Köyhät aina keskuudessamme

Köyhyyden vähentäminen on yhä vaikeasti saavutettava tavoite. Köyhyys vähenisi muun muassa talouskasvua tukemalla. Talouskasvua edistävässä kansainvälisessä kaupassa on kuitenkin vielä epäkohtia.

Asta Junnila

Maailmanlaajuinen köyhyys on puolittunut Maailmanpankin mukaan vuosien 1981 ja 2001 välillä. Itä- ja Etelä-Aasian nopean talouskasvun johdosta äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus maailman väestöstä laski vuosien 1981-2001 välillä 40 prosentista 21 prosenttiin. Yksin Kiinassa köyhien määrä vähentyi 600 miljoonasta 200 miljoonaan.

Afrikka, Etelä-Amerikka, Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia ovat kuitenkin yhä kaukana YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteesta puolittaa köyhien määrä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2015 mennessä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa köyhien määrä nousi kahdessa vuosikymmenessä 41 prosentista 46 prosenttiin. Alueen henkeä kohti laskettu BKT laski 14 prosenttia. Köyhyys lisääntyi YK:n Afrikan talouskomissio ECA:n mukaan Afrikassa viimeisen kymmenen vuoden aikana 43 prosentilla. Yhteensä köyhyydessä elää noin 314 miljoonaa afrikkalaista, joista suurin osa on naisia. Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa alle kahdella dollarilla päivässä elävien määrä nousi vuoden 1981 kahdeksasta miljoonasta 100 miljoonaan vuonna 1999. Vuonna 2001 luku oli laskenut 90 miljoonaan. Äärimmäisestä köyhyydestä kärsii YK:n mukaan joka viides maailman asukas.

Tämän hetkisellä vauhdilla Afrikalla kestää YK:n kehitysohjelma UNDP:n laskelmien mukaan vielä 143 vuotta saavuttaa vuosituhatjulistuksen tavoite köyhyyden puolittamisessa. Maailmanpankin arvioiden mukaan köyhyyden vähentäminen edellyttäisi viiden prosentin vuosittaista talouskasvua.

Köyhien määrästä ristiriitaisia arvioita

Jos vuosituhatjulistuksen tavoite olisi asetettu vuoteen 2004, olisi tavoitteen saavuttaminen jo lähellä. Maailman väestön on kuitenkin arvioitu kasvavan miljardilla vuoteen 2015 mennessä, mikä nostaa myös köyhien määrää. Vuosituhatjulistuksen tavoitteille annettua aikarajaa onkin kritisoitu. Arvostelijoiden mukaan olisi ennemminkin löydettävä strategioita kestävään kehitykseen ja luotava näin edellytyksiä pitempiaikaisille sosiaalisille muutoksille. Köyhiä, nälkäisiä ja kouluttamattomia ihmisiä kun on vuoden 2015 jälkeenkin.

Intialaisen ekonomistin Surjit Bhallan mukaan vuosituhatjulistuksen tavoite köyhyyden vähentämisestä alle 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä on kuitenkin jo saavutettu. Bhallan mukaan vielä vuonna 1980 44 prosenttia maailman ihmisistä oli köyhiä, vuonna 2000 enää 13 prosenttia. Myös tuloerot ovat kaventuneet ja ovat nyt alhaisimmalla tasolla sitten vuoden 1910. Teoksessaan Imagine There's No Country: Poverty, Inequality, and Growth in the Era of Globalization vuodelta 2002 Bhalla esittää, että globalisaatio on auttanut eniten juuri kehitysmaiden kaikkein köyhimpiä ihmisiä. Köyhien kehitysmaiden talouskasvu on ollut vuosina 1980-2000 keskimäärin 3,1 prosenttia vuodessa, mikä on lähes kaksinkertainen rikkaisiin maihin verrattuna. Nykyisin jo 70 prosenttia keskiluokkaan kuuluvista ihmisistä asuu Bhallan mukaan kehitysmaissa.

Surjit Bhalla on new delhiläisen konsulttiyrityksen toimitusjohtaja. Aikaisemmin Bhalla on toiminut muun muassa Maailmanpankin ekonomistina. Bhallan muihin tutkijoihin verrattuna osin vastakkaisetkin tutkimustulokset johtuvat pääosin kahdesta syystä. Toisin kuin muissa selvityksissä, Bhalla tutkii köyhyyttä ja tuloeroja yksilö kerrallaan, ei maittain, kuten teoksen nimikin kertoo. Lisäksi hän perustaa laskelmansa kansantalouden tilinpitoon, ei epätarkkoina pitämiinsä kotitalouskyselyihin.

