Osana kilpailukykysopimusta sovittiin 24 tunnin lisäyksestä palkansaajien työaikoihin. Työaikojen lisäys on kuitenkin toteutettu hyvin vaihtelevasti eri toimialoilla ja työnantaja­sektoreilla. Yksityisellä sektorilla paikallisen sopimisen rooli on korostunut työaikojen muutoksissa: joka toinen yksityisen sektorin palkansaaja ilmoitti jääneensä työajan lisäysten ulkopuolella. Työajan lisäykset ovatkin kohdentuneet erityisesti julkisen sektorin työntekijöille.

Kilpailukykysopimuksella (kiky) tarkoitetaan työmarkkina­keskusjärjestöjen vuonna 2016 neuvottelemaa sopimusta, jonka tarkoitus on parantaa suomalaisten yritysten kustannus­kilpailukykyä. Kikyllä pyritään vaikuttamaan erityisesti lyhyen aikavälin kilpailukykyyn, jonka keskeisiä tekijöitä ovat työn hinta, energian ja muiden välituotteiden hinnat, valuuttakurssit sekä erilaiset yritysten toimintaan kohdistetut verot ja tuet (Maliranta 2014, 8).

Perinteisesti Suomessa lyhyen aikavälin kilpailukyky­ongelmiin on haettu ratkaisua vaikuttamalla valuutta­kursseihin eli devalvoimalla rahan arvoa. Euro­järjestelmässä Suomella ei kuitenkaan ole samaa rahapoliittista liikkumavaraa kuin aiemmin, joten reaalisten valuuttakurssien ja kustannus­kilpailukyvyn parantaminen tapahtuu lyhyellä aikavälillä työn hintaa laskemalla.

Kikyn taustalla olleet arviot kustannuskilpailukyvyn heikkenemisestä ja yksikkö­työkustannusten[1] kasvusta suhteessa kauppakumppani­maihin ovat liikkuneet 10–15 prosentin välillä (Kajanoja 2015). Valtiovarainministeriön (2016) laskelmien mukaan tehty kilpailukyky­sopimus kaventaa tätä eroa 4 prosenttia, parantaa työllisyyttä n. 35 000 hengellä ja vahvistaa julkista taloutta n. 600 miljoonaa euroa suhteessa perusuraan.

Toteutuneista työajan muutoksista ensimmäiset tiedot

Sisällöllisesti kilpailukykysopimuksella jatkettiin työ- ja virkaehtosopimuksia 12 kuukaudella vuoden 2017 alusta alkaen. Kikyn myötä kaikkien työntekijöiden vuosityöaikaan lisätään 24 tuntia ilman, että tämä nostaa työntekijöiden palkkoja. Tämän on laskettu alentavan yksityisen sektorin yksikkötyö­kustannuksia 1,5 prosenttia (VM 2016).

Lisäksi kikyssä osa kaikkien työnantajien sosiaaliturva­maksuista siirrettiin työntekijöiden maksettavaksi. Julkisella sektorilla myös leikataan 30 prosenttia työntekijöiden lomarahoja vuosina 2017–2019. Samalla sovittiin palkkojen nolla­korotuksista.

Tämän lisäksi kikyssä sovittiin paikallisen sopimisen kehittämisestä ja asetettiin työehto­sopimuksiin kriisilausekkeita, jotka mahdollistavat sopimusten avaamisen poikkeuksellisista taloudellisista syistä. Teoreettisesti kilpailukyky­sopimus kattaa noin 90 prosenttia palkansaajista ja merkittävimpiä sopimuksesta poisjääneitä aloja ovat elintarvikeala, kuljetusala ja rakennusala.

Pääsääntöisesti työehtosopimusten mukaista työaikaa pidennetään joko lisäämällä päivittäistä työaikaa 6 minuuttia tai viikoittaista työaikaa 30 minuuttia, lisäämällä kokonaisia työpäiviä, pidentämällä joitain työpäiviä muutamilla tunneilla, leikkaamalla työaikasaldoja tai tekemällä muutoksia lomakertymiin. Kuitenkin keskeinen rooli kikyn mukaisessa työaikojen lisäämisessä on muutoksista sopiminen paikallisella tasolla, jolloin voidaan sopia myös työehto­sopimuksista poikkeavalla tavalla.

Toteutuneista työajan muutoksista ei ole aiemmin ollut saatavilla kattavaa tietoa. Esillä on ollut vain karkeita arvioita vaikutuksista, joita on kerätty mm. luottamusmiehille esitetyillä kyselyillä. Osana Tilastokeskuksen työvoima­tutkimusta kysyttiin vuoden 2017 toisella vuosi­neljänneksellä työllisiltä kilpailukyky­sopimuksen vaikutuksista heidän työaikoihinsa.

