Suomella on raskas ekologinen jalanjälki

Ilmastonmuutos, suuri luonnonvarojen kulutus ja ympäristöön kertyvät päästöt ovat vakavimpia ympäristöhuolia Suomessa. Luonnonvarojen kulutusta mittaava ekologinen jalanjälkemme on kolmanneksi suurin maailmassa.

Jukka Hoffren

Suomen ympäristön tila on monessa suhteessa parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana ja ympäristönsuojelunsuojelusta on tullut arkipäivää yhteiskunnan eri sektoreilla. Erityisesti päästöjä vesistöihin sekä typpi- ja rikkidioksidipäästöjä ilmaan on merkittävästi kyetty vähentämään erilaisin ympäristönsuojelutoimenpitein.

Ongelmana on kuitenkin se, että talous tarvitsee toimintaansa aina vain enemmän luonnonvaroja. Ympäristöä rasittaa lisäksi vanha, vuosikymmenten aikana sinne kerääntynyt saastekuorma ja ihmisen toiminnan vaikutusten ulottuminen yhä useampiin elinympäristöihin. Seuraukset näkyvät etenkin luonnon monimuotoisuuden kehityksessä. Lähitulevaisuuden suuria ympäristöhaasteita ovat ilmastonmuutoksen torjunta, luonnonvarojen käytön vähentäminen, syntyvien ympäristöhaittojen kokonaismäärien pienentäminen sekä biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien energialähteiden kehittäminen.

Kokonaiskuvan muodostaminen Suomen ympäristön tilasta on haasteellista, sillä vielä toistaiseksi käytettävissä ei ole samankaltaista tiivistävää ja yksiselitteistä mittaria kuten bruttokansantuote taloudessa. Eri indikaattoreiden aikasarjatrendeistä voidaan kuitenkin päätellä paljon luonnonvarojen käytön ja ympäristön tilan kehityksestä. Kokonaiskuvan parantaminen ympäristön tilasta ja uhkaavista kehityskuluista päätöksentekoa varten onkin lähivuosien suuria haasteita.

Vauras Suomi kuluttaa huoletta luonnonvaroja

Suomen tärkeimpiä ympäristöhuolia ovat ilmastonmuutos, luonnonvarojen suuri määrällinen kulutus ja ympäristöön vuosikymmenten aikana kertyneet vanhat päästöt. Lisäksi useiden päästöjen väheneminen on viime vuosien aikana pysähtynyt ja päästöjen määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Kotimaasta peräisin olevien päästöjen vähentäminen tai edes pitäminen nykytasolla vaatiikin uusia toimia tulevaisuudessa. Erityisesti luonnonvarojen käytön, liikenteen ja energian kokonaiskulutuksen kasvusta aiheutuu haittaa ympäristölle. Typpipäästöjen, vesien hajakuormituksen sekä alailmakehän otsonia lisäävien päästöjen vähentäminen edellyttäisi myös lisätoimia.

Suomi menestyy useissa kansainvälisissä vertailuissa, myös ympäristöpolitiikassa. Suomessa esimerkiksi kestävän kehityksen tavoitteet on otettu ympäristönsuojelussa hyvin huomioon. Tämä on todettu muun muassa Maailman talousfoorumi (World Economic Forum) ympäristön kestävyysindeksi -vertailuissa (Environmental Sustainability Index, ESI) vuosina 2003 ja 2004 sekä ympäristöpolitiikan suoriutuvuusindeksivertailussa (Environment Performance Index, EPI) vuonna 2006. Vertailujen mukaan Suomi on yksi parhaiten kestävää kehitystä kohden edistyneitä maita.

Sen sijaan maailman luonnonsäätiön WWF:n laatiman, luonnonvarojen käyttöä mittaavan ekologisen jalanjäljen suuruudessa Suomi oli yksi maailman kärkimaita. Asukasta kohden laskettuna suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja moninkertaisesti enemmän kuin muut maapallon asukkaat. Suomen ekologinen jalanjälki oli vuonna 2003 maailman kolmanneksi suurin, 7,6 hehtaaria asukasta kohden, kun koko maailman ekologinen jalanjälki oli vain 2,23 hehtaaria asukasta kohden ja maailman biokapasiteetti sallisi vain 1,8 hehtaarin kokoisen ekologisen jalanjäljen asukasta kohden. Suomen jalanjäljen suuruus on osaltaan seurausta pohjoisesta sijainnistamme ja paljon luonnonvaroja kuluttavasta teollisuuden rakenteesta. Suomen biokapasiteetti on WWF:n laskelmien mukaan kuitenkin jopa 12 hehtaaria asukasta kohden, joten biokapasiteetin ylijäämä on 4,4 hehtaaria asukasta kohden.

