Nuoruus ja maahanmuutto asettavat identiteetin muodostukselle erityisiä haasteita – paitsi että nuori etsii omaa identiteettiään lapsuuden ja aikuisuuden siirtymä­vaiheessa, hän joutuu myös ottamaan kantaa etniseen identiteettiinsä. Samaistuako taustamaahansa, jota tuntee ehkä enemmän vanhempiensa kertomusten perusteella, vai samaistuako suomalais­nuoriin ja suomalaisuuteen.

Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedämme (esim. Sirin & Fine 2007), että osa nuorista yhdistelee näitä ulottuvuuksia hyvinkin taidokkaasti – identiteetti mukautuu tilanteen mukaan, ja molemmista kulttuureista pyritään poimimaan itselle sopivimmat osaset.

Osa nuorista kokee kuitenkin risti­painetta yhtäältä vanhempiensa ja toisaalta kaveriensa ja koulun odotuksien välillä. Artikkelissani tarkastelen ulkomaalais­taustaisten nuorten etnistä identiteettiä Suomessa.

Etninen identiteetti viittaa subjektiiviseen tunteeseen kuulumisesta tiettyyn etniseen tai kulttuuriseen ryhmään (Phinney ym. 2001). Tällä subjektiivisella tunteella on usein monia käytännön seurauksia ryhmien välisille suhteille yhteis­kunnassa, sillä ryhmä­jäsenyys määrittää tyypillisesti yksilön asenteita, tunteita ja käyttäytymistä.

Suomessa vuonna 2014 asui vakinaisesti noin 71 500 ulkomaalais­taustaista 15–29-vuotiasta nuorta, joista 8 500 oli syntynyt Suomessa ja loput muuttanut Suomeen eri-ikäisinä (ks. taulukko).

Taulukko. Ulkomaalaistaustaiset nuoret muuttoiän mukaan 2014

Lähde: Tilastokeskus, UTH-tutkimus

Nuorten lähtökohdat ovat kovin erilaiset maahan­muutto­ajankohdan suhteen. Kuten taulukosta havaitaan, ikä ja muuttoikä ovat yhteydessä toisiinsa. Suomessa syntyneet, eli toisen sukupolven ulkomaalais­taustaiset ovat vielä hyvin nuoria (ks. myös Helminen 2017). Vanhemmissa ikä­ryhmissä taas on enemmän myöhemmällä iällä muuttaneita.

Maassa-asumisajan suhteen tämä tarkoittaa, että nuorimmat ovat usein asuneet Suomessa pisimpään (koska monet ovat syntyneet täällä) ja kolmea­kymppiä lähestyvät ovat tyypillisesti uusia muuttajia.

Samaistuminen yhtä aikaa suomalaisuuteen ja taustamaahan on usein hyvinvoinnin kannalta paras vaihtoehto

Käytän aineistona Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimusta (UTH-tutkimus), joka edustaa Suomessa vuonna 2014 asunutta ulkomaalais­taustaista väestöä. Tutkimukseen vastasi 3 262 henkilöä ympäri Suomen kaikista taustamaa­ryhmistä.

UTH-tutkimuksessa identiteettiä mitattiin itseidenti­fikaatiolla, eli kysymällä miten paljon maahan­muuttaja samaistuu suomalaisuuteen (”Kuinka suomalaiseksi tunnet itsesi?”), sekä miten paljon hän samaistuu omaan taustamaahansa (”Kuinka venäläiseksi/virolaiseksi/ somalialaiseksi/jne itsesi tunnet?”).

Kansainvälisen tutkimus­perinteen mukaisesti (Hutnik 1986; Berry & Sabatier 2010) näistä kysymyksistä muodostettiin neljä identiteetti­strategiaa (integraatio, sulautuminen, eristäytyminen ja vieraantuminen) sen mukaan, samaistuiko henkilö sekä suomalaisuuteen että tausta­maahansa, vain toiseen tai ei kumpaankaan (ks. kuvio 1).

