Suomen väestöstä jo noin joka viides asuu nykyisin pääkaupunkiseudun kolmessa suurimmassa kunnassa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Väestön keskittymisestä huolimatta virallisia tulotilastoja julkaistaan tältä alueelta vain kuntatasolla[1].

Pääkaupunkiseudun asuinalueet ovat kuitenkin väestörakenteeltaan hyvin erilaisia. Kuntaa tarkemmille tulotiedoille olisi siten tarvetta, mistä kielii myös se, että viime aikoina on tulotilastoihin tullut aikaisempaa enemmän aiheeseen liittyviä tiedusteluja.

Artikkelissani tarkastelen pääkaupunkiseudun kaupunginosien tuloeroja yleisesti käytettyjen tulonjakomittareiden kuten ekvivalenttien rahatulojen mediaanin, gini-kertoimen ja pienituloisuusasteen valossa (ks. tietolaatikko).

Pääkaupunkiseudun kunnista ei ole olemassa virallista kaupunginosaluokitusta ja tässä artikkelissa käytetty epävirallinen kaupunginosaluokitus[2] pohjautuu kuntien itsensä ylläpitämiin osa-alueluokituksiin.

Pääkaupunkiseudulla suuri vaikutus koko maan tuloeroihin

Tuloerot kasvoivat Suomessa etenkin 1990-luvun jälkipuoliskolla merkittävästi. Tuloerojen kasvun taustalta löytyy monia tekijöitä, mutta osa niistä liittyy 1990-luvun alun syvän taloustaantuman jälkeiseen ripeään talouskasvuun ja siihen liittyviin rakenteellisiin muutoksiin.

Laman jäljiltä työttömyys jäi suotuisasta talouskehityksestä huolimatta selvästi korkeammalle tasolle kuin mitä se oli ollut ennen lamaa.

Vastaavasti hyvä talouskasvu ja uuden teknologian läpimurto avasivat monille taloudellisia menestymismahdollisuuksia palkansaajina tai yrittäjinä. Monet hakivat ja myös saivat hyviä tuottoja rahoilleen arvopaperipörsseistä.

Muutokset heijastuvat selvästi myös kotitalouksien tuloissa ja niiden rakenteissa. Omaisuus- ja pääomatulojen määrä ja merkitys kotitalouksien kokonaistuloista kasvoivat selvästi 1990-luvun lopulla.

Myös tulonsiirtojärjestelmiin tehtiin 1990-luvulla muutoksia, joiden seurauksena tulonsiirtojärjestelmien (kuten tuloverotus) tuloeroja tasaava vaikutus heikkeni etenkin 1990-luvun jälkipuoliskolla selvästi.

Toistaiseksi suurimmillaan tuloerot olivat talouskasvun huippuvuosina 2000 ja 2007. Vuoden 2007 jälkeen tuloerot ovat pitkittyneen taantuman vuoksi olleet hienoisessa laskussa.

Tuloerojen supistumistrendi viime vuosina on tyypillinen taantumaan liittyvä ilmiö, koska taloudellisesti huonoina aikoina tuloeroja kasvattavien tulojen määrä yleensä vähenee. Näitä talouden hyvinä aikoina tuloeroja kasvattaneita tuloja ovat olleet etenkin osinkotulot ja myyntivoitot.

Kuviossa 1 esitetään tuloeroja käytettävissä olevien rahatulojen Gini-kertoimella erikseen sekä pääkaupunkiseudun että muun Suomen väestölle.

Kuvio 1. Tuloerot Gini-kertoimella mitattuna pääkaupunkiseudulla, muualla maassa sekä koko maassa 1995–2014

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaistilasto

Kuviosta voi havaita, että tuloerojen kasvu on ollut pääkaupunkiseudulla nopeampaa kuin muualla maassa. Lisäksi tuloerot ovat olleet pääkaupunkiseudulla selvästi suuremmat kuin muualla maassa.

