Robotit, tekoäly, big data, algoritmit, digitaaliset alustat, 3D-tulostus – asiantuntijoiden mukaan työ on suuressa murroksessa. Uusi teknologia ja digitalisaatio muuttavat tapojamme oppia, työskennellä, toimia ja kommunikoida. Niiden myötä uusiutuvat myös käsityksemme työstä ja työnteosta. Perinteisiä tehtävä- ja ammattirakenteita muuttuu ja vanhoja tehtäviä häviää sekä uusia syntyy.

Työn digitalisaatiota on tutkittu paljon ja aiheesta kirjoitetaan mediassa lähes päivittäin: ”Robotit valloittavat työpaikkoja – palauttavatko ne myös työtä Suomeen?” (HS 10.1.2016) tai ”Tekoäly muuttaa maailman – pian se tekee jopa lääkärin ja juristin töitä” (Yle 4.6.2017). Lisäksi eri kansainväliset organisaatiot (OECD, ILO, Maailmanpankki), valtiolliset toimijat (mm. TEM, STM, OKM, VTT, Tekes), tutkimuslaitokset, etujärjestöt sekä yhdistykset ovat julkaisseet useita digitalisaatioon ja työn tulevaisuuteen liittyviä tutkimuksia, raportteja ja selvityksiä.

Tutkimuksia siitä, miten digitalisaatio ja teknologian kehitys ovat jo vaikuttaneet työntekijöiden arkeen tai miten työntekijät näkevät työnsä muuttuvan tulevaisuudessa, on kuitenkin hyvin vähän saatavilla. Useimmat raportit ja analyysit perustuvat asiantuntijoiden ennakointiin tai ennustuksiin. Tutkimukset taas pitkälti keskittyvät teknologian kehitykseen tai digitalisaatioon jollain tietyllä ammattialalla tai sektorilla esimerkiksi terveydenhuollossa, koulutuksessa tai tekniikan aloilla.

Tilastokeskuksen tuleva työolotutkimus 2018 pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, miten digitalisaatio näkyy kaikkien suomalaisten palkansaajien työssä. Tämä artikkeli perustuu tekemääni kirjallisuusselvitykseen ja taustahaastatteluihin.  Artikkelin tavoitteena on selvittää, mitä työn digitalisaatiolla tarkoitetaan ja miten sen on ennustettu sekä sanottu vaikuttavan työhön tai työntekoon.

Digitalisaatio – mitä, missä, milloin?

Tiivistetysti määriteltynä työn digitalisaatiolla tarkoitetaan toimintatapojen muutosta, jossa digitaalisia ratkaisuja aletaan hyödyntämään yhä enenevässä määrin yksilön, organisaation ja yhteiskunnan toiminnassa (Parviainen, Federley, Grenman & Seisto 2017). Kyse ei siis ole ainoastaan uudesta teknologiasta, vaan siitä, että sen eri muotoja otetaan laadun parantumisen ja hinnan alentumisen seurauksena yhä laajemmin käyttöön.

Työn ja työtapojen muutos ei ole uusi ilmiö. Työvälineet ja työnteon tavat ovat teknologian kehityksen myötä muuttuneet historiassa aikaisemminkin. Asiantuntijoiden mukaan olemme nyt siirtyneet neljänteen teolliseen vallankumoukseen (Baller, Dutta & Lanvin 2016).

Ensimmäinen ja toinen teollinen vallankumous liittyivät aikoinaan ihmisen lihasvoiman korvaamiseen, kolmas teknologian käyttöönottoon, kun neljäs vallankumous liittyy yhä pidemmälle kehittyneen teknologian hyödyntämiseen.

Tutkijoiden mukaan työ muuttuu yhä abstraktimmaksi ja irrottautuu yhä kauemmas konkreettisten tai fyysisten materiaalien tai asioiden kanssa työskentelystä. On jopa puhuttu työn immaterialisoitumisesta – työn nähdään rakentuvan yhä enemmän tiedon ja sosiaalisen kommunikaation ympärille.

Työelämän digitalisaation taustalla on useita eri tekijöitä. Keskeisimmät niistä ovat digitalisaation tuoma kustannustehokkuus, tuottavuuden kasvu sekä nopeus. Lisäksi digitalisaation taustalla vaikuttavat työn tasaisuus ja laatu sekä yleinen kehitys ja sen perässä pysyminen.

