U. Östlund

IPCC:n mukaan ilmastomme lämpeneminen on kiihtymässä ja lämpenemisen haitalliset vaikutukset lisääntymässä. Ilmastonmuutosta ei voi enää kokonaan torjua, mutta sen vaikutuksia voi merkittävästi lieventää päästöjä vähentämällä.

YK:n ilmastosopimuksen tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpeneminen 2 °C asteeseen. Tavoite on kunnianhimoinen ja edellyttää merkittäviä päästö­vähennyksiä maailman­laajuisesti. Tavoite on erittäin haastava myös teknisesti ja taloudellisesti sekä oikeuden­mukaisen vastuiden että velvoitteiden jakamisen kannalta.

IPCC:n viides arviointiraportti valmistui 2013–2014. Raportti vahvistaa ja tarkentaa aikaisempien raporttien sanomaa. Ilmasto lämpenee kiihtyvällä tahdilla, ja ihmisen toiminnasta aiheutuvat kasvihuone­kaasupäästöt ovat merkittävin syy lämpenemiseen.

Ihmisen toiminnan aiheuttamat kasvihuonekaasu­päästöt ilmakehään ovat jatkaneet kasvuaan vuosina 1970–2010. 2000-luvulla kasvu on voimistunut entisestään.Vuonna 2010 globaalien päästöjen on arvioitu nousseen lähes 50 (49 ±4,5 Gt/vuosi) miljardiin tonniin hiilidioksidi­ekvivalentteina[1] ilmaistuna. Suomen päästöt vuonna 2010 olivat noin 1,5 promillea globaaleista päästöistä.

Kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat kasvaneet 40 prosenttia esiteollisesta ajasta. Pitoisuuksien kasvu johtuu pääasiassa fossiilisten polttoaineiden ja teollisuus­prosessien sekä maankäytön muutosten päästöistä. Valtameret ovat absorboineet noin 30 prosenttia ihmisen toiminnan aiheuttamista päästöistä. Ilmakehä ja valtameret ovat lämmenneet, lumen ja jään määrä vähentynyt, valtamerien pinta noussut.

IPCC:n viidennen arviointiraportin mukaan maan ja valtamerien keski­määräinen pinta­lämpötila on kohonnut noin 0,85 °C (0,65 – 1,06 °C) astetta vuodesta 1880 vuoteen 2012. Lämpeneminen on kiihtynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Maan pintalämpö­tila­mittausten mukaan jokainen viimeisestä kolmesta vuosikymmenestä on ollut edellistä lämpimämpi vuodesta 1850 alkaen. IPCC:n arvion mukaan viimeiset kolme vuosikymmentä (1982–2012) ovat olleet lämpimimmät 1 400 vuoteen.   

[1]                     Eri kasvihuonekaasujen yhteismitallistamisessa on käytetty IPCC:n toisen arviointiraportin mukaisia GWP (Global Warming Potential) -arvoja.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa ihmisten elinoloihin ja luontoon

Ilmaston lämpeneminen näkyy lämpimien päivien lukumäärän kasvuna, hellejaksot ovat yleistyneet etenkin Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Kuolleisuus ja sairastavuus lisääntyvät hellejaksojen aikana varsinkin kaupunkien haavoittuvissa väestöryhmissä sekä ulkona työskentelevien keskuudessa.

Merenpinta on noussut lämpenemisen seurauksena; 1900-luvun nousu on arvioitu noin 0,19 (0,17 –  0,21) metriksi. Nousu jatkuu todennäköisesti kiihtyvällä tahdilla. Päästöjen kehityksestä riippuen valtamerien pinnan arvioidaan nousevan vajaasta 30 senttimetristä lähes metriin vuoteen 2100 mennessä. Merenpinnan nousu on lisännyt etenkin myrskyjen yhteydessä aiheutuvia tulvia ja hyökyaaltoja. Valtameret ovat happamoituneet merien hiilidioksidi­pitoisuuksien kasvaessa. Lämpeneminen ja happamoituminen vaarantavat eliöiden elämää valtamerissä.