Kuviosta voi myös havaita, että tuloerojen vaihtelu on ollut pääkaupunkiseudulla merkittävästi suurempaa kuin muualla massa. Tämä on merkki siitä, että taloudellinen toimeliaisuus on keskittynyt viime vuosina yhä enemmän kasvukeskuksiin kuten pääkaupunkiseudulle.

Tästä on seurannut myös se, että pääkaupunkiseudulle on keskittynyt entistä suurempi osa maan varakkaasta väestöstä. Hyvätuloisimman väestönosan tulojen heilahtelu samaa tahtia maan yleisen taloustilanteen kanssa voidaan hyvin havaita myös pääkaupunkiseutua kuvaavissa tulonjakomittareissa.

Pienituloiset asuvat suurissa lähiöissä, suurituloiset väljästi rannikolla

Väestön toimeentuloa ja tuloeroja mitataan yleisesti kotitalouksien koko- ja rakenne-erot huomioivilla ekvivalenteilla käytettävissä olevilla rahatuloilla.

Vuonna 2014 tämän mediaani oli koko maassa 23 930 euroa (Tilastokeskus 2015). Pääkaupunkiseudulla tulojen mediaani oli selvästi korkeampi eli 26 890 euroa.

Sekä pääkaupunkiseudun että maan kaikki kunnat huomioon ottaen ylivoimaisesti korkein ekvivalentin käytettävissä olevan rahatulon mediaani oli Kauniaisissa, peräti 40 090 euroa.

Espoon asukkailla tämä tulo oli 29 580 euroa, Vantaalla 26 220 euroa ja Helsingissä 26 000 euroa.

Kuvioissa 2 ja 3 on kuvattu väestön ekvivalentteja mediaanituloja pääkaupunkiseudulla 50 suuri- ja pienituloisimmassa kaupunginosassa. Tarkasteluun ei ole otettu mukaan väestöltään pieniä, alle 50 henkilön kaupunginosia.

Kuvio 2. Ekvivalenttien tulojen mediaani henkeä kohti pääkaupunkiseudun kunnissa 2014.

Pääkaupunkiseudun kunnat yhteensä sekä 25 suurituloisinta kaupunginosaa. Kaupunginosat vuoden 2014 tulojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä.

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaistilasto

Väestöltään nämä kaupunginosat vaihtelevat suuresti. Suurituloisimmista kaupunginosista väestöltään suurin on Helsingin Paloheinä, jossa oli asukkaita vuonna 2014 noin 5 900.

Kuvion 2 suurituloisimmista alueista väestöltään pienin on Espoon Ruukinranta, jossa asui pari vuotta sitten vain runsaat 200 henkilöä.

Alle 500 henkilön kaupunginosia ovat suurituloisimmista Ruukinrannan lisäksi helsinkiläiset Kaivopuiston, Karhusaaren, Kruunuvuorenrannan kaupunginosat sekä Espoon Henttaa.

Pienituloisimmat kaupunginosat ovat väestöltään selvästi edellisiä suurempia. Yli 10 000 asukkaan kaupunginosia ovat kerrostalovaltaiset lähiöt Helsingin Kontula ja Kannelmäki, Vantaan Hakunila ja Espoon Suvela.

Kuvion 3 pienituloisimmista kaupunginosista väestöltään pienin oli Helsingin Tali ja Viikin tiedepuisto, joissa asui vuonna 2014 noin 1 100 henkilöä.

Kuvio 3. Ekvivalenttien tulojen mediaani henkeä kohti pääkaupunkiseudun kunnissa 2014.

Pääkaupunkiseudun kunnat yhteensä sekä 25 pienituloisinta kaupunginosaa. Kaupunginosat vuoden 2014 tulojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä.

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaistilasto

Tyypillistä näille pienituloisille alueille on se, että niissä sijaitsee hyvätuloisia alueita enemmän vuokra-asuntoja, joiden asukkaat ovat tyypillisesti pienituloisia. Myös maahanmuuttajien osuus on monella pienituloisella alueella muita alueita korkeampi.