Tuttu sanonta siitä, kuinka ihminen ei ole kone, on tosiasia. Ihminen pystyy vain tiettyyn rajaan saakka olemaan tehokas. Esimerkiksi Danziger, Levav ja Avnaim-Pesso (2011) raportoivat tutkimuksessaan että se, mihin aikaan päivästä tuomarit tekivät päätöksiä tai pitivät taukonsa, vaikutti heidän päätöksentekoonsa. Lisäksi Frey ja Osborne (2013) kirjoittavat tutkimuksessaan, että algoritmit eivät ole ihmisten tavoin alttiita puolueellisuudelle tai ennakkoluuloille.

Koneet pystyvät ihmisiä paremmin suorittamaan myös eräitä, esimerkiksi tarkkuutta vaativia tehtäviä. The Economist (9.5.2015) raportoi, että Facebookin algoritmi DeepFace pystyy tunnistaman ihmiskasvot 97 prosentissa tapauksista, myös huonoissa olosuhteissa. Esimerkkien avulla nähdään, että digitalisaatio parantaa usein sekä työn laatua, yleistä päätöksentekoa että luotettavuutta.

Tutkijoiden käsitykset siitä, mitkä työtehtävät tulevat muuttumaan ja mitkä ammatit tulevat häviämään, ovat hyvin pitkälti muuttuneet ajan saatossa. Aikaisemmin 1990-luvulla valtavirtakäsitys oli, että korkeasti koulutettujen työt tulevat säilymään sekä lisääntymään ja matalasti koulutettujen työt tulevat häviämään (mm. Machin & Van Reenen 1998; Autor, Karz & Krueger 1998).

Myöhemmin 2000-luvulla tutkijat tulivat siihen loppupäätelmään, että itse tehtävän luonne määrittää koulutusta vahvemmin sen, tuleeko työ muuttumaan (ks. Autor, Levy & Murnane 2003; Goos, Manning & Salomons 2010).

Autor, Levy ja Murnane (2003) kehittivätkin kategorisoinnin, joka perustuu siihen, kuinka helposti tietyt työtehtävät ovat korvattavissa. Kategorisoinnin esittelemiä työtehtäväluokkia ovat: asiantuntija-ajattelu, monimutkainen kommunikaatio, kognitiiviset rutiinitehtävät, manuaaliset rutiinitehtävät sekä manuaaliset ei-rutiinitehtävät. He argumentoivat tutkimuksessaan, että teknologia korvaa ihmisen niin sanotuissa helposti toistettavissa rutiinitöissä (niin kutsuttu rutinisaatiohypoteesi).

Tutkijoiden mukaan sekä kognitiiviset että manuaaliset tehtävät voidaan melkein kokonaan tulevaisuudessa korvata roboteilla. Asiantuntija-ajattelua sekä monimutkaista kommunikaatiota sisältävät tehtävät voidaan taas osittain korvata tietotekniikalla tai roboteilla.

Huomionarvoista tutkimuksissa oli, että rutiininomaisia töitä tekevät myös muut kuin matalasti koulutetut. Tutkijat laskivat, että eniten helposti korvattavia rutiinitöitä löytyy keskitason palkansaajista esimerkiksi kirjanpitäjistä ja pankkivirkailijoista.

Tutkijat ovatkin pelänneet, että työn digitalisaatio johtaa ammattirakenteiden polarisaatioon, jossa työllisyyden kasvu keskittyy pääasiassa korkeapalkkaisiin ja korkeaa koulutusta vaativiin tehtäviin sekä matalapalkkaisiin, vähempää koulutusta vaativiin tehtäviin.

Tutkimusten mukaan sekä matala- että korkeapalkkaisten työpaikkojen määrä on Suomessa kasvanut voimakkaasti vuosina 1995 – 2009. Keskipalkkaisten työpaikkojen määrän kasvu on sen sijaan ollut suhteellisen vähäistä. (Kauhanen, Maliranta, Rouvinen & Vihriälä 2015). Tosin Suomessa muutos ei vielä ole ollut yhtä voimakasta kuin muissa maissa (Asplund, Kauhanen & Maliranta 2012).

