Eri tietolähteistä tuotetut työttömyysluvut eroavat toisistaan. Työvoima­tutkimuksen työttömistä ja työnvälitys­tilaston työttömistä työnhakijoista vain 40 prosenttia on samoja henkilöitä. Erojen taustalla ovat erilaiset tietotarpeet ja käsitteelliset eroavuudet.

Työttömyyttä tilastoidaan Suomessa Tilastokeskuksen tuottaman työvoima­tutkimuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) julkaiseman työnvälitys­tilaston perusteella. Työvoimatutkimus on otantaan perustuva haastattelu­tutkimus, joten sen tulokset ovat aina estimaatteja, joihin sisältyy virhemarginaali.

Työvoimatutkimus on EU-harmonisoitu (Labour Force Survey, LFS) tilasto, jonka perusteella lasketaan Suomen virallinen työttömyysaste ja jonka tietoja voidaan verrata muiden maiden vastaaviin tietoihin.

TEM:n tiedot pohjautuvat TE-toimistojen työnhakijarekisterin tietoihin, joten tilasto kattaa kaikki TE-toimistoihin rekisteröityneet työttömät, jotka täyttävät työnvälityksen säädökset. Säädökset ovat sidoksissa kansalliseen lainsäädäntöön, joten vertailu muiden maiden rekistereihin ei ole mielekästä. Vertailukelpoisuus kärsii myös lainsäädännön muutoksista.

Eri tietolähteistä ja eri työttömyyden määritelmistä johtuen työvoimatutkimus ja työnvälitys­tilasto tuottavat eri työttömyysluvut. Tilastojen välisiä eroja on vertailtu säännöllisesti (esim. Kovalainen & Lehtoranta 1984; Pinomaa 1988; Tilastokeskus 1997; Sihto & Myrskylä 2000; Tilastokeskus 2015a). Viime vuosina ero tilastojen välillä on kuitenkin kasvanut (kuvio 1), mistä johtuen erojen syytä on tarpeen tarkastella uudelleen.

Kuvio 1. Työttömien trendi työnvälitystilastossa ja työvoima­tutkimuksessa 2008/01–2015/07

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus; työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto

Määritelmät ja menetelmät erojen taustalla?

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston välisten erojen syiksi on tunnistettu mm. erot työttömän määritelmässä (mm. opiskelijat, piilotyöttömät) sekä otanta­tutkimuksesta johtuva epävarmuus ja kadon vaikutus (Kovalainen & Lehtoranta 1984; Pinomaa 1988; Sihto & Myrskylä 2000; Tilastokeskus 2015a).

Opiskelijat ovat klassinen esimerkki tilastojen välisistä määritelmä­eroista. Useimpina vuosina työvoima­tutkimuksessa työttömien määrä ylittää toukokuussa hetkellisesti työttömien määrän työnvälitys­tilastossa, kun kesätöitä hakevat opiskelijat kirjataan työttömiksi.

Kun oppilaitoksessa kirjoilla oleva opiskelija ilmoittaa työvoima­tutkimuksessa haluavansa työtä, etsineensä sitä ja voivansa ottaa työn vastaan, luokitellaan hänet työttömäksi. Tilaston näkökulmasta ratkaisu on aivan perusteltu: kyseinen henkilö on työmarkkinoiden käytettävissä ja on toiminut niillä aktiivisesti.

Työnvälitystilastossa sen sijaan opiskelijasta tulee työtön vasta tutkinnon valmistuttua, vaikka loma-aikoina opetusta ei olisikaan ja opiskelija olisi halukas kesätöihin tai osa-aikatyöhön. Ratkaisu on jälleen perusteltu: voidaan ajatella, ettei opiskelijan pääasiallinen toiminta ole työttömyys (vaan opiskelu), ja tilaston tulisi kuvata henkilöiden pääasiallista toimintaa.

Seuraavassa arvioimme, miten paljon määritelmäerot ja kadon vaikutus selittävät tilastojen välisestä erosta uusiempien tietojen valossa. Määritelmistä seuraavien erojen merkitystä tutkimme tarkastelemalla työvoima­tutkimukseen vastanneita henkilöitä suhteessa rekistereistä saataviin tietoihin. Tämän jälkeen pohdimme, missä määrin otanta­tutkimus menetelmänä tuottaa eroa eri tilastojen välille. Selvityksessä käytetyn aineiston muodostaminen on kuvattu tietolaatikossa.