Kuvio 1. Etnisen identiteetin muodostamisen strategiat

Integraatiostrategian omaksunut henkilö samaistuu sekä suomalaisuuteen että omaan tausta­maahansa. Tätä strategiaa pidetään tutkimus­kirjallisuudessa usein parhaana vaihto­ehtona, ja tämä ajatus kaksi­suuntaisesta kotoutumisesta on kirjattu myös Valtion kotouttamis­ohjelmaan. Kotoutumis­laissa kotouttamisen tavoitteena on antaa maahan­muuttajalle yhteis­kunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla, kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen (TEM 2016).

Sulautumisstrategiassa henkilö samaistuu lähinnä valtaväestöön (~suomalaisuuteen), eikä koe tausta­maataan tai sen kulttuuria itselleen läheiseksi.

Eristäytyminen identiteetti­strategiana viittaa tilanteeseen, jossa ulkomaalais­taustainen ei tunne itseään ollenkaan suomalaiseksi, vaan samaistuu omaan tausta­maahansa. Tämä voi olla seurausta mm. siitä, että ympäröivä yhteiskunta ei halua hyväksyä häntä yhteis­kunnan täysi­vertaiseksi jäseneksi.

Identiteetti on siis paitsi henkilön omien arvostusten, myös ympäröivän yhteis­kunnan ja sosiaalisten verkostojen välillä käytävien neuvottelujen tulos. Eristäytyminen on myös tyypillinen strategia ensimmäisinä vuosina maahanmuuton jälkeen.

Vieraantuminen kuvaa tilannetta, jossa henkilö ei samaistu suomalaisuuteen eikä tausta­maahansa. Tämä strategia on tutkimus­kirjallisuudessa yleensä vähiten toivottava ja siihen yhdistyy usein heikko psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi, koulumenestys ja asema työmarkkinoilla.

Vieraantuminen on harvoin itse valittu strategia. Vieraantuminen voi johtua identiteettien koetusta yhteensopimattomuudesta – esimerkiksi vanhemmat voivat moittia nuoriaan liian suomalaistuneiksi, mutta koulutoverit eivät kuitenkaan hyväksy heitä suomalaisina.

Vieraantuminen voi myös olla välivaihe oman etnisen identiteetin rakennus­prosessissa ennen integraation tai muun strategian löytymistä. Etninen identiteetti ei olekaan pysyvä rakennelma, vaan kehitys­prosessi ja jatkuvan itsearvioinnin tulos. (Liebkind ym. 2012; Liebkind ym. 2004, 51‒53.)

Identiteettikysymystä testattiin ennen tutkimusta Tilastokeskuksen Survey­Laboratoriossa, ja testauksen tuloksia on raportoitu jo aikaisemmin (Kotilainen 2014a, 2014b).

Etnisen identiteetin tutkiminen survey­menetelmällä koko ulkomaalais­taustaista väestöä edustavalla otoksella on haastavaa. Tutkimus­aineistossa ihmiset on luokiteltu tausta­maan perusteella, joka viittaa vanhempien syntymämaahan.

Aina etninen identiteetti ei kuitenkaan pohjaudu syntymä­maahan: esimerkiksi etnisten vähemmistöjen kohdalla etninen identiteetti voi liittyä enemmän äidin­kieleen tai kulttuuriin (esimerkiksi kurdi) kuin syntymämaahan.

Vastaajilta, jotka ilmoittivat samaistuvansa tausta­maahansa ja suomalaisuuteen vain vähän tai ei ollenkaan (= vieraantuminen) kysyttiin avo­kysymyksellä, oliko heillä jokin muu identiteetti­ulottuvuus tarjottujen vaihtoehtojen sijaan. Yleisin avovastaus oli henkilöiltä, jotka eivät samaistuneet tausta­maahansa Neuvostoliittoon tai Viroon, vaan kokivat itsensä ”venäläisiksi”.

Taustamaa erosi etnisestä identiteetistä usein myös kurdeilla (taustamaa Iran, Irak, Syyria, Turkki), entisen Jugoslavian alueella syntyneillä, ja henkilöillä, joiden vanhemmat olivat kotoisin eri maista tai jotka olivat asuneet pitkään jossakin muussa maassa kuin vanhempiensa syntymä­maassa. Näiden henkilöiden identiteettistrategia korjattiin aineistossa vieraantumisesta eristäytymiseksi.