Työvälineet ja työn sisältö muuttuvat

Sen lisäksi, että ammattirakenteet muuttuvat, myös itse työ muuttuu, kun ICT ja uusi tekniikka muokkaavat työtehtäviä ja tapoja tehdä työtä. Kansainvälisessä kirjallisuudessa on puhuttu paljon niin kutsutuista uusista työnteon tavoista (new ways of working). Käsitteellä tarkoitetaan sitä, että työtä tehdään yhä moninaisemmin, hajautetummin ja yksilöllisemmin erilaisissa paikoissa, erilaisina aikoina ja erilaisissa yhteisöissä.

Keskeinen tekijä työtehtävien muutoksessa on tieto ja data. Tieto nousee digitalisaation myötä uuteen arvoonsa – sillä on aivan merkittävä rooli kehityksessä. Brynjolfsson ja McAfee (2014) kirjoittavat teoksessaan, että digitointi mahdollistaa valtavan tietomäärän käyttämisen. Dataa voidaan hyödyntää melkeinpä missä tilanteessa tahansa ja sitä voidaan loputtomasti jäljentää sekä käyttää uudelleen.

Tieto yhdistettynä erilaisiin digitaalisiin alustoihin luo valtavasti erilaisia mahdollisuuksia esimerkiksi terveydenhuollossa. Datasta tulee eräänlaista raaka-ainetta. Ihmisistä kerätään erilaisten alustojen ja applikaatioiden kautta tietoja, joita myöhemmin hyödynnetään muun muassa palveluiden suunnittelussa ja kohdentamisessa.

Perinteiset toimialarajat hämärtyvät ja yritykset irtautuvat perinteisistä rooleistaan, mistä hyvänä esimerkkinä toimii Posti: ”Jari Tetri lajitteli ennen postia, nyt hän ulkoiluttaa vanhuksia – näin digitalisaatio myllää tavallisia ammatteja” uutisoi Helsingin Sanomat aiemmin tänä vuonna.

Kun tekniikka kehittyy, myös ihmisten tarpeet ja vaatimukset muuttuvat. Digitalisaation ja tekniikan kehityksen myötä oma työnkuva saattaa siis radikaalisti muuttua, jolloin erityisesti sopeutuminen uuteen, joustavuus sekä koulutus nousevat keskiöön.

Jopa työn määritelmän on sanottu muuttuvan: ei puhuta enää töistä vaan tehtävistä, toimeksiannoista tai keikoista (Kilpi 2016, 13). Tutkijoiden mukaan itsensä työllistäminen tulee tulevaisuudessa yleistymään. Erilaiset digitaaliset alustat luovat tilaa niin sanotulle kombityölle. Kombityöllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä tekee työtä eri statuksilla, jolloin tuloja voidaan saada niin palkansaajana kuin esimerkiksi freelancerina. Alustojen ideoina taas on yhdistää eri palvelun tuottajat ja saajat. Ne eivät siis tuota palveluita itse.

Hyviä esimerkkejä kombityön mahdollistavista digitallisista alustoista ovat Airbnb ja Uber. Työ ja työtulot pirstaloituvat ja ihmiset saavat useammin tuloja useista eri lähteistä. Freelancer-työ ja yksinyrittäminen sekä määräaikaiset tai osa-aikaiset sopimukset tulevat tutkijoiden mukaan lisääntymään. (Eurofound 2015.)

Työaika ja -paikka moninaistuvat: työtä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta yhä joustavammin (Eurofound and the International Labour Office 2017). Langaton verkko, pilvipalvelut ja Skype mahdollistavat työn tekemisen missä ja mihin aikaan tahansa.

Työtä tehdään myös yhä useammin erilaisissa verkostoissa ja jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Hyvä esimerkki on Elisan Ideal Work -konsepti, jossa työntekijä saa itse valita itselleen ja työlleen sopivan tavan ja paikan tehdä töitä. Tavoitteena on työn tehokkuuden ja mielekkyyden kasvattaminen. Työntekijälle annetaan yhä enemmän vapautta ja keskeiseksi käsitteeksi nousee luottamus. Esimerkiksi Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen mukaan luottamus on hyvän työpaikan keskeinen tekijä.

Uusi teknologia tuo kuitenkin myös mukanaan uudenlaisia haasteita, jotka vaativat erilaista osaamista. Sähköisesti tapahtuvaa kommunikaatiota ja viestintää on aina haastavampi tulkita, kuin kasvokkain tapahtuvaa viestintää. Aikaisemmin kasvokkain tehtäviä töitä on paljon siirretty internettiin, ja työpaikoilla viestintä kulkee pitkälti sähköisesti.

