U.Östlund

Suomalaisten velkaantuminen oli nopeaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosi­kymmenellä. Sittemmin kasvu on hidastunut. Etenkin nuoret ovat muuttuneet varovaisiksi lainanottajiksi. Velkojen sitoutuminen pääosin asuntoihin ja vähäiset rahoitus­varat ovat koti­talouksien velkaantumisen riskejä.

Suomessa kotitalouksien velkaantumista on säädellyt asunnon hankinta, ja niiden velat ovat koostuneet pääosin asuntoveloista. 1990-luvun alun lama­vuosien jälkeen talouksien velanotto oli maltillista, ja erityisesti nuoret suhtautuivat asunnon­hankintaan hyvin varovasti.

Vuosi­kymmenen lopulla velanottohalukkuus jälleen elpyi, kun talous­näkymät paranivat ja alentuneet korot tekivät velan­otosta edullista. Viime vuosi­kymmenellä kotitaloudet velkaantuivatkin nopeasti patoutuneen kysynnän purkautuessa, ja erityisesti asunto­velat kasvoivat selvästi.

Artikkelissani tarkastelen kotitalouksien velkaantumisen muutoksia Tilasto­keskuksen rahoitus­tilinpidon (Tilastokeskus b) ja velkaantumis­tilaston (Tilastokeskus c) tietojen perusteella.

Rahoitus­tilinpito kuvaa kotitaloussektoria makrotasolla. Velkaantumis­tilaston tilasto­yksikkönä on asunto­kunta, joka poikkeaa hieman kotitalouden käsitteestä. Yhtenäisyyden vuoksi artikkelissa puhutaan koko ajan koti­taloukista.

Kotitalouksien velkaantumista voidaan mitata velkaantumis­asteella eli velkojen suhteella käytettävissä oleviin vuosituloihin. Lama­vuosia edeltänyt aiempi ennätys­taso 1980-luvun lopulla saavutettiin viime vuosikymmenen puolivälissä. Sen jälkeenkin velkaantumis­aste on jatkanut kasvuaan.

Tällä vuosikymmenellä kasvu on tosin ollut jo selvästi aiempaa hitaampaa (kuvio 1).

Kuvio 1. Kotitalouksien velkaantumisaste (velkojen osuus käytettävissä olevista tuloista) 1975 – 2015

Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Rahoitustilinpidon (Tilastokeskus 2016b) tuoreimmat luvut osoittavat velkaantumis­asteen hienoista laskua. Niiden mukaan kotitalouksilla oli tämän vuoden alussa velkaa vajaat 125 prosenttia käytettävissä olevista tuloistaan.

Kotitalouksien velat koostuvat asunto- ja opinto­velasta, elinkeino­toiminnan velasta sekä muista veloista, joihin kuuluvat mm. luottokortti- ja osamaksu­velka sekä kulutus­luotot. Näistä asunto­velat muodostavat ylivoimaisesti suurimman osuuden. Velkaa oli hieman yli puolella ja asunto­velkaa kolmanneksella kotitalouksista.

Suomalainen erikoisuus on osake­yhtiö­muotoinen asunnon­omistus ja siihen liittyvät yhtiö­lainat. Viime vuosina yhtiö­lainojen määrän kasvu on ollut nopeampaa kuin muiden lainojen. Yhtiö­lainojen määrä ilmenee rahoitus­tilinpidon tiedoista vuodesta 2000 lähtien.

Kun koti­talouksien kaikki velat yli kaksinkertaistuivat vuodesta 2000 vuoteen 2015, samaan aikaan yhtiö­lainat nelin­kertaistuivat. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä niiden määrä koti­talouksilla oli 15,2 miljardia euroa (Tilastokeskus b).

Yhtiövelkaosuus on joko rakennus­aikaista lainaa, joka uusissa asunnoissa voi nykyään olla jopa myyntihintaa suurempi, tai vanhojen talo­yhtiöiden remontteihin otettua lainaa. Remontti­lainojen osuus on kasvussa, koska asunto­kanta on sen ikäistä, jolloin putki- ja muut remontit ovat ajan­kohtaisia.

Osakkaan kannattaa usein maksaa laina­osuutensa pankki­lainalla, josta vielä toistaiseksi saa vero­hyödyn. Yhtiölainojen velkojen kohdentaminen osakkeen­omistajille ei rahoitus­tilinpidon aineistojen perusteella valitettavasti onnistu, joten ne puuttuvat tässä artikkelissa esitetyistä luvuista.

