Julkaistu: 27.6.2018

Energian kokonaiskulutus nousi 9 prosenttia tammi–maaliskuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian kokonaiskulutus oli 404 petajoulea tammi-maaliskuussa, mikä oli 9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Sähkön kulutus oli 26 terawattituntia (TWh), eli 7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Energia-sektorin hiilidioksidipäästöt nousivat 18 prosenttia viime vuodesta.

Energian kokonaiskulutus

Energian kokonaiskulutus
*ennakollinen

Kylmä alkuvuosi lisäsi erityisesti fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Turpeen kulutus nousi peräti 47 prosenttia. Puupolttoaineet säilyivät kuitenkin merkittävimpänä polttoaineena 25 prosentin osuudella energian kokonaiskulutuksesta.

Vesivoimalla tuotettiin sähköä 30 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa. Sähkön nettotuonti laski 3 prosenttia ja sen osuus sähkön kokonaiskulutuksesta oli 20 prosenttia. Tuulivoimalla tuotetun sähkön määrä lisääntyi 10 prosenttia ja sen osuus kaikesta kotimaisesta sähkön tuotannosta oli 7 prosenttia. Aurinkovoiman tuotanto lähes nelinkertaistui, mutta sen osuus sähkön tuotannosta oli edelleen häviävän pieni.

Tammi-maaliskuussa Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 2,7 miljardin euron arvosta, joka oli 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Energiatuotteita tuotiin eniten Venäjältä, jonka osuus tuonnin arvosta oli 63 prosenttia. Energiatuotteita vietiin 1,3 miljardin euron arvosta, joka oli 19 prosenttia enemmän vuotta aiempaan verrattuna. Energiatuotteita vietiin Suomesta eniten EU-maihin, joiden osuus viennin arvosta oli 77 prosenttia.

Kivihiilivarastot olivat maaliskuun lopussa 10,7 TWh eli 26 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Maaliskuun lopussa turvevarastoissa arvioitiin olevan energiaturvetta 1,3 TWh eli 88 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TJ) ja CO2-päästöt (Mt)

Energialähde I/2018* Vuosimuutos-%* Osuus % energian
kokonaiskulutuksesta*
Öljy 1) 80 398 7 20
Hiili 2) 38 259 8 10
Maakaasu 3) 30 107 16 7
Ydinenergia 4) 65 501 1 16
Sähkön nettotuonti 5) 18 605 -3 5
Vesivoima 5) 15 091 30 4
Tuulivoima 5) 5 223 10 1
Turve 29 916 47 7
Puupolttoaineet 99 881 5 25
Muut 6) 21 356 25 5
ENERGIAN KOKONAISKULUTUS 404 337 9 100
Ulkomaanliikenne 11 254 11 .
Energiasektorin CO2-päästöt 14 18 .
* = Ennakkotieto
. = Tieto on epälooginen esitettäväksi
1) Öljy: sisältää liikennepolttoaineiden bio-osuuden.
2) Hiili: sisältää kivihiilen, koksin sekä masuuni- ja koksikaasun.
3) Maakaasun kulutus ei sisällä raaka-ainekäyttöä.
4) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Ydinvoima: 10,91 TJ/GWh (kokonaishyötysuhde 33 %)
5) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Vesi- ja tuulivoima sekä sähkön nettotuonti: 3,6 TJ/GWh (100 %)
6) Muut: sisältää teollisuuden reaktiolämmön, kierrätyspolttoaineet, lämpöpumput, vedyn, biokaasun, muun bioenergian ja aurinkoenergian.

Lähde: Tilastokeskus, Energian hankinta ja kulutus

Lisätietoja: Ville Maljanen 029 551 2691, energia@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (271,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot
Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 27.6.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-795X. 1. vuosineljännes 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.7.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ehk/2018/01/ehk_2018_01_2018-06-27_tie_001_fi.html

Jaa