Pääsiäistilastoja 2019

Kolmasosa maailman väestöstä viettää pääsiäistä

Kristittyjen, juutalaisten ja kevään juhla

Pääsiäinen on kristittyjen tärkein juhla, jolloin juhlistetaan Jeesuksen ylösnousemusta. Kristittyjen pääsiäinen on saanut alkunsa juutalaisesta pääsiäisestä, jota vietetään Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhlana. Useissa kielissä pääsiäistä tarkoittava sana on johdettu hepreankielisestä sanasta pesah. Englannin Easter ja saksan Ostern puolestaan juontavat juurensa muinaisgermaanien kevään jumalattareen, jota kutsuttiin nimillä Ēastre, Ēostre tai Ostara. Suomen kielen sana pääsiäinen viittaa paaston päättymiseen. Kristilliseen pääsiäiseen on perinteisesti kuulunut 40 vuorokautta kestävä paasto.

Vuonna 2016 kirkkoon kuuluvia kristittyjä oli noin 2,4 miljardia, lähes kolmasosa maailman väestöstä. Kristityistä roomalaiskatolisia oli yli puolet, 51 prosenttia, protestantteja 23 prosenttia ja ortodokseja 12 prosenttia. Juutalaisia maailmassa oli vuonna 2016 vajaat 15 miljoonaa.

Suomessa kristittyjä oli vuonna 2018 hieman alle neljä miljoonaa. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 69,8 prosenttia väestöstä, 3 853 106 henkilöä. Ortodoksisiin kirkkoihin kuului 61 112 jäsentä ja katoliseen kirkkoon 14 357 jäsentä. Juutalaisiin seurakuntiin kuului 1 096 jäsentä. Monet pääsiäisperinteet ovat alkuperältään pakanallisia, ja ne liittyvät kevään tuloon ja valon lisääntymiseen. Alkuperäisuskontojen ja uuspakanuuden harjoittajia oli Suomessa 60 henkilöä vuonna 2018. Tilastokeskuksen uskontokuntatilastot tehdään Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteriin merkittyihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvista henkilöistä.

Lähteet: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Tietopaketit, Vuotuisjuhlat, Pääsiäinen.
Tilastokeskus, Suomen tilastollinen vuosikirja 2018, Kansainvälistä vertailutietoa, taulu 28.9 Eri uskontojen harjoittajat maanosittain 2016.
Tilastokeskus, Väestörakenne, Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluminen iän ja sukupuolen mukaan, 2000–2018.
Yle Oppiminen, Pääsiäinen yhdistää kristillisiä ja pakanallisia perinteitä.

Pääsiäismenu – lampaanviulua, kananmunia ja punaviiniä

Pääsiäispöytään kuulu monia perinteisiä ruokia kuten lammas ja pasha, jotka kuitenkin yleistyivät suomalaisten pääsiäispöydissä vasta 1970-luvulla. Mämmi levisi 1900-luvun alussa koko maahan Lounais-Suomesta, jossa sitä syötiin jo 1200–1300-luvuilla. Nykyään pääsiäisen ruokajuhlapäiviä ovat pitkäperjantai ja pääsiäissunnuntai. Suomalaisista 46 prosenttia syö pitkäperjantaina tavallista vapaapäivää juhlavammin, ja pääsiäissunnuntaina juhlavamman aterian syö 51 prosenttia suomalaisista. Pääsiäisen ateriat nautitaan useimmiten yksin tai ydinperheen voimin. Pääsiäissunnuntaina 20 prosenttia ilmoitti syövänsä sukulaisten kanssa, ja ystävien seurassa joka kymmenes.
Lähteet: Ruokatieto, Pääsiäinen herättää kevääseen ja Isompia ja pienempiä ruokajuhlia.

Luomulammasta suositaan

Vuonna 2017 lampaanlihan kulutus oli 700 grammaa henkeä kohti. Lampaanlihan tuotanto on kasvanut vuosittain, ja vuonna 2018 sitä tuotettiin yli 1,5 miljoonaa kiloa, lähes 13 prosenttia edellisvuotta enemmän. Luomun osuus kaikesta lihantuotannosta oli noin prosentti, mutta lampaanlihasta luomua oli yli neljännes.
Lähteet: Luke, Ravintotase, Lihantuotanto 2018 ja uutiset 28.2.2019, Sianlihan tuotanto väheni seitsemän prosenttia.