Tilastot kuvaavat eri ryhmiä

Työvoimatutkimuksen työttömät ja työnvälitystilaston työttömät työnhakijat kuvaavat varsin erilaisia ryhmiä. Vuonna 2014 kaikista työvoima­tutkimuksen työttömistä ja työnvälitys­tilaston työttömistä samoja henkilöitä oli vain 39 prosenttia.

Yhtenevästi luokiteltavien osuus vaihtelee kuukausittain. Vuoden 2014 tammikuussa yhtenevästi luokiteltujen osuus oli 41 prosenttia, kun toukokuussa se oli vain 33 prosenttia. Touko- ja kesäkuussa yhtenevästi luokiteltavien osuutta laskee opiskelijoiden erilainen käsittely tilastoissa.

Tilastojen eroja voi havainnollistaa oheisella Venn-diagrammilla (ks. kuvio 2). Kuvioon on otettu tarkasteltavaksi vuonna 2014 työvoimatutkimukseen vastanneet, jotka olivat työttömiä joko työvoimatutkimuksen tai työnhakijarekisterin mukaan.

Kuvio 2. Vuonna 2014 työvoimatutkimukseen vastanneiden henkilöiden luokittuminen työttömäksi sekä työvoimatutkimuksen että työnvälitystilaston määritelmien mukaisesti

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, työssäkäyntitilasto

Tämä joukko voidaan jakaa kolmeen erilliseen ryhmään:

A) Työtön pelkästään työvoimatutkimuksen mukaan

B) Työtön molempien tilastojen mukaan

C) Työtön pelkästään työnhakijarekisterin mukaan

Ehkä hieman intuition vastaisesti suurin ryhmä ei olekaan B vaan C eli henkilöt, jotka ovat työttömiä vain rekisterissä (42 % kaikista tapauksista). Yhteneväisesti luokittuvien ryhmän (B-ryhmä, 39 %) ulkopuolelle jää siis 61 prosenttia kaikista jommassa­kummassa tilastossa työttömäksi luettavista. Suurin osa henkilöistä on siis työttömänä vain jommassa­kummassa tilastossa (ryhmät A + C). Tilastojen työttömät kuvaavat siis varsin erilaisia väestöryhmiä.

Kuvio 2 herättää luonnollisesti kysymyksen, miksi tilastot eivät tilastoi samoja työttömiä ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin ryhmään kuuluu. Yhteneväisesti luokiteltujen ryhmän ulkopuolelle jääviä henkilöitä (eli A ja C ryhmiin kuuluvat) voidaan jakaa alaryhmiin, jotka auttavat ymmärtämään tilastojen välisiä eroja. Seuraavassa pohdimme siis, minkälaisia alaryhmiä joukkojen A ja C alta löytyy ja miten paljon näillä voidaan selittää tilastojen välisistä eroista.

A-ryhmä: Opiskelijat mukana työvoimatutkimuksessa

Ryhmään A (ks. kuvio 3) laskimme henkilöt, jotka luokiteltiin työvoima­tutkimuksessa työttömiksi, mutta jotka eivät olleet työttömiä työnhakijoita työnvälitys­tilaston mukaan. Tällaisia oli noin joka viides (19 %) kaikista niistä henkilöistä, jotka luetaan työttömäksi joko työvoima­tutkimuksen tai työnvälistys­tilaston mukaan. Joukkoon kuului noin 76 000 henkilöä.

Kuvio 3. Työvoimatutkimukseen vastanneet, jotka olivat työttömiä joko työvoimatutkimuksen tai työnhakijarekisterin mukaan 2014. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, työssäkäyntitilasto

Keskeisin selitys ryhmälle A on opiskelijoiden erilainen käsittely tilastoissa: opiskelijat voivat olla työvoimatutkimuksessa työttömiä, jos täyttävät työttömän kriteerit, mutta työnvälitystilastoon heitä ei hyväksytä työttömiksi työnhakijoiksi. Opiskelijoiden erilainen luokittelu selittää yli puolet ryhmän A koosta eli henkilöistä, jotka olivat työttömiä pelkästään työvoimatutkimuksen mukaan (ks. kuvio 3). Ryhmään A kuuluvia opiskelijoita oli 41 000.