Grönlannin ja Etelänavan jääpeite on vähentynyt määrällisesti, myös maailman­laajuisesti jäätiköt ovat jatkaneet pienentymistään. Mikäli Grönlannin jääpeite häviää kokonaan, merenpinta nousee arviolta 7 metriä. Grönlannin jääpeitteen häviäminen tapahtuu kuitenkin nyky­tietämyksen mukaan hitaasti. Kokonaan se voi hävitä vuosituhannen aikaskaalassa, jos päästökehitys on epäsuotuisa. Myös Etelämantereen jääpeitteen yllättävä ja palautumaton häviäminen on arvoitu mahdolliseksi, mutta nykyinen tieteellinen tietämys on riittämätön tarkemman arvion antamiseen.

Sademäärissä on tapahtunut muutoksia ja muutokset ovat erilaisia eri puolilla maailmaa. Sateisten ja kuivien alueiden välinen ero tulee yleisesti kasvamaan. Sademäärät ja sateen intensiivisyys ovat kasvaneet useimmilla maa-alueilla ja trendi on voimistumassa. Sen sijaan kuivien kausien intensiteetissä tai yleisyydessä ei ole havaittu maailman­laajuisesti muutoksia. Muuttuvat sademäärät ja muutokset lumen ja jään sulamisessa vaikuttavat veden saatavuuteen.

Maalla ja vesistöissä elävien lajien on todettu muuttaneen asuinalueitaan ja siirtymistään eri alueiden väleillä. Myös lajien määrissä on tapahtunut muutoksia. Monilla alueilla on todettu vaikutuksia viljasatoihin, useimmat vaikutuksista ovat olleet negatiivisia.

Yllä esitetyt arviot ilmastomuutoksen etenemisestä ja vaikutuksista ovat vain esimerkkejä, ilmastonmuutos näkyy ja vaikuttaa laajalti. Viime vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset ilmastossa ovat osoittaneet, että sekä luonnon että ihmisen järjestelmät ovat haavoittuvia ilmaston­muutoksen suhteen.

Köyhät ihmiset ja yhdyskunnat ovat erityisen haavoittuvia, koska niiden mahdollisuudet sopeutua muutoksiin ovat vähäiset. Ilmaston­muutoksen vaikutuksista luontoon on tietoa kaikilta mantereilta. Ilmastomuutoksella on myös paikallisia positiivisia vaikutuksia, mutta negatiiviset vaikutukset ovat yleisempiä ja lisääntyvät ilmastonmuutoksen voimistuessa.

Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

Ihmisen toiminnan aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt määräytyvät pitkälti muutoksista väestömäärissä, talouden kehityksessä, elintavoissa, maankäytössä, teknologiassa ja ilmastopolitiikassa. IPCC on määrittänyt kyseiset tekijät huomioon ottaen uusia edustavia skenaarioita (RCP, Representative Concentratiion Pathways -skenaariot) ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksien muutoksille.

Tiukimpiin päästöjen hillintään nojautuvat IPCC-skenaariot edustavat pitoisuuksia, joissa lämpötilan nousu esiteolliseen aikaan verrattuna rajoittuisi 2 °C asteeseen. Tähän pääsy edellyttää, että kumulatiiviset hiilidioksidi­päästöt vuodesta 1870 eivät saisi ylittää 2 900 Gt CO2. Arviolta 1 900 Gt CO2 tästä määrästä on jo päässyt ilmakehään vuoteen 2011 mennessä.

Nykyisillä ihmisen toiminnan päästömäärillä (luokkaa 50 Gt CO2/vuosi) kyseinen kumulatiivinen päästömäärä olisi saavutettu noin kahdessa­kymmenessä vuodessa. Skenaario edellyttää siis merkittäviä ja pikaisia hillintätoimia. Muut skenaariot perustuvat pienempiin päästöjen vähennyksiin tai päästöjen kasvuun.

Myös päästöjen vähentämisajankohdalla on merkitystä. IPCC:n mukaan kumulatiivisten CO2-päästöjen ja ennustetun globaalin lämpötila­nousun välillä vallitsee lähes lineaarinen riippuvuus. Määrättyyn lämpötila­tavoitteeseen voidaan päästä erilaisia polkuja seuraamalla. Jos päästöjen vähennystoimet aloitetaan maltillisesti, on päästöjä vähennettävä voimallisemmin myöhemmin.

