Helsingin sanomien pääkirjoituksessa 17.9. pohdittiin OECD:n julkaisemiin tietoihin perustuen (Education at a Glance) Suomen koulutustason heikkoa kehitystä verrattuna muuhun Eurooppaan. Mittarina käytettiin korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta 25–35-vuotiaiden ikäluokassa.

Suomessa aika suuri osa korkea-asteen tutkinnoista saadaan päätökseen vasta 25 ikävuoden jälkeen, joten tarkasteltu ikäryhmä ei ole meidän kannalta paras mahdollinen.  Monen 25–29-vuotiaan kohdalla koulutus on vielä kesken, mikä on Suomessa ehkä tyypillisempää kuin useissa muissa Euroopan maissa.

Pääkirjoituksessa todetaan, että Suomessa koulutustaso on noussut vuoden 2005 38 prosentista 41 prosenttiin vuonna 2015, kun se muissa OECD-maissa oli noussut 32 prosentista jopa 43 prosenttiin. OECD:n tietojen perusteella Suomi on siis jäänyt pahasti jälkeen.

Rekisteripohjaiset tiedot ovat Suomen osalta vielä synkempiä, sillä niiden mukaan korkeasti koulutettujen osuus on vuosien 2005 ja 2015 välisenä aikana pudonnut 38 prosentista 36 prosenttiin. Tämä tarkoittaa 5 prosenttiyksikköä alhaisempaa osuutta kuin mitä OECD:n tiedoista käy ilmi. Lisäksi kehityksen suunta on hälyttävästi laskeva.

Koulutusaste nousi nopeasti ennen vuotta 2000

Kuviossa 1 seurataan korkeasti koulutettujen osuuden kehitystä 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä vuodesta 1970 alkaen. 70-luvulta lähtien korkeasti koulutettujen osuus kaksinkertaistui 18 prosentista 37 prosenttiin vuonna 2000.  Sen jälkeen kasvu pysähtyi ja kehitys kääntyi hienoiseen laskusuuntaan. Vuonna 2015 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on pudonnut 35,6 prosenttiin eli 2,2 prosenttiyksikköä 2000-luvun huipputasoa matalammaksi. Mistä tämä voi johtua koulutuksen huippumaassa?

Kuvio 1. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 25–34-vuotiaiden ikäluokassa 1970–2015, prosenttia

Työvoimatutkimus hieman yliarvioi koulutustasoa, rekisteritilastot vuorostaan ehkä hieman aliarvioivat. OECD:n luvut on otettu eri maiden työvoimatutkimuksista, jotka otospohjaisina tarjoavat maiden koulutustasosta samalla tavalla laadittuja estimaatteja. Tiedetään, että heikosti koulutetut, ja varsinkin nuoret, eivät vastaa yhtä innokkaasti kuin hyvin koulutetut. Näin esimerkiksi vastaamatta jättäneiden osuus ja rakenne vaikuttavat tietoihin.

Lisäksi Suomessa työvoimatutkimuksen menetelmä poikkeaa useimmista Euroopan maista siinä, että meillä työvoimatutkimuksen tiedonkeruussa ei haastattelussa kysytä erikseen koulutustietoja, vaan ne otetaan vuonna 1970 perustetusta tutkintorekisteristä.

Maassa toimivat oppilaitokset ilmoittavat tutkintorekisteriin kaikki niissä suoritetut tutkinnot täysin kattavasti. Rekisterin ulkopuolelle jää vain pieni osa suomalaisten ulkomailla suorittamista tutkinnoista, mutta hyvin suuri osa niistä tutkinnoista, joita maahan muuttaneet ovat suorittaneet ulkomailla ennen Suomeen muuttamista. Selvimmin ulkomailla suoritettujen tutkintojen puuttuminen näkyy Ahvenanmaan heikossa koulutustasossa, kun Ruotsissa suoritetuista tutkinnoista ei tule tietoa Suomeen.

Ulkomaalaistaustaisten koulutustiedoissa puutteita

Suomessa asuu noin 350 000 ulkomaalaistaustaista (ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan väestöä, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame), joiden koulutustietoja ei kerätä systemaattisesti. Nuoremmat heistä ovat saattaneet opiskella Suomessa, jolloin heidän tutkintonsa toki sisältyvät rekisteriin, mutta muutoin ulkomaalaistaustaisten koulutustietoja saadaan vain satunnaisesti. Tämän vuoksi tutkintorekisterin tiedoissa on alipeittoa.