Suomen nykyisessä hallitusohjelmassa tämä haaste on tunnistettu ja tavoitteeksi on asetettu materiaalien ja energian käytön tehokkuuden lisääminen tuotteiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Vuonna 2005 hallituksen asettama KULTU -toimikunta teki ehdotuksen kansalliseksi kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaksi. Ohjelmassa on listattu ympäristöpoliittisia toimia, jotka tarvitaan jotta Suomesta tulisi ekotehokas yhteiskunta. Toimenpide-ehdotuksia ei kuitenkaan vielä ole saatu käyntiin.

Eräiden maiden ympäristöpolitiikan suorittavuusindeksi (EPI 2006)

Eräiden maiden ekologinen jalanjälki vuonna 2003

Metsien elinkykyyn kiinnitetään huomiota

Monia ympäristön kannalta haitallisia ilmansaasteita, joista merkittävimpiä ovat rikkidioksidi- ja typen oksidipäästöt, on etenkin 1980- ja 1990-luvuilla saatu merkittävästi vähennettyä kansainvälisin sopimuksin. Euroopan rikkipäästöt vähenivät 60 prosentilla vuosina 1980-2000. Myös typen oksidien päästöt Euroopassa ovat sitten 1980-luvun selvästi pienentyneet. Rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöt muuttuvat ilmakehässä erilaisten kemiallisten prosessien kautta hapoiksi ja laskeutuvat maahan joko hiukkasmaisina yhdisteinä tai ilman kosteuteen tai sadeveteen liuenneina. Maaperässä tai vesistössä hapan laskeuma aiheuttaa monia haitallisia vaikutuksia, jos ekosysteemin kriittinen kuormitus ylittyy.

Päästövähennyksien ansiosta erityisesti rikkilaskeuma on pienentynyt niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Suomen mittausasemilla laskeuma on vuodesta 1985 vähentynyt rikin osalta 50-60 prosenttia ja typen osalta 20-40 prosenttia. Ympäristön happamoitumista esiintyy Suomessa kuitenkin yhä kaikkein herkimpien ja kuormitetuimpien alueiden maaperässä ja vesissä.

Metsät ovat Suomen taloudellisesti tärkein luonnonvara ja pääosa Suomen pinta-alasta on talouskäytössä olevia metsiä. Avainasemassa Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden suojelussa ovat talousmetsien metsänhoitotoimenpiteet, jotka ovat aiemmin aiheuttaneet metsäluonnon yksipuolistumista, kuten vanhojen metsien ja lahon puuaineksen vähentymistä. Yksityismetsien uudet hoitosuositukset huomioivat myös metsien monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset. Tärkeä keino talousmetsien monimuotoisuuden edistämisessä on säilyttää luonnontilaisina metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja muut, metsänhoitosuositusten ja sertifioinnin mukaiset arvokkaat luontokohteet.

Suomen biodiversiteettiohjelman arvioinnin yhteydessä tehtiin ennuste uhanalaisten lajien määrän kehittymisestä vuoteen 2010 mennessä. Heikommin tunnetuista eliöryhmistä pystyttiin vuonna 2005 arvioimaan 68 prosenttia enemmän eli 4 524 lajia vuoden 2000 2 691 lajiin verrattuna. Vuonna 2000 uhanalaisia lajeja oli huonosti tunnetuissa eliöryhmissä 138 ja hävinneitä 21, vuoden 2010 ennusteessa 380 uhanalaista ja 82 hävinnyttä lajia. Uhanalaisten lajien määrän kasvun eräänä syynä on maatalousympäristön muuttuminen yksipuolisemmaksi, joka näkyy esimerkiksi eräiden lintulajien kantojen pienenemisenä. Toisaalta jotkut tulokaslajit, kuten merimetso ovat lisääntyneet voimakkaasti rannikkovesien rehevöitymisen myötä.