Kananmunat

Vuonna 2017 suomalaisten kananmunien kulutus oli 11,9 kiloa henkeä kohti. Kananmunia tuotettiin viime vuonna lähes 75 miljoonaa kiloa, mikä on eniten sitten vuoden 1990. Kananmunista 58 prosenttia tuotettiin virikehäkeissä, 35 prosenttia lattia- ja ulkokanaloissa ja luomukanaloissa seitsemän prosenttia. Luomukanaloissa tuotettujen kananmunien määrä nousi 20 prosenttia edellisvuodesta.
Lähteet: Luke, Ravintotase ja uutiset 28.2.2019, Sianlihan tuotanto väheni seitsemän prosenttia.

Pääsiäisen juomat

Pääsiäisviikko on yksi Alkon vilkkaimpia myyntijaksoja. Kokonaisuudessaan myynnin arvioidaan kasvavan reilut 40 prosenttia verrattuna normaaliviikkoon. Pääsiäispöydän ehdoton suosikki on punaviini, jota myydään pääsiäisviikolla Alkoista arvion mukaan yli 750 000 litraa. Roseeviinien myynnin arvioidaan kasvavan 59 prosenttia, kuohuviinien 56 prosenttia ja valkoviinien 49 prosenttia. Myös alkoholittomat tuotteet ovat löytäneet tiensä suomalaisten juhlapöytään.
Lähde: Alko, ajankohtaista 10.4.2019, Klassiset juomavalinnat pääsiäispöytään.

Mämmi, pasha ja rahka ovat pääsiäisen ajan suosikkijälkiruokia. Niistä pasha on oikea rasvapommi. Sen energiasisällöstä 67 prosenttia on rasvaa. Elintarvikkeiden ravintoainekoostumuksen voi tarkistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön ylläpitämästä elintarvikkeiden koostumustietopankki Finelistä.

Pääsiäistraditioita

Pääsiäispuput

Pääsiäispuput ovat pääsiäisen ajan suosittu aihe monissa tuotteissa kuten korteissa ja suklaamakeisissa. Nopeasti ja tehokkaasti lisääntyvää jänistä on monissa kulttuureissa pidetty hedelmällisyyden vertauskuvana. Kuvitteellisten munivien pääsiäispupujen lisäksi Suomessa esiintyy luonnonvaraisena kaksi jänisten heimoon kuuluvaa lajia, metsäjänis ja rusakko. Lisäksi kaniini on villiintynyt erityisesti pääkaupunkiseudulle.

Pääsiäistiput

Pupujen lisäksi tipuja, kanoja ja kananmunia pidetään elämän symboleina. Keväällä 2018 suomalaisilla maatiloilla oli noin 608 000 kananpoikaa ja munivia kanoja lähes neljä miljoonaa. Yli 50 kanan kanaloita oli noin 330, ja tiloilla oli keskimäärin 11 900 kanaa. Eniten kanoja oli Loimaalla, Laitilassa ja Oripäässä.
Lähde: Luke, Kotieläinten lukumäärät keväällä 2018.

Tulppaanit ja narsissit

Pääsiäisen suosikkikukkia ovat kotimaiset leikkotulppaanit sekä narsissit. Vuonna 2018 tulppaaneja viljeltiin Suomessa lähes 77 miljoonaa kappaletta. Narsissisipuleita taas tuotettiin 219 000 kappaletta, ja ruukkunarsisseja viljeltiin 3,4 miljoonaa kappaletta.  
Lähde: Luke, Puutarhatilastot 2018.

Kevät keikkuen tulevi – pääsiäisen sää ja luonnonilmiöt

Pääsiäisen ajankohta vaihtelee. Tänä vuonna pääsiäistä vietetään 19.–22.4. Aikaisimmillaan pääsiäinen voi olla 22.3. ja myöhäisimmillään 25.4.
Lähde: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Tietopaketit, Vuotuisjuhlat, Pääsiäissääntö eli milloin pääsiäistä vietetään.

Tänä vuonna on myöhäinen pääsiäinen

Myöhäinen pääsiäinen sattuu 13.4.–24.4. väliselle ajalle. Kautta aikain korkein pääsiäispyhien lämpötila, 24,9 astetta, mitattiin Utissa 24.4.2000. Myös 21.4.2003 toisen pääsiäispäivän korkein lämpötila oli yli 20 astetta Itä-Uusimaalla ja Pohjanmaalla.
Lähde: Ilmatieteen laitos, Juhlapyhien sää, Pääsiäinen, Myöhäisten pääsiäisten säät.

