Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Rakennus- ja asuntotuotanto 2019, lokakuu

Julkaistu: 24.6.2010

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni 17 prosenttia huhtikuussa

Vuoden 2010 huhtikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 3,2 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Myönnetyt rakennusluvat, liukuva vuosisumma

Myönnetyt rakennusluvat, liukuva vuosisumma

Kuitenkin asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat lähes 35 prosenttia ja erityisesti erillisten pientalojen lupakuutiot kasvoivat 56 prosenttia edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna. Myös julkisten palvelurakennusten lupakuutiot olivat kasvussa, erityisesti hoitoalan rakennusten lupakuutiot kasvoivat lähes kaksinkertaisiksi. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot vuorostaan vähenivät 60 prosenttia vuoden takaisesta.

Vuoden 2010 huhtikuussa myönnettiin rakennusluvat 2700 uudelle asunnolle, mikä on runsaan viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusille pientaloasunnoille myönnettyjen lupien määrä kasvoi lähes 60 prosenttia ja rivi- ja ketjutalojen luvatkin kasvoivat neljänneksellä edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna. Kerrostaloasuntojen lupien määrä väheni 8 prosentilla.

Tammi-huhtikuussa lupien määrä väheni 6 prosenttia edellisestä vuodesta. Liike- ja toimistorakennusten ja maatalousrakennusten lupakuutiot puolittuivat edellisen vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Sen sijaan asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat 75 prosenttia.

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi runsaat 5 prosenttia huhtikuussa

Huhtikuussa 2010 käynnissä oleva rakennustuotanto kasvoi 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Asuinrakennusten volyymi lisääntyi 59 prosenttia vuotta aiemmasta. Asuinrakentamisessa erityisesti asuinkerrostalojen volyymi kasvoi lähes 71 prosenttia, rivi- ja ketjutalojen runsaat 63 ja erillisten pientalojen volyymi runsaat 53 prosenttia vuoden takaisesta. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi supistui edelleen. Laskua oli lähes 20 prosenttia vuoden 2009 huhtikuusta.

Teollisuusrakennusten volyymi väheni eniten, runsaat 50 prosenttia, toimistorakentamisessakin vähenemistä oli yli 40 prosenttia vuotta aiemmasta.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, vuosimuutos, %

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, vuosimuutos, %

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kaj Isaksson (09) 1734 3633, Merja Järvinen (09) 1734 2458, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (245,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 24.06.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. huhtikuu 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.1.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ras/2010/04/ras_2010_04_2010-06-24_tie_001_fi.html