Helsingin Kuusisaaressa asuvat suurituloisimmat

Pääkaupunkiseudun kaupunginosista selvästi suurituloisin on Helsingin Kuusisaari, jossa väestön ekvivalentti käytettävissä oleva mediaanitulo oli 59 120 euroa vuonna 2014. Seuraavaksi suurituloisin alue oli Espoon Nuottaniemi, jossa väestön ekvivalentti mediaanitulo oli 52 230 euroa.

Yli viidenkymmenen tuhannen vuosituloihin päästiin myös Helsingin Kaivopuistossa, jossa ekvivalentti mediaanitulo oli 50 350 euroa.

Aikoinaan Sipoosta Helsinkiin liitetyssä Östersundomin Karhusaaressa väestön ekvivalentti käytettävissä oleva mediaanitulo oli 48 050 euroa.

Yli 40 000 euron vuosituloihin päästiin myös Espoon Westendissä (45 990 euroa), Henttaalla (43 240 euroa), Ruukinrannassa (43 120 euroa) ja Soukanniemessä (42 490 euroa) sekä helsinkiläisessä Marjaniemessä (41  540 euroa).

Vantaalta 25 suurituloisimman listalle pääsi vain yksi kaupunginosa, Espooseen rajoittuva Linnainen, jossa ekvivalentti mediaanitulo oli 36 680 euroa vuonna 2014.

Pienituloiset opiskelijat asuvat Otaniemessä ja Viikissä

Pääkaupunkiseudun kaupunginosista selvästi pienituloisin on Espoon Otaniemi, jossa väestön ekvivalentti käytettävissä oleva mediaanitulo oli 14 530 euroa vuonna 2014. Myös Helsingin Viikin tiedepuistossa väestön tulotaso jäi varsin vaatimattomaksi, 17 100 euroon.

Näiden kaupunginosien matala tulotaso johtuu pitkälti siitä, että niiden väestöstä merkittävä osa on opiskelijoita. Opiskelijoiden tulotaso jää matalaksi, koska esimerkiksi opintotukeen kuuluvat opintolainat eivät sisälly tulonjakotilastojen tulokäsitteeseen.

Edellisten alueiden lisäksi alle 20 000 euron vuosituloihin jäivät myös helsinkiläiset kaupunginosat Itäkeskus (19 650 euroa) ja Kallahti (19 800 euroa).

Kahdenkymmenen viiden pienituloisimman listalle pääsivät myös helsinkiläiset Jakomäki (20 090 euroa), Kivikko (20 200 euroa), Kurkimäki (20 350 euroa), Meri-Rastila (20 480 euroa), Koskela (20 480 euroa) ja Kontula (20 750 euroa).

Vantaalaisista kaupunginosista pienituloisimpia kaupunginosia olivat Havukoski (20 750 euroa), Mikkola (20 810 euroa), Länsimäki (21 330 euroa) ja Hakunila (21 520 euroa).

Espoolaisista kaupunginosista kahdenkymmenen viiden pienituloisimman listalle pääsi Otaniemen lisäksi vain Suvela, jossa väestön ekvivalentti käytettävissä oleva mediaanitulo oli 22 090 euroa vuonna 2014. Suvelan pienituloisuutta selittää muun muassa vuokra-asuntovaltaisuus ja maahanmuuttajien muita alueita korkeampi suhteellinen osuus.

Tulot kasvaneet hyvätuloisimmilla alueilla eniten

Tulojen alueittaisia muutoksia on kuvattu seuraavassa kahtena ajanjaksona: 1990-luvun laman jälkeisen pitkän talouskasvun ja samalla tuloerojen kasvun aikana (1995 – 2009), sekä nykyisen taantuman aikana (2010–2014). Muutokset on kuvattu euroissa ekvivalenttien käytettävissä olevien mediaanitulojen keskimääräisinä vuosimuutoksina (kuvio 4).