Suomen reaalisen BKT:n ja ilmapäästöjen kehitys (1990=100)

Suomen suoran materiaalien kulutuksen ja piilovirtojen kehitys1960-2005

Ilmastonmuutos vakavin ympäristöuhka

Yksi kestävän kehityksen suurimmista huolista on ilmastonmuutoksen voimistumisen torjunta. YK:n vuonna 1997 solmitun, kasvihuonekaasujen vähentämistä koskevan Kioton pöytäkirjan mukaan teollisuusmaiden tulee leikata kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin 5,2 prosentilla vuoden 1990 tasosta kaudella 2008-2012. Vaikka Kioton pöytäkirja on ensiaskel kasvihuonekaasujen vähentämisessä turvalliselle tasolle, se ei vielä juurikaan hidasta ilmastonmuutosta. Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) arvioi, että maapallon keskilämpötila voi kohota ilmastonmuutoksen seurauksena 1,4-5,8 astetta vuoteen 2100 mennessä. IPCC:n mukaan päästöjen vähentämistarve olisikin pitkällä aikavälillä 50-90 prosenttia maailmanlaajuisesti.

Samaan aikaan maailman ennustettu energiankulutus on kuitenkin hurjassa kasvussa. Yhdysvaltojen EIA:n (Energy Information Administration) julkistaman viimeisimmän ennusteen mukaan maailman energiankulutus kasvaisi 71 prosenttia vuosina 2003-2030. Lisäksi ennusteen mukaan vuosina 2003-2030 maailman sähkönkulutus jopa kaksinkertaistuisi. Eniten kulutus on kasvamassa kehittyvissä maissa kuten Intiassa ja Kiinassa. Lisääntyvä kulutus aiotaan myös kattaa edelleen pääosin fossiilisilla polttoaineilla, kuten öljyllä ja kivihiilellä. Hiilidioksidipäästöt kasvavat lähes yhtä nopeasti kuin energiankulutus, joten kokonaispäästöt nousisivat vuoden 25 miljardista tonnista 43,7 miljardiin tonniin vuonna 2030. Ilmastonmuutoksen torjumisessa ennusteiden ja tavoitteiden välinen ristiriita tuleekin lähitulevaisuudessa vaatimaan täysin uusien keinojen ja tavoitteiden käyttööottoa.

Euroopan unioni on useissa yhteyksissä asettanut pitkän aikavälin ohjaavaksi ilmastotavoitteeksi, että maapallon lämpötila ei saisi nousta enempää kuin kaksi astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Osa jäsenmaista aikookin vähentää vapaaehtoisesti päästöjä sovittua enemmän. Ruotsi aikoo leikata päästöjä neljä prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2012 mennessä, vaikka EU:n sisäinen taakanjako antaisi sen kasvattaa päästömääriä neljällä prosentilla.

Myös Iso-Britannia on energiastrategiassaan sitoutunut vähentämään päästöjä EU-taakanjaon edellyttämän 12,5 prosentin sijasta jopa 20 prosentilla vuoteen 2010 mennessä. Saksa tavoitteli 25 prosentin vähennystä vuoteen 2005 mennessä, kun taakanjaon mukaan sen tavoite on 21 prosentin vähennys vuoteen 2012 mennessä. Lisäksi Iso-Britannia ja Ruotsi ovat ilmaisseet pyrkivänsä jopa 60 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä.

EU:n taakanjakosopimuksessa Suomi on sitoutunut saattamaan kasvihuonekaasupäästönsä keskimäärin vuoden 1990 tasolle vuosina 2008-2012. Kesäkuussa 2006 hyväksytyssä kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa todetaan, että Suomen kasvihuonekaasupäästöt tulevat kasvamaan yli Kioton tavoitetason ellei päästöjen rajoittamiseksi ryhdytä määrätietoisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin. Toimenpiteitä tarvitaan energian tuotannossa ja käytössä, liikenteessä, rakentamisessa ja yhdyskuntasuunnittelussa, maa- ja metsätalouden päästöjen hallinnassa sekä jätehuollossa.