Suomalaisten velat eurooppalaista keskitasoa

Velkojen kasvusta huolimatta Suomen koti­talouksien velkaantuminen on edelleen eurooppalaisittain keskitasoa (kuvio 2).

Kuvio 2. Kotitalouksien velkaantumisaste eräissä Euroopan maissa 2014

*tiedot vuodelta 2013

Lähde: Eurostat a

Pohjois­maiden ja Euroopan velkaantunein maa oli Tanska, jonka koti­talouksilla oli velkaa 265 prosenttia vuosi­tuloistaan vuonna 2014 (Eurostat a).

Yli kaksin­kertaiset velat suhteessa vuosituloihin oli myös Hollannin ja Kyproksen koti­talouksilla.

Suomea velkaantuneempia olivat muiden Pohjoismaiden lisäksi mm. Iso-Britannia, Sveitsi ja Irlanti. Alhaiset velkaantumis­asteet ovat tyypillisiä Itä-Euroopan ja Baltian maille.

Velkaantumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. omistus­asumisen yleisyys, laina-ajat, korko­sidonnaisuudet ja vakuus­vaatimukset.

Esimerkiksi Hollannissa on yleistä rahastoida varallisuutta asuntovelan takaisin­maksua varten sen jatkuvan lyhentämisen sijaan, ja maksaa laina kerralla pois laina-ajan päätyttyä (Honkkila 2015).

Muissa Pohjoismaissa laina-ajat ovat olleet pidempiä kuin Suomessa – jopa ikuisia. Kehittyneet asuntomarkkinat ja rahoitus­järjestelmä ovat tyypillisiä niille maille, joissa on korkea velkaantumis­aste. Näissä omistusasuminen on yleistä ja asumis­taso hyvä, ja omistus­asukkailla on usein asunto­velkaa.

Itäisen Euroopan uusissa EU-maissa vähäiseen velkaantumiseen lienee vaikuttanut verraten kehittymätön rahoitusjärjestelmä. Näissä maissa valtaosa väestöstä asuu velattomissa omistus­asunnoissa, mutta niille on tyypillistä ahdas ja heikko­laatuinen asuminen. (Eurostat b.)

Naapurimaamme ovat ottaneet käyttöön makro­vakaus­välineitä asunto­luoton­antoon liittyvien vakausriskien torjumiseksi. Ruotsissa ja Norjassa hillitään asunto­lainan­annon kasvua mm. suurentamalla asuntolainojen vähimmäis­riski­painoja.

Viro ja Liettua ovat asettaneet asunto­lainojen enimmäis­koolle ja pituudelle rajoituksia. Asunto­lainojen lainakatto on otettu käyttöön Baltian maissa ja Pohjois­maissa Islantia lukuun ottamatta (Vauhkonen 2016).

Asuntovelkojen osuus 73 prosenttia kotitalouksien veloista

Suomalaisilla kotitaloukilla (asuntokunnilla) oli velkaa kaikkiaan 114,8 miljardia euroa vuonna 2015. Asuntovelat ovat selvästi suurin velkaerä – 83,9 miljardia euroa.

Elinkeino­toimintaa tai tulon­hankintaa varten otettua velkaa oli seitsemän miljardia ja opintoihin tai kulutukseen otettua velkaa 23,9 miljardia euroa (Tilastokeskus b).

Kotitalouksien velkaantumista ovat eniten kasvattaneet asunto­velat. Vuonna 2015 koti­talouksien veloista 73 prosenttia oli asunto­velkaa. Vastaava osuus vuonna 2002 oli 65 prosenttia. Vuoteen 2002 verrattuna velat reaalisesti kaksin­kertaistuivat.

Asunto­velat kasvoivat tänä aikana eniten, 135 prosenttia. Viime vuosikymmenen alkupuolella asunto­velat kasvoivat reaalisesti yli kymmenen prosentin vuosi­vauhtia, mutta tämän vuosi­kymmenen aikana niiden kasvu on ollut huomattavasti hitaampaa.

Huonot ajat näkyvät nuorten veloissa

Suomessa omistusasuminen on yleistä, noin kaksi kolmasosaa koti­talouksista asuu omassa asunnossa. Varallisuustutkimusten mukaan osuus on pysynyt aika vakiona viime vuosi­kymmenet, vaikka 1980-lopulla omistusasujia oli suhteellisesti hieman enemmän.