Jos tavoitellaan lämpötilan nousun rajoittamista 2 °C asteeseen, aikaa ei kuitenkaan ole paljon. Päästövähennysten viivästäminen siirtää taakan tuleville sukupolville ja lisää tarvetta sopeutumistoimille. IPCC toteaa ilmaston­muutoksen vaikutuksiin nähden nykyisten sopeutumis­toimien olevan riittämättömiä ja jo nyt murentavan kestävän kehityksen perusteita.

Päästöjen vähentämiseen olisi panostettava nykyistä enemmän, sillä ilman lisätoimia ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan vakavia, laajoja ja osittain palautumattomia muutoksia. IPCC arvioi ilmaston lämpenevän ilman lisätoimia noin 4 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Näin suuri lämpötilan nousu aiheuttaisi epävarmuutta riittävästä ruoan­tuotannosta, lajien kuolemista sukupuuttoon ja äärimmäisten sääolojen lisääntymistä.

Ilmastonmuutoksen hillintätoimilla on kiire

Ilmastonmuutosta ei voida enää torjua, mutta jos kasvihuonekaasu­päästöjen nopea kasvu saadaan taitettua ja kääntymään laskuun, voidaan välttyä vakavilta ja peruuttamattomilta muutoksilta. Mitä alhaisempaa lämpötilan nousua tavoittelemme, sitä nopeammin päästöjen suunta tulee saada kääntymään ja sitä merkittävämpiä päästöjen vähennysten tulee olla.

Ainoastaan tiukoilla hillintätoimilla voidaan lämpötilan nousu rajoittaa 2 °C asteeseen. Päästöjen vähennysten tulisi olla merkittäviä seuraavien vuosikymmenten aikana ja hiilidioksidin ja muiden pitkäikäisten kasvihuone­kaasujen päästöjen lähellä nollaa vuosisadan lopulla. Näin suurien päästövähennysten aikaansaaminen on haasteellista teknologian ja talouden kannalta ja vaatii sosiaalisia ja institutionaalisia muutoksia.

Haasteet ja vaatimukset lisääntyvät, jos hillintätoimet myöhästyvät tai jos avain­teknologioita ei saada käyttöön riittävän nopeasti ja laajasti. Sopeutumis­toimilla voidaan ilmaston­muutoksen aiheuttamia haitallisia vaikutuksia vähentää ja lisätä ihmisten hyvinvointia, mutta rajallisesti – etenkin jos ilmaston­muutos voimistuu merkittävästi.

Hillintäkeinoja on olemassa ja niitä tarvitaan kaikilla päästösektoreilla. IPCC:n hillintää käsittelevä raportti kuvaa hillintätoimia ja niiden toimeenpanon tuomia mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseksi kaikilla sektoreilla. Nostan esimerkkinä ainoastaan eräitä energia­sektorin toimia, ja niitäkin karkealla tasolla.

Energiasektori tuottaa nykyisin valtaosan kasvihuone­kaasujen päästöstä ilmakehään. Kustannustehokas päästöjen hillintä energiasektorilla edellyttää toimia, jotka vähentävät sekä energiankulutusta että energian tuotannon päästö­intensiteettiä. Myös hiilidioksidin talteenotto ja varastointi mainitaan merkittäväksi toimeksi. Useat mallilaskelmat osoittavat mm. ettei 2 °C asteen tavoitteeseen päästä, jos hiilidioksidin talteenotto ja varastointi eivät ole käytettävissä hillintäkeinoina.

Liikenteen päästöt ovat osa energiasektorin päästöjä ja niiden hillintä on erityisen haasteellista, mm. koska liikennemäärien ennustetaan kasvavan matkustaja­liikenteen osalta kolmin- ja tavara­liikenteen osalta kaksinkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Liikenteen päästöjä voidaan kuitenkin vähentää merkittävästi käyttämällä vaihtoehtoisia polttoaineita ja energia­tehokkaampaa teknologiaa. Yhdyskunta­rakenteen tiivistäminen, julkisen liikenteen parantaminen ja kevyttä liikennettä tukeva kaupunki­suunnittelu auttavat myös vähentämään päästöjä.

IPCC:n eri sektoreiden hillintää koskevat skenaario­laskelmat on tehty olettamalla, että kaikki tunnetut hillintätoimet ovat laajasti käytettävissä. Lämpötilan nousun rajoittaminen 2 °C asteeseen on arvoitu saavutettavan kustannuksilla, jotka vastaavat 3 prosenttia maailman­laajuisesta brutto­kansan­tuotteesta.