Myös erilaiset chat-palvelut ovat lisääntyneet voimakkaasti. Esimerkiksi Terveystalo lanseerasi viime vuonna ensimmäisenä toimijana Suomessa yleislääkärin chat-vastaanoton. Uusi teknologia ja viestintä vaativatkin työntekijöitä sosiaalista älykkyyttä, hyviä viestintätaitoja ja erilaisten tilanteiden tunnistamista. Monelle työntekijälle uusien laitteiden hallinta ja uudet työtavat saattavatkin aluksi herättää hämmennystä.

Asiantuntijat ovat myös ennustaneet, että itsensä johtaminen ja organisoiminen tulevat lisääntymään. Päätösvaltaa ja vastuuta tullaan tulevaisuudessa jakamaan työpaikoilla enemmän kuin aikaisemmin, kun nykyisestä johtamisen mallista siirrytään niin kutsuttuun valmentavaan johtamiseen. Tosin datan helppo saatavuus voi johtaa työpaikoilla myös numeroilla johtamiseen, millä tarkoitetaan sitä, että keskeiseksi työn arvioinnin välineeksi nousevat numerot (Jääskeläinen 2015).

Kaiken kaikkiaan työntekijöiltä vaaditaan yhä enemmän uusien roolien hallintaa sekä itsensä johtamisen taitoja (Tikka 2016). Myös kouluttautumisen vastuu ja osaamisen päivittäminen siirtyvät yhä enemmän työntekijän hartaille. Metataitojen kuten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen tai paineen- ja epävarmuuden sietokyvyn merkitys korostuu. Koska tieto ja osaaminen ovat periaatteessa kaikkien saatavilla ja osittain automatisoitavissa, nousevat työntekijän vahvuudeksi taidot, joita on vaikea automatisoida tai korvata.

Tutkijoiden mukaan työn personifikaatio tulee lisääntymään, millä tarkoitetaan sitä, että työ on yhä enemmän tekijänsä näköinen. Jo nykyään ajatellaan, että työnteon tehokkuus ja innovatiivisuus linkittyvät työnteon mielekkyyteen ja merkityksellisyyteen. Työpaikoilla panostetaan enemmän uusiin toimintakulttuureihin, joissa kannustetaan työntekijöitä luovuuteen ja uusien ideoiden tuottamiseen (Dufva, Halonen, Kari, Koivisto, Koivisto, Myllyoja 2017).

On myös sanottu, että digitalisaatio tulee vähentämään niin sanottuja rutiinitehtäviä, jolloin työntekijä voi keskittyä häntä itseään kiinnostaviin ja kehittäviin tehtäviin. Uusi työ vaatiikin jatkuvaa osaamisen ja itsensä kehittämistä. Työ ja vapaa-aika saattavat myös yhä useammin sekoittua keskenään.

Työ ei häviä vaan muuttaa muotoaan

Siitä kuinka nopeasti ja kuinka paljon työpaikkoja häviää, ei voida antaa tarkkoja lukuja. Monet tutkijat ovat kuitenkin antaneet omat arvionsa kehityksestä. Ehkä kuuluisin ja eniten siteeratuin on Freyn ja Osbornen (2013) tutkimus, jonka mukaan lähes puolet Yhdysvaltojen nykyisistä työpaikoista on automatisaatioriskissä seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana.

Samaa metodologiaa hyödyntäen Pajarinen ja Rouvinen (2014) laskivat, että Suomessa noin kolmasosa työvoimasta on ammateissa, joissa ihmistyön korvaamispotentiaali on suurin seuraavan 10 – 20 vuoden aikana. Kyseisiä tutkimuksia on kuitenkin kritisoitu siitä, että ne eivät ota huomioon uusien ammattien syntymistä, työn sisällön tai työmarkkinainstituutioiden muutoksia (mm. Kauhanen, Maliranta, Rouvinen, Vihriälä 2015, 76). EVAn teettämässä raportissa taas arvioidaan, että Suomessa seitsemän prosenttia nykyisistä työpaikoista voidaan korvata automatisaatiolla 20 vuoden kuluessa (EVA 2016).

