Inflaatio käsitetään taloustieteessä yleisesti kuluttajahintojen nousuksi ja deflaatio tämän vastakohdaksi. Hintavakaudesta puhutaan silloin, kun hinnat eivät merkittävästi nouse tai laske. Euroopan keskuspankin EKP:n neuvosto on määritellyt hintavakaudeksi euroalueen yhdenmukaistetun kuluttaja­hintaindeksin alle kahden prosentin vuotuisen nousun.

Jotta voidaan puhua deflaatiosta kansantalouden näkökulmasta, tulee talouden kehitystä tarkastella laajemmin kuin vain kuluttaja­hintaindeksin mukaan. Deflaatiossa yleinen hintataso laskee taloudellisen kehityksen seurauksena, kulutus vähenee ja palkat alenevat.

Itseään ruokkivan kierteen synnyttää helposti se, että nekin kuluttajat, joilla olisi varaa kuluttaa, odottavat hintojen alentumista. Tällöin kysynnän pieneneminen johtaa tuotannon pienentymiseen ja työttömyyden kasvuun ja kulutettavissa olevan rahamäärän vähentymiseen.

Ansiot nousseet hintoja enemmän

Tarkasteltaessa nykyistä tilannetta voidaan havaita, että kaikki hinnat eivät ole laskeneet eikä hintojen laskun syynä ole palkansaajien ostovoiman väheneminen. Vuosina 2011–12 reaaliansiot tosin hieman laskivat, mutta pidemmällä aikavälillä kuluttajien reaaliansiot ovat nousseet huomattavasti (kuvio 1).

Kuvio 1. Ansiotason ja kuluttajahintojen kehitys 2010–2014

Lähde: Tilastokeskus, Ansiotasoindeksi ja Kuluttajahintaindeksi

Sen sijaan Suomen kuluttajahintoja ovat pitkään hillinneet ulkoisista tekijöistä johtuvat syyt: korkotason lasku sekä kulutus­elektroniikan ja poltto­nesteiden halpeneminen.

Kulutuselektroniikan osalta kehittyneemmät tuotantotavat ja sitä kautta saavutettu tuottavuuden nousu ovat laskeneet hintoja, jopa yli 40 prosenttia vuodesta 2010 (kuvio 2). Öljyn maailman­markkina­hintojen romahdus viime vuoden lopulla ja Euroopan talous­tilanteen aiheuttama korkojen lasku vuoden 2012 alusta ovat myös hyödyttäneet suomalaisia kotitalouksia ja parantaneet ostovoimaa.

Kuvio 2. Eräiden kulutushyödykkeiden hintakehitys 2010 – 2015

Lähde: Tilastokeskus, Kuluttajahintaindeksi

Toisessa päässä hintakehitystä löytyy elintarvikkeita: juoma­tiiviste ja jäätelö­paketti, joiden hinnat ovat mm. makeisveron korotusten myötä nousseet yli 60 prosenttia vuodesta 2010 maaliskuuhun 2015.

Nyt kolmen kuukauden negatiiviset kuluttaja­hintojen muutokset eivät ole mitenkään poikkeuksellisia lähihistoriaa tarkasteltaessa. Viimeksi kesäkuusta 2009 tammikuulle 2010 nähtiin miinusmerkkejä ja samoin 2004 maalis-kesäkuussa oltiin miinuksen puolella.

Nykytilanteesta on näin ollen oikeampaa puhua negatiivisena inflaationa tai hintavakautena, sillä deflaation merkkejä ei taloudessa laajemmin tarkasteltuna tällä hetkellä ole näkyvissä. Ekonomistien näkemys on, että nykyinen hinta­vakaus­tilanne säilyy ja siten pitää yllä palkansaajien ostovoimaa.

 

50 000 hintatietoa joka kuukausi

Kuluttajahintaindeksin paikkansapitävyyttä kyseenalaistetaan jatkuvasti, kun on vilkaistu muutamia hintoja lähikaupassa tai kahvilassa. Ihan niin helppoa inflaation mittaaminen ei kuitenkaan ole.

”Miten se inflaatio lasketaan? Maailmassa myytäviä tuotteita on miljoonittain joten lukuja voidaan siirtää tikkarista nostokurkeen. Vuokrat? Keinotekoinen hinnan muutos.” Lainaus on Taloussanomien nettikeskustelusta, mutta sama epäily tulee eri yhteyksissä ja muodoissa vastaan: hinnat ovat varmasti nousseet enemmän kuin Tilastokeskus kertoo…

Mitä on inflaation takana, miten se lasketaan?

Yleisimmän inflaatiomittarin, kuluttajahintaindeksin pohjana on ensiksikin Suomessa tapahtuva kotitalouksien kulutus. Kulutus­rakenteen selvittämistä varten toteutetaan kulutus­tutkimus, jossa otokseen valikoidut kotitaloudet pitävät kirjaa kulutus­menoistaan. Otoksessa huolehditaan siitä, että mukana on kaiken kokoisia kotitalouksia ympäri Suomea siinä suhteessa kuin niitä on kaikista kotitalouksista.

