Veden kysyntä kasvaa rajusti tulevina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja lisääntyvä energiantarve pakottavat valtiot yhä tiiviimpään yhteistyöhön vedenkäytön hallinnassa.

”Vettä olisi hallinnoitava samalla tavalla kuin pankit hallinnoivat varantojaan. Jos tuhlaamme vettä liikaa, saatamme ajautua konkurssiin”, pohtii Brysselissä toimivan European Water Partnershipin (EWP) johtaja Sergey Moroz.

Morozin mukaan Euroopassa mielellään ajatellaan, että hallitsemme vedenkäyttöä hyvin, mutta tämä ei pidä paikkaansa. ”Parempaa hallinnointia varten tarvitsemme yhä tarkempia mittaus- ja hallintajärjestelmiä, jotta tiedämme paljonko meillä on kulloinkin vettä saatavilla ja paljonko sitä voidaan kuluttaa.”

Veteen liittyvät ongelmat vaihtelevat alueittain, sillä joitakin seutuja vaivaa kuivuus, kun toisaalla kärsitään tulvista. Myös pohjavesistä on pulaa. Ilmastonmuutos ja veden ylikäyttö johtavat tilanteeseen, että lähes puolet maailman ihmisistä asuu vedenpuutteesta kärsivillä alueilla vuoteen 2030 mennessä.

”Lisäksi meillä on vakavia saastumiseen liittyviä ongelmia, jotka kulkeutuvat valtioiden rajojen yli. Saastuminen voi johtua esimerkiksi vesistöihin päätyvistä orgaanisista haitallisista aineista ja lääkejäämistä, jotka aiheuttavat kalojen hedelmättömyyttä tai ovat riski ihmisen terveydelle.”

Maatalouden vedenkäyttö kasvussa

Maatalous käyttää tällä hetkellä enemmän vettä kuin kotitaloudet ja teollisuus yhteensä. Maatalouden osuus on noin 70 prosenttia maailman makean veden vesivarojen käytöstä.

Maailman vedenkäyttö sektoreittain 2000–2050

Lähde: Environmental Outlook Baseline, 2007. OECD

Väestönkasvun ja varallisuuden lisääntymisen myötä maataloustuotannon vedentarpeen arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Liha- ja maitotuotteiden kysynnän ja tuotannon kasvu sitoo yhä enemmän vesiresursseja. Esimerkiksi riisikilon tuottaminen vaatii noin 3 500 litraa vettä, mutta kilon painoisen naudanlihapihvin tuottaminen kuluttaa noin 15 000 litraa.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jouni Lehtoranta huomauttaa, että maatalous on sektori, jonka toiminnalla on hyvin suuri vaikutus vesitalouteen ja veden laatuun. Tästä huolimatta maatalous ei osallistu kustannuksiin samalla tavoin kuin muut sektorit.

”Esimerkiksi teollisuuden ja yhdyskuntien ravinnekuormitus on nykyisillä menetelmillä kontrolloitavissa, kun taas maatalouden hajakuormitusta on selvästi vaikeampi hallita. Vesivarojen käytön ja veden laadun osalta haasteelliseksi on muodostumassa se, että maatalouden tuotanto kasvaa, veden tarve lisääntyy ja hajakuormituksen ongelma on ratkaisematta.”

Maataloudessa olisi siis säädeltävä paremmin vedenkäyttöä ja osallistuttava entistä enemmän infrastruktuurin kehittämiseen liittyviin investointeihin.

Veden oikea hinta

Vesi on elämän kannalta välttämätön hyödyke. Tässä suhteessa veden hinta on edelleen erittäin alhainen. OECD:n tutkimusten mukaan oikean hinnan asettaminen vedelle rohkaisee ihmisiä kuluttamaan ja saastuttamaan vettä vähemmän sekä parantamaan vesi-infrastruktuuria uusilla investoinneilla.

Yhä useammassa OECD-maassa kulutetusta vedestä maksetaan kustannusten mukaista hintaa. Kustannusten nousu on johtunut korkeammista jätevesimaksuista, joilla katetaan investointikustannukset ympäristövaatimukset täyttäviin puhdistuslaitoksiin. Useissa OECD-maissa jätevesikustannukset ovat jopa suuremmat kuin juomaveden osuus vesilaskusta.

Morozin sanoo, että lainsäädännön rinnalle on luotava markkinapohjaisia järjestelmiä vedenkäytön tehostamiseksi.

