Suomessa on pitkään käyty keskustelua työmarkkinoiden muutoksesta ja epätyypillisen työn lisääntymisestä. Keskustelu on kiertynyt ennen kaikkea määräaikaiseen ja osa-aikaiseen sekä vuokratyönä tehtyyn työhön.

Enenevässä määrin kiinnostusta ovat herättäneet myös yrittäjyyden eri muodot. Erityisesti kiinnostus on kohdistunut yksinyrittäjinä tai yrittäjämäisesti työskentelevien, ns. itsensä työllistäjien työmarkkina-asemaan.

Itsensä työllistämisen on väitetty yleistyvän ratkaisevasti ja mullistavan työmarkkinoita jopa enemmän kuin määräaikaisten työsuhteiden lisääntyminen 1990-luvulla. Yhtäältä itsensä työllistäjien asema työmarkkinoilla nähdään ongelmallisena. Epäkohtina pidetään mm. alhaista tulotasoa, heikkoa sosiaaliturvaa ja riippuvuutta yhdestä työn tilaajasta. Toisaalta itsensä työllistäjien tilanne ei ehkä olekaan niin ongelmallinen kuin on pelätty. Yrittäjyydessä on myös monia hyviä puolia kuten työn itsenäisyys.

Millaisia muutoksia työmarkkinoilla on nähtävissä yrittäjyyden osalta? Millaisesta ryhmästä puhumme, kun puhumme itsensä työllistäjistä?

Tarkastelen tässä artikkelissa työmarkkinoiden muutosta eri työsuhteiden ja yrittäjyyden osalta ja luonnostelen kuvaa itsensä työllistäjistä iän, koulutuksen ja ammattirakenteen avulla. Käyttämäni tutkimusaineisto perustuu Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksiin vuosilta 2000 – 2013.

Itsensä työllistäjien määrä kasvussa

Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli noin 152 000 itsensä työllistävää 15 – 64-vuotiasta. Ajanjaksolla 2000 – 2013 itsensä työllistäjien määrä on kasvanut noin 32 000 hengellä (Kuvio 1.) Samanaikaisesti työnantaja­yrittäjien määrä on pysynyt jotakuinkin samana, mutta maatalousyrittäjien määrä on vähentynyt tasaisesti.

Kaikkien yrittäjien määrä on tarkastelu­ajankohdan aikana vähentynyt, mikä selittyy juuri maatalousyrittäjien määrän muutoksella. Apurahansaajien lisääminen joukkoon vuonna 2011 on kasvattanut itsensä työllistäjien määrää vain muutamalla tuhannella hengellä, joten muutoksesta huolimatta aikasarjaa voi pitää vertailukelpoisena.

Kuvio 1. Maatalous­yrittäjät, työnantaja­yrittäjät ja itsensä työllistäjät Suomessa 2000 – 2013, 15 – 64-vuotiaat*

*Kun mukaan lasketaan 65 – 74-vuotiaat, itsensä työllistäjien lukumäärä nousee noin 170 000:een.

Lähde: Työvoima­tutkimus. Tilastokeskus

Kuviosta 1 voi syntyä hätkähdyttävä kuva itsensä työllistäjien määrän kasvusta. Onko kyseessä todellakin työmarkkinoita mullistava muutos? Tämän arvioimiseksi itsensä työllistäjiä tulee tarkastella osana työmarkkinoiden kokonais­rakennetta.

Taulukko 1 esittää työnteon erilaisia muotoja Suomessa vuosina 2000 ja 2013 niin tarkalla tasolla, kuin työvoima­tutkimuksen aineistosta on mahdollista haarukoida. Taulukkoa tulkittaessa tulee huomioida, että työllisten kokonaismäärä on kasvanut 85 400 hengellä vuodesta 2000 vuoteen 2013.

Taulukko 1. 15–64-vuotiaiden työllisten työnteon muodot vuosina 2000 ja 2013 (Klikkaa kuva isommaksi)

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus

Maatalous­yrittäjien määrä on kyseisenä ajanjaksona vähentynyt roimasti. Myös kokoaikaista määräaikaista palkkatyötä tekeviä sekä palkatta työskenteleviä avustavia perheenjäseniä oli vuonna 2013 vähemmän kuin vuonna 2000. Niin ikään työnantaja­yrittäjiä oli hivenen vähemmän vuonna 2013 kuin 2000.