Vuoden 2013 tietojen mukaan eläke­ikäisten omistusasuminen oli yleistynyt, mutta 45  –  64-vuotiaiden muuttunut noin viisi prosentti­yksikköä harvinaisemmaksi vuodesta 1994 lähtien. Lama­vuosina työ­uransa alussa olleiden, alle 45-vuotiaiden omistusasujien osuus pieneni 1990-luvun laman aikana, ja sen vaikutus ilmenee edelleen ikä­kohortin luvuissa (Honkkila 2015).

Asuntovelallisten määrä on lisääntynyt omistus­asunnossa asuvien luku­määrää enemmän. Tähän lienee vaikuttanut se, että asumis­tasoa edelleenkin halutaan parantaa ottamalla uutta lainaa tilavampaan tai muuten parempaan asuntoon.

Lisäksi laina-ajat ovat Suomessakin pidentyneet, Finanssi­alan keskusliiton kyselyn mukaan keski­määräinen laina-aika vuonna 2015 oli 17,4 vuotta (Finassialan Keskusliitto 2015).

Nuorten haluttomuus hankkia asunto on pantu merkille nykyisenkin taantuman aikana. Kun vuonna 2006 ensiasuntoja myytiin noin 34 200, oli vastaava määrä vuonna 2014 noin 20 000 asuntoa (Tilastokeskus a). Ilmiö näkyy myös velkaantumis­tilaston luvuissa asunto­velallisten määrien muutoksina ikä­luokittain (kuvio 3).

Kuvio 3. Asuntovelallisten kotitalouksien (asuntokuntien) osuudet kaikista kotitalouksista ikäluokittain 2002, 2007 ja 2015

Lähde: Tilastokeskus, velkaantumistilasto

Asuntovelallisten osuus koti­talouksista lisääntyi 28 prosentista 33 prosenttiin vuodesta 2002 vuoteen 2015. Vielä vuosina 2002 – 2007 asunto­velkaisten osuus nousi kaikissa ikä­luokissa. Sen jälkeen osuus on kasvanut vain yli 35-vuotiaiden koti­talouksilla, nuoremmissa ikä­luokissa velallisten osuus on pienentynyt. (Kuvio 3.)

Alle 25-vuotiaiden koti­talouksista oli vuonna 2015 asunto­velkaisia viisi ja 25 – 34-vuotiaiden kotitalouksista kuusi prosentti­yksikköä vähemmän kuin vuonna 2007. Vuosina 2007 – 2015 asuntovelallisten osuus kasvoi 45 – 54-vuotiaiden ikä­ryhmässä 42 prosentista 49 prosenttiin ja yli 65-vuotiaidenkin ikä­ryhmässä seitsemästä 11 prosenttiin.

Suuret velat yleisimpiä nuorilla lapsiperheillä

Suuret velat yleistyivät viime vuosi­kymmenellä. Vuonna 2015 Suomessa oli 135 680 koti­taloutta, joilla oli velkaa yli 200 000 euroa. Näin suuri velka oli 5,2 prosentilla kaikista ja 9,7 prosentilla velallisista kotitalouksista. Reaalisesti yhtä paljon velkaa oli vuonna 2002 vain alle prosentilla kaikista ja 1,7 prosentilla velallisista kotitalouksista.

Vuoden 2010 jälkeen suuret velat ovat yleistyneet huomattavasti aiempaa hitaammin. Lähes kaikki asuntokunnat, joilla oli paljon velkaa, olivat asunto­velallisia.

Suuret velat olivat yleisimpiä lapsi­perheillä ja lapsettomilla pareilla. Kahden huoltajan lapsi­perheistä lähes 80 000 oli sellaisia, joilla velkaa oli vähintään 200 000 euroa vuonna 2015 (kuvio 4). Määrä oli 18 prosenttia kaikista ja viidennes velallisista lapsi­perheistä.

Kuvio 4. Kotitaloudet (asuntokunnat), joilla velkaa vähintään 200 000 euroa (vuoden 2015 rahassa) kotitaloustyypin mukaan 2002 – 2015

Lähde: Tilastokeskus, velkaantumistilasto

Lapsettomista pareista vähintään 200 000 euroa velkaa oli neljällä prosentilla eli 31 730 koti­taloudella. Yhden hengen talouksista näin velkaisia oli vain 0,8 prosenttia ja yksin­huoltajista 2,5 prosenttia.

