Etusivu > Tilastot > Tulonjakotilasto > 2009 > Pienituloisuus > 5. Pienituloisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen mittareista

5. Pienituloisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen mittareista

5.1. Pienituloisen määritelmä

Tulonjakotilastoissa pienituloisuus määritellään kotitalouden käytettävissä olevien tulojen perusteella. Jotta kooltaan ja rakenteeltaan erilaisten kotitalouksien tuloja voitaisiin verrata keskenään, jaetaan tulot ns. kulutusyksiköiden määrällä. Tulonjakotilastossa käytetään kulutusyksikköasteikkoa, jossa kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut yli 13-vuotiaat painon 0,5 ja 13-vuotiaat tai sitä nuoremmat painon 0,3. Kulutusyksiköiden määrällä jaettuja kotitalouden käytettävissä olevia tuloja kutsutaan ekvivalenteiksi tuloiksi.

Pienituloisiksi henkilöiksi määritellään kansainvälisten suositusten mukaisesti ne henkilöt, jotka kuuluvat kotitalouteen, jonka ekvivalentit tulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia ekvivalentista mediaanitulosta. Mediaanitulo on keskimmäisen henkilön tulo, kun kotitalousväestö asetetaan tulojen mukaan suuruusjärjestykseen. Näin määriteltyjen pienituloisten henkilöiden osuutta väestöstä kutsutaan pienituloisuusasteeksi (myös köyhyysriskiksi tai suhteelliseksi köyhyydeksi). Näihin kansainvälisiin määrityksiin on päädytty sen takia, että ne mahdollistavat yhteismitallisen eri maiden välisen vertailun.

5.2 Pienituloisuuden yhteydestä köyhyyden ja syrjäytymisen käsitteisiin

Pienituloisuusastetta käytetään hyvin usein köyhyyden määrää osoittavana indikaattorina. Tutkimusten mukaan pienituloisuudella on selvä yhteys varallisuuden puuttumiseen ja keskitasoa huonompaan muuhun elintasoon. Niinpä pienituloisuudesta käytetään yleisesti myös termejä ”tuloköyhyys” tai ”köyhyysriski” - tarkoituksena on sisällyttää termiin viittaus pienituloisuuden ja köyhyyden yhteyteen, mutta rajattuna ja varauksellisena.

Köyhyys on käsitteellisesti epämääräisempi (ja kiistanalaisempi) kuin pienituloisuus: määrittelyssä olisi huomioitava tulojen lisäksi varallisuus, kulutustarpeet, velkaisuus ja kenties ihmisten omaa kokemusta kuvaavaa tietoa. Tällaisen tietomäärän kerääminen ja raportointi luotettavasti ja riittävän yksityiskohtaisena on vaikeaa.

Pienituloisten joukossa on kotitalouksia joiden elintaso ei ole huono tai jotka eivät itse pidä taloudellisia olojaan puutteellisina. Toisaalta pienituloisuusrajan yläpuolella on kotitalouksia, jotka ovat suurissa taloudellisissa ja/tai sosiaalisissa vaikeuksissa. Vuoden aikana kertyvät tulot eivät kaikissa tapauksissa ratkaise sitä, mikä on kotitalouden toimeentulon taso. Myös kotitalouksien jäsenten kesken voi vallita taloudellista eriarvoisuutta, josta ei saada luotettavaa tietoa.

Tilastokeskuksen tulonjakotilastossa käytetään suhteellista mittaustapaa pienituloisuuden rajaa määriteltäessä. Tämä menetelmä on omaksuttu eri maiden tilastojen, EU:n, OECD:n ja monien muiden kansainvälisiä vertailuja julkaisevien järjestöjen sekä tutkimuslaitosten menetelmäksi. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että tutkimuksissa ja raporteissa käytetään pienituloisuusasteen lisäksi muita mittareita ja indikaattoreita huono-osaisuuden ja köyhyyden arvioimiseksi.

