Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 21.4.2021

Julkisyhteisöjen alijäämä 5,4 prosenttia ja velka 69,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2020

Korjaus 26.4.2021: Ingressistä poistettu virheellisen tulkinnan sisältänyt viimeinen lause.

Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien tarkistettujen tietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä oli 5,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2020. Alijäämä ylitti EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisen viitearvon, joka on kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Julkisyhteisöjen EDP-velka eli sulautettu bruttovelka oli vuoden 2020 lopussa 69,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Velan BKT-suhde ylitti 60 prosentin viitearvon.

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (-), suhteessa bruttokansantuotteseen

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (-), suhteessa bruttokansantuotteseen

Julkisyhteisöjen alijäämä eli kansantalouden tilinpidon mukainen nettoluotonotto oli 12,9 miljardia euroa vuonna 2020. Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni runsaalla kymmenellä miljardilla eurolla edellisvuodesta. Eniten vuoteen 2019 verrattuna heikkeni valtionhallinnon rahoitusasema, noin 10,8 miljardia euroa ollen 13,4 miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2020. Valtionhallinnon kokonaistulot pienenivät 3,2 miljardia ja kokonaismenot kasvoivat 7,6 miljardia euroa. Kokonaismenojen kasvuun vaikutti etenkin tulosiirtojen kasvu muille sektoreille. Paikallishallintosektorin alijäämä vaihtui vuonna 2020 ennakkotietojen mukaan 175 miljoonan euron ylijäämäksi.

Sosiaaliturvarahastot jakaantuvat työeläkelaitoksiin ja muihin sosiaaliturvarahastoihin. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämä pieneni muun muassa osinkotulojen vähenemisen myötä noin 270 miljoonaan euroon vuonna 2020, eli se väheni edellisvuodesta noin kolme miljardia euroa. Työeläkelaitosten ylijäämä pieneni noin 430 miljoonaan euroon ja muiden sosiaaliturvarahastojen rahoitusasema vaihtui ylijäämäisestä noin 160 miljoonaa euroa alijäämäiseksi vuonna 2020.

Julkisyhteisöjen EDP-velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen

Julkisyhteisöjen EDP-velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen

Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka (EDP-velka) oli 164,3 miljardia euroa vuoden 2020 lopussa. Velka kasvoi 21,4 miljardia euroa vuonna 2020. Valtionhallinnon velka kasvoi 17,6 miljardia euroa ja paikallishallinnon velka 1,7 miljardia. Sosiaaliturvarahastojen velka kasvoi 2,2 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen välisten sulautuserien kasvu 96 miljoonalla eurolla vaikutti siten, että koko julkisyhteisöt-sektorin velka kasvoi mainitun 21,4 miljardia euroa vuonna 2020. EDP-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa talouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja sen kehitykseen vaikuttavat sekä sulauttamattoman bruttovelan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset.

Eurostat julkistaa jäsenmaiden tiedot alustavien tietojen mukaan 22. huhtikuuta 2021.

Tilaston sisällöstä ja käsitteistä

Julkisyhteisöjen yli-/alijäämällä tarkoitetaan kansantalouden tilinpidon sektoritilien mukaista nettoluotonantoa/-ottoa, joka on kokonaistulojen ja kokonaismenojen erotus. Esimerkiksi paikallishallinnon tapauksessa käsite poikkeaa sektoriin kuuluvien kuntien ja kuntayhtymien tuloslaskelmien mukaisesta tilikauden yli-/alijäämästä. Keskeinen ero liittyy investointeihin, jotka kirjataan kansantalouden tilinpidossa menoiksi sellaisenaan.

Julkisyhteisöjen tilinpidossa Euroopan väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV käsitellään Eurostatin päätöksen perusteella siten, että ERVV:n velanotto tilastoidaan osaksi takauksia myöntäneiden maiden julkista velkaa. Avunsaajamaan ERVV:ltä saama laina tilastoidaan ikään kuin se olisi saatu takaukset myöntäneiltä euromailta, ja nämä maat puolestaan ovat vastaavan summan velkaa ERVV:lle. Tämän seurauksena takaukset myöntäneillä euromailla EDP-bruttovelka kasvaa, mutta nettovelka pysyy ennallaan, koska maille syntyy yhtä iso saaminen avunsaajamaalta. Kunkin maan julkisyhteisöjen velkaan kirjattava osuus ERVV:n myöntämistä lainoista lasketaan jakamalla avunsaajamaille annettu laina sovitetulla jako-osuudella (perustuu kuhunkin tukipakettiin osallistuvien jäsenmaiden osuuksiin EKP:n pääomasta).

Vuoden 2020 lopussa Suomen julkisyhteisöjen velkaan on kirjattu 3,4 miljardia euroa velkaa ERVV:n myöntämien lainojen perusteella. Vastaavaa käsittelyä ei Euroopan vakausmekanismin (EVM) kohdalla tehdä.

Valtionhallinnon EDP-velka eroaa käsitteellisesti Valtiokonttorin julkaisemasta valtionvelasta. Valtion EDP-velkaan luetaan mukaan lisäksi väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n myöntämät lainat avunsaajamaille, johdannaissopimuksiin liittyvät saadut vakuustalletukset, ydinjätehuoltorahaston pääoma, valtion elinkaarihankkeiden investoinneista syntyneet velat ja kierrossa olevat kolikot. Kansantalouden tilinpidossa valtionhallintosektori on myös käsitteellisesti laajempi kuin budjetti- ja rahastotalous ( http://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/soveltamisp.html ). Valtion Eläkerahasto luetaan kuitenkin sosiaaliturvarahastoihin. Arvostusperiaatteena molemmissa velkakäsitteissä on nimellisarvo, jossa valuutanvaihtosopimusten vaikutus on huomioitu. Kun nämä erot otetaan huomioon päästään EDP-käsitteen mukaiseen valtionhallinnon bruttovelkaan (Liitetaulukko 2). Vuonna 2020 Valtiokonttorin valtionvelka 124,8 mrd. euroa + velan käsitteelliset erot 6,4 mrd. euroa + sektorirajauksesta johtuvat erot 4,6 mrd. euroa = valtionhallinnon bruttovelka 135,9 mrd. euroa. Arvostusperiaatteena molemmissa velkakäsitteissä on nimellisarvo, jossa korko- ja valuutanvaihtosopimusten vaikutus on huomioitu.

Lista julkisyhteisöihin sisältyvistä yksiköistä ja päätöksiä merkittävimmistä sektoriluokitustapauksista löytyy osoitteesta https://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/soveltamisp.html

Suomi päivitti alijäämä- ja velkatietojen laadintaa koskevan EDP-inventoryn julkistuksen yhteydessä. Uusi päivitetty menetelmäkuvaus löytyy osoitteesta: https://stat.fi/til/jali/men.html


Lähde: Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka, Tilastokeskus

Lisätietoja: Lotta Sjöblom 029 551 3342, Antti Suutari 029 551 3257, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Katri Kaaja

Julkaisu pdf-muodossa (251,5 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet
Menetelmäselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 21.4.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5892. 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jali/2020/jali_2020_2021-04-21_tie_001_fi.html