Ylivoimaisesti suurin ryhmä vieraantumis­strategian omaavista olivat kuitenkin vastaajat, jotka ilmoittivat, että heillä ei ole muuta identiteettiä, tai he eivät koe kuuluvansa mihinkään ryhmään. Pieni osa kertoi tuntevansa itsensä ”ulkomaalaiseksi”, ”maailman­kansalaiseksi” tai samaistuivat esimerkiksi ammattiinsa, kotikaupunkiinsa tai uskontoonsa. Heidän osaltaan identiteetti­luokitusta ei korjattu.

Kaikista haastatelluista 10 prosenttia oli vastannut identiteetti­kysymyksiin ”en osaa sanoa” eikä heille voinut muodostaa strategiaa. Koulutus­taustalla oli yhteys ”en osaa sanoa”-vastaamiseen – joka neljäs korkeintaan alemman perusasteen (ala-aste tai ei ollenkaan koulutusta) suorittaneista ei vastannut kysymykseen.

Tulos viittaa siihen, että kysymys on ehkä ollut vaikeasti ymmärrettävä vähän koulutetuille. Etnistä identiteettiä koskevia tuloksia tulkitessa onkin syytä muistaa, että kaikkein vähiten koulutetut lienevät heikoimmin edustettuina aineistossa.

Joka kolmas nuori samaistuu sekä suomalaisuuteen että taustamaahansa

Alle 25-vuotiaista nuorista 30 prosenttia samaistuu sekä suomalaisuuteen että tausta­maahansa, eli heidän identiteettistrategiansa luokitellaan integraatioksi (kuvio 2). Osuus on lähes 10 prosenttiyksikköä suurempi, kuin 25–64-vuotiaassa väestössä.

Vastaavasti alle 25-vuotiailla eristäytyminen on harvinaisempaa (35 %) kuin tätä vanhemmilla ikäluokilla (44 %). 25–29-vuotiaden identiteetti­profiili muistuttaa jo enemmän kolmi-nelikymppisten vastaavaa, sillä 24–29-vuotiaissa on paljon uusia maahan­muuttajia (taulukko 1), ja maahan­muuton alku­vaiheessa identiteettistrategia useimmiten on eristäytyminen.

Tulos on linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jossa nuoret kokevat yhteen­kuuluvuutta valta­väestön kanssa useammin ja/tai onnistuvat yhdistämään identiteettejään paremmin kuin vanhemmat ulko­maalaistaustaiset.

Myös vieraantuneita, eli niitä, jotka eivät samaistu tausta­maahansa eivätkä suomalaisuuteen, on nuorissa vähemmän (5 %) kuin 25–64-vuotiaissa (8 %).

Nuoret siis rakentavat etnisen identiteettinsä useammin joko integraatio- tai sulautumis­strategian varaan kuin kolme-nelikymppiset (kuvio 2). Kiinnostavaa on, että 55–64-vuotiailla integraatio- ja sulautuminen -strategioiden osuus on samalla tasolla kuin nuorilla. Vanhimmat ikäluokat ovatkin yleensä asuneet maassa jo varsin pitkään, kun taas vasta vähän aikaa maassa asuneita on eniten kolme­kymppisten muuttajien joukossa.

Kuvio 2. Ulkomaalaistaustaisten etnisen identiteetin muodostamisen strategiat iän mukaan 2014

Lähde:Tilastokeskus, UTH-tutkimus

Vanhemman ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on kuitenkin vielä varsin pieni, joten koko ulkomaalaistaustaista väestöä kuvaavissa keski­arvoissa painottuu kolme­kymppisten identiteetit.

Koska ikäluokat eroavat toisistaan mm. muutto­iän suhteen (esim. Suomessa syntyneitä on lähinnä nuorimmissa ikäryhmissä), tarkastelin tausta­muuttujien yhteyttä identiteetti­orientaatioihin myös monimuuttuja-analyysilla (multinomial regression analysis).