Suhteelliset pienituloisuusmittarit eivät kuvaa absoluuttista toimeentulon tasoa, vaan pieni- ja keskituloisten välistä tuloeroa. Mitä pienemmät tulot, sitä vaikeampaa on ylläpitää nyky-yhteiskunnassa normaalia elintasoa ja elämäntapaa. Elintason noustessa nousevat myös vaatimukset sen suhteen, mitä yhteiskunnassa katsotaan tarvittavan normaaliin elämään. Pienituloisuus johtaa jossakin vaiheessa absoluuttiseen kyvyttömyyteen osallistua normaaleiksi katsottuihin toimintoihin. On vain hyvin vaikea havaita kiistattomasti, milloin pienituloisuus muuttuu tällä tavalla määritellyksi köyhyydeksi. Pienituloisuusrajaa määriteltäessä tilastotarkoituksiin käytetään yleisesti 60 prosenttia mediaanista, mutta tietoja julkaistaan myös 40, 50 ja 70 prosentin rajoilla.

Suhteellisuudesta seuraa rahamääräisen pienituloisuusrajan vaihteleminen väestön keskitulojen (yleisimmin keskilukuna käytetään mediaania) vaihdellessa. Kotitalous voi eri vuosina joutua pienituloisuusrajan eri puolille siitä syystä, että tuo raja siirtyy, vaikka kotitalouden reaalituloissa ei tapahtuisi muutosta. Sen suhteellinen asema kuitenkin muuttuu, ja tätä muutosta tulonjakotilaston esittämän pienituloisuuden muutoksen on tarkoituskin kuvata.

Suhteellisen pienituloisuuden muutokset kuvaavat keski- ja pienituloisten välisiä tuloeroja. Pienituloisuusasteen nousu merkitsee tuloerojen kasvua, aleneminen tuloerojen kaventumista siinä mielessä, että pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden määrä kasvaa tai vähenee. Kun ollaan kiinnostuneita tuloerojen muutoksista, on syytä seurata rinnalla ainakin köyhyysvajeen (poverty gap, eli pienituloisten mediaanitulotason etäisyys pienituloisuusrajasta) muutoksia, jotka kertovat edelleen siitä, mitä pienituloisuusrajan alapuolella tuloeroissa tapahtuu.

Eri vuosien tulosten tulkinnassa on myös syytä kiinnittää huomiota siihen, että pienituloisuusrajan alapuolelle jäävien kotitalouksien joukossa tapahtuu huomattavia rakenteellisia muutoksia. Joukko ei ole sama vuodesta toiseen ja kehitys eri väestöryhmissä voi olla hyvinkin erilaista. Otostilastossa rakennemuutokset voivat johtua satunnaisvaihtelusta, mutta suuret vaihtelut yleensä heijastelevat todellisia rakennemuutoksia.

Esimerkiksi suhdanteista johtuen pienituloisten joukkoon tulee lyhytaikaisesti työttömyydestä kärsiviä kotitalouksia, jotka työllisyyden parantuessa taas nousevat rajan yläpuolelle. Toinen esimerkki rakenteellisesta muutoksesta on eläkeläisväestössä: viimeksi eläkkeelle jääneiden valtaosa nauttii ansioeläkkeistä, vanhimmissa ikäluokissa taas on runsaasti ansioeläkkeitä pienemmillä kansaneläkkeillä olevia. Näin ollen eläkeläisväestön rakenne muuttuu: pienituloisuusaste alenee ansioeläkkeelle siirtyneiden määrän kasvaessa uusien eläkeläispolvien myötä ja kansaneläkeläisten poistuessa laitoksiin tai kuolleisuuden johdosta. Tämän vuoksi pienituloisuuden kehitystä on seurattava väestöryhmittäin; tulonjakotilastossa seurataan säännöllisesti muutoksia sosioekonomisen aseman, elinvaiheen ja ikäryhmän perusteella luokitelluissa väestöryhmissä.

EU on sisällyttänyt strategia 2020 -tavoitteisiinsa köyhyys- ja syrjäytymisriskin vähentämisen. Tavoitteen toteutumisen seurannan mahdollistamiseksi kyseinen riski on määritelty pienituloisuuden, materiaalisen elintason ja työllisyyden perusteella.