Varo heikkoa jäätä

Viime vuonna jäihin hukkui yhteensä 16 henkilöä, yksi henkilö enemmän kuin vuonna 2017. SUH:n ennakkotilastojen mukaan vuoden 2019 tammi-helmikuussa jäihin on Suomessa hukkunut 3 henkilöä.
Lähde: Suomen uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry, SUH:n ennakkotilastot hukkumisista.

Ajankohtaiset vesi-, jää- ja lumitilannetiedotteet kannattaa tarkistaa ennen jäille ja lumille lähtöä Ympäristö.fi -verkkopalvelun Vesitilanne ja ennusteet -sivuilta. Siellä raportoidaan tuoreimmat tiedot jäänpaksuudesta, lumikuormasta ja suurten järvien vedenkorkeudesta.

Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen

Huhtikuun alussa Suomeen saapuvat muun muassa peipot, rastaat ja västäräkit. Myöhemmin huhtikuun aikana tulevat kurjet, hanhet ja joutsenet. Lintujen kevätmuutto huipentuu huhtikuun lopulla, jolloin kahlaajat, tiirat ja haarapääskyt saapuvat. BirdLife Suomen Lintutilanne kertoo, mitä lintuja on nähty ja mitä on odotettavissa. Muuttoaikoina sivu päivitetään kerran viikossa, kesällä ja talvella noin joka toinen viikko.
Lähde: Birdlife, Kevät on muuttolintujen juhlaa.  

Huhtikuun matkat

2,6 miljoonaa vapaa-ajan matkaa kotimaahan

Vuonna 2018 pääsiäistä vietettiin 30.3.−2.4. Suomalaiset tekivät viime vuoden huhtikuussa yli 2,6 miljoonaa kotimaan vapaa-ajan matkaa, joista noin puolet olivat kestoltaan 1−3 päivää. Yli päivän kestävillä matkoilla 74 prosenttia yöpyi ilmaismajoituksessa, kuten sukulaisten ja tuttavien luona tai omassa loma-asunnossa.
Lähde: Tilastokeskus, Suomalaisten matkailu.

780 000 vapaa-ajan matkaa ulkomaille

Suomalaiset tekivät huhtikuussa 2018 vapaa-ajan matkoja ulkomaille yhteensä 780 000, joista lähialueille Baltiaan ja Pohjoismaihin suuntautui 52 prosenttia, muualle Eurooppaan 39 prosenttia ja Euroopan ulkopuolelle 9 prosenttia. Suosituimmat matkustuskohteet olivat Viro, jonne suuntautui 210 000 matkaa sekä Ruotsi, jonne tehtiin 170 000 matkaa. Etelä-Eurooppaan ja itäisen Välimeren maihin (Turkki ja Israel) tehtiin yhteensä 160 000 matkaa.
Lähde: Tilastokeskus, Suomalaisten matkailu.

175 000 ulkomaalaista matkailijaa

Ulkomaalaisia matkailijoita saapui Suomen majoitusliikkeisiin huhtikuussa 2018 noin 183 000, ja yöpymisvuorokausia tilastoitiin yli 372 000. Erityisesti italialaisten ja kiinalaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät edellisvuodesta.
Lähde: Tilastokeskus, Majoitustilasto.

Pääsiäisen junaliikenteestä tulossa vilkas

Kotimaan kaukojunaliikenteen matkamäärät kasvoivat maaliskuussa 7 prosenttia viime vuoteen nähden, ja myös pääsiäisen junaliikenteestä on tulossa vilkas. Pääsiäisviikonlopun aikana ajetaan lisävuoroja, ja ravintolavaunuissa keitetään 55 000 kuppia kahvia, ruokia valmistetaan 10 000 annosta ja korvapuusteja ja munkkeja tarjoillaan 6000 kappaletta.
Lähde: VR Group, uutiset ja tiedotteet 10.4.2019, Junien matkamäärät kasvoivat jälleen maaliskuussa – pääsiäisliikenteen junavuorot täyttyvät nopeasti.

Pääsiäistilastot on koonnut Tilastokirjasto
Lisätietoja: p. 029 551 2220
info(at)tilastokeskus.fi