Iän yhteys identiteetti­strategiaan säilyy, vaikkakin vähenee, kun analyysissa otetaan samaan aikaan huomioon myös sukupuolen, maassa-asumisajan, muuttoiän, maahan­muuton syyn, tausta­maan ja kansalaisuuden vaikutus, eli maassa-asumisajasta huolimatta myös iällä on itsenäinen yhteys akkulturaatioon.

Kun nämä muut tekijät otetaan huomioon, havaitaan, että verrattuna pari-kolmekymppisiin, nuorten (15–24-vuotiaiden) identiteetti rakentuu useammin integraatio­strategialle (kuin eristäytymiselle).

Nuoriin verrattuna 45–64-vuotiailla sulautuminen on yleisempää. Tämä hieman yllättävä tulos saattaa heijastella ikäryhmien erilaista sosiaalista tilannetta: nuorilla integraatio voi olla toimivampi strategia kuin sulautuminen, mikäli perhe ja vanhemmat toivovat taustamaan kulttuurin säilyttämistä.

Yli 50-vuotiailla etnisen identiteetin rakentaminen lienee enemmän henkilö­kohtainen valinta kuin nuorilla. Vanhemmissa ikäryhmissä on myös suhteellisesti hieman enemmän venäläis­taustaisia, joista osalla on suomalaisia sukujuuria (”inkeriläiset”), mikä voi näkyä suomalaiseksi itsensä tuntevien suurempana osuutena.

Integraatio ja sulautuminen yleistyvät asumisajan myötä

Edellä esitetyistä tuloksista havaitaan, että 15–29-vuotiaista ulkomaalais­taustaisista itsensä täysin tai melko suomalaisiksi itsensä tuntee 44 prosenttia (integraatio 26 % + sulautuminen 18 %).

Mielenkiintoista onkin, ketkä nuorista ovat onnistuneet identiteettien yhdistämisessä, ketkä kokevat itsensä suomalaisiksi ja ketkä samaistuvat pääasiassa tausta­maahansa.

Kuten odottaa saattaa, mitä pidempään Suomessa asuneista ulkomaalais­taustaisista nuorista on kyse, sitä useammin heidän etninen identiteettinsä luokittuu joko integraatioksi ja sulautumiseksi (kuvio 3).

Kuvio 3. Ulkomaalaistaustaisten 15–29-vuotiaiden etnisen identiteetin muodostamisen strategiat Suomessa asumisajan mukaan 2014

Lähde:Tilastokeskus, UTH-tutkimus

Kun alle viisi vuotta Suomessa asuneista nuorista vain 12 prosenttia omaa integraatio­strategian, niin yli 10 vuotta asuneista se on jo 35 prosentilla. Vastaavasti sulautuminen yleistyy 9 prosentista 31 prosenttiin.

Eristäytyminen käy vastaavasti harvinaisemmaksi asumisajan pidentyessä: alle viisi vuotta sitten muuttaneilla eristäytyminen on yleisin strategia (57 %), mutta kymmenen vuotta asuneiden keskuudessa näin tuntee enää joka neljäs (23 %).

Vieraantuminen on onneksi varsin harvinaista kaikissa ryhmissä (6 %) ja siksi ryhmä on tässä yhdistetty ”en osaa sanoa” -vastauksiin (10 %). Epätietoisten vastaajien harveneminen maassa-asumisajan myötä voi kertoa siitä, että identiteettiä koskevaan kysymykseen voi olla vaikea vastata maahan­muuton alku­vaiheessa, jolloin oma käsitys etnisestä identiteetistä on vielä murroksessa.

Suomessa syntyneiden ja yli 10 vuotta Suomessa asuneiden nuorten etnisen identiteetin profiilit ovat hyvin samankaltaisia eikä ryhmien välillä ole tilastollisia eroja.

Joka kolmas Suomessa syntynyt nuori ei tunne itseään suomalaiseksi

Mitä nuorempana maahan on muutettu, sitä toden­näköisempää on, että henkilö kokee itsensä suomalaiseksi. Nuorista (15–29-vuotiaat), jotka ovat joko syntyneet Suomessa tai muuttaneet alle kouluikäisinä, 34 prosenttia rakentaa etnisen identiteettinsä integraatio­strategian ja 33 prosenttia sulautumisstrategian varaan (kuvio 4).

