Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 14.5.2014

Suomen kansalaisuus myönnettiin 8 930 ulkomaiden kansalaiselle

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2013 aikana 8 930 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Määrä on toiseksi suurin luku itsenäisyyden aikana ja vain 157 edellisvuotta pienempi. Entisen kansalaisuutensa säilytti 95 prosenttia kansalaisuuden saaneista. Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 4 688 ja miehiä 4 242. Kansalaisuuden saaneista oli alle 15-vuotiaita 2 517 ja 65 vuotta täyttäneitä 205.

Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2013

Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2013

Viime vuonna 8 003 Euroopan unioniin kuulumattomien maiden kansalaista sai Suomen kansalaisuuden, mikä on 90 prosenttia myönnetyistä Suomen kansalaisuuksista. Euroopan unioniin kuuluvien maiden kansalaisia oli Suomen kansalaisuuden saaneissa 927, mikä on vajaat 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kansalaisuuden saaneista joka viides oli syntynyt Suomessa ja neljä viidestä ulkomailla.

Vuonna 2013 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin selvästi eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 2 103. Määrä oli vajaat 400 pienempi kuin vuotta aiemmin. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Somalian kansalaiset, joiden määrä oli 814. Vuotta aiemmin Suomen kansalaisuuden sai 609 somalialaista. Suomessa asuvista Irakin kansalaisista 521 sai Suomen kansalaisuuden vuonna 2013. Neljänneksi useimmin Suomen kansalaisuus myönnettiin Afganistanin kansalaisille, 479.

Kaksoiskansalaisia Suomessa runsaat 78 000

Vuoden 2013 lopussa Suomessa asui vakituisesti 78 351 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus. Heistä syntyperäisiä Suomen kansalaisia, joille on myönnetty jonkin toisen maan kansalaisuus oli 17 722 henkilöä. Ulkomaiden kansalaisia, joille on myönnetty Suomen kansalaisuus oli 60 629 henkilöä. Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät vuoden 2013 lopussa olivat Venäjän kansalaiset, 21 513, Ruotsin kansalaiset, 6 357 ja Yhdysvaltojen kansalaiset, 3 603.

Suomessa vakituisesti asuvat suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät toisen kansalaisuuden mukaan 2013

Suomessa vakituisesti asuvat suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät toisen kansalaisuuden mukaan 2013

Lähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Markus Rapo 09 1734 3238, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (258,5 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 14.5.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen kansalaisuuden saamiset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7142. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kans/2013/kans_2013_2014-05-14_tie_001_fi.html