”Esimerkiksi Australiassa hallitus on myynyt suhteellisen menestyksekkäästi vesioikeuksia ja lupia, joiden avulla on pystytty kehittämään vedenkäyttöä myös taloudellisesta näkökulmasta. Myös Espanjassa on kokeiltu vastaavaa järjestelmää.”

Energiantuotanto vaatii vettä

Vesi ja energiantuotanto ovat kietoutuneet tiiviisti yhteen. Vesivoiman osuus maailman sähköntuotannosta on noin 20 prosenttia. Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääntyessä vesivoiman merkitys kasvaa, sillä toisin kuin tuulivoima tai aurinkoenergia, vesivoima on helpommin varastoitavissa ja säätövoimana käytettävissä.

Sähköntuotannon lisäksi vettä tarvitaan muun muassa jäähdyttämiseen, voimalaitosten toimintaan sekä polttoaineiden tuotantoon. Myös kasvava bioenergian tuotanto vaatii entistä enemmän vettä.

European Policy Centerin tutkija Annika Ahtonen kertoo, että lähes kaikki energiantuotannon muodot tarvitsevat vettä oli sitten kyse vaikkapa kivihiilestä, ydinvoimasta tai liuskekaasun poraamisesta.

”Energiasektorilla veden tarve on valtava. Esimerkiksi Pohjois-Kiinassa energiantuotanto kivihiilellä on vaikeuksissa, koska vettä ei ole riittävästi käytettävissä.”

Kiina suunnittelee rakentavansa 450 uutta kivihiilivoimalaa, joiden käyttöön tarvitaan 9 miljardia tonnia vettä jäähdytystä ja hiilen pesua varten. Puolet uusista voimaloista on suunniteltu rakennettavan vedenpuutteesta kärsiville alueille.

Sergey Morozin mukaan Kiina pyrkii olemaan aktiivinen vedenkäytön hallinnassa. ”Kiinalaiset huomasivat muutama vuosi sitten, että niukat vesivarat rajoittavat talouskehitystä. Kiinalaiset seuraavat tarkasti, mitä Euroopassa tapahtuu, joten meillä on tiivistä yhteistyötä vedenkäytöstä vastaavien viranomaisten kanssa.”

Yhä useammat valtiot ovat heräämässä vedenkäytön hallintaan. ”Esimerkiksi Intiassa ei ole kunnollista lainsäädäntöä, joten jätevedet lasketaan suoraan jokiin. Paikalliset yhteisöt ja yritykset heräävät vähitellen ongelmaan, on mielenkiinoista nähdä kuinka ne pystyvät vaikuttamaan veden hallintaan ja laatuun.

Vaikeutena on tuottaa energiaa kestävällä tavalla ilman, että maailman vesivarannot ehtyvät. OECD:n arvion mukaan vuoteen 2035 mennessä energian kulutus kasvaa 35 prosenttia, mikä lisää energiantuotantoon käytettävän veden kulutusta noin 85 prosenttia.

Lainsäädäntö parantanut tilannetta

Sergey Moroz arvioi, että vedenkäyttöön on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kiinnitetty huomiota aiempaa enemmän. Lainsäädännön ansiosta veden laatu on parantunut merkittävästi.

Euroopan unioni on laatinut yhteisön tasolla puitteet vesien suojelemiseksi ja hoitamiseksi. Jäsenvaltioiden on määriteltävä ja analysoitava vesivaransa ja tämän jälkeen laadittava hoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat.

”Tosin tällä hetkellä meillä ei ole ainuttakaan jäsenmaata, joka pystyisi täyttämään kaikki vaatimukset. Jotkut standardit voivat olla liian korkeita, tai ongelmia ei uusista investoinneista huolimatta ole saatu ratkaistua.”

Morozin mukaan EU:n alueella sijaitsevasta käyttövedestä 42 prosenttia on riittävän hyvälaatuista tällä hetkellä. Tilanteen parantamiseksi hän kaipaa tiiviimpää integraatiota vesipolitiikan ja muun lainsäädännön välillä.

”Yhteisenä nimittäjänä on, että eri sektoreiden on tehtävä yhteistyötä keskenään, jotta ongelmat saadaan ratkaistua. EU-tasolla veteen liittyvät asiat on tuotava mukaan myös muiden sektoreiden lainsäädäntöön, kuten esimerkiksi energiasektorille. Vesi on julkinen hyödyke, ja valtioiden tehtävänä on säädellä sen käyttöä”, hän painottaa.