Kotitalouksia, joilla oli vuonna 2014 velkaa vähintään kolme kertaa vuosi­tulojen verran, oli 265 000, eli 10 prosenttia kaikista ja 19 prosenttia velallisista talouksista. Vähintään viisin­kertaiset velat suhteessa tuloihin oli 63 640 koti­taloudella, eli hieman yli kahdella prosentilla kaikista ja viidellä prosentilla velallisista kotitalouksista. Vuonna 2002 velkaa vähintään kolme kertaa vuositulot oli 97 380 taloudella eli neljällä prosentilla kaikista.

Yleisimpiä suuret velat vuosi­tuloihin verrattuna olivat 25 – 34-vuotiaiden koti­talouksilla (kuvio 5). Tämän ikäluokan talouksista runsaalla viidenneksellä eli 88 660:lla oli velkaa vähintään kolme kertaa vuosi­tulojen verran. Jokseenkin kaikilla niistä oli asunto­velkaa.

Kuvio 5. Asuntovelalliset kotitaloudet (asuntokunnat): velkaa vähintään kolme kertaa vuositulot ikäluokittain 2002 – 2014

Lähde: Tilastokeskus, velkaantumistilasto

Lähes yhtä yleisiä suuret velat suhteessa tuloihin olivat 35 – 44-vuotiaiden koti­talouksilla. Vuosina 2002 – 2007 koti­talouksien, joilla oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulot, osuus kasvoi kaikissa ikä­luokissa.

Suuret velat ja suuret tulot paitsi nuorilla

Asuntovelallisilla kotitalouksilla oli velkaa keskimäärin 217 prosenttia vuosi­tuloistaan vuonna 2014 (taulukko). Joka toisella eli 440 540 asunto­velallisella koti­taloudella oli velkaa vähintään kaksi kertaa vuositulojen verran. Kolme kertaa vuosi­tulojen verran velkaa oli 248 900 asunto­velallisella koti­taloudella eli 28 prosentilla asunto­velallisista.

Taulukko. Asuntovelallisten kotitalouksien (asuntokuntien) velkaantumisaste ikäluokittain 2002 – 2014, %

Lähde: Tilastokeskus, velkaantumistilasto

Asuntovelallisten kotitalouksien tulot olivat kolmanneksen suuremmat kuin kaikilla koti­talouksilla. Asuntovelallisista koti­talouksista 29 prosenttia kuului ylimpään tulo­viidennekseen ja vain kahdeksan prosenttia pieni­tuloisimpaan viidennekseen.

Eniten suhteellisen pieni­tuloisia asunto­velallisia oli nuorimpien koti­talouksien joukossa. Alle 24-vuotiaiden asunto­velallisista koti­talouksista 15 prosenttia kuului alimpaan ja vain seitsemän prosenttia ylimpään tulo­viidennekseen. Nuorimpienkin asunto­velallisten tulot olivat silti selvästi, 74 prosenttia korkeammat kuin kaikilla saman ikäisillä asunto­kunnilla.

Miksi velkaantuneisuus huolettaa?

Kotitalouksien korkea velkaantumis­taso voi heikentää niiden kykyä sopeutua suhdanne­vaihteluihin. Suomessa kotitalouksien veloista huomattavan suuri osuus on asunto­velkoja ja vastaavasti koti­talouksien varallisuudesta huomattava osa on kiinni asunnoissa (Peura-Kapanen ym. 2016; Putkuri 2016).

Likvidiä rahoitusvarallisuutta, joka olisi tärkeää suojautumisessa suhdanne­vaihteluilta, on suomalaisilla kotitalouksilla vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Mahdollisten ongelmien kannalta ratkaisevassa asemassa eivät niinkään ole velka­määrät vaan velanhoitokulut ja muutokset talouden kyvyssä selvitä niistä. Viime vuosien poikkeuksellisen alhainen korkotaso on tässä suhteessa suosinut velallisia.

Viime vuonna koti­talouksien korko­menot olivat 1,8 miljardia euroa, mistä asunto­lainan korkoja oli 1,1 miljardia euroa. Keskimäärin velalliselta koti­taloudelta korkoihin kului 1 430 euroa.

