Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Edistys: faktaa vai fiktiota

27.2.2015

Vuonna 1988 pitämässään tyylikkäässä esitelmässä 'Edistyksen myytti' akateemikko Georg Henrik von Wright totesi, että uudelle ajalle on ollut ominaista optimistinen usko välttämättömään, rajoittamattomaan ja ikuisesti jatkuvaan edistykseen.

Ilkka Niiniluoto, Edistys: faktaa vai fiktiota, Tieto&trendit 1/2015, Tilastokeskus

Vuonna 1988 pitämässään tyylikkäässä esitelmässä 'Edistyksen myytti' akateemikko Georg Henrik von Wright totesi, että uudelle ajalle on ollut ominaista optimistinen usko välttämättömään, rajoittamattomaan ja ikuisesti jatkuvaan edistykseen. Erityisesti 1700-luvun valistusfilosofit vakuuttivat, että tieteen ja tekniikan uudet keksinnöt johtavat myös moraalin ja sivistyksen vähittäiseen täydellistymiseen.

1900-luvun jälkipuoliskolla tätä edistysoptimismia ylläpitivät länsimaiden jatkuvasti kasvava talous ja hyvinvointivaltion laajeneva rakennusprojekti.

Von Wrightin arvion mukaan "suuri kertomus” siitä, miten ihmiskunta kulkee vääjäämättömästi kohti onnellista lopputilaa, ”ei selviä hengissä modernisuuden myöhäisvaiheen kriisissä”. Tätä osoittavat historiassa toistuvat taantumat ja onnettomuudet, sodat, väkivalta, mielipidevainot, keskitysleirit, kansanmurhat, kolmannen maailman köyhyys, nälkä, väestöräjähdys, suurkaupunkien slummit, luonnon saastuminen ja ympäristöriskit. Uuden vuosituhannen alun talouslamat, sotilaalliset konfliktit ja kärjistyvä ilmastonmuutos näyttävät antavan tukea viisaan akateemikon pessimismille.

Uskoa edistykseen on pönkittänyt ajatus, jonka mukaan ihmiset pyrkivät kulttuurin ja yhteiskunnan piirissä jatkuvasti entistä parempiin tuloksiin ja olosuhteisiin. Tällöin on kuitenkin aliarvioitu niitä ongelmia, jotka syntyvät itsekkäiden ihmisten eturistiriidoista, teknisten välineiden haittavaikutuksista ja monimutkaisten järjestelmien hallitsemattomuudesta.

Jos hylkäämme oletuksen edistyksen historiallisesta välttämättömyydestä, häviääkö myös edistys tosiasiana? Von Wright näytti ajattelevan näin sanoessaan, että ”mitkään tosiseikat lukutaidottomuuden vähenemisestä, terveysolojen parantumisesta tai kasvavasta per capita tulosta" eivät sinänsä ole kriteerejä ihmisten elinolojen edistymiselle.

Modaalilogiikan asiantuntijana von Wright toki oli hyvin selvillä siitä, että jos jokin asia ei ole välttämätön sen ei tarvitse olla mahdoton tai epätosi. Hänen keskeinen huomionsa onkin siinä, että edistys ja taantumus eivät ole puhtaasti kuvailevia käsitteitä vaan edellyttävät joitakin arvoja, joiden perusteella muutosta tai kehitystä voi pitää askeleena parempaan tai huonompaan. Kun tällaiset arvokriteerit on annettu tai niistä on sovittu, voimme suhteessa niihin tarkastella muuttuvan maailman tosiasioita ja kysyä, onko edistys faktaa vai fiktiota.

Siten optimismi ja pessimismi voidaan korvata ”meliorismilla”, jonka mukaan edistys ei ole välttämätöntä, mutta silti ainakin mahdollisesti toteutuvaa, kun vain löydämme parempia keinoja arvokkaiden tavoitteiden asettamiseksi ja saavuttamiseksi. Näin voimme myös von Wrightin kehotuksen mukaisesti edelleen jatkaa ”tehtävää työskennellä edistyksen hyväksi”.

Edistyksen arvokriteerejä on yritetty muotoilla monilla ihmiselämän alueilla. Helppoja tapauksia näyttävät olevan toiminnat, joissa tulosta voidaan yksiulotteisesti ja yksiselitteisesti mitata: urheilija edistyy parantaessaan ennätyksiään. Vastaava pätee moniin taitolajeihin: lapsi edistyy pianonsoitossa, kun hän oppii soittamaan virheettömästi yhä vaativampia kappaleita. Sen sijaan yleisemmin taiteessa voidaan kiistellä siitä, onko esimerkiksi Schönbergin atonaalinen musiikki "parempaa" kuin Bachin urkusävellykset.