Kuvio 4. Ekvivalenttien mediaanitulojen reaaliset keskimääräiset vuosimuutokset 1995–2009 ja 2010–2014 pääkaupunkiseudun suurituloisimmissa kaupunginosissa.

Kaupunginosat vuoden 2014 tulojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä.

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaisaineisto

Kuvioista 4 ja 5 voidaan helposti lukea muutama fakta viime vuosien tulokehityksestä pääkaupunkiseudulla: Ensiksikin talouskasvun aikana vuosina 1995 – 2009 väestön reaalitulot ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla  sekä pieni- että suurituloisimmilla alueilla.

Kuvio 5. Ekvivalenttien mediaanitulojen reaaliset keskimääräiset vuosimuutokset 1995–2009 ja 2010–2014 pääkaupunkiseudun pienituloisimmissa kaupunginosissa.

Kaupunginosat vuoden 2014 tulojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä.

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaisaineisto

Toiseksi tulojen kasvu on ollut 1990-luvun alun taantuman jälkeen suurituloisimmilla alueilla selvästi suurempaa kuin pienituloisimmilla alueilla. Tästähän kertoo jo tuloerojen kasvu Suomessa.

Kolmanneksi, nykyisen taantuman aikana tulokehitys on ollut lähes kaikilla negatiivista, toisin sanoen väestön reaalitulot ovat sekä pieni- että suurituloisilla alueilla alentuneet.

Väestön reaalitulot kasvoivat 1990-luvun alun taantuman jälkeen eniten Helsingin Kuusisaaressa ja Karhusaaressa sekä Espoon Nuottaniemessä. Tulojen keskimääräinen vuosikasvu oli näillä alueilla noin 2 000 euroa vuodessa.

Myös muilla hyvätuloisilla alueilla vuositulojen keskimääräinen vuosimuutos oli 1 000 – 2 000 euron luokkaa.

Sen sijaan pienituloisimmilla alueilla vuositulojen keskimääräinen vuosikasvu oli vuosina 1995 – 2009 vain muutaman sadan euron luokkaa.

Kaikista vähäisintä ekvivalentin mediaanitulon kasvu oli opiskelijavaltaisessa Otaniemessä, missä se oli keskimäärin vain 80 euroa vuodessa. Toisessa opiskelijavaltaisessa kaupunginosassa Helsingin Viikin tiedepuistossa vastaava tulojen kasvu oli myös varsin pieni, eli 190 euroa vuodessa.

Pieni- ja suurituloisimpien alueiden eritasoinen tulokehitys selittyy alueiden välisillä väestön ja tulojen rakenteiden eroilla. Pienituloisille alueille on keskittynyt enemmän vuokra-asuntoja, joissa asuu pienituloisia opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä ja muuta ammatissa toimimatonta väestöä. Tyypillinen toimeentulon lähde näillä alueilla on yhteiskunnan maksamat sosiaaliturvaetuudet.

Taloudellisesti hyvinä aikoina sosiaaliturvan varassa elävillekin on pystytty takaamaan vuosi vuodelta jonkin verran parempi tulotaso, muttei luonnollisestikaan lähellekään sellaista tulokehitystä, jollaisen hyvätuloisilla alueilla elävät ovat hyvän reaaliansio- ja etenkin omaisuustulokehityksen kautta voineet saavuttaa.

Alueiden erilaiseen tulokehitykseen ovat vaikuttaneet monet muutkin tekijät. Esimerkiksi työttömyyden lisääntyminen on todennäköisesti vaikuttanut enemmän pieni- kuin suurituloisimpien alueiden tuloihin.