Kuvio 4. Ulkomaalaistaustaisten 15–29-vuotiaiden etnisen identiteetin muodostamisen strategiat maahanmuuttoiän mukaan 2014

Lähde: Tilastokeskus, UTH-tutkimus

On yllättävää, että näistä nuorista, jotka ovat käyneet koko perus­koulunsa Suomessa, kuitenkin 20 prosenttia omaa eristäytymisstrategian, eli samaistuu lähinnä vain tausta­maahansa eikä tunne itseään juurikaan suomalaiseksi. Loput 13 prosenttia eivät tunne itseään suomalaisiksi, mutta eivät samaistu taustamaahansakaan.

Suomessa syntyneistä tai alle kouluiässä muuttaneista siis joka kolmas (20 % + 13 %), ei koe itseään juurikaan suomalaiseksi. Tulokset olivat saman­kaltaiset Suomessa syntyneiden ja alle 7-vuotiaina muuttaneiden välillä.

Kouluiässä Suomeen muuttaneilla nuorilla eristäytymisstrategia yleinen

Kouluikäisinä (7-19-vuotiaina) muuttaneista nuorista suurempi osuus (41 %) on omaksunut eristäytymisstrategian kuin Suomessa syntyneistä tai alle koulu­ikäisinä muuttaneista. Vastaavasti taas harvempi on omaksunut integraatio- (29 %) tai sulautumis­strategian (16 %) (kuvio 4).

Mielenkiintoista on, että niistä aikuisista (30–64-v.), jotka ovat muuttaneet Suomeen koulu­iässä, peräti 38 prosenttia on rakentanut etnisen identiteettinsä sulautumis­strategian mukaisesti. Heillä eristäytyminen on vastaavasti harvinaisempaa (30 %) kuin nykyään saman ikäisinä muuttaneilla nuorilla.

Koska kyseessä on poikki­leikkausa­ineisto, emme voi olla varmoja, onko kyseessä ikään liittyvä identiteetin kehitysprosessi vai muutto­vuoteen liittyvä niin sanottu kohorttiefekti. Tulokset voivat kertoa siitä, että kouluikäisinä muuttaneet nuoret samaistuvat aluksi lähinnä tausta­maahansa ja pikkuhiljaa varttuessaan aikuisiksi tuntevat itsensä entistä enemmän suomalaisiksi.

Ennen vuotta 1991 kouluikäisinä muuttaneet ovat saattaneet olla erilainen kohortti, kuin myöhemmin muuttaneet.

Vastaava ilmiö näkyy kuitenkin myös 20–29-vuotiaina muuttaneiden joukossa, joilla muutto­vuosi osuu eri ajankohtaan kuin nuorempana muuttaneilla. Näistä nuorista 55 prosenttia rakentaa etnisen identiteettinsä eristäytymisstrategialle, mutta saman ikäisinä muuttaneista aikuisista enää 44 prosenttia käyttää tätä strategiaa. Vastaavasti integraatio­strategian omaavien osuus kasvaa nuorten 15 prosentista aikuisten 25 prosenttiin.

Näyttää siis siltä, että kyse ei ainakaan kokonaan voi olla kohortti­vaikutuksesta, vaan (myös) identiteetin kehitysprosessista. Myös tutkimus­kirjallisuus tukee näkemystä, jossa eristäytyminen on yleinen strategia heti maahanmuuton jälkeen ja integraatio tai sulautuminen seuraa vasta tämän jälkeen (esim. Liebkind ym. 2012). Kouluikäisenä muuttaneet nuoret ovat pää­asiassa uusia muuttajia, joten on luonnollista, että heillä eristäytyminen on yleisin etnisen identiteetin rakennus­strategia.

Eristäytymisstrategia on hieman yleisempää afrikkalaistaustaisilla nuorilla kuin muilla

Nuorista 15–29-vuotiaista ulkomaalais­taustaisista noin puolet on afrikkalais- tai aasialais­taustaisia ja puolet Viro-, Venäjä- tai Neuvostoliitto -taustaisia. Etnisen identiteetin rakentamisen strategiat eivät kuitenkaan näytä seuraavan tätä kahtiajakoa.