Tieteenhistorian tutkija George Sarton väitti sata vuotta sitten, että tiede on ainoa ala, jossa on täysin selkeä ja kiistaton määritelmä edistymiselle – nimittäin ”systemaattisen positiivisen tiedon kasautuminen”. Myöhemmät tieteenfilosofit ovat kuitenkin monin tavoin kyseenalaistaneet tämän kasautumismallin, joka ei ota huomioon tieteellisen tiedonhankinnan epävarmuutta ja teorioiden muutoksiin liittyviä käsitteellisiä vallankumouksia.

Thomas Kuhn ehdotti, että tieteellistä edistystä tulisi mitata teorioiden ratkaisemien ongelmien määrän avulla, kun taas Karl Popperin mukaan tieteen edistyminen tarkoittaa sitä, että uudet teoriat ovat "lähempänä totuutta" eli "totuudenkaltaisempia" kuin aiemmat.

Yhteiskunnan edistymistä on perinteisesti mitattu bruttokansantuotteen avulla, mutta sen rinnalle on tuotu monenlaisia sosiaali-indikaattoreita, jotka ilmaisevat elintason ohella laajemmin hyvän elämän tavoitteita. YK:n ”inhimillisen kehityksen indeksi” (Human Development Index eli HDI) ottaa huomioon varallisuuden (bkt henkeä kohden), koulutuksen (lukutaito, kouluvuosien määrä) ja terveyden (odotettu elinikä). Näiden kriteerien yhdistelmän mukaisesti Suomi on pitkällä aikavälillä selvästi edistynyt.

Tilanne on kuitenkin monimutkaisempi, jos tarkasteluun otetaan mukaan ihmisten kokema hyvinvointi eli onnellisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ympäristötekijöitä. Esimerkiksi ”aito edistyksen indikaattori” (Genuine Progress Indicator eli GPI) ottaa huomioon bkt:n lisäksi tulojaon, palvelut markkinoiden ulkopuolella ja erilaisten haittojen kustannukset (kuten rikollisuus, voimavarojen tuhlaus, saasteet ja kosteikkojen menetys). Suomessa GPI henkeä kohden on laskenut vuoden 1989 jälkeen. The New Economics Foundation on vuodesta 2006 laskenut “onnellisen planeetan indeksiä” (Happy Planet Index eli HPI), jonka kaavana on koettu tyytyväisyys kertaa terveys (eliniän odotus) jaettuna ekologisella jalanjäljellä.

Nämä mittarit asettavat maailman maat varsin erilaisiin järjestyksiin. HDI:n kärjessä ovat Norja, Australia ja Yhdysvallat, mutta HPI:n mukaan parhaiten menestyviksi kohoavat Costa Rica, Vietnam ja Kolumbia. Globaalin vertailun lisäksi ne antavat myös mahdollisuuden arvioida maittain tapahtuvaa muutosta vuosittain.

Kaikkia uusia indeksejä voi kritisoida siitä, että niiden osana olevia suureita on vaikea mitata ja niiden yhdisteleminen edellyttää arvosidonnaisia painokertoimia. Siten ne antavat haasteita erityisesti trendejä tutkiville tilastotieteilijöille. Kuitenkin ne kukin omalla tavallaan kertovat lisäulottuvuuksien kautta jotain enemmän kuin kapea bruttokansantuotteen mittaaminen. Siksi niiden kehittelyä koskevaan arvokeskusteluun on kiinnitetty poliittisen johdon puolelta huomiota monissa maissa, kuten Ranskassa, Englannissa ja Suomessa. Voimme siis toivoa, että edistyksen mittareissakin tapahtuu edistymistä!

Ilkka Niiniluoto

Professori emeritus

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
27.4.2016
Mira Kajantie

Julkisilla hyvinvointipalveluilla on keskeinen merkitys kotitalouksien toimeentulon ja kulutus­edellytysten kannalta. Toisin kuin Britanniassa Suomessa palveluita käytetään tasaisemmin kaikissa tuloluokissa.

Artikkeli
23.2.2015
Juha Honkkila

Toimeentulolla ja koetulla hyvinvoinnilla on selvä yhteys. Hyvin toimeentulevat ovat keskimääräistä tyytyväisempiä elämäänsä ja heikosti toimeentulevat keskimääräistä vähemmän tyytyväisiä. Tulojen riittävyydellä on kuitenkin keskeisempi merkitys kuin tulojen suuruudella.

tk-icons