Jos ulkomaalaistaustaisten koulutustiedot puuttuvat tutkintorekisteristä, puuttuvat ne vastaavasti myös haastattelutiedoista. Niissä maissa, joissa ei ole käytössä tutkintorekistereitä, koulutustiedot kerätään työvoimatutkimusten haastattelussa, ja näin myös ulkomaalaistaustaisten tutkinnoista voidaan saada tietoja. Tämä voi kasvattaa Suomen eroa muihin OECD-maihin.

Ulkomaalaistaustaisten osuus on 2000-luvulla kasvanut erittäin nopeasti. Heidän osuutensa on lisääntynyt eniten 25–34-vuotiaiden ikäluokassa, jossa heitä on yli 10 prosenttia.

Taulukon 1 taustavärien avulla voi seurata ikäryhmissä tapahtunutta kehitystä. Vuonna 2000 ulkomaalaistaustaisia oli 20–24-vuotiaiden (vuosina 1975–1979 syntyneet) ikäryhmässä 2,2 prosenttia, viisi vuotta myöhemmin 5,3 prosenttia, kymmenen vuotta myöhemmin 7,4 prosenttia ja viidentoista vuoden päästä 10,3 prosenttia.

Taulukko 1. Vieraskielisten osuuden kehitys ikäryhmittäin 2000–2015, prosenttia

Valtaosa ulkomaalaistaustaisista on nuoria aikuisia, joten suurin vaikutus muuttoliikkeellä on nuoriin ikäryhmiin. Vaikutuksesta kertovat vuoden 2015 luvut: esimerkiksi 25–29-vuotiaiden ikäryhmää (vuosina 1985–1989 syntyneet) maahanmuutto on tähän mennessä kasvattanut 11,8 prosenttia ja kasvattaa edelleen jopa neljällä prosenttiyksiköllä viidessä vuodessa.

Maahan muuttaneilta puuttuu eniten keskiasteen tutkintoja

OECD:n tarkastelemassa 25–35-vuotiaiden ikäryhmässä on nyt jopa 12 prosenttia ulkomaalaistaustaisia tai heidän lapsiaan, ja heistä lähes 58–55 prosentin osuudelta koulutustiedot puuttuvat kokonaan. On aivan selvää, että tällainen tietovaje vaikuttaa koko ikäluokan koulutustasoon.

Taulukot 2 ja 3 kuvaavat vuoden 2015 koulutustasoa poikkileikkaustietona, eivätkä siis pyri vastaamaan eri ikäryhmien – eli syntymäkohorttien – koulutustason kehittymistä koskevaan kysymykseen.

Taulukko 2. Vieraskielisten tietoonsaatu koulutustaso 2015, tutkintojen osuus prosentteina

Taulukko 3. Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenä puhuvien koulutustaso 2015, tutkintojen osuus prosentteina

Tiedossa olevien lukujen pohjalta voidaan tehdä mielenkiintoinen havainto: ulkomaalaistaustaisten keskuudessa alempi ja ylempi korkeakoulututkinto sekä tutkijakoulutus ovat lähes yhtä yleisiä kuin muilla nuorilla. Suurin ero on keskiasteen koulutuksessa: ulkomaalaistaustaisilla keskiasteen tutkinto on 24 prosentilla, muilla 44 prosentilla.

Kun korkeamman asteen tutkinnoista on tiedossa jo lähes yhtä suuri osuus kuin kotimaisilla nuorilla (eikä siitäkään varmasti ole aivan kaikkea saatu selville), voisi vieraskielisten ”ei tietoa” ryhmän huolellinen selvitys paljastaa, ettei heidän koulutustasonsa olekaan paljon alhaisempi kuin muiden nuorten.

Ulkomaalaistaustaisten ”ei tietoa” ryhmään kuuluu peräti 130 000. Kun yhden selvitettävän tutkinnon hinta on ainakin 10 euroa, aiheutuisi siitä kustannuksia. Tieto voisi kuitenkin edistää merkittävästi ulkomaalaistaustaisten työllistämistä ja yhteiskuntaan integroitumista.

Myönteinen kehitys pysähtyi 1970–1975 syntyneisiin

Kuten kuvioista 2 ja 3 näkyy, ikäryhmien (ikäkohorttien) koulutustason nousu jatkuu pitkään, jopa yli 50 vuoden ikään saakka, mutta hidastuu 35 ikävuoden jälkeen. Ulkomaalaistaustaustaisten erottelu nostaa muiden koulutustasoa kahdessa nuorimmassa ikäryhmässä jopa parilla prosenttiyksiköllä.