Haaste ilmastomuutoksen rajoittamiseen on siis valtava ja tavoitteeseen pääseminen edellyttää paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä toimia. Kansainvälinen yhteistyö on kriittinen tekijä ilmaston­muutoksen hillinnälle. Sopeutuminen perustuu pääsiassa paikallisiin ja kansallisiin toimiin, toimien tehokkuutta voidaan lisätä kansain­välisen yhteistyön avulla.

Neuvotteluissa tavoitteena kattava ja oikeudenmukainen sopimus

Ilmastosopimuksen alla neuvotellaan parhaillaan kaikkia maita, niin teollisuusmaita kuin kehittyviä maita, koskevista päästöjen rajoitus- ja vähentämis­velvoitteista. Neuvotteluissa tavoitellaan sopimusta päästö­vähennyksistä, jotka rajoittaisivat lämpenemisen alle 2 °C tai jopa alle 1,5 °C asteeseen.

Neuvottelujen tavoitteena on saada kattava ja laillisesti sitova sopimus aikaan vuoden 2015 loppupuolella Pariisissa pidettävässä Ilmasto­sopimuksen osapuoli­kokouksessa.

Ilmastosopimukseen on kirjattu periaate, että sen osapuolten tulisi suojella ilmasto­järjestelmää nykyisten ja tulevien sukupolvien etuja silmälläpitäen tasa-arvoisesti ja yhteiset mutta eriytetyt vastuut ja kyvyt huomioon ottaen. Sen mukaisesti teollisuus­maiden tulisi ottaa edelläkävijän rooli ilmaston­muutoksen ja sen aiheuttamien haitallisten vaikutusten hillinnässä.

Kyseinen periaate on neuvotteluissa saanut paljon painoa. Periaatteen tulkinnat vaihtelevat, mikä näkyy vaihtoehtojen kirjona neuvottelu­tekstissä. Osassa tulkintoja periaatetta tulkitaan nykykäytännön mukaisesti, jossa vastuut ja velvoitteet perustuvat pääsääntöisesti kahtiajakoon teollisuus­maat ja kehittyvät maat.

Osassa tämä ”palomuuri” kyseisten maaryhmien välillä halutaan murtaa. Vastuut ja velvoitteet olisivat lähtökohtaisesti samat kaikille, kansalliset olosuhteet otettaisiin huomioon päästöjen rajoittamis­velvoitteen riittävyyttä arvioitaessa ja muissa velvoitteissa erilaisten joustojen muodossa.

Ilmastosopimuksen osapuolten odotetaan indikoivan osallistumisestaan­/kontribuutiostaan ilmaston­muutoksen hillintään lähetteissä Ilmastosopimuksen sihteeristölle ennen Pariisin ilmastoneuvotteluja. Lähetteissä tulee kertoa myös miten osapuolen indikoitu kontribuutio on kunnianhimoinen ja oikeudenmukainen.

Toistaiseksi (tilanne 22.5.2015) kymmenen osapuolta (Andorra, EU, Gabon, Kanada, Liechtenstein, Meksiko, Norja, Sveitsi, Venäjä ja Yhdysvallat) on toimittanut kyseiset indikatiiviset kansalliset kontribuutiolähetteet Ilmastosopimuksen sihteeristölle. Indikoidut päästöjen vähentämis­tavoitteet vaihtelevat 25–50 prosenttiin vuoteen 2025 tai 2030 mennessä. Perusvuodet tai perusurat, joihin nähden vähentämis­tavoitteet on asetettu vaihtelevat. Osa tavoitteista on esitetty ehdollisina.

Miten hillintätavoitteiden oikeudenmukaisuutta ja kunnianhimoa tulisi arvioida, ei ole määritelty. Mainituissa lähetteissä kunnian­himon tasoa ja oikeuden­mukaisuutta on arvioitu esimerkiksi vertaamalla osapuolen päästöjen vähentämis­tavoitetta IPCC:n arvioihin tarvittavista vähennyksistä.

On vielä liian aikaista arvioida saadaanko Pariisista kunnian­himoinen ja oikeuden­mukainen sopimus, joka mahdollistaisi ilmaston­muutoksen etenemisen taittamisen. Neuvottelu­prosessi on ollut rakentava, mutta osapuolten odotukset sopimuksen sisällöstä ovat vielä hyvin erilaisia.

