Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2019, marraskuu

Teollisuustuotanto kasvoi 4,8 prosenttia vuonna 2004

Tilastokeskuksen julkistamien ennakkotietojen mukaan teollisuustuotanto kasvoi 4,8 prosenttia vuonna 2004 edellisvuoteen verrattuna. Teollisuustuotanto palasi viime vuonna kasvu-uralle. 1990-luvun alkupuolelta alkanut teollisuustuotannon poikkeuksellisen pitkä ja voimakas kasvukausi pysähtyi 2000-luvulle tultaessa. Kasvu oli 2000-luvun kolmen ensimmäisen vuoden aikana varsin vaatimatonta.

Teollisuustuotannon volyymi-indeksin muutos edellisestä vuodesta, 1994-2004, %

kuva

Teollisuustuotanto kasvoi joulukuussa 11,4 prosenttia edellisvuodesta

Vuoden 2004 joulukuussa kausitasoitettu teollisuustuotanto oli 11,4 prosenttia suurempi kuin vuoden 2003 joulukuussa. Tuotanto kasvoi kaikissa päätoimialoissa. Eniten tuotanto lisääntyi joulukuussa elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksessa, peräti 23,3 prosenttia. Toimialoittainen kasvu ei nojautunut enää pelkästään sähköteknisten tuotteiden valmistukseen. Myös muun metalliteollisuuden tuotanto lisääntyi 8,1 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto kasvoi peräti 13,5 prosenttia. Kemianteollisuuden tuotanto lisääntyi 8,8 prosenttia.

Teollisuustuotannon volyymin kausitasoitettu muutos 12/2003-12/2004, %

kuva

Teollisuustuotannon volyymin kausitasoitettu muutos
edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %

kuva

Kausitasoitusmenetelmä muuttuu 28.2.2005 alkaen

Tarkennetut joulukuun tiedot julkaistaan tammikuun teollisuustuotannon tietojen yhteydessä 28.2.2005 kello 9.00. Menetelmän muutoksesta johtuen edellisten kuukausien kausitasoitetut luvut muuttuvat, vaikka alkuperäiset luvut eivät tarkentuisi. Kausitasoitetut luvut on myös työpäiväkorjattu.

Tilastokeskus vaihtaa kausitasoitusmenetelmän nykyisestä X12-menetelmästä Euroopan Unionin tilastoviraston (Eurostatin) suosittelemaan TRAMO/SEATS-menetelmään. Menetelmän vaihto parantaa kausitasoitettujen tietojen laatua ja kansainvälistä vertailtavuutta. Uusi menetelmä poistaa kausivaihtelun vaikutukset aiempaa tehokkaammin. Kausitasoitetut sarjat, trendit ja työpäiväkorjatut sarjat sekä niistä lasketut muutosprosentit muuttuvat aiemmin julkaistuista. Kausitasoitettujen sarjojen muutosprosentit ja vaihtelut tulevat pienenemään aiemmin julkaistuista.

Tilastokeskus laski myös vuoden 2003 lopulliset volyymi-indeksitiedot ja julkaisee ne tammikuun 2005 julkaisun yhteydessä 28.2.2005. Luvut tulevat poikkeamaan jonkin verran vuoden 2003 ennakollisista tiedoista. Lisäksi painorakenteen tarkistaminen ja uusien toimipaikkojen valinta vaikuttaa vuoden 2004 lukuihin jonkin verran. Teollisuustuotannon volyymi-indeksissä käytetään ns. ketjuindeksimenetelmää, jossa painorakennetta tarkistetaan vuosittain. Vuonna 2005 toimialoittaisina painoina käytetään vuoden 2003 jalostusarvo-osuuksia.


Päivitetty 31.1.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. joulukuu 2004, Teollisuustuotanto kasvoi 4,8 prosenttia vuonna 2004 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 24.1.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ttvi/2004/12/ttvi_2004_12_2005-01-31_kat_001.html