Väestönkehitys itsenäisessä Suomessa - kasvun vuosikymmenistä kohti harmaantuvaa Suomea

Tällä hetkellä Suomessa asuu vielä lähes 32 000 henkilöä, jotka ovat syntyneet Suomen suuriruhtinaskunnan aikana eli ennen itsenäistymistä. Heistä suurin osa, 80 prosenttia, on naisia. 6.12.1917 syntyneestä 200 lapsesta on vielä elossa 17, ja he viettävät 90-vuotispäiväänsä samana päivänä kuin Suomi itsenäisyytensä 90-vuotisjuhlaa.

Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, maan väkiluku oli 3,1 miljoonaa. Kolmen miljoonan asukkaan raja oli ylitetty muutamaa vuotta aikaisemmin. Itsenäisyyden ensimmäisestä vuodesta tuli yksi Suomen historian verisimmistä, kun Suomessa käytiin vuoden 1918 sota. Kaatuneet, teloitetut ja vankileireillä kuolleet mukaan lukien vuonna 1918 kuoli kaikkiaan 95 000 ihmistä - eniten yhden vuoden aikana koko itsenäisyyden historiassa.

Vuoden 1918 sodan poikkeukselliset olosuhteet vaikuttivat siihen, että vuonna 1919 syntyi huomattavasti vähemmän lapsia kuin aikaisemmin. Seuraavina vuosina syntyneiden määrä kasvoi, mutta 1920-luvulla maastamuutto lisääntyi ja osaltaan hidasti väestönkasvua.

1930-luvulla huolestuttiinkin jo Suomen kansan tulevaisuudesta. Vuonna 1934 silloisessa Tilastollisessa päätoimistossa tehdyn ensimmäisen väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku ei koskaan ylittäisi neljän miljoonan asukkaan rajaa. Toisin kuitenkin kävi: neljäs miljoona ylitettiin vuonna 1950 ja viides miljoona vuonna 1991 (taulukko 1). Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei kuudetta miljoonaa ylitetä koskaan - mutta tämäkin on tietysti ennuste.

Taulukko 1. Väestön määrä vuosina 1912-2006

Vuosi Väkiluku Väestönkasvu
(%)
1912 3 015 500 1,2
1917 3 134 300 0,6
1950 4 029 803 1,0
1991 5 029 002 0,6
2006 5 276 955 0,4

Väestönkasvu suurinta sotien jälkeen

Toinen maailmansota muutti väestönkehityksen suunnan. Talvisodan jälkeen vuonna 1940 syntyneiden määrä pieneni, mutta kasvoi taas välirauhan aikana seuraavana vuonna. Sodan päätyttyä syntyneiden määrä kohosi huippulukemiin. Vuoden 1945 syyskuusta tuli kaikkien aikojen ennätyskuukausi, jolloin syntyi yli 12 000 lasta. Vuosiennätys saatiin vuonna 1947, jolloin syntyi 108 168 lasta. Vuonna 1947 kokonaishedelmällisyysluku - eli naisille syntyvien lasten keskimäärä - oli 3,5 lasta.

Huippuvuoden jälkeen hedelmällisyys alkoi hiljalleen laskea. Vuonna 1973 hedelmällisyys oli alhaisimmillaan: kokonaishedelmällisyysluku oli 1,5 ja lapsia syntyi vajaat 57 000. Sen jälkeen hedelmällisyys hieman nousi ja on pysynyt lähes samalla tasolla viimeiset 30 vuotta. Vuonna 2006 kokonaishedelmällisyysluku oli 1,8 ja lapsia syntyi lähes 59 000.

Väestöpyramidi historian peilinä

Väestönkehitystä voidaan tarkastella väestöpyramidien avulla. Vuoden 1917 väestöpyramidi on vielä nimensä mukainen ja tyypillinen maalle, jossa on korkea hedelmällisyys. Tuolloin lapsia (0-14-vuotiaita) oli 35 prosenttia väestöstä, kun tällä hetkellä lasten osuus on 17 prosenttia. Pyramidin yläosassa näkyvät vielä pienenä kuoppana suurina nälkävuosina (1866-68) syntyneet pienet ikäluokat.

Kuvio 1. Väestön ikärakenne vuosina 1917 ja 2006

Vuoden 2006 väestöpyramidi kertoo itsenäisyyden ajan väestönkehityksen historian. Huipulla näkyvät vielä rippeet vuoden 1918 sodan jättämästä pienestä ikäluokasta. Toisen maailmansodan epävakaat vuodet päättyivät suurten ikäluokkien (1946-1950 syntyneet) syntymään. Syntyvyys laski 1950-luvulta 1970-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen syntyneet ikäluokat ovat olleet lähes samankokoisia aina tähän päivään asti.

Lisää elinaikaa

Itsenäisyyden aikana Suomen elintaso on noussut huomattavasti, ja sen seurauksena kuolevuus on vuosi vuodelta alentunut. Kun 1910-luvun lopulla syntyneellä suomalaisella miehellä oli tilastollista elinaikaa jäljellä 43 vuotta ja naisella 49 vuotta, tänä päivänä elinajanodote on noussut miehillä 76 vuoteen ja naisilla 83 vuoteen. Itsenäisyyden aikana miesten ja naisten elinaikojen ero on kuitenkin kasvanut.