Avoimia kysymyksiä on hillinnän tavoitteista ja osapuolten velvoitteista sopimisen lisäksi monia muita: Miten sopeutuminen otetaan mukaan, saako nielut laskea mukaan velvoitteisiin ja miten, voidaanko markkina­mekanismeja käyttää velvoitteen toteuttamisessa, kehittyvien maiden hillintä- ja sopeutumis­toimien rahoitus – ja monia muita. Sopimus Pariisissa edellyttää hyvää tahtoa ja kompromisseja kaikilta.

 

Riitta Pipatti on kasvihuonekaasujen inventaario - vastuualueen kehittämis­päällikkö Tilasto­keskuksessa. Hän on osallistunut YK:n ilmasto­sopimuksen ja Kioton Pöytäkirjan alla käytäviin neuvotteluihin raportoinnin asiantuntijana erilaisissa rooleissa vuodesta 1995 lähtien. Lisäksi hän on ollut mukana useiden Hallitusten välisen ilmaston­muutospaneelin IPCC:n raporttien ja useimpien IPCC:n kasvihuone­kaasu­inventaarioiden menetelmiä käsittelevien raporttien laadinnassa.

 

Lähteet:

IPCC 2014. Climate Change 2014. Synthesis Report. Summary for Policymakers. http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar5/syr/AR5_SYR_FINAL_SPM.pdf

IPCC 2013. Climate Change 2013. The Physical Science Basis. Summary for Policymakers. http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar5/wg1/WGIAR5_SPM_brochure_en.pdf

IPCC 2014. Climate Change 2014: Impacts, Adaptation and Vulnerability. Summary for Policymakers. http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar5/wg2/ar5_wgII_spm_en.pdf

IPCC 2014. Climate Change 2014: Mitigation of Climate Change. Summary for Policymakers. http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar5/wg3/ipcc_wg3_ar5_summary-for-policymakers.pdf

Ilmastosopimuksen alla tehdyt lähetteet indikatiivisista kansallisesti määritellyistä kontribuutioista. http://www4.unfccc.int/submissions/indc/Submission%20Pages/submissions.aspx

--------------------------------------------

Ilmastosopimus, Kioton pöytäkirja ja IPCC

YK:n ilmastosopimus on kansainvälinen sopimus, jonka perimmäinen tavoite on rajoittaa ihmisen toiminnan kasvi­huone­kaasu­päästöt tasolle, joka estää vaarallisen puuttumisen ilmasto­järjestelmään. Sopimus allekirjoitettiin kestävää kehitystä käsitelleen kokouksen yhteydessä Riossa 1992. Ilmastosopimus on puitesopimus eikä sisällä laillisesti sitovia päästöjen rajoitus- tai vähennys­velvoitteita. Näistä neuvotellaan kuitenkin parhaillaan sopimuksen alla tavoitteena kattavat ja laillisesti sitovat päästöjen vähennys­tavoitteet.

Kioton pöytäkirja on Ilmasto­sopimuksen alainen sopimus teollisuusmaita koskevista päästöjen rajoituksista. Pöytäkirjan päästöjen rajoitus­/vähennysvelvoitteet ovat osapuolia laillisesti sitovia. Teollisuusmaiden yhteinen vähennys­tavoite kaudella 2008–2012 oli 5 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta. Kaudella 2013–2020 vastaava tavoite on 18 prosenttia, mutta sen toteuttamiseen osallistuvia maita on vähemmän.

WMO:n ja UNEPin alainen IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) eli hallitusten välinen ilmaston­muutospaneeli arvioi määrävälein tieteellisten tutkimus­tulosten perusteella ilmaston­muutoksen etenemistä, miten sitä voi hillitä tai ilmaston­muutokseen sopeutua. Lisäksi IPCC laatii menetelmä­ohjeita kansallisten kasvi­huone­kaasu­päästöjen arviointia varten. Hallitusten nimittämät ja IPCC:n valitsemat asiantuntijat (kirjoittajat) tuottavat arviointi­raportit ja menetelmä­ohjeet sekä muut mahdolliset raportit projekti­luontoisesti. Arviointiraportit on tuotettu 5–6 vuoden välein, muut raportit tarveharkinnan mukaan.