Näitä tietoja korjataan ja tarkistetaan. Korjauksia tehdään eritoten alkoholin kulutukseen ja tupakkaan – näitä kun harvoin ilmoitetaan ihan niin paljoa kulutetuiksi kuin niitä ostetaan.

Kulutustietojen pohjalta indeksiin laaditaan painorakenne ja hyödykeotos. Otoksen laadinnassa apuna käytetään muutakin myynti­tietoa, jotta mittaukseen tulisi oikeanlaisia hyödykkeitä – siis niitä joita tavalliset ihmiset tavallisissa kotitalouksissa ostavat.

Suomalainen kotitalous laittaa suurimman osan rahoistaan asumiseen, noin 21 prosenttia, ja ruokaan, 14 prosenttia. Vaihtelua on hieman alueittain, siksi kuluttaja­hinta­indeksissä on oma paino­rakenteensa kuudelle eri alueelle.

Kun on valittu kulutusta hyvin edustavat hyödykkeet – lähes 500 tuotetta ja palvelua – valitaan kaupat, joista hinnat kerätään. Osa kaupoista valitaan otoksena (ruokakaupat), osan Tilastokeskuksen haastattelijat ympäri maata valitsevat paikallis­tuntemuksensa perusteella. Ruoan ja muiden päivittäis­tavaroiden hintoja havainnoidaan 200 liikkeestä ympäri Suomea, muita liikkeitä hintakeruussa on noin 2 500.

Lisäksi osa hinnoista kerätään netistä tai viranomaisilta, esimerkiksi valmis­matkojen hintoja tai apteekkihintoja. Myös muita tilastoja kuten vuokra­tiedustelua käytetään hyödyksi. Vuokrat kysytään suoraan henkilöiltä: paljonko on vuokra ja minkä kokoinen asunto.

Kun on tiedossa, mitä tuotteita ja palveluita ja mistä liikkeistä halutaan seurata, on raa’an työn aika. Kuukaudesta toiseen haastattelija menee samaan liikkeeseen, valitsee saman tuotteen ja lähettää hinnan laskenta­järjestelmään. Aitoja hintoja laskenta­järjestelmään kertyy noin 50 000 joka kuukausi.

Kaikista näistä hinnoista lasketaan jokaiselle 500 hyödykkeelle keskimääräinen kuukausimuutos. Vaikkapa rasvattomalle maidolle lasketaan keskimääräinen muutos maaliskuusta huhtikuuhun. Muutokset lasketaan jokaiselle indeksilaskennan kuudelle alueelle, jotka kattavat yhdessä koko Suomen.

Jos samaa tuotetta ei enää löydy hyllystä, etsitään laadullisesti vastaava tuote. Mikäli vastaavaa ei löydy, hinnanmuutos huomioidaan vasta seuraavassa kuussa.

Tavoitteena kuluttajahintaindeksissä on mitata pelkkää hinnan­muutosta. Maitopurkki on yksinkertainen tapaus, kännykkä haastavampi esimerkki. Kännykän indeksi on laskenut, vaikka kuluttaja pulittaa entistä enemmän uudesta puhelimesta. Hinnannousu johtuu siitä, että kännykkään on tullut paljon uusia ominaisuuksia. (Oma ensimmäinen matka­puhelimeni maksoi käytettynä 6 000 markkaa vuonna 1994, karkeasti muuntaen lähes tonnin euroissa; nyt laadullisesti vastaavan puhelimen saa parilla kympillä.)

Painorakenne ratkaisee, paljonko kukin hinnanmuutos kuluttaja­hintaindeksiin vaikuttaa. Mitä suurempi paino, sitä enemmän pienikin muutos näkyy indeksissä.

Maidonjuojakansana suomalaiset tietävät, että maidon hinta on noussut viime aikoina – maaliskuusta 2012 maaliskuuhun 2015 esimerkiksi 14,9 prosenttia. Vastaavana aikana vuokrat ovat nousseet 9,9 prosenttia ja kokonaisindeksi 2,8 prosenttia.

Suomalaisten kulutukseen laittamista euroista maitoon menee 0,7 prosenttia ja vuokraan 6,9 prosenttia. Maidon hinnan nousu vaikutti koko hintatason nousuun 0,1 prosentti­yksikköä ja vuokran 0,7 prosentti­yksikköä. Eli jos kaikki muut hinnat olisivat pysyneet ennallaan, olisi tuon ajanjakson indeksi­muutos ollut maidon ja vuokrien kallistumisen takia 0,8 prosenttia.

Jokapäiväisten ostosten hinnat muistetaan parhaiten. Toisaalta pääsee unohtumaan, että osa hinnoista laskee painaen inflaatiota alaspäin. Esimerkiksi asunto­lainojen korot ovat laskeneet 2012 maaliskuusta 2015 maaliskuuhun peräti 42 prosenttia, ja niihin Suomessa kuluu enemmän rahaa kuin maitoon. Toisaalta vuokra-asujilta on jäänyt tämä etu saamatta. Kunkin kotitalouden kohtaama inflaatio on erilainen.

 

Mari Ylä-Jarkko vetää Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastojen tuki -vastuualuetta. Hän on osallistunut kuluttajahintaindeksin kehittämistoimintaan Suomessa sekä maailmalla.