Syrjäytyminen ei ole vakiintunut käsite suomenkielisissä tulo- eikä sosiaalitilastoissa. Tutkijasta usein riippuu, millä tavalla käsite määritellään. Sanaa on käytetty merkitsemään yksilön tai kotitalouden joutumista taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin, joista mahdollisuudet vapautua ovat huonot. Euroopan unionin ohjauksessa kerätään tilastotietoa erilaisista huono-osaisuuden muodoista taloudellisten olojen, työmarkkina-aseman, työhistorian, koulutuksen, terveyden, asuinolojen, sosiaalisten suhteiden, velkaantuneisuuden ja elinympäristön alueilla (EU-SILC). EU:ssa käytetään termiä ”social exclusion” eli ”sosiaalinen syrjäytyminen”, mutta tästä aineistosta julkaistuissa analyyseissä ei toistaiseksi ole onnistuttu kuvaamaan eikä tutkimaan syrjäytymisen dynamiikkaa.

5.3 EU:n strategia 2020 -tavoite köyhyys- tai syrjäytymisriskin vähentämisestä 25 prosentilla

Euroopan unionin tiivistyessä on tullut yhä tärkeämmäksi voida vertailla toisiinsa unionin jäsenmaiden sosiaalisia ja taloudellisia oloja. EU:n piirissä on luotu vertailukelpoista tilastojärjestelmää nimeltään Eurooppalainen tulo- ja elinolotilasto EU-SILC (European Union Statistics on Income and Living Conditions). Kaikissa jäsen- ja jäseneksi hakevissa maissa sekä ETA-maissa laaditaan nykyisin tätä tilastoa vuosittain. Kussakin tutkimusta tekevässä maassa tiedon keruu ja käsittely on kansallisten tilastoviranomaisten vastuulla. Suomessa tämä hanke on kytketty osaksi tulonjakotilastoa. EU-SILC perustuu Suomessa tulonjakotilastoa varten kerätyn otoksen havainnoille. Käsitelty tilastoaineisto luovutetaan EU:n tilastovirastolle Eurostatille, joka julkaisee tuloksia verkkosivuillaan ja lukuisissa julkaisuissa (www.europa.eu).

EU-SILCin ja kansallisen tulonjakotilaston tuloksissa on pieniä käsitteellisiä eroja. Tulokäsitteet eroavat siten, että EU ei sisällytä käytettävissä olevan tulon käsitteeseen laskennallista nettoasuntotuloa omasta asunnosta, luovutusvoittoja eikä kaikkia työsuhde-etuuksia, mutta Suomen tulonjakotilaston viralliseen käytettävissä olevan tulon käsitteeseen ne sisältyvät. EU-SILC-aineistossa pienituloisten määrä on 725 000 henkilöä, kun se kansallisessa tulonjakotilastossa (tulot vuonna 2008) oli 694 000 henkilöä.

EU julkaisee valtaosan tuloksista ns. indikaattoreina. EU:n verkkosivuilta ne löytyvät esimerkiksi ”Europe 2020 indicators” tai ”structural indicators” -sivuilta. Kaikki julkaistavat indikaattorit on valittu komission organisoimissa työryhmissä, joihin kaikki jäsenmaat osallistuvat. Julkaistava tietomäärä kasvaa jatkuvasti, kun aina uusista indikaattoreista saadaan riittävästi kokemusta ja tutkimusta. Tätä kirjoitettaessa (tammikuu 2011) verkkosivuilta löytyy suuri määrä köyhyysriskiä kuvaavia indikaattoreita, tietoja koetusta toimeentulosta, asuinoloista, koetusta terveydentilasta, ym.