Ryhmään A kuuluu myös ns. työvoimapoliittisissa palveluissa olevia henkilöitä. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset työ- ja elinkeino­hallinnon työnhakijoille järjestämät tai rahoittamat palkkatuki­järjestelyt, työharjoittelut ja työvoima­koulutukset. Työnvälitys­tilastossa työvoima­poliittisissa palveluissa olevia henkilöitä ei lasketa työttömiin työnhakijoihin. Palveluiden piirissä oli 11 000 henkilöä ryhmästä A.

Muilta osin ryhmä A koostuu erilaisista pienemmistä ryhmistä, kuten eläkkeellä olevista henkilöistä, lapsia tai muita omaisiaan hoitavista (2 %) tai henkilöistä, jotka omasta mielestään ovat työttömiä, mutta eivät olleet rekisteröityneet TE-toimistojen asiakasrekisteriin (2 %). Tähän viimeisimpään ryhmään kuuluvat olivat lähes kaikki alle 30 vuotiaita, tyypillisesti nuoria miehiä.

Nuoret eivät välttämättä rekisteröidy TE-toimistoihin, mikäli eivät ole tietoisia palveluista tai koe niitä hyödylliseksi. Kaikki eivät myöskään ole oikeutettuja työttömyys­turvaan. Jäljelle jää vielä muutama prosentti muita henkilöitä, joilla tilastoero näyttää johtuvan siirtymävaiheesta työttömyyden ja muiden toimintojen välillä, sillä rekisterin mukaan työttömyys oli alkanut tai päättynyt hieman ennen tai jälkeen haastattelu­ajankohtaa.

C-ryhmä: Piilotyöttömät, lomautetut ja alityölliset mukana työnhakijarekisterissä

Kun aineistosta poimitaan kaikki henkilöt, jotka ovat työttömiä joko työvoimatutkimuksen tai työnvälitystilaston mukaan (yht. 401 000 henkilöä, ks. kuvio 3), havaitaan, että 42 prosenttia tästä joukosta on työtön työnhakija työnvälitys­tilaston mukaan, mutta ei työtön työvoima­tutkimuksen mukaan (ryhmä C). Syy eroavaan luokitteluun selittyy kolmella väestöryhmällä: työssäkäyvät, piilotyöttömät ja muut työvoiman ulkopuoliset.

Työlliset. Ryhmään C kuuluvista vastaajista vajaa kolmannes luokiteltiin työvoima­tutkimuksessa työllisiksi.

Näennäisesti ristiriitaista tilannetta selittää se, että työtön-työllinen-jaottelun väliin mahtuu paljon harmaata aluetta eli elämäntilanteita, joita voi samanaikaisesti kuvailla sekä työttömyydeksi että työssäkäynniksi. Tällaisissa elämäntilanteissa ovat esimerkiksi alityöllistetyt ja lomautetut. Alityöllisellä tarkoitetaan työvoima­tutkimuksessa työllistä, joka haluaisi tehdä enemmän töitä kuin mitä on saatavilla. Vajaa 40 prosenttia työvoima­tutkimuksessa työllisiksi luokitelluista työnvälitys­tilaston työttömistä työnhakijoista olikin alityöllisiä.

Työlliseksi työvoimatutkimuksessa luokiteltavia lomautettuja oli 15 000 (joista samaan aikaan myös alityöllisiä 4 000). Lomautettu henkilö voi olla työvoima­tutkimuksessa työllinen, työtön tai työvoimaan kuulumaton riippuen mm. lomautuksen kestosta ja määrä­aikaisuudesta – toistaiseksi lomautetut ovat aina ei-työllisiä, mutta alle kolme kuukautta määräajaksi lomautettuna olleet lasketaan työllisiin. Sen sijaan työnvälitys­tilastossa kokoaikaisesti lomautetut lasketaan aina työttömiin työnhakijoihin.

Piilotyöttömät. Piilotyöttömällä tarkoitetaan henkilöä, joka muuten luokiteltaisiin työvoimatutkimuksessa työttömäksi (haluaisi ansiotyötä ja olisi käytettävissä työhön kahden viikon kuluessa), mutta hän ei ole etsinyt töitä viimeisen neljän viikon aikana. Noin neljännes C-ryhmän henkilöistä (47 000) onkin piilotyöttömiä. Yleisin syy miksi henkilö ei ole hakenut työtä on, että hän ei usko työtä olevan tarjolla. Muita syitä ovat esim. opiskelu, lasten hoito tai terveydelliset syyt. (Piilotyöttömyyden rakenteesta ks. Larja 2013, 2014).