Köyhyyden määritelmät vaihtelevat

Köyhyyden määritelmiä ja mittaustapoja onkin useita. Absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan mahdollisuutta välttämättömien perustarpeiden tyydyttämiseen. Suhteellinen köyhyys viittaa puolestaan tuloeroihin. Köyhyysraja määritellään esimerkiksi Suomessa suhteuttamalla yksilön tai kotitalouden käytettävissä olevat tulot maan väestön keskimääräisiin tuloihin. Köyhyysrajana pidetään yleensä 60 prosenttia mediaanitulosta eli väestön keskimääräisistä tuloista.

YK ja Maailmanpankki mittaavat köyhien määrää sillä, kuinka monella on käytettävissään alle yksi dollari päivässä. YK mittaa lisäksi alle kaksi dollaria päivässä ansaitsevien määrää. Alle yhden dollarin päiväansiot ovat äärimmäisen köyhyyden ja alle kahden dollarin päiväansiot köyhyyden rajana. Tällaisten köyhyysrajojen avulla ei voida kuitenkaan arvioida suhteellista köyhyyttä eri maissa. Mittari ei myöskään ota huomioon peruspalveluiden, kuten puhtaan veden, terveydenhoidon tai peruskoulutuksen, saatavuutta.

Erilaiset indikaattorit saattavatkin johtaa kansainvälisiä hyvinvointitilastoja harhaan. Esimerkiksi Kiinan tilastoissa köyhyysrajana pidetään alle 77 dollarin vuosituloja. Heinäkuussa sanomalehti Peking News uutisoikin, että köyhyydessä elävien ihmisten määrä lisääntyi Kiinassa vuonna 2003 ensi kertaa 25 vuoteen. Virallisen köyhyysrajan alapuolelle putosi viime vuonna 800 000 ihmistä. Yhteensä köyhiä oli Kiinan tilastojen mukaan 56,2 miljoonaa. Maailmanpankin käyttämän mittarin mukaan köyhien määrä laski Kiinassa 200 miljoonaan vuonna 2001.

Talouskasvun tukeminen ei yksin riitä

Talouskasvu on Maailmanpankin mukaan tärkein köyhyyttä vähentävä ja kehitystä edistävä voima. Kestävän kasvun perusta on taloudellisissa uudistuksissa, kaupan vapauttamisen ja suotuisten markkinaolosuhteiden edistämisessä, luottamuksessa markkinamekanismeihin sekä yksityisessä yritteliäisyydessä.

Kaupan vapauttaminen ja suotuisa pääsy markkinoille ei ole kuitenkaan taannut köyhyyden vähentymistä vähiten kehittyneissä maissa (Least Developed Countries, LDCs). Vienti on kasvanut maissa edelleen hitaasti, sillä kaupan vapauttamisen myötä kehitysmaat ovat joutuneet avaamaan markkinansa, eivätkä maiden köyhät pienviljelijät ole pystyneet kilpailemaan halpojen tuontielintarvikkeiden kanssa. Kestävä talouskasvu edellyttäisi viennin kasvun lisäksi myös vahvoja siteitä sijoittajiin. Pääomien liikkumista koskevia säädöksiä on vapautettu 1970-luvulta lähtien, mutta kasvu on suuntautunut lähinnä maailmantalouden ydinalueille, Pohjois-Amerikkaan, EU-alueelle ja Japaniin. Suurin osa maailman valtioista on jäänyt kehityksen ulkopuolelle. Esimerkiksi suorista sijoituksista on päätynyt Afrikkaan vain muutama prosentti.

Viennin ja yksityisen kulutuksen kasvu olikin YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD:n mukaan 1990-luvulla myönteisintä maissa, jotka vapauttivat kauppaansa vain kohtuullisesti, ei niinkään maissa, jotka vapauttivat kauppaansa eniten. Maailmankauppajärjestö WTO:n neuvosto on heinäkuussa pyrkinyt pääsemään sopuun maailmankaupan vapauttamisesta ja sen esteiden purkamisesta. Tällaisia esteitä ovat esimerkiksi tullit, joita asetetaan ulkomaisille tuotteille.

Myös kehitysmaiden välisessä kaupassa on ongelmia. Esimerkiksi Afrikan maiden välinen kauppa vastaa vain kymmentä prosenttia niiden kokonaiskaupasta. Afrikan talouskomissio ECA:n raportin mukaan syynä tähän ovat mantereen sisäisten liikenneyhteyksien vähäisyys ja huono kunto. Maanosan sisäisen kaupankäynnin kehittyminen edellyttäisi laajempia markkinoita ja alueellista integraatiota. Suuri osa kaupasta käydään yhä entisten siirtomaaisäntien kanssa. Liiketoimintaa helpottavat kuitenkin parantuneet telekommunikaatioyhteydet.