Kaikissa muissa ryhmissä työllisten määrä on kasvanut. Ammatin­­harjoittajien ja freelancereiden määrä on lisääntynyt suhteellisesti eniten, reilulla 20 000 hengellä eli yli kaksin­kertaistunut. Yksinyrittäjien (pl. maatalousyrittäjät) määrä on sekin kasvanut. Yhteensä näihin ryhmiin kuului noin 120 000 iältään 15 – 64-vuotiasta työllistä vuonna 2000 ja mainitut noin 152 000 vuonna 2013.

Itsensä työllistäjien määrä on siis edelleen verrattain pieni, kun työmarkkinoiden rakennetta katsoo kokonaisuudessaan. Ryhmän yhteenlaskettu osuus kaikista 15 – 64-vuotiaista työllisistä on vain noin 6 prosenttia eli reilun prosenttiyksikön enemmän kuin 13 vuotta aiemmin.

Työmarkkinoiden rakenne on säilynyt hämmästyttävän samankaltaisena 2000-luvulla siltä osin, että noin kaksi kolmasosaa työllisistä toimi sekä vuonna 2000 että 2013 niin sanotuissa normaali­­työ­suhteissa eli jatkuvassa kokoaikaisessa palkkatyössä. Työmarkkina­tilastot eivät näin ollen ainakaan tällä hetkellä tue näkemystä työmarkkinoiden perustavan­­laatuisesta muutoksesta.

Taulukko 2. Itsensä työllistäjät sukupuolen, iän ja koulutuksen mukaan 2013, %

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus

Enemmistö yksinyrittäjiä ja miehiä

Suurin osa 15 – 64-vuotiaista itsensä työllistäjistä on yksinyrittäjiä. Heitä oli noin 111 600 vuonna 2013. Ammatinharjoittajia oli 28 500 ja freelancereita ja apurahansaajia yhteensä noin 11 800.

Miehiä itsensä työllistäjissä on enemmän kuin naisia. Erityisesti yksinyrittäjistä valtaosa on miehiä. Toisin sanoen miehet ovat perustaneet yrityksen useammin kuin naiset. Sen sijaan ammatin­­harjoittajina ja freelancereina toimii yhtä paljon miehiä ja naisia.

Yrittäjät jatkavat työelämässä usein pidempään kuin palkansaajat. Tämä heijastuu myös itsensä työllistäjien ikärakenteeseen, joka on palkansaajien ikärakennetta vanhempi. Neljäsosa kaikista itsensä työllistäjistä on 55 – 64-vuotiaita, palkansaajista tähän ikäluokkaan kuuluu vain joka kuudes.

Ikärakenteeltaan nuorin ryhmä ovat freelancerit ja apurahansaajat, joista yli 40 prosenttia on alle 35-vuotiaita. Nuorta ikäjakaumaa voi selittää se, että yrittäjänä työskentely aloitetaan freelancerina, mistä edetään oman yrityksen perustamiseen toiminnan vakiinnuttua – tai sitten päädytään palkkatyöhön.

Voi olla, että freelancerina työllistyminen on tyypillistä juuri nuorille ja siksi nuorten osuus tässä ryhmässä on näinkin iso. On myös mahdollista, että freelancereiden nuori ikäjakauma heijastaa uutta työllistymisen trendiä, joka tulee näkyviin ensimmäisenä nuorimpien keskuudessa. Tämä tarkoittaisi sitä, että tämän päivän nuoret freelancerit jatkavat freelancetyötään myös iän karttuessa, jolloin heitä tulevaisuudessa on yhä enemmän.

Freelancerit ja apurahansaajat poikkeavat yksinyrittäjistä, ammatin­harjoittajista ja palkansaajista myös siinä, että he ovat muita ryhmiä selvästi koulutetumpia: yli puolella on korkea-asteen koulutus. Yksinyrittäjille ja ammatin­harjoittajille yleisintä on keskiasteen koulutus, ja koko itsensä työllistäjien ryhmän koulutustaso on keskimäärin palkansaajien koulutustasoa jonkin verran alhaisempi.