Viime aikoina tulokehitys heikkoa kaikilla alueilla

Väestön tulot ovat 2010-luvulla alentuneet lähes poikkeuksetta sekä pieni- että suurituloisilla alueilla. Kuvioista 4 ja 5 voidaan hyvin havaita myös se, että tulojen absoluuttiset muutokset ovat olleet viime vuosina suurituloisimmissa kaupunginosissa suurempia kuin pienituloisimmissa kaupunginosissa.

Kun kysymys on mediaanitulon näinkin suurista heilahteluista, kertoo se myös siitä, että suurituloisimmissa kaupunginosissa myös keskivertoväestön kokonaistuloista on omaisuustuloilla ollut merkittävä asema.

Toki myös pienituloisimmilla alueilla voi asua yksittäisiä hyvätuloisia omaisuustulojen saajia, mutta harvoilla omaisuustulojen saajilla ei ole vaikutusta pienituloisten alueiden mediaanituloihin.

Poikkeuksiakin kuvioista 4 ja 5 löytyy. Etenkin hyvätuloisimpien joukosta löytyy alueita, joissa keskivertoväestön tulot ovat kasvaneet kummallakin tarkasteluperiodilla selvästi. Esimerkiksi espoolaisten Ruukinrannan ja Henttaan asukkaiden mediaanitulot ovat kasvaneet reaalisesti selvästi sekä vuosina 1995 – 2009 että 2010 – 2014.

Pienituloiset alueet ovat jääneet jälkeen muista

Käsittelen seuraavaksi köyhyyden eli pienituloisuuden keskittymistä pääkaupunkiseudun alueille. On luonnollista, että tuloilla mitattuna köyhyys on yleisintä alueilla, joissa väestön tulotaso jää matalaksi.

Pienituloisuusmääritelmänä on tässä käytetty Eurostatin käyttämää menetelmää, jossa pienituloisia ovat henkilöt, jotka elävät talouksissa, joiden ekvivalentti tulo on alle 60 prosenttia koko väestön ekvivalentista mediaanitulosta.

Pääkaupunkiseudulla selvästi korkein pienituloisuusaste on opiskelijavaltaisessa Otaniemen kaupunginosassa, jossa lähes joka toinen (49,1 %) oli vuonna 2014 pienituloinen. Niin ikään pääasiassa opiskelijoiden asuttamassa Viikin tiedepuistossa väestön pienituloisuusaste kohoaa muita alueita korkeammalle ollen vuonna 2014 lähes 40 prosenttia. (Kuvio 6.)

Kuvio 6. Pienituloisuusaste pääkaupunkiseudun 25 korkeimman pienituloisuusasteen kaupunginosassa 2014 (%) sekä pienituloisuus­asteen muutos 1995–2014

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaistilasto

Pienituloisuusaste kohosi yli 20 prosentin myös helsinkiläisissä Kurkimäen, Koskelan ja Meri-Rastilan kaupunginosissa. Vantaalaisista kaupunginosista korkein pienituloisuusaste on Havukoskella (17,9 %) ja opiskelijavaltaisessa Jokiniemessä (16,9 %).

Espoolaisia kaupunginosia ei ole Otaniemen lisäksi muita 25 korkeimman pienituloisuusasteen listalla.

Koko maassa pienituloisuusaste oli vuonna 2014 noin 12 prosenttia. Kauniaisissa pienituloisuusaste oli pääkaupunkiseudun kuntien matalin, vajaat 5 prosenttia.

Espoossa pienituloisten osuus kaupungin väestöstä oli 8,5 prosenttia, Vantaalla noin 9 prosenttia ja Helsingissä korkein eli 12 prosenttia.

Tuloerojen kasvun myötä myös pienituloisuus on kasvanut Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Pienituloisuus oli huipussaan 2000-luvun lopulla, jonka jälkeen se on ollut tuloerojen supistumisen myötä hienoisessa laskussa.

Espoon Otaniemessä väestön pienituloisuusaste on kohonnut runsaalla 20 prosenttiyksiköllä 1990-luvun puolivälistä nykypäivään. Helsingin Kurkimäessä vastaava kasvu on ollut 15 prosenttiyksikköä.