Maiden digitaalista kehitystä mittaamaan on myös kehitetty oma indeksi DESI eli Digital Economy and Society Index (European Comission 2017). Mitä paremmin maa sijoittuu mittarin perusteella, sitä pienempi uhka digitalisaatio on työpaikoille. Hyvät tietoliikenneyhteydet, työntekijöiden korkea osaamistaso, digitaaliset julkiset palvelut sekä laaja internetin käyttö edistävät muutokseen sopeutumista. Pohjoismaat ovat sijoittuneet mittarilla erinomaisesti (kuvio 1).

Kuvio 1. Maiden sijoittuminen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksillä (DESI) vuonna 2017

Lähde: Euroopan komissio

Työn häviämistä todennäköisempää on, että työ vain muuttaa muotoaan. Myös aivan uusia aloja ja työpaikkoja syntyy. Esimerkiksi konsulttiyhtiö Copenhagen Economicsin ennuste povaa sovellusalalle Suomessa 20 000 uutta työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana (Yle 6.6.2017). Tietokoneet eivät myöskään ole vielä itsenäisiä ajattelijoita, vaan jonkun täytyy aina koodata tiedot. Lisäksi robotteja täytyy usein ohjata, sillä harva työ on täysin samanlaista päivästä toiseen.

Työn digitalisaatio on jo täällä

Voidaan sanoa, että työn digitalisaatio alkoi Suomessa 1990-luvulla, mutta vasta 2000-luvulla se on lähtenyt varsinaisesti käyntiin. Yhä useamman ammattilaisen työkalut ja työnkuva ovat muuttuneet. On kuitenkin vähän tietoa saatavilla siitä, miten työ on jo muuttunut ja miten työntekijät ovat muutoksen kokeneet. Dufva, Halonen, Koivisto ja Myllyoja (2017) totesivat raportissaan paljon puhuttavan siitä, miten työ ja työpaikat tulevat muuttumaan, mutta harva on miettinyt muutosta oman työnsä näkökulmasta.

Se miten työn muutoksesta kirjoitetaan, ja miten se todellisuudessa näyttäytyy työntekijöille, on hyvin ristiriitainen. Digitalisaatio ei kaikille välttämättä tarkoita lisääntyvää vapautta, itsensä kehittämisen mahdollisuuksien laajentumista tai työn mielekkyyden lisääntymistä. Se voi myös tarkoittaa kontrollin lisääntymistä, oman työnkuvan täydellistä muutosta tai tulojen jatkuvaa epävarmuutta.

Työmarkkinoiden rakennemuutoksen on myös arvioitu vielä kiihtyvän, ja eri alojen työpaikkoja tulee häviämään. Uudet työpaikat ovat ominaisuuksiltaan usein erilaisia kuin vanhat. Asplund, Kauhanen ja Vanhala (2015) kirjoittavat tutkimuksessaan, että erityisesti ikääntyneemmille työntekijöille ammatinvaihdon kustannukset ovat hyötyihin verrattuna liian suuret. Siksi onkin tärkeää, että työn muutoksesta saadaan lisää tietoa, jotta kaikki saadaan pysymään digitalisaation vauhdissa mukana.

Digitalisaatio tulee vielä vahvasti muuttamaan työtä. Keskeistä kehityksen kannalta tulee olemaan se, miten digitalisaatio ja uusi teknologia otetaan työpaikoilla vastaan. Olennaista on se, miten yksilö itse ne kokee.

Ketään ei voi pakottaa omaksumaan uutta ajattelutapaa tai uusia työnteon välineitä. Tärkeää onkin, että työntekijät osallistetaan muutokseen niin, että he kokevat olevansa osa muutosta. Oman koulutuksen sekä osaamisen päivittämisen merkitys kasvaa. Onkin erityisen tärkeää, että työntekijöiden kokemuksista saadaan kerättyä tietoa, jotta ymmärretään paremmin, mitä digitalisaatio työssä tarkoittaa.

________________________________________________________

Työolotutkimus on laaja käyntihaastattelututkimus, jonka avulla seurataan työoloja ja niiden muutosta palkansaajien näkökulmasta. Tutkimusta on tehty vuodesta 1977 lähtien. Seuraavan työolotutkimuksen tiedonkeruu ajoittuu syksylle 2018 ja sen yksi kantava teema tulee olemaan työn digitalisaatio.

