Laatuseloste: Ammattikorkeakoulukoulutus

1. Tilastotietojen relevanssi

Tilastossa kuvataan ammattikorkeakoulujen 20.9. tilanteen mukaista opiskelijamäärää ja kalenterivuoden aikana suoritettuja ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa.

Ammattikorkeakoulutilaston opiskelija- ja tutkintotietoja on tuotettu Tilastokeskuksen koulutusluokituksen ja opetushallinnon koulutusala-, opintoala- ja koulutusasteluokituksen lisäksi mm. oppilaitoksen ja maakunnan mukaan.

Tilastolain (23.4.2004/280, muut 361/2013) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta (24.1.1992/48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan väestö- ja elinolotilastot -tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Ammattikorkeakoulutilaston opiskelijatiedot on laadittu oppilaitosten Tilastokeskukseen ilmoittamien henkilöpohjaisten tietojen ja tutkintotiedot korkeakoulujen valtakunnalliseen tietovarantoon ilmoittamien henkilöpohjaisten tietojen perusteella. Aineisto on kokonaisaineisto.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tietojen käsittelyprosessin aikana opiskelija- ja tutkintotietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Opiskelija- ja tutkintotiedot ilmestyvät kerran vuodessa. Tutkintotiedot koskevat edellistä kalenterivuotta ja opiskelijatiedot ovat 20.9. tilanteen mukaisia. Lopulliset aineistot valmistuvat noin puolen vuoden viiveellä viiteajankohdasta.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internet-sivuilla. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Koulutustilastot-vastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä.

Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Ammattikorkeakoulutietoja on kerätty summatasolla vuodesta 1991 alkaen. Tietoja alettiin kerätä henkilöpohjaisina vakinaisten ammattikorkeakoulujen osalta vuonna 1997, ja vuodesta 1999 alkaen tiedot on kerätty henkilöpohjaisina kaikista ammattikorkeakouluista. Myös muut tilastoinnissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat eri vuosien vertailtavuuteen.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Ammattikorkeakoulutilaston tiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin muidenkin koulutussektoreiden tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet.


Lähde: Koulutustilastot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Anna Loukkola 029 551 3678, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 16.4.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ammattikorkeakoulukoulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0033. 2014, Laatuseloste: Ammattikorkeakoulukoulutus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.1.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/akop/2014/akop_2014_2015-04-16_laa_001_fi.html