Muut työvoiman ulkopuoliset. Kun piilotyöttömät, lomautetut ja alityölliset on otettu huomioon, ryhmään C jää 77 000 henkilöä. Tämä joukko on muita ikääntyneempää. Kyseisestä ryhmästä lähes kolmasosa oli 60 vuotta täyttäneitä ja suurin osa oli ollut rekisterin mukaan vähintään 180 päivää työttömänä samana vuonna.

Samasta joukosta lähes 80 prosenttia ei työvoimatutkimuksen haastattelu­viikolla ollut etsinyt töitä eikä olisi halunnut tehdä ansiotyötä tuolla viikolla. Yleisin syy siihen, että työtä ei oltu etsitty eikä sitä olisi haluttu, oli oma sairaus tai vamma (n. 30 %), muut henkilökohtaiset syyt (25 %) tai usko siihen, että työtä ei ollut saatavilla (13 %). Joukossa oli myös niitä, joilla haastatteluviikolla työn vastaanottamisen esteenä oli lastenhoitoon ja perhevelvollisuuksiin, eläkkeeseen tai opiskeluun liittyviä syitä.

Työttömyyseläkkeen asteittainen poistuminen ilmenee 60 vuotta täyttäneiden pitkäaikais­työttömien lisääntymisenä työttömissä työnhakijoissa. Nämä henkilöt ovat nyt työttömyysetuuden lisäpäivillä, kun aiemmin he olisivat päässeet työttömyys­eläkkeelle ja siten poistuneet tilastosta.

Talouspolitiikan arviointi­neuvoston laskelmien mukaan työttömyys­eläkkeen poistuminen selittää työvoima­tutkimuksen ja työnvälitys­tilaston välisen työttömyyslukujen eron kasvua (VATT 2015, 25).

Myös vuoden 2013 alusta voimaan tullut lakimuutos työttömän työnhakijan määritelmässä sekä saman vuoden heinäkuussa tapahtunut lomautus­menettelyn muutos lisäävät jonkin verran työttömien työnhakijoiden lukumäärää työnvälitys­tilastossa (Tilastokeskus 2015a).

Työvoimatutkimuksen kato ei selitä tilastoeroa

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston eroja on aikaisemmin selitetty kadon vaikutuksella. Esimerkiksi vuonna 1982 työvoima­tutkimuksen katoon jääneistä 9,5 prosentilla oli työnhaku voimassa työvoima­toimistossa, kun vastanneista työnhaku oli voimassa vain 5,9 prosentilla (Pinomaa 1988, 3).

Nykyään ero on hieman pienempi. Vuoden 2014 työvoima­tutkimukseen vastanneista 6,9 prosenttia oli rekisteröity työttömäksi työnhakijaksi, kun katoon jääneistä näitä oli 9,1 prosenttia. Työnvälitys­tilaston korkeampien työttömyys­lukujen onkin sanottu johtuvan siitä, että työvoima­tutkimuksessa työttömät jättävät vastaamatta haastatteluun, eivätkä siten tule lasketuksi mukaan työttömyys­asteeseen.

Vuodesta 1997 työvoimatutkimuksessa on korjattu kadon vaikutusta kalibrointi­menetelmällä käyttäen apuna erilaisia rekisteritietoja, mm. työnhakija­rekisterin tietoa edellisen kuukauden työnhausta (Tilastokeskus 2015b). Menetelmän ansiosta työttömien heikomman vastaus­osuuden ei pitäisi aiheuttaa harhaa tuloksiin.

Katokorjauksen onnistumista voidaan havainnollistaa laskemalla työvoima­tutkimuksen aineiston perusteella estimaatti työttömien työnhakijoiden määrästä ja vertaamalla sitä työnvälitys­tilastossa julkaistuun työttömien työnhakijoiden määrään. Vuonna 2014 työttömiä työnhakijoita oli työnvälitys­tilaston mukaan 325 653.

Työvoima­tutkimuksen haastatteluun 2014 vastanneista koostuvasta aineistosta laskettu estimaatti työttömistä työnhakijoista taas on 325 645 (ks. kuvio 2, ryhmät B + C). Havaitaan, että aineiston painotus korjaa kadon vaikutuksen lähes täydellisesti. Voidaan siis esittää, että kadon vaikutus ei selitä tilastojen välisiä eroja työttömien määrästä, vaan erot johtuvat erilaisista määritelmistä.