Ulkomaalaistaustaisten nuorten osalta tarkemmat taustamaa­ryhmät ovat luku­määräisesti vielä niin pieniä, että identiteettistrategioiden analysointi maa­ryhmittäin on vaikeaa. Näyttää kuitenkin siltä, että nuorilla, joilla taustamaaryhmä on ”muu Afrikka” (pl. Pohjois-Afrikka), sulautumis­strategia on harvinaisempi kuin esimerkiksi Venäjä-, Viro-, Lähi-Itä- ja Pohjois-Afrikka -taustaisilla.

Vastaavasti muu Afrikka -taustaisilla eristäytyminen on yleisempää kuin esimerkiksi Lähi-Itä- ja Pohjois-Afrikka -taustaisilla. Integraatio­strategian osalta ei ole nähtävissä tilastollisesti merkitseviä eroja maa­ryhmien välillä. Lähi-Itä- ja Pohjois-Afrikka -taustaisissa yleisimmät tausta­maat ovat Irak, Afganistan ja Iran. Muu Afrikka -ryhmässä yleisin taustamaa on Somalia.

Kaikki Suomen kansalaiset eivät tunne itseään suomalaisiksi

Vuonna 2014 Suomessa vakinaisesti asuneista ulkomaalais­taustaisista nuorista 34 prosenttia oli Suomen kansalaisia, 20 prosenttia muiden EU-maiden kansalaisia ja 46 prosenttia muiden maiden kansalaisia. Suomessa syntyneistä lähes kaikki (86 %) ja alle koulu­ikäisinä muuttaneistakin useimmat (75 %) olivat Suomen kansalaisia, mutta koulu­ikäisinä muuttaneista vasta 33 prosenttia ja kaksi­kymppisinä muuttaneista ei vielä juuri kukaan (1 %).

Kansalaisuus on selvästi yhteydessä etnisen identiteetin rakentamis­strategiaan. Ulkomaalais­taustaisista nuorista Suomen kansalaisista suurin osa omaa joko integraatio- (35 %) tai sulautumis­strategian (32 %), kun taas muiden maiden kansalaisilla integraatio ja sulautumis­strategiat ovat harvinaisempia (21 ja 11 %) ja vastaavasti eristäytymis­strategia yleisempi (51 %) kuin Suomen kansalaisilla (20 %).

Suomen kansalaisuuden vaikutus säilyy myös monimuuttuja-analyysissa, kun ikä, muuttoikä, asumisvuodet ja taustamaa on otettu huomioon. EU-maiden kansalaisten tulokset eivät eroa ns. kolmansien maiden tuloksista.

Kiinnostavaa on, että nuorista Suomen kansalaisista kuitenkin 20 prosenttia on rakentanut etnisen identiteettinsä eristäytymis­strategialle, eli samaistuu lähinnä tausta­maahansa eikä juurikaan tunne itseään suomalaiseksi.

Näistä nuorista ulkomaalais­taustaisista Suomen kansalaisista puolet on Suomeen kouluiässä (7-19-v.) muuttaneita, mutta loput ovat Suomessa syntyneitä tai ennen koulu­ikää muuttaneita. Ryhmä ei ole järin suuri (5 000 henkilöä), mutta ilmiö on mielen­kiintoinen.

Suomalaisuuden käsite kaipaa uudistamista

Tässä artikkelissa esitettiin ensi kertaa koko ulkomaalais­taustaista 15–29-vuotiasta väestöä edustavia tuloksia etnisen identiteetin rakennus­strategioista. Nuoret ulkomaalais­taustaiset ovat heterogeeninen ryhmä, eivätkä vähiten maassa-asumisaikansa ja maahanmuutto­ikänsä suhteen. Eri ikäisten välillä on eroa siinä, miten heidän etninen identiteettinsä on rakentunut.