EU:ssa on laadittu tavoiteohjelma köyhyys- tai syrjäytymisriskin vähentämisestä vuoteen 2020 mennessä 25 prosentilla vuoden 2008 tasosta. Tämän tavoitteen toteutumisen seuraamiseksi on lanseerattu mittaustapa, joka ottaa huomioon paitsi pienituloisuuden (pienituloisuuden rajana 60 % mediaanista), myös muunlaisia elintasovajeita kuvaavan ns. aineellisen puutteen (material deprivation) ja kotitalouksien heikkoa kiinnittymistä työmarkkinoille kuvaavan vajaatyöllisyyden (very low work intensity). Näiden kolmen kriteerin perusteella määritellään köyhyys- tai syrjäytymisuhan alaisen väestön määrä (population at risk of poverty or exclusion) taso kunakin vuonna.

Seuraavassa kuvataan tämän tavoiteindikaattorin osoittamaa köyhyys- tai syrjäytymisuhan alaisen väestön määrää ja rakennetta Suomessa. Pienituloisuusaste on EU:n tulokäsitteellä mitattuna korkeampi kuin tulonjakotilaston kansallisilla käsitteillä, sillä laskennallisen asuntotulon tuloeroja tasoittavaa vaikutusta ei oteta huomioon.

Aineellista puutetta kokee Suomessa noin 150 000 henkilöä. Heistä suurin osa on myös pienituloisuusrajan alapuolella. Tämän mittauksen mielekkyys on kansainvälisen vertailun monipuolistaminen, kuten kuviosta 5.1 ilmenee: kun eräissä matalan tulotason maissa tuloihin perustuva suhteellinen pienituloisuus ei vastaa yleistä käsitystä elintasoeroista, materiaalisen puutteen mittarin valossa maiden väliset erot vastaavat käsityksiä paremmin.

Kuvio 5.1 Eräiden Euroopan maiden pienituloisuus vuonna 2008 ja aineellinen puute vuonna 2009¹

¹ Kuvio korjattu 22.3.2011.

Puutteita aineellisessa elintasossa mitattiin seuraavasti. Jos kotitaloudella on puutetta vähintään neljässä alla luetelluista asioista, se on aineellisessa puutteessa: Ei ole varaa 1) puhelimeen, 2) pesukoneeseen, 3) autoon, 4) väritelevisioon, 5) viikon lomaan kodin ulkopuolella, 6) päivittäiseen proteiinipitoiseen ateriaan, 7) pitää kotia lämpimänä, 8) tai ei selviä yllättävistä isohkoista laskuista ilman apua, 9) tai on ollut osamaksujen, lainojen, vuokran tai asumiskustannusten (ml. asuntolainan korot ja lyhennykset) maksuhäiriöitä.

Kuviossa esitetään vaaleampina pylväinä myös pienituloisten osuus kunkin maan väestöstä. Pienituloisia ovat ne henkilöt, joiden kotitalouden tulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia maan mediaanitulosta. Suomessa raja oli vuonna 2008 noin 1000 euroa kuukaudessa laskettuna kotitalouden kulutusyksikköä kohti.

Aineellisen puutteen mittari kuvaa elintasopuutteiden yleisyyttä, suhteellinen pienituloisuus taas suhteellisia tuloeroja. Aineellista puutetta esiintyy eniten Itä-Euroopan uusissa EU:n jäsenmaissa. Suhteellinen pienituloisuus ei niissä ole yhtä yleistä kuin EU:n vanhemmissa jäsenmaissa, koska keskimääräinen tulotasokin on matala. Monissa välimeren maissa (Italia, Kreikka, Kypros, Portugali) molemmat mittarit ylittävät keskitason. Pohjoismaissa taas aineellinen puute on vähäistä, mutta suhteellinen pienituloisuus yleisempää kuin Itä-Euroopan maissa.