Korkomenojen osuus koti­talouksien käytettävissä olevista tuloista on viime vuosi­kymmenen aikana vaihdellut 2 – 5 prosentin välillä, suurimmillaan korko­menot olivat finanssi­kriisin aikoihin vuonna 2008. Silloin kotitalouksilta kului korkoihin nyky­rahassa 5,2 miljardia euroa eli 3 560 euroa velallista koti­taloutta kohti.

Vuonna 2008 tyypillisin asunto­laina­korko, 12 kuukauden euribor, oli korkeimmillaan hieman yli viisi prosenttia, kun se nykyisin on lähellä nollaa.

Luonnollisesti koti­taloudet ovat tässäkin suhteessa hyvin erilaisessa asemassa, sillä viime vuonna 46 000 asunto­kuntaa eli kolme prosenttia velallisista maksoi viidenneksen kaikista asunto­kuntien koroista. Koti­talouksien asumis­kustannuksiin vaikuttaa myös veropolitiikka, asunto­laina­korkojen vähennys­kelpoisuutta on Suomessa pienennetty vuodesta 2012 lähtien.

Rahoitusvarojen puute ja asuntojen arvon lasku taantuvilla alueilla velkaantumisen riskejä

Kotitalouksien velkaantuminen on viime vuosinakin jatkunut, vaikkakin selvästi aiempaa hitaampana. Suhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin velkojen kasvu näyttäisi jo taittuneen.

Uusimmassa asuntomarkkinakatsauksessaan Suomen Hypoteekki­yhdistys näkee jo merkkejä asunto­kaupan elpymisestä pääkaupunki­seudulla ja muissakin kasvu­keskuksissa (Hypo 2016). Vaikka patoutunutta kysyntää olisi, ei asunto­markkinoilla silti näy yli­kuumenemista. Pikemminkin niille on ominaista etenkin nuorten asunnon­ostajien varovaisuus.

Asuntovelat ovat kasvaneet, vaikkei omistus­asuminen ole yleistynyt. Velkojen kasvuun on vaikuttanut paitsi laina­summien suureneminen myös laina-aikojen pidentyminen, mikä osaltaan helpottaa talouksien lainanhoitoa. Samaan suuntaan vaikuttaa alhainen korko­taso, minkä odotetaan edelleen jatkuvan.

Likvidien rahoitus­varojen puute saattaa johtaa ongelmiin äkillisten markkina­muutosten edessä tai kotitalouden kohdatessa yllättäviä menoja tai tulon­menetyksiä. Taantuvilla paikka­kunnilla asuntojen arvonlasku saattaa johtaa ongelmiin vakuuksien tai sisäisen liikkuvuuden kannalta.

Lähes puolet koti­talouksista on kuitenkin velattomia ja kaksi kolmannesta asunto­velattomia. Velallisista suuria, vuosi­tuloihin suhteutettuna yli kolmin­kertaisia, velkoja on noin viidenneksellä koti­talouksista eikä niiden osuus ole vuoden 2012 jälkeen kasvanut, vaan alle 35-vuotiaiden talouksilla hieman laskenut.

 

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

 

Lähteet:

Eurostat a. European sector accounts. Gross debt-to-income ratio of households. 

Eurostat b. Asumistilastot. 

Finassialan Keskusliitto 2015. Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat. Tekstiraportti 2015.

Honkkila, Juha 2015. Omistusasunto on kotitalouksien merkittävin varallisuuserä. Tieto&trendit – talous - ja hyvinvointikatsaus 5/2015. 

Hypon asuntomarkkinakatsaus Q3/2016.  

Peura-Kapanen, Liisa & Aalto, Kristiina & Lehtinen, Anna-Riitta & Järvinen, Raija 2016. Ylivelkaantumisen hoidon ja ehkäisyn tehostaminen. Valtioneuvoston selvitys- ja julkaisutoiminnan julkaisusarja 26/2016 .

Putkuri, Hanna 2016. Suuri asuntovelkaantuneisuus kasvattaa vakausriskejä. Euro & Talous 2/2016.

Tilastokeskus a. Asunnot ja asuinolot 2015. 

Tilastokeskus b. Rahoitustilinpito 2016. 

Tilastokeskus c. Velkaantumistilasto 2016. 

Vauhkonen, Jukka 2016. Suomen naapurimaat suitsivat asuntoluotonantoaan. Euro & Talous 2/2016.