Nuorimmilla (15–24-vuotiaat), joista monet ovat Suomessa syntyneitä tai hyvin nuorena muuttaneita, on muita ikäryhmiä useammin integraatio­strategiaksi kutsuttu etnisen identiteetin malli, eli he kokevat voivansa samaistua yhtäaikaisesti sekä suomalaisuuteen että tausta­maahansa. Tulos on linjassa aikaisemman tutkimuskirjallisuuden kanssa.

Samaistuminen uuteen kotimaahan kehittyy ajan myötä ja tuloksissa havaitaankin, että asumis­ajan myötä eristäytyminen vähenee ja integraatio- ja sulautumis­strategiat yleistyvät.

Toisaalta kuitenkin nähdään, että Suomessa syntyneistä tai alle koulu­ikäsinä muuttaneista nuorista joka kolmas ei tunne itseään suomalaiseksi. Tämä on huolestuttavaa, sillä näiden jo lapsesta saakka Suomessa asuneiden ja koulunsa täällä käyneiden nuorten soisi voida tuntevansa itseksi osaksi yhteis­kuntaamme ja yhteistä suomalaisuutta.

Etninen identiteetti ei ole vain yksilön oma valinta, vaan siitä käydään neuvotteluja ympäröivän sosiaalisen verkoston ja esimerkiksi median kanssa. UTH-tutkimukseen liittyvissä testi­haastatteluissa kävikin ilmi, että kysymys etnisestä identiteetistä, ja erityisesti suomalaisuudesta, herätti vastaajissa kriittisiä kommentteja (Kotilainen 2014a).

Osa vastaajista kertoi kokevansa suomalaisuuden hyvin suljettuna kategoriana ja heillä oli kokemuksia ”kantasuomalaisten” kielteisestä suhtautumisesta tilanteissa, joissa ”ei-suomalainen” kertoo tuntevansa itsensä suomalaiseksi. Kysymystä suomalaisuudesta kommentoitiin ”ahdasmieliseksi”, ”tiettyyn laatikkoon pakottamiseksi” ja tuotiin esiin, että suomalainen yhteis­kunta ei ole valmis hyväksymään muita ihmisiä kuin (kanta)suomalaisia.

Aikaisemmissa tutkimuksissa syrjintä­kokemusten on havaittu olevan yhteydessä eristäytymis­strategiaan etnisen identiteetin rakentamisessa. Epätasa-arvoinen kohtelu ei ole omiaan vahvistamaan tunnetta suomalaisiin samaistumisesta ja ”eristäytyminen” oman kulttuuri­ryhmän piiriin voi suojata syrjinnän kokemuksilta (Branscombe ym. 1999).

UTH-tutkimuksen aiemmin julkaistujen tulosten mukaan 15 prosenttia Suomessa syntyneistä tai lapsena muuttaneista ulkomaalais­taustaisista oli kokenut epä­oikeuden­mukaista kohtelua vieraiden ihmisten taholta (Castaneda ym. 2015). EtnoKids-tutkimuksen (Wikström ym. 2014) tulokset antavat saman­suuntaisia tuloksia koskien koulussa kiusaamista. Nuorista moni myös koki, että muut pitävät itseään heitä parempina ihmisinä.

Tieto siitä, että koko lapsuutensa Suomessa asuneista nuorista joka kolmas ei tunne itseään suomalaiseksi, onkin vahva viesti siitä, että suomalaisuuden käsite ja siihen liitettävät ”vaatimukset” kaipaavat uudistamista väestörakenteemme uudistumisen myötä. Samoin myös työ kiusaamisen vähentämiseksi kouluissa näyttäytyy entistä tärkeämpänä.

UTH-tutkimuksen aineisto tarjoaa rikkaat mahdollisuudet analyysiin etnisen identiteetin yhteyksistä eri kotoutumisen ja hyvin­voinnin alueisiin. Seuraavissa analyyseissa olisikin kiinnostavaa selvittää muun muassa kielitaidon, koulutuksen, työmarkkina-aseman, suomalaisten ystävien, syrjintäkokemusten, elämänlaadun, ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä identiteettistrategioihin.