Itsensä työllistäjän voi tiivistäen tyypitellä keskiasteen tutkinnon suorittaneeksi 40 – 50-vuotiaaksi mieheksi, joka harjoittaa toimintaansa yritysmuodossa. Toinen selkeä tyyppi on keskiasteen suorittanut keski-ikäinen ammatin­­harjoittaja, mies tai nainen. Kolmas tyyppi on korkea-asteen koulutuksen suorittanut nuorehko mies tai nainen, joka työskentelee freelancerina tai ammatin­­harjoittajana.

Rakennustyöntekijä ja kampaaja yleisimpiä ammatteja

Kattavamman kuvan itsensä työllistäjistä saa, kun ryhmää tarkastelee ammatti­rakenteen kautta. Silmiinpistävää on ennen kaikkea ryhmän heterogeenisuus. Itsensä työllistäjien yleisin ammattiryhmä on rakennus­työntekijät, ja hyvänä kakkosena palvelutyöntekijät. Palvelu­työntekijöissä suurimpia ammattiryhmiä ovat kampaajat ja parturit sekä kosmetologit.

Lainopilliset, sosiaali- ja kulttuurialan erityis­asiantuntijat muodostavat itsensä työllistäjien kolmanneksi suurimman ryhmän. Tämä joukko koostuu valtaosin toimittajista, kääntäjistä ja taiteilijoista (näyttelijät, muusikot). Myös kuljetusalan työntekijöitä sekä liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoita on suhteellisen paljon – yli 10 000 henkeä.

Kaiken kaikkiaan itsensä työllistäjät työskentelevät hyvin monenlaisissa ammateissa. Osto- ja myyntiagentti, pienkauppias, arkkitehti, kiinteistön­välittäjä, isännöitsijä, johtamisen ja liikkeen­johdon konsultti, fysioterapeutti, hieroja, autonasentaja, kouluttaja – muun muassa näissä ammateissa työskentelevissä on itsensä työllistäjiä.

Taulukko 3. Itsensä työllistäjien yleisimmät ammatit 2013

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus

Mikä on muuttunut ajan myötä

Itsensä työllistäjät edustavat siis varsin perinteisiä ammatteja. Mielenkiintoinen kysymys on, onko tiettyjen alojen työn tekemisen muoto muuttunut ajan myötä? Selittyykö määrä­aikaisten työsuhteiden väheneminen esimerkiksi rakennusalalla (Pärnänen & Sutela 2009) – ulkomaalaisen tilapäisen työvoiman käytön lisääntymisen ohella – sillä, että rakennusalan työntekijät ovat siirtyneet yrittäjiksi?

Eri ammattiryhmissä toimivien itsensä työllistäjien määrän ajallista vertailua vaikeuttaa ammatti­luokituksen muutos vuonna 2010. Tätä varhaisemmalta ajalta käytössä on vain vuoden 2001 ammattiluokitus. Siinä monet yritysmuodossa toimintaansa harjoittavat yksinyrittäjät luokiteltiin pienyrityksen johtajiksi eikä esimerkiksi kampaajiksi tai autonasentajiksi, vaikka jälkimmäinen nimike olisi kuvannut paremmin henkilön todellista työnkuvaa.

Ennen vuotta 2010 itsensä työllistäjien ryhmän selkeästi yleisin ammattinimike olikin pienyrityksen johtaja. Vuoden 2010 uudistuksen myötä ryhmään kuuluvia on luokiteltu nimenomaisen ammatin mukaan: kuorma-autoa ajava yksinyrittäjä kuorma-autoilijaksi, jne. Tästä muutoksesta johtuen aika­sarja­­tarkastelu on luotettavampaa tehdä vuoden 2001 ammatti­­luokituksen mukaisesti.

Vuodesta 2002 vuoteen 2010 itsensä työllistäjien määrä on kasvanut 26 700 hengellä, ja lähes yksinomaan seuraavissa ammattiryhmissä: rakennustyöntekijät, toimittajat ja taiteilijat, kouluttajat, pienyritysten johtajat, kampaajat ja kosmetologit sekä kuljetusalan työntekijät.