Työvoima­tutkimukseen vastasi huhti-kesäkuussa noin 12 400 palkansaajaa. Tulokset on korotettu vastaamaan osuuksia kaikista palkansaajista. Näiden tulosten kautta on mahdollista hahmottaa tarkemmin, miten kilpailukyky­sopimuksen mukainen työaikojen lisääminen on toteutunut.

Sopimus vaikuttaa vaihtelevasti eri aloilla

Kilpailukykysopimuksen teoreettinen kattavuus on noin 90 prosenttia palkansaajista. Työvoima­tutkimuksen tuloksista kuitenkin havaitaan, että työajan lisäyksien osalta tästä tavoitteesta on jääty varsin kauas.

Kaikista palkansaajista (2 161 000 vuoden 2017 toisella neljänneksellä) 43 prosenttia[2] ilmoitti, ettei kilpailukyky­sopimus ole vaikuttanut mitenkään työaikoihin. Niillä palkansaajilla, jotka ilmoittivat työaikojen pidentyneen, on muutos toteutettu pääsääntöisesti lisäämällä päivittäistä työaikaa 6 minuuttia (20 %) tai leikkaamalla saldoja tai pidentämällä yksittäisiä työpäiviä (22 %).

Vain 5 prosenttia ilmoitti työajan pidennyksen tapahtuneen kokonaisia työpäiviä lisäämällä. Kaikista palkansaajista vajaa 9 prosenttia ei osannut sanoa, miten kiky on vaikuttanut omaan työaikaan.

Kuvio 1. Työajan lisäys kaikki palkansaajat, 2. vuosineljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Osa-aikaisilla palkansaajilla (328 000 vuoden 2017 toisella neljänneksellä) työaikojen lisäykset eivät ole olleet kovin yleisiä, vaikka myös osa-aikaisten palkansaajien pitäisi olla mukana kikyssä. Osa-aikaisista palkansaajista 65 prosenttia ilmoitti, ettei työaikoja ollut muutettu mitenkään.

Osa-aikaisille palkansaajille oli myös epäselvää kikyn vaikutukset omiin työaikoihin (Ei tiedä -vastanneita 15 %), mikä osaltaan voi indikoida siitä, ettei kikyn mukaisia muutoksia työajoissa ole sovellettu kovin kattavasti osa-aikaisten palkansaajien kohdalla.

Kilpailukykysopimuksen toteutus vaihtelee varsin paljon eri toimialoilla. Keskeisimmällä vientialalla eli teollisuudessa kokonaisten työpäivien lisääminen työaikaan on ollut yleisempää kuin muilla toimialoilla.

Teollisuudessa 16 prosenttia kokoaikaisten palkansaajien työajan pidennyksistä on toteutettu lisäämällä kokonaisia työpäiviä, mikä osaltaan heijastelee teollisuudessa usein käytössä olevaa vuorotyö­järjestelmää.

Palveluviennin merkittävällä toimialalla eli informaatio- ja viestintäalalla kokonaisia työpäiviä on lisätty 12 prosentilla kokoaikaisista palkansaajista. Tällä toimialalla kilpailukyky­sopimuksen toteutus on ollut varsin monipuolista ja eri toteutustavat ovat olleet käytössä keskimääräistä kattavammin.

Useimmin työaikoja on lisätty ”muulla tavoin” (25 % kokoaikaisista palkansaajista). Tähän vastaus­kategoriaan kuuluu varsin monipuolisesti erilaisia vaihtoehtoja kuten saldojen leikkaukset, yksittäisten työpäivien pidentäminen tai mahdolliset muutokset lomapäivissä.

Kaikkein yleisimmin näin on vastattu koulutuksen toimialalla, jossa 40 prosenttia kokoaikaisista palkansaajista ilmoitti tämän vastaus­vaihtoehdon. Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa, teollisuudessa sekä terveys- ja sosiaali­palveluissa noin kolmannes kokoaikaisista palkansaajista ilmoitti kyseisen toteutustavan.

Julkisessa hallinnossa ja maanpuolustuksessa selkeästi suurin osuus kokoaikaisten palkansaajien työaikojen muutoksista on toteutettu lisäämällä päivittäistä työaikaa 6 minuuttia (62 %). Kuuden minuutin päivittäisen työajan lisäys on ollut yleisin tapa toteuttaa kiky myös rahoitus ja vakuutus­toiminnassa (47 %), terveys- ja sosiaali­palveluissa (38 %) sekä sähkö-, kaasu- ja lämpö­huollossa (34 %).

Reilu viidennes kokoaikaisista palkansaajista majoitus- ja ravitsemis­toiminnassa, ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa, hallinto- ja tukipalvelu­toiminnassa, koulutuksessa, taiteissa ja viihteissä sekä muussa palvelu­toiminnassa, ilmoitti työajan pidentyneen 6 minuutilla päivässä.

