Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 28.12.2007

Suomen väkiluku vuodenvaihteessa 5,3 miljoonaa

Suomen väkiluku on Tilastokeskuksen arvion mukaan vuoden 2007 lopussa 5 300 000. Väkiluvun arvioidaan kasvavan vuoden aikana 23 000 hengellä eli 0,4 prosenttia. Väestönlisäys on 1 600 henkeä edellisvuotta suurempi ja suurin 15 vuoteen. Väkiluku kasvaa viime vuotta enemmän lisääntyneen maahanmuuton johdosta.

Suomeen arvioidaan muuttavan ulkomailta vuoden 2007 aikana 25 900 henkeä. Määrä on suurin maamme itsenäisyyden aikana. Edellinen ennätys oli vuodelta 2006, jolloin maahamme muutti 22 451 henkeä. Maasta arvioidaan muuttavan pois 12 400 henkeä. Ulkomailta muuttovoittoa arvioidaan kertyvän ennätyksellinen määrä, 13 500 henkeä. Arvion mukaan kuntien välisiä muuttoja on 291 500, mikä on 5 200 enemmän kuin viime vuonna ja samalla suurin luku itsenäisyyden aikana.

Vuonna 2007 arvioidaan syntyvän 58 600 lasta. Syntyneitä on 200 vähemmän kuin viime vuonna. Kuolleiden määrän arvioidaan olevan 49 100 henkeä, 1 000 enemmän kuin viime vuonna. Kuolleiden määrä on silti alhaisempi kuin 1990-luvulla keskimäärin. Arvioitu syntyneiden enemmyys vuonna 2007 on 9 500.

Väkiluku kasvaa 11 maakunnassa sekä Ahvenanmaalla. Väestön määrä lisääntyy määrällisesti eniten Uudenmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Suhteellisesti eniten väestön määrä lisääntyy Uudenmaan, Pirkanmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa. Kaupunkialueiden väkiluku suurenee 28 900 hengellä.

Väestön määrä vähenee kahdeksassa maakunnassa. Etelä-Savo ja Satakunta menettävät väestöään määrällisesti eniten. Suhteellisesti eniten väkiluku vähenee Etelä-Savon ja Kainuun maakunnissa.

Avioliittoja solmitaan arvion mukaan vuoden 2007 loppuun mennessä 29 600, mikä on 1 300 enemmän kuin vuotta aiemmin ja samalla eniten vuoden 1982 jälkeen. Avioerojen määrän arvioidaan olevan 13 300, saman verran kuin vuonna 2006. Rekisteröityjä parisuhteita arvioidaan rekisteröitävän vuoden 2007 aikana 180.

Tilastokeskuksen väkilukuarvio perustuu tammi-marraskuun väestönmuutosten ennakkotietoihin. Joulukuun väestönmuutokset on arvioitu kuluneen vuoden ja kolmen edellisvuoden joulukuun kehityksen perusteella. Arvioitujen väestönmuutosten pohjalta on laskettu väestömäärän muutos ja väkilukuarvio kunnittain. Arvioidut väestönmuutokset julkaistaan ainoastaan koko maan tasolla.

Väestönmuutokset vuosina 2000–2007*

Vuosi Elävänä syntyneet Kuolleet Synty- neiden enemm. Kuntien välinen muutto Maahan- muutto Maasta- muutto Netto- maahan- muutto Kokonais- muutos Väkiluku
                   
2000 56 742 49 339 7 403 255 372 16 895 14 311 2 584 9 813 5 181 115
2001 56 189 48 550 7 639 277 166 18 955 13 153 5 802 13 786 5 194 901
2002 55 555 49 418 6 137 269 091 18 113 12 891 5 222 11 394 5 206 295
2003 56 630 48 996 7 634 268 563 17 838 12 083 5 755 13 437 5 219 732
2004 57 758 47 600 10 158 278 826 20 333 13 656 6 677 16 879 5 236 611
                   
2005 57 745 47 928 9 817 288 977 21 355 12 369 8 986 18 969 5 255 580
2006 58 840 48 065 10 775 286 522 22 451 12 107 10 344 21 375 5 276 955
2007* 58 600 49 100 9 500 291 700 25 900 12 400 13 500 23 000 5 300 000

*) Arvio. Aluejako kaikkina vuosina 1.1.2007 mukainen.

Lähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Matti Saari (09) 1734 3401, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 28.12.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön ennakkotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8381. 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vamuu/2007/vamuu_2007_2007-12-28_tie_001_fi.html