Julkaistu: 13.9.2019

Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä väheni vuonna 2018

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2018 aikana 9 211 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Suomen kansalaisuuksia myönnettiin 3 008 vähemmän kuin vuonna 2017. Suhteellisesti ilmaistuna määrä väheni 25 prosenttia edellisestä vuodesta.

Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2018

Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2018

Venäjän kansalaisille eniten Suomen kansalaisuuksia

Vuonna 2018 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin selvästi eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 1 766. Määrä oli 992 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Somalian kansalaiset, joiden määrä oli 856. Kolmanneksi eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin Irakin kansalaisille, 621, ja neljänneksi eniten Viron kansalaisille, 541.

Suomen kansalaisuuden saaneet keski-iältään 28-vuotiaita

Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 4 876 ja miehiä 4 335. Naisilla keski-ikä oli 28,8 vuotta ja miehillä 27,7 vuotta. Kansalaisuuden saaneista oli alle 18-vuotiaita 2 712 ja 65 vuotta täyttäneitä 227. Viisivuotisikäryhmittäin tarkasteltuna kansalaisuuden saaneissa oli eniten 30–34-vuotiaita, yhteensä 1 446, mikä oli 16 prosenttia kaikista Suomen kansalaisuuden saaneista.

Kaksoiskansalaisia Suomessa lähes 126 000

Vuonna 2018 Suomen kansalaisuuden saaneista 97 prosenttia säilytti entisen kansalaisuutensa. Vuoden 2018 lopussa Suomessa asui vakituisesti 125 843 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus. Näistä Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia, joille on myönnetty jonkin toisen maan kansalaisuus, oli 21 757 henkilöä ja ulkomaiden kansalaisia, joille on myönnetty Suomen kansalaisuus, oli 104 086 henkilöä.

Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät vuoden 2018 lopussa olivat Venäjän kansalaiset, 31 697, Ruotsin kansalaiset, 8 058, Somalian kansalaiset, 6 416, Viron kansalaiset, 5 814, ja Irakin kansalaiset, 4 780.


Lähde: Väestö- ja oikeustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Joonas Toivola 029 551 3355, Timo Nikander 029 551 3250, Katariina Heikkilä 029 551 3638, info@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (222,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 13.9.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen kansalaisuuden saamiset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7142. 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 14.12.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kans/2018/kans_2018_2019-09-13_tie_001_fi.html