Suomen kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on, että uusiutuvien energialähteiden kokonaiskäyttö kasvaisi ainakin neljänneksellä vuoteen 2015 mennessä ja vähintään 40 prosentilla vuoteen 2025 mennessä. Erityisen voimakkaasti strategiassa luvataan lisätä metsätähteestä tehdyn hakkeen, peltobiomassojen, kierrätyspolttoaineiden ja biokaasun käyttöä. Tavoitteena on, että näiden osuus primäärienergiasta ainakin kolminkertaistuu nykyisestä kahdesta prosentista yli kuuteen prosenttiin seuraavien 15-20 vuoden aikana. Uusiutuvan energian osuus primäärienergiasta voisi tällöin nousta lähes kolmannekseen, kun vuonna 2003 osuus oli 23 prosenttia.

Ilmatieteen laitos on Finsken -hankkeessa laatinut skenaariota Suomen tulevaisuuden ilmastolle ja ilmakehän koostumukselle. Ennusteiden mukaan Suomen ilmasto tulee väistämättä lämpenemään, sademäärät tulevat kasvamaan ja metsien altistuminen alailmakehän otsonille ylittää kriittisen tason eteläisimmässä Suomessa. Pahimmissa kehitysvaihtoehdoissa Suomen keskilämpötilan arvioidaan kohoavan vuosisadan puoliväliin mennessä jopa 6-7 astetta ja metsien otsonialtistuksen kasvavan kriittisen suureksi Pohjois-Suomessakin.

Eroon fossiilisista polttoaineista

Huomattava osa energiantuotannon haitallisista ympäristövaikutuksista on seurausta fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Fossiilisten polttoaineiden käytön aikaansaamat ympäristöhaitat ovat merkittäviä ja uhkaavat monin paikoin luonnon uusiutumis- ja kantokykyä. Öljyn maailmanmarkkinahintaa on viime vuosina nostanut öljyn tarjonnan supistuminen ja kysynnän kasvaminen. Vielä 1990-luvun lopulla öljyn tarjonnan ylittäessä reilusti kysynnän raakaöljyn reaalihinta laski, ollen reaalisesti alimmillaan vuonna 1998, jolloin alittui myös ensimmäistä öljykriisiä vuonna 1973 edeltänyt hintataso. Vuonna 2005 öljyn hinta lähti nousuun Meksikonlahdella riehuneiden hirmumyrskyjen häiritessä tuotantoa. Korkeimmillaan raakaöljyn hinta oli noin 67 dollaria tynnyriltä elo-syyskuun 2006 vaihteessa. Öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen nousun taustalla on viime vuosina ollut etenkin kysynnän kasvu, mutta öljyteollisuuden mukaan myös rajallinen jalostuskapasiteetti.

Muista Pohjoismaista etenkin Norja ja Ruotsi ovat viime vuosina olleet huolestuneita öljyn saatavuudesta tulevaisuudessa ja ilmastonmuutoksen nopeasta etenemisestä. Suurin osa niiden öljystä on tullut Pohjanmeren öljykentiltä, joiden tuotantomäärät ovat jo kääntyneet pysyvään laskuun. Ruotsin hallitus asettikin vuonna 2005 tavoitteekseen tehdä Ruotsi, ensimmäisenä maana maailmassa, riippumattomaksi fossiilisista polttoaineista vuoteen 2020 mennessä. Osana tavoitetta on esitetty Ruotsin muuttamista täysin öljyttömäksi vuoteen 2020 mennessä.

Ruotsi on 30 viime vuoden aikana vähentänyt öljyn osuutta asuntojen lämmityksessä 70 prosentilla ja laskelmien mukaan myös loput 30 prosenttia on realistista korvata muilla lämmityskeinoilla. Lähivuosien konkreettisina tavoitteina on laskea öljypohjaisten liikennepolttoaineiden kulutusta 40-50 prosenttia, alentaa öljyn käyttöä teollisuudessa 25-40 prosenttia, luopua kokonaan öljyn käytöstä lämmityksessä ja tehostaa energian käyttöä 20 prosentilla. Näin Ruotsi vapautuisi öljyriippuvuudesta vuoteen 2020 mennessä. Ruotsissa on tehty poliittinen päätös siitä, että biopolttonesteitä ryhdytään valmistamaan ja käyttämään liikenteen polttoaineena. Julkisin varoin on jo huomattavasti tuettu biopolttonesteisiin siirtymistä verotuksen ja erilaisten investointien kautta.