________________________________________________________

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolot -yksikössä.

Lähteet:

Andersson, C., Haavisto, I., Kangasniemi, M., Kauhanen, A., Tikka, T., Tähtinen, L & Törmänen, A. (2016) Robotit töihin. Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA raportti. Helsinki: Taloustieto Oy. [viitattu 3.7.2017].

Asplund, R., Kauhanen, A & Maliranta, M. (2012) Työtehtävien ja palkkojen dynamiikka. ETLA B255. Helsinki: Taloustieto Oy.

Asplund, R., Kauhanen, A & Vanhala, P. (2015) Ammattirakenteet murtuvat – Mihin työntekijät päätyvät ja miksi? Helsinki: Taloustieto Oy.

Autor, D., Karz, L & Krueger, A. (1998) Computing Inequality: Have Computers Changed the Labor Market? The Quarterly Journal of Economics, 113 (4), 1169  – 1213.

Autor, D., Levy, F & Murnane, R. (2003) The Skill-Content of Recent Technological Change: An Empirical Exploration. Quarterly Journal of Economics, 118 (4), 1279  – 1333.

Baller, S., Dutta., S & Lanvin, B. (2016) The Global Information Technology Report 2016. Innovating in the Digital Economy. Geneva: Word Economic Forum.

Brynjolfsson, E & McAfee, A. (2014) The second machine age: work, progress, and prosperity in a time of brilliant technologies. New York, NY: WW Norton and Company.

Danziger, S., Levav, J & Avnaim-Pesso, L. (2011) Extraneous factors in judicial decisions. Proceedings of the National Academy of Sciences, 108 (17).

Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto, R & Myllyoja, J. (2017) Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Valtioneuvoston kanslia.

Eurofound (2015) New forms of employment. Publications Office of the European Union. Luxembourg.  [viitattu 4.7.2017].

Eurofound and the International Labour Office (2017) Working anytime, anywhere: The effects on the world of work. Geneva, Luxembourg: Publications Office of the European Union and the International Labour Office.

European Comission (2017). The Digital Economy and Society Index (DESI). [viitattu 4.7.2017].

Frey, C. B & Osborne, M. A. (2013) The Future of Employment: How susceptible are jobs to computerization? OMS Working Papers, September 18.

Goos, M., Manning, A & Salomons, A. (2010) Explaining job polarization in Europe: The roles of technology, globalization and institutions. CEP Discussion Paper No 1026. London School of Economics.

Jääskeläinen, A. (2015) Digitalization and Work Life: How new technologies are changing task content and skill demand for five selected occupations. Master’s thesis. Department of Economics. Aalto University, School of Business.

Kauhanen, A., Maliranta, M., Rouvinen, P & Vihriälä, V. (2015) Työn murros – Riittääkö dynamiikka? Elin­keinoelämän tutkimuslaitos ETLA. Helsinki: Taloustieto Oy.

Kilpi, E. (toim.) (2016) Perspectives on new work. Exploring emerging conceptualizations. Sitra Studies 114.

Machin, S & Van Reenen, J. (1998) Technology and changes in skill structure: Evidence from seven OECD countries. The Quarterly Journal of Economics, 113 (4), 1215  – 1244.

Pajarinen, M & Rouvinen, P. (2014) Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 30/2014.

Parviainen, P., Federley, M., Grenman, K & Seisto, A. (2017) Osaaminen ja työllisyys digimurroksessa. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 24/2017. Valtioneuvoston kanslia.

Suomen parhaat työpaikat. [viitattu 24.7.2017].

The Economist (9.5.2015) Rise of the machines. Artificial intelligence scares people—excessively so. [viitattu 10.7.2017].

Tikka, T. (2016) Kun kone ottaa ohjat. Raportissa: Robotit töihin. Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? Andersson, C., Haavisto, I., Kangasniemi, M., Kauhanen, A., Tikka, T., Tähtinen, L & Törmänen, A. (2016) EVA raportti. Helsinki: Taloustieto Oy. [viitattu 11.7.2017].

YLE 6.6.2017. Ennuste lupaa 20 000 uutta työpaikkaa sovellusalalle – riittävätkö Suomessa osaajat? EU:n keskiarvoon verrattuna Pohjoismaat ovat edelläkävijöitä sovelluskehittäjien määrässä. [viitattu 5.7.2017].