Helsingin Kumpulassa, Meri-Rastilassa, Itä-Pasilassa, Roihuvuoressa ja Koskelassa sekä Vantaan Länsimäessä pienituloisuusaste on kasvanut yli 10 prosenttiyksiköllä.

Koska tässä käytetty pienituloisuusmittari on suhteellinen mittari, jossa köyhyysraja pohjautuu keskivertokansalaisten mediaanituloihin, kertoo pienituloisuuden kasvu pienituloisilla alueilla siitä, että niillä väestön tulot ovat jääneet entistä kauemmaksi keskivertotulonsaajien tuloista.

Kaivopuistossa asuu eniten rikkaita

Tulonjakotilastoista ja -tutkimuksista selviää, että tuloeroja heiluttelevat pääasiassa huipputuloiset. Rikkaimpaan prosenttiin kuuluu nykyisin Suomessa vuosittain noin 54 000 henkilöä. Suomen kaikista kunnista heitä löytyy eniten väestöön suhteutettuna Kauniaisista, jossa rikkaimpaan prosenttiin sijoittui 13 prosenttia kunnan väestöstä vuonna 2014.

Muissa pääkaupunkiseudun kunnissa vastaava osuus oli selvästi matalampi; Espoossa ja Helsingissä runsaan prosentin luokkaa, mutta Vantaalla vain 0,3 prosenttia (kuvio 7).

Kuvio 7. Rikkaimpaan prosenttiin kuuluvien henkilöiden osuus (%) alueen väestöstä pääkaupunkiseudun kunnissa ja rikkaimmissa kaupunginosissa 2014 sekä osuuden muutos 1995 – 2014

Lähde: Tilastokeskus, tulonjaon kokonaisaineisto

Pääkaupunkiseudun kaupunginosista selvästi yleisintä rikkaimpaan prosenttiin kuuluminen oli Helsingin Kaivopuistossa, jossa 17 prosenttia asukkaista sijoittui rikkaimpaan prosenttiin.

Helsingin Kuusisaaressa kaikista rikkaimpien osuus väestöstä oli myös korkea, runsaat 13 prosenttia vuonna 2014.

Seuraavina rikkaimpien listalla tulivat helsinkiläiset Kaartinkaupunki (8,2 %) ja Karhusaari (7,4 %), Hernesaari (7,3 %), Eira (7,2 %) ja Kluuvi (7,1 %) sekä Espoon Westend (7,3 %).

Vantaan kaupunginosista 25 rikkaimman listalle pääsi vain Helsingin pitäjän kirkko, jossa 3,3 prosenttia väestöstä kuului vuonna 2014 rikkaimman prosentin joukkoon.

Tuloerojen rakenteellisten syiden tutkiminen tarpeen

Pääkaupunkiseudun hyvätuloisten asumisalueet löytyvät rannikolta Etelä-Helsingistä ja Etelä-Espoosta. Myös aikoinaan Sipoosta Helsinkiin liitetyllä alueilla asuu erittäin hyvätuloista väestöä. Vantaalaisia kaupunginosia ei juurikaan pääkaupunkiseudun hyvätuloisimpien alueiden listalle nouse.

Pienituloisia asuinalueita ovat opiskelijavaltaiset kaupunginosat, kuten Espoon Otaniemi, Helsingin Viikin tiedepuisto ja Vantaan Jokiniemi. Myös monessa muussa pääradan varrella olevassa vantaalaisessa lähiössä väestön tulot jäävät pääkaupunkiseudun väestön tulotaso huomioon ottaen varsin vaatimattomalle tasolle.

Pienituloisia kaupunginosia löytyy myös Helsingistä, etenkin sen itäosista. Espoosta pienituloisimpien listalle ei opiskelijoiden asuttaman Otaniemen lisäksi juurikaan muita kaupunginosia päädy.