Myös Suomessa Ruotsin esimerkki on herättänyt kannatusta saaneen ajatuksen Suomen muuttamisesta öljyriippumattomaksi vuoteen 2030 mennessä. Pohjanmeren öljyntuotannon supistuessa 1990-luvun lopulta lähtien, on tuonti Venäjältä lisääntynyt rajusti. Vuonna 2005 jo yli 80 prosenttia Suomen käyttämästä raakaöljystä tuotiin Venäjältä. Lisäksi vuosina 2001-2004 Suomen öljyn kokonaiskulutus kasvoi, ja pientä supistumista tapahtui vasta vuonna 2005. Biopolttoaineiden valmistuksen ja käytön lisääminen onkin saanut Suomessa kannatusta jo yksin huoltovarmuussyistä. Vuoden 2006 aikana Suomeen ilmoitettiin suunniteltavan kaikkiaan puolenkymmentä eri biopolttoainetehdasta. Niiden pääasiallinen raaka-aine olisi ohra.

EU-direktiivin mukaan biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden vähimmäisosuus liikennepolttoaineissa tuli olla vuoteen 2005 mennessä kaksi prosenttia energiasisällöstä. Vähimmäisosuutta on tarkoitus kasvattaa vuosittain niin, että vuoden 2010 lopussa saavutetaan 5,75 prosentin osuus. Suomi on tästä aikataulusta jäljessä, joskin hallitus ilmoitti kesäkuussa 2006 EU-komissiolle tavoittelevansa EU:n biopolttoainedirektiivin indikatiivista tavoitetta eli vuonna 2010 markkinoilla olevista liikenteen polttoaineista biopolttoaineita olisi yli 5,75 prosenttia.

Suomessa käyttövelvoite biopolttoaineen sekoittamiseksi bensiiniin ja dieseliin on ensisijainen biopolttoaineiden käytön edistämiskeino. Tavoitteena on vaiheittainen eteneminen siten, että biopolttoaineen osuus olisi prosentin verran vuonna 2008, kaksi prosenttia vuonna 2009 ja kolme prosenttia vuonna 2010. Käyttövelvoitteella voidaan kuitenkin toteuttaa vain osa tavoitteesta, johon Suomi on sitoutunut.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun bussiliikenteestä 15-30 prosenttia on tarkoitus muuttaa käyttämään biodieseliä vuoteen 2010 mennessä. Näin pienhiukkaspäästöt alenisivat 30 prosentilla ja typenoksidien 15 prosentilla. Hankkeen toteutumisen edellytys on, että valtio osallistuu kokeilun kustannuksiin. Myöhemmin kokeilun on tarkoitus laajeta Ruotsiin ja Ranskaan. Hankkeessa mukana olevan Neste Oil Oyj:n on suunnitelmissa on nousta maailman johtavaksi biopolttoaineiden valmistajaksi.

Nykyinen polttoaineiden hintataso ei vielä johda siihen, että biopolttoaineet tulisivat vielä yleisesti käyttöön. Suomen tieliikenteen siirtyminen biopolttoainetta käyttäviin autoihin on pitkälti kiinni yhteiskunnan taloudellisen tuen kohdentamisesta toimivan polttoaineen jakelujärjestelmän luomiseen sekä biodiesel- ja etanoliautojen hankintaan. Nopea ja hallittu siirtymä vaatisikin nopeita uusia poliittisia päätöksiä ja toimenpiteitä.

Jukka Hoffren työskentelee erikoistutkijana Tietotekniikka- ja menetelmäpalvelut -yksikön Tutkimus- ja kehittämisyksikössä Tilastokeskuksessa. Hän on perehtynyt etenkin ympäristön tarkastelemiseen taloustieteen näkökulmasta sekä kestävän kehityksen määrällisten mittareiden kehittämiseen, kuten ekotehokkuuden indikaattoreihin, vihreään BKT:hen ja materiaalivirtatilinpitoihin.

Lähteet: Tilastokeskus. Luonnonvarat ja ympäristö 2006; Kansantaloudentilinpito, Tutkimuksia 231 ja Energiatilasto 2005;KTM; Energiakatsaukset.

Päivitetty 11.12.2006