Eniten itsensä työllistäjien määrä on kasvanut rakennus­­työntekijöiden sekä toimittajien ja taiteilijoiden ammattiryhmissä. Rakennusalalla työskentelevien joukossa itsensä työllistäjien osuus on kasvanut noin 9 prosentista 14 prosenttiin vuodesta 2002 vuoteen 2010. Toimittajien ja taiteilijoiden osalta vastaavat luvut ovat 10 ja 13 prosenttia.

Kuvio 2. Suurimmat itsensä työllistäjien ammattiryhmät 2002–2010*

*pl. ryhmä 13 pienyritysten johtajat, LISCO1-ammattiluokitus

Lähde: Työvoima­tutkimus, Tilastokeskus

Vuosien 2008 – 2010 yleinen työllisyystilanteen heikkeneminen heijastuu myös itsensä työllistäjien työllisyyteen. Erityisesti taloustaantuma on leikannut itsensä työllistäjien määrän kasvun rakennus- ja kuljetusaloilla.

Itsensä työllistäjien määrän kasvua voi selittää pakkoyrittäjyys, eli yrittäjäksi ryhdytään koska muuta työllistymisen mahdollisuutta ei ole. Yritykset ulkoistavat ja alihankkivat työtä, tuotantoprosessit jaetaan osiin ja työtä tehdään projekteissa. Palkkatyön sijaan tarjolla on yhä enemmän työtä yrittäjänä tai yrittäjämäisesti työskentelevälle.

Yrittäjänä työskentelyssä nähdään toisaalta myös hyviä puolia kuten työn vapaus, jolloin yrittäjyys on haluttu tapa työllistyä.

Miten itsensä työllistäjillä menee

Itsensä työllistäjistä keskusteltaessa kiinnostavaa on se, miten itsensä työllistäjillä menee. Onko heillä riittävästi töitä vai pikemminkin toimeentulon ongelmia? Keskustelua on herättänyt myös riippuvuus yhdestä työn tilaajasta: kuinka monella itsensä työllistäjällä on vain yksi työn tilaaja?

Työvoima­tutkimuksessa itsensä työllistäjien työmarkkina­­tilannetta voi tutkia lähinnä alityöllisyyden ja vastentahtoisen osa-aikatyön mittareilla. Alityölliseksi määritellään henkilö, joka tekee osa-aikatyötä koko­aika­työn puutteessa sekä henkilöt, jotka ovat olleet tutkimusviikon joko kokonaan pois työstä tai työskennelleet tavallista vähemmän lomautuksen tai töiden puutteen takia.

Alityöllisyys on yleisempää itsensä työllistäjillä (8 %) kuin palkansaajilla, joista vain 5 prosenttia oli alityöllisiä vuonna 2013. Alityöllisyys on erityisesti freelancereiden ja apurahansaajien ongelma. Alityöllisten osuus oli tässä ryhmässä 22 prosenttia vuonna 2013, kun ammatin­harjoittajilla vastaava luku oli 9 ja yksinyrittäjillä 7 prosenttia.

Myös osa-aikaisesti työskentely on yleisintä freelancereilla (43 %). Yksinyrittäjien osa-aikaisuus oli samaa tasoa (17 %) kuin palkansaajilla (14 %), kun ammatin­harjoittajien luku jää näiden ääripäiden väliin (20 %). Kaikista itsensä työllistäjistä 19 prosenttia teki osa-aikatyötä vuonna 2013.

Osa-aikaisuus voi olla joko haluttua tai vastentahtoista eli johtua koko­aika­työn puutteesta. Kaikista osa-aikaisesti työskentelevistä itsensä työllistäjistä reilu neljäsosa (28 %) teki osa-aikatyötä, koska kokoaikatyötä ei ollut saatavilla. Tämä on samaa tasoa kuin palkansaajilla (29 %).

Työvoima­tutkimuksessa itsensä työllistäjiltä on vuodesta 2012 alkaen tiedusteltu myös työn tilaajien määrää. Vuonna 2013 itsensä työllistäjistä 7 prosenttia kertoi, että heillä on vain yksi työn tilaaja. Tieto ei tosin paljasta sitä, onko tällainen tilanne yrittäjän itsensä kannalta hyvä vai huono.

