaiskuolleisuuden lisäksi kuolleisuusluvut myös pelkälle tautikuolleisuudelle. Vertaamalla tautikuolleisuuden ja jäljelle jäävän tapaturmaisen ja väkivaltaisen kuolleisuuden osuuksia kokonaiskuolleisuudesta, voidaan todeta, että väestöryhmien välisten kuolleisuuserojen taustalla ovat lähinnä tapaturmaiset ja väkivaltaiset kuolemantapaukset. Nuorimmille 1−4-vuotiaille lapsille tosin myös tautikuolleisuudella on merkitystä, ja nämä erot liittyvät ennen kaikkea synnynnäisiin epämuodostumiin ja kromosomipoikkeavuuksiin.

Yksi tekijä ikäryhmien välisten erojen taustalla onkin kullekin ikäryhmälle tyypillinen kuolemansyyrakenne (kuvio 2). Sosiaalisten tekijöiden merkitys vaihtelee eri kuolemansyiden välillä ja väestöryhmittäiset kuolleisuuserot näyttäytyvät sitä jyrkempinä, mitä suurempi osuus kokonaiskuolleisuudesta on voimakkaasti yhteydessä sosiaalisiin tekijöihin. Esimerkiksi syöpäkuolleisuudessa ei ole Suomessa havaittu vanhempien koulutustasoon liittyviä eroja, sen sijaan selviä kuolleisuuseroja on todettu nuoremmilla lapsilla edellä mainituissa synnynnäisissä taudeissa, liikennetapaturmissa ja hukkumiskuolemissa ja nuorilla liikennetapaturmien lisäksi itsemurhissa (Remes & Martikainen & Valkonen 2010). Väkivaltaisten kuolemien taustalla on niin ikään vahvoja yhteyksiä vanhempien sosiaaliseen asemaan, mutta varsinkin lapsilla väkivaltaiset kuolemat ovat niin harvinaisia, että merkitys kokonaiskuolleisuudelle jää pieneksi. Varhaisnuoruudessa (10−14-v.) kuolleisuuserot näyttävät hetkellisesti häviävän: tässä iässä pienillä lapsilla yleiset hukkumiskuolemat ovat vähentyneet, mutta itsemurhat ovat vielä harvinaisia (kuvio 2.). Varhaisnuoruus saattaa lisäksi olla elämänvaihe, jossa perhetaustoiltaan erilaisten lasten elintavat ja elinympäristöt ovat turvallisuusriskeiltään varsin samankaltaisia.

Kuolleisuuserot tarjoavat perustan terveyserojen tutkimukselle ja seurannalle

Lasten ja nuorten kuolleisuus on viime vuosikymmeninä jatkanut alentumistaan, joskin 15–19-vuotiaiden tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus on edelleen varsin korkealla tasolla. Samanaikaisesti vanhempien koulutustaso on noussut, mutta toisaalta suurempi osa lapsista on kokenut suhteellista köyhyyttä lapsuutensa aikana (Hakovirta & Rantalaiho 2011). Muutokset perhesuhteissa ovat niin ikään yleistyneet, mutta aikavälillä 1990–2004 väestöryhmittäisissä kuolleisuuseroissa ei kuitenkaan ollut havaittavissa selkeitä muutoksia (Remes 2012), ja lasten kuolleisuus on Suomessa edelleen epätasaisesti jakautunutta.

Kuolleisuus on äärimmäisin terveyden mittari, ja esimerkiksi yhtä tapaturmaista kuolemaa kohden hoidetaan moninkertainen määrä vakavuudeltaan eriasteisia vammoja ja myrkytyksiä. Kuolleisuuserojen tarkastelu ei anna kokonaiskuvaa lasten ja nuorten väestöryhmittäisistä terveyseroista, mutta on varsin todennäköistä, että korkeimman kuolleisuuden ryhmissä esiintyy muita runsaammin myös vähemmän vakavia vammoja ja terveyshaittoja. Kuolleisuustietojen luotettavuus ja kattavuus tarjoavatkin vakaan perustan muiden terveyserojen tutkimukselle ja auttavat tunnistamaan riskiryhmiä, jotka voisivat eniten hyötyä ehkäisevistä toimenpiteistä.

Kuolleisuuslukujen perusteella suurin haaste Suomessa on saada 15–19-vuotiaiden nuorten, erityisesti poikien, tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus entistä voimakkaampaan laskuun. Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman yhteydessä on julkaistu laaja lista toimenpide-ehdotuksia tapaturmista, itsensä vahingoittamisista ja väkivallasta aiheutuneiden terveyden menetysten vähentämiseksi, joista esimerkkinä lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuuden turvaaminen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2009). Perhetaustaan liittyvien kuolleisuuserojen kaventamiseksi olisi tärkeää, että ehkäisevien toimenpiteiden toteutus tavoittaisi erityisesti pienituloisten, vähemmän koulutettujen ja yhden vanhemman perheet.

Lähteet

European Child Safety Alliance 2012. The Child Safety Country Profile 2012 for Finland. http://www.childsafetyeurope.org/reportcards/info/finland-country-profile.pdf.

Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna 2011. Lapsuudentutkimuksen näkökulma taloudelliseen eriarvoisuuteen. Janus vol. 19 (4).

Koskinen, Seppo & Martelin, Tuija 2007. Kuolleisuus. Teoksessa: Seppo Koskinen & Tuija Martelin & Irma-Leena Notkola & Veijo Notkola & Kari Pitkänen & Marika Jalovaara & Elina Mäenpää & Anne Ruokolainen & Markku Ryynänen & Ismo Söderling (toim.) Suomen väestö. Helsinki: Gaudeamus.

Remes, Hanna 2012. Social Determinants of Mortality from Childhood to Early Adulthood. Helsinki: Publications of the Department of Social Research 2012:9. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/33616.

Remes, Hanna & Martikainen, Pekka & Valkonen, Tapani 2010. Mortality Inequalities by Parental Education among Children and Young Adults in Finland 1990–2004. Journal of Epidemiology and Community Health 64(2).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2009. Turvallinen elämä lapsille ja nuorille. Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma. Raportti 27/2009. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/ea565dd9-34e5-4e74-bcc6-27e567de2a96.

Tilastokeskus 2014a.Kuolleet, tilastotietokanta. http://tilastokeskus.fi/til/kuol/tau.html.

Tilastokeskus 2014b.Kuolemansyyt, tilastotietokanta. http://www.stat.fi/til/ksyyt/index.html.

Päivitetty 29.9.2014