EU-lainsäädäntö kannustaa innovaatioihin, jotka vaihtelevat teknologisista innovaatioista aina energiankäytön säästämiseen. Lisäksi alueella on uudenlaista julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä esimerkiksi rahoitusinstrumenttien luomiseksi.

”Vesi-investoinnit ovat kalliita, ja ne on tehty pääosin julkisin varoin. Nyt sektorille virtaa myös yksityistä rahoitusta. Kysymys ei ole pelkästään yritysvastuuseen liittyvistä asioista, vaan yritykset investoivat hallitakseen paremmin veteen liittyviä riskejä, jotta ne voisivat kehittää toimintaansa pitkällä aikavälillä.”

”Esimerkiksi hiilidioksidiin verrattuna veteen liittyvät ongelmat ovat hyvin erilaisia. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen hyödyttää kaikkia, kun veteen liittyvät ongelmat ja myös ratkaisut ovat paikallisia.”

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Tieto&trendit-lehden vakituinen avustaja.

---

Oikea hinta rohkaisee tehokkuuteen ja investointeihin

OECD on julkaissut uusia tutkimuksia, joiden mukaan veden oikea hinnoittelu kannustaa vähentämään liiallista veden käyttöä ja saastuttamista ja investoimaan vesi-infrastruktuuriin.

Kotitaloudet ja teollisuuslaitokset maksavat kasvavassa määrin kustannusten mukaista hintaa käyttämästään vedestä. Vesimaksut heijastavat näin todellista kulutusta ja käsittelykustannuksia (vedenottoa, jakelua ja jätevesien käsittelyä).

Vesimaksuissa ja jätevesipalvelujen hinnoissa on suurta vaihtelua eri maissa. Kylpyammeellinen vettä Tanskassa ja Skotlannissa voi maksaa 10 kertaa enemmän kuin Meksikossa, kun taas Irlannissa kotitaloudet eivät suoraan maksa vedestä minkäänlaisia maksuja. Toisaalta matalapalkkaisen meksikolaisen käytettävissä olevista tuloista yli 4 prosenttia menee vesi- ja jätevesimaksuihin.

Viimeisen vuosikymmenen aikana on investoitu enenevässä määrin ympäristöystävälliseen jätevesien käsittelyyn. Monessa OECD-maassa jätevedestä aiheutuvat kulut ovatkin nykyään suuremmat kuin juomavedestä aiheutuvat.

Veden ja jäteveden yksikköhinta kotitalouksille tietyissä OECD-maissa

Lähde: OECD:n arviot 2007–2008 kyselytutkimuksen tai muiden julkisten tietojen perusteella.

Maatalous käyttää (ks. video) jo nyt enemmän vettä kuin kotitaloudet ja teollisuus yhteensä ja samanaikaisesti saastuttaa vesiä liiallisella ravinteiden ja torjunta-aineiden käytöllä. Saastumisesta aiheutuva lasku voi tulla kalliiksi. Tehokkaita tuotantomenetelmiä tarvitaan jatkossa yhä kipeämmin, sillä maataloustuotannon tulisi kaksinkertaistua vuoteen 2050 mennessä, jotta maapallon kasvava väkimäärä saadaan ruokittua.

• 
  Maailman vedestä 97,5 prosenttia on suolaista ja 2,5 prosenttia makeaa vettä. Makean veden määrästä suurin osa on kiinteää jääpeitettä tai jäätikköä. Koko maailman vesivarannoista käytettäväksi jää vajaa yksi prosentti.
• 
  Käytettävissä olevasta makeasta vedestä noin 70 prosenttia kuluu maataloudessa, 20 prosenttia teollisuudessa ja 10 prosenttia kotitalouksissa.
• 
  90 prosenttia maailman väestöstä elää valtioissa, jotka jakavat vesivarantonsa naapurimaidensa kanssa. Maailmassa on 276 valtioiden rajat ylittävää jokien valuma-aluetta ja 200 valtioiden rajat ylittävää pohjavesialuetta.
• 
  Yksi YK:n vuosituhattavoitteista on, että vuonna 2015 ilman puhdasta vettä olevien osuus maapallon väestöstä olisi puolittunut vuodesta 1990. Tämä tavoite on jo saavutettu: Nykyisin 89 prosenttia maapallon väestöstä saa puhdasta vettä, vuonna 1990 prosenttiosuus oli 76.

Lähteet: OECD, World Water Development Reports. Unesco