Esimerkiksi vuosina 1975–79 syntyneessä ikäryhmässä korkeasti koulutettujen osuus 35 vuoden iässä on 44,6 prosenttia. Kun ulkomaalaistaustaiset jätetään tarkastelun ulkopuolelle, osuus nousee 46,9 prosenttiin.

Kuvio 2. Vuoden 2000 ikäkohorttien koulutustason muutos vuosina 2000–2015, korkea-asteen osuus koko väestöstä

Kuvio 3. Vuoden 2000 ikäkohorttien koulutustason muutos vuosina 2000-2015,  korkea-asteen osuus kotimaisista

Merkittävintä lienee kuitenkin se, että koulutustason nousu pysähtyi vuosina 1970–1975 syntyneiden ikäryhmään, kun siihen asti nousu oli ollut hyvin vakaata ja korkeasti koulutettujen osuus oli kasvanut noin neljä prosenttiyksikköä ikäryhmästä seuraavaan.

70-luvun jälkipuoliskolla syntyneiden koulutustaso jäi eri ikävaiheissa samalle tasolle kuin vuosikymmenen alkupuoliskolla syntyneillä. Nyt ikäryhmään kuuluvat ovat täyttäneet jo 35 vuotta, eikä heidän koulutustasonsa enää parane kuin muutamalla prosenttiyksiköllä. He ovat opiskelleet pääosin 2000-luvulla.

Mikä pysäytti suotuisan kehityksen? Eikö opiskelupaikkoja ollut tarpeeksi vai keskeytyivätkö opinnot aiempaa useammin?

Tärkein syy lienee suomalaisnuorten maastamuutto.  Suomalaisia muuttaa ulkomaille noin 10 000 hengen vuosivauhdilla, heistä yli puolet on 20–35-vuotiaita. Ulkomaille töihin menevistä suurimmalla osalla on oletettavasti korkea-asteen koulutus ja opiskelemaan lähtevistä huomattava osa jää hankittuine koulutuksineen sille tielle.

Koulutuksen muuttotase jää negatiiviseksi

Korkeasti koulutettujen osuuden pysähtymiseen voi siis olla kolme syytä: nuoret aikuiset opiskelevat vähemmän, ikäryhmään virtaa ulkomailta väestöä, jonka koulutuksesta ei ole tietoa, tai maasta muuttaa tasaiseen tahtiin pois hyvin koulutettua väestöä.

Globalisaation myötä Suomesta poismuuttaminen on tasaisesti kasvanut, ja muuttaneista joka kolmannella on korkeanasteen tutkintotodistus taskussaan. Vuoden 2002 jälkeen kaikkiaan noin 40 000 korkea-asteen tutkinnon suorittanutta on lähtenyt maasta (kuvio 4).

Kuvio 4. Suomesta ulkomaille muuttaneet koulutusasteen mukaan 2003– 2015

Koulutettujen poismuuttaminen koskettaa ensi sijassa 25–34-vuotiaiden ikäryhmää, johon kuuluu noin 250 000 korkeasti koulutettua. Jo yhden vuoden lähtömuutto (-5 000) nakertaa koulutettujen joukkoa parilla prosentilla vuodessa. Jos vastaava kehitys jatkuu vuodesta toiseen, näkyy se väistämättä korkeasti koulutettujen osuudessa.

Maastamuutto onkin ehkä tärkein syy siihen, miksi Suomen koulutustaso vajoaa muihin OECD maihin verrattuna. Ikäryhmittäinen tarkastelu paljastaa, että koulutustason nousu on pysähtynyt 70-luvun lopulla syntyneisiin. Juuri näihin ikäluokkiin maasta muuttaminen alkoi eniten vaikuttaa.

Toinen, ehkä yhtä merkittävä syy on se, että maahan muuttaneiden koulutustietoja ei systemaattisesti kerätä. Jopa puolet korkea-asteen tutkinnoista saattaa jäädä tilastotiedostojen ulkopuolelle. Koulutuksen näkökulmasta muuttotase on negatiivinen: luovutamme hyvin koulutettuja ja saamme tilalle väkeä, jonka koulutuksesta ei saada tietoja.

Kirjoittaja on väestötilastojen asiantuntija. Hän on toiminut kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksen henkilötilastot -yksikössä.

Lähteet:

Tilastokeskus, väestö- ja koulutustilastot

OECD, Education at a Glance 2017

OECD Indicators