Tulojen ja tulonjaon muutoksia pääkaupunkiseudulla analysoidessani en ole tässä artikkelissa ottanut huomioon juurikaan sitä, mikä vaikutus tuloerojen muutoksiin on ollut vuosien saatossa tapahtuneilla suurillakin rakenteellisilla muutoksilla.

Tarkasteluperiodin aikana (1995 – 2014) on esimerkiksi alueiden erilaisella väestökehityksellä voinut olla sellaisia vaikutuksia alueiden tulokehitykseen, että ne selittävät tulokehitystä enemmän kuin tuloissa oikeasti tapahtuneet muutokset.

Myös monet muut ihmisten tuloihin vaikuttavat tekijät, kuten työttömyys, ovat kohdelleet alueita erilailla, mikä luonnollisesti heijastuu alueiden tulokehityksessä.

Näiden rakennetekijöiden tutkiminen on kuitenkin mahdollista tulonjaon kokonaisaineiston avulla, koska se kattaa koko väestön ja myös paneeliasetelmien muodostaminen on mahdollista.

Kirjoittaja on suunnittelija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Tilastokeskus. Tulonjaon kokonaistilasto. 

Tilastokeskus 2015. Tulonjaon kokonaistilasto 2014, tuloerot. Tulot ja kulutus 2015. 

Vantaan kaupunki 2016. Tasainen tulonjako – Totta vai tarua? Tulot ja tulonjako pääkaupunkiseudulla vuosina 2000 – 2012. 

----------------------------------------------------------------------------------------

Käytetyt tulo- ja tuloerokäsitteet

Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo on kotitalouden jäsenten yhteenlaskettu käytettävissä oleva rahatulo jaettuna asuntokunnan kulutusyksikköluvulla.

Kulutusyksikkö muodostetaan asuntokunnan jäsenten lukumäärän ja heidän ikänsä perusteella:

asuntokunnan yhden aikuisen kulutusyksikköluku on 1. Kukin muu asuntokunnan jäsen kasvattaa kulutusyksikkölukua siten, että 14 vuotta täyttäneen kulutusyksikköluku on 0,5 ja alle 14-vuotiaan kulutusyksikköluku on 0,3.

Asuntokunnan ekvivalentin tulon saa ikään kuin omaksi tulokseen jokainen asuntokunnan jäsen vauvasta vaariin.

Koska yhden henkilön talouksissa kulutusyksikköluku on yksi, merkitsee se sitä, että ekvivalentti tulo kuvaa sellaisenaan yhden henkilön kotitalouksien tuloja. Muun kokoisten talouksien tulotaso voidaan johtaa ekvivalentista tulosta kertomalla se ko. talouden kulutusyksikköluvulla.

Siten esimerkiksi kahden aikuisen muodostaman talouden oikea tulotaso saadaan kertomalla ekvivalentti tulo ko. talouden kulutusyksikköluvulla (=1,5).

Gini-kerroin on yleisin tuloeroja kuvaava tunnusluku. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisemmin tulot ovat jakautuneet.

Gini-kertoimen suurin mahdollinen arvo on yksi. Tällöin suurituloisin tulonsaaja saa kaikki tulot. Pienin mahdollinen Gini-kertoimen arvo on 0, jolloin kaikkien tulonsaajien tulot ovat yhtä suuret. Tulonjakotilastossa Gini-kertoimet esitetään prosentteina (sadalla kerrottuna). Gini-kerroin kuvaa suhteellisia tuloeroja. Gini-kerroin ei muutu, jos kaikkien tulonsaajien tulot muuttuvat prosenteissa saman verran.

----------------------------------------------------------------------------

[1] Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat tehneet alueen sisäisistä tuloeroista selvityksiä (esim. Vantaan kaupunki 2016).

[2] Tässä artikkelissa käytetyistä kaupunginosista on usein käytetty myös nimitystä osa-alue (Helsinki) ja pienalue (Espoo).