Maahanmuuttajuuden tilastointia kohtaan esitetään ajoittain kritiikkiä ja todetaan, että Suomessa syntyneitä, Suomen kansalaisia ei enää pitäisi erottaa tilastoissa ”ulkomaalais­taustaisuuden” perusteella. Artikkelissa esitettyjen tulosten perusteella havaitaan, että tästä ryhmästä kaikki eivät kuitenkaan koe itseään suomalaisiksi.

Tilastosta myös havaitaan, että tämän ryhmän kokemukset, koulu­menestys ja hyvin­vointi poikkeavat osin suomalaistaustaisten vastaavista (OKM 2015, 55; Nieminen ym. 2015; Castaneda ym. 2015). Nämä seurantatiedot ovat elintärkeitä yhteiskuntamme tasa-arvoisuuden parantamiseksi.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. 

Lähteet:

Berry, John W. & Sabatier, Colette 2010. Acculturation, discrimination, and adaptation among second generation immigrant youth in Montreal and Paris. International Journal of Intercultural Relations, 34.

Branscombe, Nyla R. & Schmitt, Michael T. & Harvey, Richard D. 1999. Perceiving Pervasive Discrimination Among African Americans: Implications for Group Identification and Well-Being. Journal of Personality and Social Psychology, 77(1).

Castaneda. Anu & Larja, Liisa & Nieminen, Tarja & Jokela, Satu & Suvisaari, Jaana & Rask, Shadia & Koponen, Päivikki & Koskinen, Seppo 2015. Ulkomaalaistaustaisten psyykkinen hyvinvointi, turvallisuus ja osallisuus. Ulkomaalaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus 2014 (UTH). THL Työpaperi 18/2015.

Helminen, Marja-Liisa 2017. Maahanmuutto kasvattaa nuorten määrää. Tieto&trendit ‒ Talous- ja hyvinvointikatsaus 1/2017.

Hutnik, Nimmi 1986. Patterns of ethnic minority identification and modes of social adaptation. Journal Ethnic and Racial Studies, 9(2).

Kotilainen, Ada 2014a. Ulkomaalaistaustaiselle kysymys suomalaisuudesta on vaikea. Hyvinvointikatsaus 2/2014.  

Kotilainen, Ada 2014b. Lomakkeen selkokielisyys parantaa tiedonkeruun laatua. Hyvinvointikatsaus 3/2014. 

Liebkind, Karmela & Jasinskaja-Lahti, Inga & Mähönen, Tuuli Anna. 2012. Specifying Social Psychological Adaptation of Immigrant Youth. Teoksessa: Ann S. Masten & Karmela Liebkind & Donald J. Hernandez (toim.), Realizing the Potential of Immigrant Youth. NY: Cambrigde University Press.

Liebkind, Karmela & Mannila, Simo & Jasinskaja-Lahti, Inga & Jaakkola, Magdalena & Kyntäjä, Eve & Reuter, Anni 2004. Venäläinen, virolainen, suomalainen. Kolmen maahanmuuttajaryhmän kotoutuminen Suomeen. Helsinki: Gaudeamus.

Nieminen, Tarja & Sutela, Hanna & Hannula, Ulla 2015. Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014. Helsinki: Tilastokeskus.

OKM 2015. PISA Ensituloksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:41.

Phinney, Jean S, & Horenzyk, Gabriel & Liebkind, Karmela & Vedder, Paul 2001. Ethnic Identity, Immigration, and Well-Being: An Interactional Perspective. Journal of Social Issues, 57(3).

Sirin, Selcuk R. & Fine, Michelle 2010. Hyphenated Selves: Muslim American Youth Negotiating Identities on the Fault Lines of Global Conflict. Applied Development Science, 11 (3).

TEM 2016. Valtion kotouttamisohjelma vuosille 2016‒2019.

Tilastokeskus. UTH-tutkimus.  

Wikström, Katja & Haikkola, Lotta & Laatikainen, Tiina 2014. Maahanmuuttajataustaisten nuorten terveys ja hyvinvointi. Tutkimus pääkaupunkiseudun somali- ja kurdistaustaisista nuorista. THL Työpaperi 17/2014.