Vanhojen osakeasuntojen kauppojen lukumääriä on tarkistettu takautuvasti

Varainsiirtoveron ilmoittaminen muuttui marraskuussa 2019 ja vuoden 2019 tiedoista alkaen on siirrytty käyttämään vanhojen osakeasuntojen hintatietojen laskennassa ensisijaisena aineistona Verohallinnon huoneistotietoja.

Huoneistotiedot saadaan jatkossa Verohallinnolta kuukausittain. Jotta kauppojen lukumäärätiedot olisivat takautuvasti mahdollisimman yhdenmukaiset uusien huoneistotietojen kanssa, ne on laskettu uudelleen vuodesta 2006 alkaen käyttäen Verohallinnolta aiemmin kerran vuodessa saatuja huoneistotietoja (osakehuoneistorekisteri). Vuosien 2018-2019 lukumäärät on laskettu uusimmista huoneistotiedoista.

Muutoksen myötä etenkin vuosina 2010-2012 tehtyjen kauppojen lukumäärät ovat aiemmin ilmoitettuja selkeästi suuremmat. Tämä johtuu tilastoon hyväksyttävien havaintojen muuttuneista tarkistusmenettelyistä ja siitä, että uusissa tiedoissa huomioidaan aiempaa paremmin yritysten tekemät ns. nippukaupat.

Uudistuksen jälkeen kauppojen lukumäärät kuvaavat aiempien vuosien asuntokaupan aktiivisuutta aiempaa paremmin. Uudistuksella ei ole vaikutusta julkaistaviin vanhojen osakeasuntojen hintatietoihin.

Verohallinnon huoneistotiedoista laskettuja lukumäärätietoja ei tule käyttää tuoreimman ajankohdan kaupankäynnin aktiivisuuden kuvaamiseen, sillä tiedot täydentyvät tulevina kuukausina / neljänneksinä.

Jotta kaupankäynnin aktiivisuudesta saadaan nopeammin tietoa, julkaistaan kuukausitilaston yhteydessä jatkossa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelusta saatavat tiedot kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen vanhojen osakeasuntojen kaupoista. Aineisto kattaa noin 70-80 prosenttia kaikista vanhojen osakeasuntojen kaupoista.


Päivitetty 5.5.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Osakeasuntojen hinnat [verkkojulkaisu].
ISSN=2323-878X. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 6.6.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ashi/ashi_2020-05-05_uut_001.html