Kuvio 2. Työajan lisäys kokoaikaiset palkansaajat, toimialat (tol 2008), 2. vuosineljännes 2017

Kaikkien toimialojen tietoja ei voida julkaista liian pienien vastausmäärien vuoksi.


Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Paikallinen sopiminen korostunut yksityisellä sektorilla

Toimialojen tarkastelu viittaa siihen, että useilla toimialoilla, joissa kikyn mukainen neuvottelutulos on lisätty työehto­sopimuksiin, on paikallisella tasolla päädytty tekemään tästä poikkeava ratkaisu.

Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa, rahoitus- ja vakuutus­toiminnassa, julkisessa hallinnossa ja maan­puolustuksessa, koulutuksessa sekä terveys- ja sosiaali­palveluissa on yleisimmin tehty kikyn mukainen työaikojen lisäys. Näillä toimialoilla noin 70 prosenttia kokoaikaisista palkansaajista ilmoitti, että heidän työaikaansa on lisätty kikyn myötä.

Muilla toimialoilla, jotka ovat kikyssä mukana, yli 40 prosenttia kokoaikaisista palkansaajista on jäänyt työaikojen lisäyksen ulkopuolelle. Kikyn ulkopuolelle jääneillä aloilla[3] (rakentaminen 72 % sekä kuljetus ja varastointi ala 70 %) tämä osuus on kuitenkin selvästi suurempi.

Paikallisen sopimisen merkitystä korostaa myös kikyn toteutus eri työnantaja­sektoreiden välillä. Näiden tulosten mukaan yksityisellä sektorilla on ollut selvästi julkista sektoria yleisempää jättää tekemättä kikyn mukaiset työajan lisäykset.

Yksityisellä sektorilla 631 000 palkansaajaa eli yli 50 prosenttia sektorin kokoaikaisista palkansaajista ilmoitti, ettei heidän työaikansa ole muuttunut kikyn myötä. Valtiolla ja kunnissa työskentelevistä kokoaikaisista palkansaajista näin ilmoitti vain vajaa 15 prosenttia.

Yli puolella valtiolla työskentelevistä kokoaikaisista palkansaajista työaikaa oli pidennetty 6 minuuttia päivässä ja viidenneksellä palkansaajista työaikaa oli lisätty saldoja leikkaamalla tai yksittäisiä työpäiviä pidentämällä. Kunnilla nämä toteutustavat ovat olleet lähes yhtä yleisiä.

Kuvio 3. Työajan lisäys työnantajasektorit, kokoaikaiset palkansaajat, 2. vuosineljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Yksityisen sektorin ”ei mitenkään” -vastanneiden osuus laskee 46 prosenttiin, jos kilpailukyky­sopimuksen ulkopuolelle jääneet toimialat (rakentaminen sekä kuljetus- ja varastointi) jätetään tarkastelusta pois.

Tästä korjauksesta huolimatta, yksityisen sektorin kokoaikaisten palkansaajien ilmoittamat työajan lisäykset ovat melko vähäisiä, jos niitä verrataan julkisen sektorin tuloksiin. Eli tältä osin kikyn ulkopuolelle jääneiden alojen vastausosuudet eivät vaikuta kokoaikaisten palkansaajien vastaustuloksiin kovin merkittävästi.

Kuvio 4. Työajan lisäys työnantajasektorit, kokoaikaiset palkansaajat (rakentaminen sekä kuljetus ja varastointi ei mukana), 2. vuosi­neljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Kilpailukykysopimuksen työaikojen lisäyksen kohdentumista julkiselle sektorille tukevat myös säännöllisen viikko­työajan tilastot.

Vuoden 2017 toisella vuosi­neljänneksellä 39 tunnin viikkotyöaikaa tekevien määrä on lisääntynyt yli 200 000 palkansaajalla edellisvuodesta (taulukko 1). Julkisen sektorin palkansaajien osuus tästä on noin 160 000 henkeä, josta kunta-alan palkansaajia on noin 150 000 henkeä. Vastaavan suuruusluokan muutoksia ei ole havaittavissa muissa yleisissä viikkotyöajoissa.

Taulukko 1. Kokoaikaisten palkansaajien määrät viikkotyötuntien mukaan, 2. vuosineljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Naisvaltaisilla aloilla työajan lisäys yleisempää

Työajan lisäykset ovat olleet yleisempiä naisilla kuin miehillä. Miehistä 47 prosenttia ilmoitti, ettei heidän työaikaansa ole lisätty, kun taas naisista näin ilmoitti vain 30 prosenttia. Ainoastaan työajan pidentäminen kokonaisia työpäiviä lisäämällä on ollut miesten kohdalla yleisempää kuin naisilla.