Myös alle vuoden vanhojen lasten kuolevuus on alentunut huimasti 90 vuoden aikana. Kun Suomen itsenäistyessä joka kymmenes lapsi kuoli ensimmäisen elinvuotensa aikana, tällä hetkellä osuus on alle puoli prosenttia. Vaikka elinajan kasvu ei ole Suomessa aivan maailman huippuluokkaa, alle vuoden vanhojen kuolevuus on Suomessa alhaisimpia maailmassa.

Maaseutu autioituu vauhdilla

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli vielä tyypillinen maatalousyhteiskunta. Vuonna 1950 ammatissa toimivasta väestöstä 46 prosenttia sai toimeentulonsa maataloudesta ja kolmannes väestöstä asui kaupungeissa. Sen jälkeen elinkeinorakenne muuttui nopeasti. Teollisuus, kauppa ja erilaiset palvelut toivat uusia työpaikkoja, ja muutto maaseudulta asutuskeskuksiin vilkastui. Samaan aikaan myös hedelmällisyys alkoi laskea, mikä osaltaan autioitti maaseutua.

Suurten ikäluokkien tulo työmarkkinoille 1960- ja 1970-luvuilla vauhditti entisestään muuttoa kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Maassamuutto huipentui vuonna 1974, jolloin asuinkuntaa vaihtoi noin 276 000 muuttajaa eli 6 prosenttia väestöstä. Sen jälkeen maassamuuttajia on ollut yhtä paljon vasta 2000-luvulla, jolloin Suomen väkiluku oli kasvanut jo yli puolella miljoonalla asukkaalla.

Innokkaasti ulkomaille

Jo 1800-luvun lopulla suomalaisia muutti sankoin joukoin ulkomaille. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina Kanada ja Yhdysvallat vetivät tuhansittain väkeä. Maastamuutto hiipui 1930-luvulla, mutta heti sodan jälkeen suomalaisten muutto erityisesti Ruotsiin alkoi vilkastua.

Kun suuret ikäluokat tulivat työikään 1960-luvulla, Suomen työmarkkinat eivät pystyneet vastaamaan nopeasti kasvavaan työvoiman tarjontaan. Ruotsi houkutti suomalaisia siirtolaisia, sillä Ruotsin pitkälle automatisoitu teollisuus pystyi työllistämään kielitaidottomankin maahanmuuttajan.

1960-1970-luvuilla sadattuhannet suomalaiset muuttivat Ruotsiin. Osa heistä kuitenkin palasi takaisin. Vuosina 1969 ja 1970 maastamuutto oli niin vilkasta, että Suomen väkiluku laski. Edellisen kerran väkiluku oli pienentynyt vuonna 1940 ja silloin syynä oli sota.

1970-luvulla koettiin vielä pieni muuttoaalto, mutta maastamuutto hiipui hiljalleen. Vuodesta 1980 Suomeen muuttajia on ollut enemmän kuin täältä lähtijöitä.

Maahanmuutto vilkastuu 1990-luvulla

Suomi ei ole juurikaan houkuttanut maahanmuuttajia. Suuret ikäluokat ovat pitäneet työvoiman tarjonnan korkealla eikä Suomeen ei ole tähän saakka tarvittu työvoimaa ulkomailta toisin kuin esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan.

Ulkomaalaisten osuus koko väestöstä on ollut Suomessa hyvin pieni muihin maihin verrattuna. Vielä 1990-luvun alussa vain prosentti Suomessa asuvista oli ulkomaan kansalaisia. Sen jälkeen kuitenkin ulkomaalaisten määrä alkoi kasvaa ripeästi - Suomen mittapuun mukaan. 1990-luvulla Suomeen saapui sekä inkeriläisiä paluumuuttajia että ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Vuoden 2006 lopulla ulkomaan kansalaisten osuus koko väestöstä oli 2,3 prosenttia.

Kuvio 2. Siirtolaisuus vuosina 1945-2006

Suomessa asui vuoden 2006 lopulla 121 739 ulkomaan kansalaista. He olivat kotoisin 174 maasta eli lähes kaikista maailman maista, ja he puhuivat 138 eri kieltä.

Suomi harmaantuu - edessä työvoimapula

Täyttäessään 90 vuotta Suomi on maailman nopeimmin ikääntyvä maa. Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle, ja pitenevä elinaika lisää vanhusväestön määrää tulevina vuosina. Jo vuosikymmenien ajan jatkuneen väestönkehityksen vaikutukset alkavat nyt näkyä: koska hedelmällisyys on ollut jo yhden sukupolven ajan alle uusiutumistason, työiästä poistuu ihmisiä enemmän kuin työikään tulee. Työvoiman tarjonnan pienentyessä edessä on työvoimapula.

Näillä näkymillä työvoimapula voidaan ratkaista ainoastaan houkuttelemalla työvoimaa ulkomailta. Muuten seurauksena on vääjäämättä työvoiman määrän lasku ja taantuva talous. Veronmaksajia ei riitä ylläpitämään nopeasti kasvavaa eläkeläisten määrää. Vanhusten määrän kasvaessa eivät pelkästään eläkemenot nouse, vaan myös terveydenhoito- ja muiden palveluiden tarve kasvaa. Tulevaisuuden elintärkeisiin kysymyksiin kuuluukin se, miten muuttoliike Suomeen kehittyy.

Lisätietoja: Mauri Nieminen (09) 1734 3255

Lähteet ja linkit:

 

Päivitetty 5.12.2007