Vajaatyöllisyyttä (”very low work intensity”) kuvaava indikaattori lasketaan kotitalouksien työikäisen (18–59-vuotiaat) väestön työllisyysasteen perusteella. Kotitalouden työikäiset aikuiset muodostavat potentiaalisen työssäkävijöiden perusjoukon. Heidän työllisinä oloaikansa vuoden aikana kuvaa työssäkäynnin intensiteettiä. Työllisyystiedot on kerätty aineistoon kuukauden tarkkuudella. Osa-aikainen työ muokataan viikkotyötuntien avulla kokoaikaisiksi. 18–24-vuotiaat opiskelijat jätetään laskelman ulkopuolelle. Kotitalouden työintensiteetti lasketaan suhteuttamalla työikäisten jäsenten työllisyyskuukausien summa kaikkien työikäisten yhteenlaskettuun potentiaaliseen aikaan (12 kuukautta kullakin). Lopulta otetaan huomioon kaikki näiden kotitalouksien alle 60-vuotiaat jäsenet, myös lapset. Mittari kuvaa sitä, kuinka paljon väestöä elää kotitalouksissa, joissa työllisenä oloaika jää vähäisemmäksi kuin 20 prosenttia mahdollisesta työhön käytettävissä olevasta ajasta.

Näiden melko kompleksisten indikaattoreiden perusteella Suomessa oli vuonna 2008 noin 886 000 henkilöä joko pienituloisia, aineellisessa puutteessa tai eli vajaatyöllisessä kotitaloudessa. Usein kaikki kolme kriteeriä olivat voimassa yhtä aikaa. Taulukossa 5.1 eritellään kriteereiden yhtäaikaisuutta. Lisäksi pienituloisuus kuvataan kahdessa ryhmässä, alle 50 prosenttia mediaanituloista ja 50–60 prosenttia mediaanituloista.

Taulukko 5.1 Köyhyys- ja syrjäytymisriskin eri kategorioihin kuuluvien henkilöiden lukumäärä ikäryhmittäin, tulojen viitevuosi 2008

Ikä	0–17 v	18–59 v	60–v	Yhteensä
Vain materiaalista puutetta	5 100	25 200	11 900	42 200
Tulot 50–59 % mediaanituloista	45 600	88 700	160 800	295 100
Tulot alle 50 % mediaanituloista	39 600	110 100	70 200	219 900
Pienituloinen ja vajaatyöllinen	47 700	162 400	0	210 100
Vajaatyöllinen	16 000	103 200	0	119 300
Köyhyys- tai syrjäytymisuhan alaiset yhteensä	154 000	489 600	242 900	886 600
Osuus ikäryhmästä	14,0	16,8	19,6	16,9
Osuus väestöstä	2,9	9,3	4,6	16,9
Koko väestö	1 096 900	2 911 000	1 239 500	5 247 400

Lapsiväestöä uhkaa eniten heidän vanhempiensa vajaatyöllisyys. Työikäisten yleisin ongelma on yhtäaikainen pienituloisuus ja vajaatyöllisyys. Eläkeiässä (tai sitä lähestyttäessä) ongelmaksi jää matala tulotaso.

Vajaatyöllisyys koskettaa noin 330 000 henkilöä 197  000 kotitaloudessa. Heistä noin 210 000 on samanaikaisesti pienituloisia. Työllistettävyyden kannalta on huomion arvoista, että 260 000 vajaatyöllistä henkilöä on työiässä (18–59-vuotiaita) ja työmarkkinoilla osa-aikaisesti työllisenä heistä on vain 22 200 henkilöä. Työikäisistä 100 000 on eläkkeellä (yleensä työkyvyttömyyseläkkeellä) ja 137 000 muuten työmarkkinoiden ulkopuolella (opiskelijana, varusmiehenä, omaa kotitaloutta hoitavana).

Taulukko 5.2 Vajaatyöllisten 18–59-vuotiaiden pääasiallinen toiminta

	Vajaatyöllisiä kaikkiaan	% vajaatyöllisistä
		Alittaa 60 % pienituloisuusrajan	Alittaa 50 % pienituloisuusrajan
Työmarkkinoilla	104 500	73,3	46,8
Eläkkeellä	100 000	41,2	12,6
Muu	61 200	72,9	52,4
Yhteensä	265 700	61,1	35,2

Lähde: Tulonjakotilasto 2009, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

---

Päivitetty 26.1.2011