Erilaiset tietotarpeet määrittävät tilastoinnin tapaa

Työn ja työttömyyden tilastoinnissa hämmennystä ja närkästystä herättää ihmisten jakaminen työllisten ja työttömien kategorioihin.

Välillä hämmästellään, miten on mahdollista, ettei niinkin yksinkertaista asiaa kuin työttömyys saada luokiteltua yhtenäisellä tavalla eri tilastoissa. Ajoittain puolestaan päivitellään, miten yksinkertaistavan kuvan maailmasta tilastot antavat jakamalla ihmiset karkeisiin kategorioihin ”arpalogiikalla” (Pikkanen 2015). Tilasto on siis samanaikaisesti yksinkertaistava ja liian sekava.

Kumpikin närkästyksen aihe on osittain perusteltu. Tilasto on yksinkertaistus maailmasta, mutta ei mielivaltainen yksinkertaistus. Juuri mielivaltaisuuden puute tekee tilastosta tilaston – sitä tehdään vuodesta toiseen samoin säännöin.

Luokittelusäännöt eivät ole samoja eri tilastoissa, vaikka tilastot käyttävät samoja termejä. Työttömällä ei tarkoiteta samaa asiaa työvoima­tutkimuksessa ja työnvälitys­tilastossa. Opiskelija-kategoria on tästä käypä esimerkki. Opiskelija voi olla yhdessä tilastossa työtön ja toisessa ei – ja vielä aivan perustellusti.

Työvoimatutkimus tarjoaa kuvan työvoiman tarjonnasta kansan­taloudessa. Työvoima koostuu työllisistä ja työttömistä. Työttömyyttä tilastoidaan, jotta tiedetään, paljonko kansan­taloudessa on henkilöitä, jotka ovat vailla työtä, halukkaita työhön ja etsivät sitä aktiivisesti (esim. ovat lukeneet työnantajien jättämiä työpaikka­ilmoituksia) – eli mikä on työvoiman tarjonnan taso työmarkkinoilla.

Rekisteripohjaisissa työttömyystilastoissa työvoiman tarjonnan arviointi on vaikeampaa, koska kaikki rekisteröityneet työttömät eivät etsi tai halua työtä ja osa työtä etsivistä ei ole rekisteröitynyt (esim. opiskelijat). Työnvälitys­tilasto kuvaa kuitenkin työttömyyttä hallinnon näkökulmasta ja sen tarpeisiin.

Rekisteritietojen avulla voidaan paremmin arvioida esimerkiksi eri kunnissa työttömyys­korvauksiin kuluvia resursseja tai koulutuksen järjestämisen tarvetta. Tilastokeskuksen työssäkäynti­tilastossa kyseistä rekisteriä käytetään väestö­laskennan tarpeisiin ja alueellisesti yksityiskohtaiseen (esim. kuntatason) työvoiman ja työttömyyden tilastointiin.

Näkökulmaeron lisäksi taustalla vaikuttavat käytännön syyt. Rekistereiden käyttö väestö­laskennassa on merkittävästi huokeampaa (ja siksi vuosittain toistettavissa) kuin perinteinen lomakelaskenta.

Rekisterin pohjalta voidaan tarkastella työttömyyttä ja työssäkäyntiä hyvinkin yksityis­kohtaisista näkökulmista ilman, että tarvitsee huolehtia otoksen koosta. Työvoimatutkimus puolestaan tarjoaa nopean, kansainvälisesti vertailukelpoisen näkökulman työvoiman tarjonnasta kansantaloudessa.

Liisa Larja ja Topias Pyykkönen ovat yliaktuaareja Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Kovalainen, Heli & Lehtoranta, Olavi 1984. Työnvälityksen ja työvoima­tutkimuksen työttömien vertailu 1982. Helsinki: Tilastokeskus.

Larja, Liisa 2014. Piilotyöttömiä ja alityöllisiä. Tieto&trendit 6.10.2014. 

Larja, Liisa 2013. Epävarmuus ruokkii piilotyöttömyyttä. Tieto&trendit 24.9.2013.

Pikkanen, Antti 2015. Minä, nuorisotyötön. Pääkirjoitus. Ylioppilaslehti 15.5.2015.