Virheellisen talouspolitiikan ja kaupan esteiden lisäksi kehitysmaiden talouskehitystä estävät maiden puutteellinen sosiaali- ja terveysjärjestelmä. Terveys- ja koulutusjärjestelmän sekä muiden peruspalvelujen puutteellisuus syövät YK:n teollistamisjärjestö UNIDO:n mukaan Afrikan maiden vuosittaisesta talouskasvusta 0,6-1,6 prosenttiyksikköä. Talouskehitystä jarruttavat kehitysmaissa myös nopea väestönkasvu sekä yhteiskunnalliset konfliktit.

Köyhät kehitysmaat ovat tavallaan puun ja kuoren välissä: maat tarvitsevat monenvälistä yhteistyötä enemmän kuin muut valtiot, mutta toisaalta niiden on vaikeinta hyötyä kaupan vapauttamisesta ja kaikkien maiden tasavertaisesta kohtelusta.

Köyhyyden vähentäminen vähiten kehittyneissä maissa vaatiikin kaupan tukemisen lisäksi suoraa taloudellista apua ja velkahelpotuksia. Köyhyyden vähentämiseksi myös muun muassa naisten aseman parantaminen sekä maksuttoman ja hyvätasoisen peruskoulutuksen takaaminen kaikille lapsille on elintärkeää.

Suurimmat epäkohdat maataloudessa

Maailman köyhistä 70 prosenttia asuu maaseudulla ja saa tulonsa maataloudesta. Kaksi kolmasosaa maailman maatalouskaupasta hyödyttää kuitenkin OECD-maita. Teollisuusmaat maksavat viljelijöilleen maataloustukia taatakseen tuotteidensa kilpailukykyisyyden markkinoilla. Maataloustuotannon tukemiseen käytettiin OECD-maissa vuonna 2003 yhteensä 257,3 miljardia dollaria. EU:n osuus maataloustuista oli 121,4 miljardia dollaria.

Maatalouden tukeminen rikkaimmissa maissa on kiistanalaista, sillä sen katsotaan lisäävän tuloeroja ja köyhyyttä kansainvälisesti. Sisäisiä tukia vähentämällä rikkaat maat edistäisivät kehitysmaiden talouskasvua kenties tehokkaammin kuin kehitysavulla.

Kehitysmaiden johtajat ovatkin korostaneet, että kestävä kehitys ja talouskasvu edellyttävät reilua kauppaa. Maat ovat kyllästyneitä olemaan riippuvaisia ulkomaiden avusta ja haluavat irti velkakierteestä. EU on tarjoutunut poistamaan maatalouden vientituet, mikäli muut maat toimivat samoin. Yhdysvaltojen olisi esimerkiksi vastaavasti vähennettävä vientiluottojaan. Ranska, joka saa suurimman osan EU:n maataloustuista, vastustaa toukokuussa WTO:lle lähetettyä ehdotusta.

Köyhien maanviljelijöiden tilannetta vaikeuttavat entisestään haasteelliset ympäristöolot. Esimerkiksi Intiassa monsuunisateet ovat jääneet tänä vuonna 12 prosenttia normaalia alhaisemmiksi. Intialaisekonomisti Bhallan mukaan vähäiset sateet saattavat laskea maataloustuotantoa tänä vuonna kahdesta kolmeen prosenttia. Bhallan mukaan maan talouskasvu pysynee kuitenkin kuudessa prosentissa.

Reilu globalisaatio kaikkien eduksi

Tänä keväänä oikeudenmukaisempaa maailmaa ja kehitystä peräänkuulutettiin mm. kansainvälisen työjärjestö ILO:n maailmankomission julkaisemassa loppuraportissa. Globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia pohtivan komitean puheenjohtajina toimivat tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä Tansanian presidentti Benjamin Mkapa.

Raportin mukaan globalisaatiokehityksen tulee vastata ihmisten tarpeisiin, ei edetä markkinoiden ehdoilla. Parhaimmillaan globalisaatio vähentää köyhyyttä ja työttömyyttä sekä edistää talouskasvua ja inhimillistä kehitystä. Kehitysmaille tulisi antaa mahdollisuuksia itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon kauppaa ja taloutta koskevissa asioissa, ja niiden äänivaltaa IMF:ssä ja Maailmanpankissa tulisi lisätä. Nopeaa pääomaliikkeiden vapauttamista kehitysmailta ei tulisi vaatia. Oikeudenmukainen, hallittu globalisaatio on raportin mukaan kaikkien etu.

Köyhyystutkija Peter Townsend: "Tobinialainen visio kannattamisen arvoinen"

Lähteet:
Lindqvist, Markku: Miten köyhyyttä pitäisi mitata? Hyvinvointikatsaus 1/2003,
The World Commission on the Social Dimension of Globalization: A Fair Globalization. Creating Opportunities for All. ILO,
BBC News, IIE Institute for International Economics, Suomen YK-liitto, ulkoasiainministeriö, UNCTAD, UNIDO, U.N. Wire, World Bank, WTO.

Päivitetty 24.8.2004