Tuloksia selittää joidenkin ammattien ja toimialojen vahva sukupuoli­jakauma. Esimerkiksi naisia on töissä julkisella sektorilla selvästi miehiä enemmän, kun taas teollisuudessa sekä kikyn ulkopuolelle jääneillä aloilla miesten osuus on naisia suurempi.

Kuvio 5. Työajan lisäys sukupuolen mukaan, kokoaikaiset palkansaajat, 2. vuosineljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Erot tasaantuvatkin selvästi, kun tarkastellaan sektoreiden sisäisiä sukupuoli­jakaumia työaikojen lisäyksessä. Näin tapahtuu myös julkisen sektorin kokoaikaisten palkansaajien kohdalla ja erot työaikojen lisäyksissä sukupuolten välillä tasaantuvat oleellisesti.

Kun tarkastellaan yksityisen sektorin kokoaikaisia palkansaajia ilman rakentamista sekä kuljetus- ja varastointi­alaa, katoavat sukupuolten väliset työajan lisäyksen erot lähes kokonaan. Työaikojen lisäyksen epätasainen jakautuminen sukupuolten välillä selittyykin suurelta osin jo aiemmin mainitulla toimialojen ja sektoreiden sukupuolittumisella.

Kuvio 6. Työajan lisäys sukupuolen mukaan, kokoaikaiset palkansaajat julkinen sektori, 2. vuosineljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Kuvio 7. Työajan lisäys sukupuolen mukaan, kokoaikaiset palkansaajat yksityinen sektori (rakentaminen sekä kuljetus ja varastointi ei mukana), 2. vuosineljännes 2017

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

Vain julkinen sektori lähellä asetettua tavoitetta

Työvoimatutkimuksen vuoden 2017 toista neljännestä koskevien tulosten mukaan kiky-sopimuksen vaikutus näkyy noin puolella kaikista palkansaajista ja noin 40 prosentilla yksityisen sektorin kokoaikaisista palkansaajista. Osa-aikaisista työntekijöistä vain 20 prosenttia ilmoitti työaikojen muuttuneen. Ainoastaan julkisen sektorin palkansaajien ilmoittamat työaikojen lisäykset (80 % palkansaajista) ovat lähellä kikylle asetettua tavoitetta.

Jos työaikoja on lisätty, on toteutus vaihdellut varsin paljon eri toimialoilla ja sektoreilla. Yleisimmin työaikoja on lisätty 6 minuutilla päivässä (20 %) tai jollain muulla keinoin (22 %). Huomattavasti harvinaisempaa on ollut lisätä kokonaisia työpäiviä työaikaan (5 %), vaikkakin tämä on ollut keskimääräistä yleisempää teollisuudessa (16 %) ja informaatio- ja viestintäalalla (12 %).

Tämän selvityksen perusteella ei voi tehdä kattavaa johtopäätöstä siitä, etteikö kilpailukyky­sopimuksella olisi ollut tilausta keskeisille vientialoille. Teollisuudessa sekä informaatio ja viestintäalalla työaikoja on lisätty yli 50 prosentilla kokoaikaisista palkansaajista, mikä on enemmän kuin yksityisellä sektorilla keskimäärin. Tämä viittaa siihen, että näillä aloilla on sovellettu aktiivisemmin kilpailukyky­sopimuksen mahdollistamaa työaikojen lisäystä.

Tästä huolimatta vuodelle 2017 ennustettu, työaikojen lisäyksestä syntyvä 1,5 prosentin parannus Suomen yksityisen sektorin yksikkötyö­kustannuksissa ja kustannus­kilpailu­kyvyssä (kts. VM 2016), voikin jäädä saavuttamatta näillä kilpailukyky­sopimuksen toteutusmäärillä. Kun ottaa huomioon myös 30 prosentin lomarahojen leikkaukset, on kilpailukyky­sopimus tämän selvityksen valossa kohdentunut suuremmalta osin julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolot -yksikössä.

Lähteet:

Kajanoja, Lauri (2015). Kuinka paljon kustannuskilpailu­kyvyn pitäisi parantua.

Maliranta, Mika (2014). Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona. Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa. Helsinki: Taloustieto (ETLA B264)

Valtiovarainministeriö (2016). Pika-arvio kilpailukykysopimuksen vaikutuksista. Muistio 1.3.2016.

Kilpailukykysopimuksen sisältö

Tehdyt sopimukset

[1] Yksikkötyökustannuksissa huomioidaan työvoimakulujen kehitys arvonlisäyksen volyymin kehitykseen.

[2] Prosentit pyöristetty tasalukuihin.

[3] Toimialaluokitus ja kyseisen alan työntekijäjärjestöt poikkeavat osittain toisistaan.