Pinomaa, Simo 1988. Liikkuvuusselvitys osa 3: Työnhakija­rekisterin liittäminen työvoiman liikkuvuutta selvittävään kokeiluun. Työvoima­ministeriön ja Tilastokeskuksen työttömyys­tilastojen vertailu. Muistio. Helsinki: Tilastokeskus.

Sihto, Matti & Myrskylä, Mikko 2000. Erilaisia työttömiä erilaisissa tilastoissa. Kansan­taloudellinen aikakauskirja (96), 4/2000.

Tilastokeskus 1997. Työttömyys ja työllisyys tilastoissa. Tilastokeskuksen ja Työministeriön tilastojen vertailua. Työmarkkinat 1997:3. Helsinki: Tilastokeskus.

Tilastokeskus 2015a. Työvoimatutkimus. Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyys­tilastojen vertailu.

Tilastokeskus 2015b. Työvoimatutkimus 2015. Laatuseloste. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus.

VATT 2015. Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2014.

-----------------------------------------------------------------------

Miten tilastojen vertailu tehtiin?

Lähdimme liikkeelle valitsemalla tarkasteluun kaikki vuonna 2014 työvoima­tutkimuksessa haastatellut henkilöt (n=104 000). Tämän jälkeen yhdistimme aineistoon työ- ja elinkeino­ministeriön työnhakijarekisterin tiedot henkilötietojen, haastattelu­ajankohdan sekä työttömyys- tai lomautusjakson alkamis- ja päättymispäivän avulla.

Työnhakija­rekisterin tiedot on poimittu Tilastokeskuksen työssäkäynti­tilaston tilastoaineistosta. Näin työvoima­tutkimuksen haastattelussa kysymysten kohteena oleva viikko ja mahdollinen työnhakija­rekisterin työttömyys- tai lomautusjakso osuivat yhteen. Yhdistelyn myötä syntyi aineisto, jonka perusteella voitiin tarkastella työvoima­tutkimuksen ja työnhakija­rekisterin tietojen vastaavuutta yksilötasolla.

Kyseistä aineistosta valitsimme jatkotarkasteluun kaikki henkilöt, jotka olivat työttömiä joko työvoima­tutkimuksen, työnhakija­rekisterin tai molempien mukaan. Kaikista 104 000 havainnosta tällaisia havaintoja oli 9 000. Näille tapauksille liitimme taustatiedoksi lisäksi työvoima­tutkimuksessa kerättyjä tietoja sekä työ- ja elinkeino­ministeriön asiakasrekisterin tietoja.

Koska artikkelissa esitetyt luvut on laadittu otostutkimuksen perusteella, vaikuttaa niiden luotettavuuteen vastauskato, mittausvirheet ja otannasta johtuvat satunnais­vaihtelu. Vastauskadon vaikutuksia tuloksiin on korjattu käyttämällä työvoima­tutkimuksen painokertoimia.

On syytä ottaa huomioon, että kaikki artikkelissa esitetyt luvut ovat ns. estimaatteja. Estimaatilla tarkoitetaan otoshavaintojen perusteella laskettua arviota tutkimuksen kohteena olevan perusjoukon ominaisuudesta (ks. tarkemmin Tilastokeskus 2015b.)

Työttömyys määritellään työvoimatutkimuksessa ja työnvälitystilastossa eri tavoin:

Työtön (työvoimatutkimus): Työtön on henkilö, joka tutkimusviikolla on työtä vailla (ei ollut palkkatyössä tai tehnyt työtä yrittäjänä), on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi aloittaa työn kahden viikon kuluessa.

Myös henkilö, joka on työtä vailla ja odottaa sovitun työn alkamista kolmen kuukauden kuluessa, luetaan työttömäksi, jos hän voisi aloittaa työn kahden viikon kuluessa. Työttömäksi luetaan myös työpaikastaan toistaiseksi lomautettu, joka täyttää edellä mainitut kriteerit.

Työtön työnhakija (työnvälitystilasto): Työttömänä pidetään työnhakijaa, joka ei ole työsuhteessa eikä työttömyysturvalain 2 luvussa tarkoitetulla tavalla työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään ja joka ei ole työttömyys­turvalain 2 luvussa tarkoitettu päätoiminen opiskelija.

Työttömänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka säännöllinen viikoittainen työskentely­aika on alle 4 tuntia. Päätoimisia koululaisia ja opiskelijoita ei lueta työttömiksi myöskään lomien aikana.