Yksi iso asiakas voi olla parempi vaihtoehto kuin että pieniä asiakassuhteita on lukuisia, jolloin aikataulujen yhteen­­sovittaminen aiheuttaa ongelmia jaksamisen ja työaikojen suhteen. Yksi työn tilaaja voi lisäksi tarkoittaa säännöllisempiä tuloja. Tämä näkemys kävi ilmi myös Tilastokeskuksen Itsensä työllistäjät 2013 -projektin yhteydessä tehdyissä laadullisissa haastatteluissa.

Kattavampi kuva syksyllä 2014

Työvoimatutkimus tarjoaa hyvää perustietoa itsensä työllistäjistä, mutta sen tietojen perusteella ei saada selville, miten itsensä työllistäjiksi päädytään tai onko itsensä työllistäjänä toimiminen oma valinta vai ainoa työllistymisen tapa. Kysymykset itsensä työllistäjien toimeentulosta tai vaikkapa heidän kasvutavoitteistaan jäävät myös avoimiksi.

Näihin ja moniin muihin ryhmää koskeviin kysymyksiin saadaan vastauksia Tilastokeskuksen Itsensä työllistäjät 2013 -tutkimuksessa, jonka tiedot on kerätty syksyn 2013 aikana ja julkistetaan syksyllä 2014.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksessa.

Lähteet:

Pärnänen, Anna & Sutela, Hanna (2009). Tyypillisestä epätyypilliseen? Muutokset erilaisissa työsuhteissa neljänä vuosikymmenenä. Teoksessa Pärnänen, Anna & Okkonen, Kaisa-Mari (toim.) Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet. Työmarkkinat, Tilastokeskus, Helsinki.

Pärnänen, Anna & Sutela, Hanna (2011) Työn tekemisen uudet muodot ja tilastot. Hyvinvointikatsaus 4/2011, Tilastokeskus.

Käsitteitä ja määritelmiä

Artikkelissa käytetään käsitettä ”itsensä työllistäjä” kokoavana terminä neljälle alaryhmälle: 1) yksinyrittäjät, 2) ammatinharjoittajat, 3) freelancerit ja 4) apurahansaajat. Työvoima­tutkimuksessa ammattiasema perustuu henkilön itsensä ilmoitukseen.

Yksinyrittäjät ovat henkilöitä, jotka työskentelevät yksinään ilman ulkopuolisia työntekijöitä, mutta joilla voi olla osakekumppaneita.

Ammatin­harjoittajat työskentelevät toiminimellä ilman palkattua työvoimaa ja kiinteää toimipistettä, omaa osaamistaan myyden.

Freelancerit voivat toimia eri tavoin; joko palkkiota tai palkkaa vastaan työsuhteessa tai oman yrityksen tai toiminimen kautta. Freelancerit harjoittavat toimintaansa freelancer-verokortilla ja lähtökohtaisesti heillä on useita toimeksiantajia.

Apurahansaajat ovat saaneet apurahaa taiteen ja tieteen tekemiseen. Apurahatutkijalla voi esimerkiksi olla työtilat yliopistolla, mutta hän ei ole työsuhteessa yliopistoon. Koska apurahansaajia on verrattain vähän, on heidät yhdistetty tämän artikkelin analyyseissa samaan ryhmään freelancerien kanssa.

Työvoima­tutkimus (Labour Force Survey) kerää tilastotietoja 15 – 74-vuotiaan väestön työhön osallistumisesta, työllisyydestä ja työttömyydestä sekä työvoiman ulkopuolisten toiminnasta. Tutkimuksen kuukausittainen otos on noin 12 000 henkeä. Tiedot kerätään tietokone­avusteisilla puhelin­haastatteluilla. Työvoima­tutkimuksen luvut, kuten kaikki otostutkimuksilla saadut luvut ovat niin kutsuttuja estimaatteja, joihin liittyy aina otannasta johtuvaa epävarmuutta. Lisätietoja: Työvoima­tutkimuksen laatuseloste: www.tilastokeskus.fi