Kansantalouden tilinpidon tuotannon uudistaminen
Kansantalouden tilinpidon ja maksutaseen (KTMT) tietojärjestelmän uudistushankkeen tavoitteena on laaja kokonaisuudistus. Hankkeessa kehitetään tietojärjestelmää vastaamaan uusia tietosisältövaatimuksia ja teknologisia ratkaisuja. Tavoitteena on varmistaa tietojen tuotannon luotettavuus ja ajantasaisuus pitkälle tulevaisuuteen.
KTMT-tietojärjestelmällä tuotetaan Suomen kansantalouteen liittyvät keskeiset taloutta kuvaavat tiedot. Kansantalouden tilinpito kuvaa maan sisäistä taloudellista toimintaa, ja maksutaseessa puolestaan seurataan maan kansainvälistä taloudellista vuorovaikutusta tavaroiden ja palveluiden sekä rahavirtojen osalta. Tunnetuin tietojärjestelmällä tuotettava tunnusluku on bruttokansantuote (BKT). Järjestelmällä tuotetaan myös tiedot Suomen alijäämä- ja velkaraportointia varten sekä tiedot bruttokansantulosta, jonka perusteella määräytyy Suomen EU-jäsenmaksun määrä.
Nykyinen tietojärjestelmä on rakennettu 2000-luvun alussa. Uusi järjestelmä mahdollistaa tilastojen tuotannon laadukkaammin ja pienemmillä kustannuksilla uusien ja tehokkaampien menetelmien myötä.
Uudistuksessa KTMT-tietojärjestelmästä tulee joustavampi, ja se mahdollistaa nopeamman reagoinnin talouden muutoksiin. Näin se vastaa paremmin tulevaisuuden tietotarpeisiin ja käyttäjien vaatimuksiin.
Hankkeen keskeiset tavoitteet:
- Lainsäädännöllisten vaatimusten täyttäminen: Uudistuksessa otetaan käyttöön kansantalouden tilinpidon ESA-manuaalin ja maksutase ja ulkomainen varallisuusasema BPM-manuaalin uudet velvoitteet, jotka päivittävät tietosisältöjä globalisaation, digitalouden, hyvinvoinnin ja ympäristövaikutusten osalta.
- Tekninen ja sisällöllinen uudistus: Nykyinen tietomalli korvataan modulaarisella rakenteella, joka lisää joustavuutta ja mahdollistaa uusien tietojen tuottamisen kustannustehokkaasti.
- Metatietojärjestelmän kehittäminen: Uudistuksessa luodaan kattava metatietojärjestelmä, joka tukee laadukasta ja tehokasta tietojen tuotantoa.
- Automaatio ja prosessinhallinta: Manuaalisia työvaiheita vähennetään ja prosessinhallintajärjestelmää kehitetään tukemaan laadukasta tietotuotantoa.
- Toimintatapojen uudistaminen: Asiantuntijoiden työskentelytapoja ja töiden organisointia kehitetään tehostamaan tilastotuotantoa.
Kansantalouden tilinpidon ja maksutaseen kokonaisuuteen kuuluu noin 20 tilastoa. Tiedoista muodostetaan vuosittain yli 80 julkistusta, joita julkaistaan kuukausi-, neljännesvuosi- tai vuositasolla. Näiden lisäksi tietoja hyödynnetään edelleen myös Tilastokeskuksen muissa tilastoissa.
Hanketta rahoitetaan valtionhallinnon tuottavuuden edistämiseen tarkoitetulla rahoituksella, jota täydennetään Tilastokeskuksen kehysrahoituksella.
Tavoitteena on ottaa uusi KTMT-tietojärjestelmä käyttöön vuoden 2029 aikana. Hankkeen aikataulua ja tietoja täydennetään tälle sivulle vuoden 2025 keväällä.
Lisätietoa:
Hankepäällikkö Tuomo Parkkila, tuomo.parkkila@stat.fi
Ohjausryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Katri Kaaja, katri.kaaja@stat.fi