Länsimaissa myytävät tuotteet tehdään vaiheittain eri puolilla maailmaa. Suomikin on pienenä avotaloutena osa valtavia arvoketjuja eli prosessien ja vaiheiden sarjoja, joiden avulla valmistettava tuote saavuttaa myytävän arvonsa. Maailmantaloudessa tavaratuotanto ei ole koskaan ollut yhtä pirstoutunutta kuin nyt.

Keskeinen syy pirstoutumiselle on kuljetuskustannusten lasku: vasta 1960-luvulta eteenpäin rahtikontit sekä lentoliikenteen halventuminen tekivät monen tuotannonhaaran siirtämisestä kauas ulkomaille taloudellisesti kannattavaa. Toinen syy trendille on tietotekniikan kehitys, joka teki hajautetun tuotantoprosessin koordinoinnista mahdollista ja edullista.

Kolmas on 70-luvulta saakka vallinnut liberaali kansainvälinen talouspolitiikka, joka avasi valtioiden rajat voiton perässä muuttaville yrityksille.

Usein pitkät arvoketjut ovat Ikean kaltaisten monikansallisten yritysten hallinnoimia. Nämä yritykset omistavat eri tuotantovaiheiden suorittajat tai hallinnoivat alihankkijoita sopimuksilla. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään ylikansallisista jättiläisistä. Kun pienyritykset päättävät hankkia tietyn mutterin halvemmalla Aasiasta kuin Suomesta tai Saksasta, ne tekevät samalla osansa tavaratuotannon globalisaatiossa.

Arvoketjututkimus kurottaa valmiiden tuotteiden tuonnin ja viennin tilastoinnin tuolle puolen. Se auttaa selventämään kuvaa pirstaloituvan tavaratuotannon voittajista ja häviäjistä: taistossa työpaikoista ja verotuloista ei olekaan enää kyse kokonaisten autotehtaiden olinpaikasta, vaan usein siitä missä autojen kalleimmat komponentit kehitetään ja tuotetaan.

Suomi on välituotteiden maa

Arvoketjuanalyysi auttaa esimerkiksi täsmentämään Suomen talouden muuttuvaa asemaa maailmantaloudessa. Suomi on vahvasti viennistä riippuvainen maa, jossa ainakin 90-luvulta lähtien närää on aiheuttanut töiden katoaminen esimerkiksi Kiinaan. Moni miettii minkälaisia työpaikkoja syntyy maahan, jossa Nokian suuruuden päivät ovat takana.

Arvoketjuanalyysi korostaa, että kansantalouden asema kansainvälisissä arvoketjuissa on viime vuosikymmeninä muuttunut yllättävän vähän. Suomi onnistui aikoinaan nousemaan oikealla hetkellä puu- ja metallintuotannosta koneiden ja laitteiden valmistukseen. Tällä osaamisella maa ratsastaa edelleen suunnittelemalla ja osin rakentamalla koneita esimerkiksi liukuhihnatyöhön, kaivoksiin, metsäteollisuuteen sekä logistiikkaan.

Suomi pysyttelee toisin sanoen useiden globaalien arvoketjujen puolivälissä. Nokia oli kuluttajille myytäviä lopputuotteita eli kännyköitä valmistavana yhtiönä poikkeus: Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2017 kolme neljäsosaa viennistämme oli entiseen malliin välituotteita, joita tarvitaan lopulta ulkomaalaisten yritysten myymien tuotteiden valmistuksessa.

Arkinen käsitys Suomen “erikoisaloista” on siis tavallisille kansalaisille syystä hämärä. Tulevaisuudessa Suomi voi menestyä esimerkiksi erikoistumalla kiistattomaksi huippuosaajaksi jossain tuotannon välivaiheessa tai nousemalla ylemmäs tuotantoketjuissa brändäämällä ja suunnittelemalla suoraan kuluttajille myytäviä tuotteita.

Tämä ei kuitenkaan ole vain suomalaisen sisun tai päättäjien politikoinnin käsissä, sillä globaalien tuotantoketjujen muodostuminen on monimutkaista. Tuotteet, joiden valmistamiseen Suomi osallistuu välillisesti, myydään edelleen usein Euroopassa. Silti noin 20 prosenttia lopputuotteista myydään Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Työpaikkoja “rosvoava” Kiina on siis samalla suomalaisten tuotteiden lopullinen ostaja.

Tutkimuksella on vaiherikas historia

Näin käytännönläheisten, valtiontaloudellisten arvoketjusovellusten takana on pidempi kehityskaari. Jennifer Bairin mukaan arvoketjuanalyysi on käynyt läpi kolme vaihetta, joista ensimmäisen juuret ovat marxilaisessa maailmanjärjestelmäteoriassa.

Vuonna 1977 julkaistussa artikkelissa Terence Hopkins ja Immanuel Wallerstein ehdottivat kapitalistisen talousjärjestelmän tutkimusta tavalla, joka ei tarkastelisi kansantalouksia tutkimuksen perusyksikkönä. He ehdottivat, että yksittäisen tuotteen valmistukseen vaadittavien välivaiheiden ketju muodostaisi analysoitavan yksikön, jonka avulla voitaisiin havainnollistaa kansainvälistä työnjakoa ja voittojen kasaantumista.

Korostamalla maailmantuotannon ketjunomaisuutta Hopkins ja Wallerstein pyrkivät avaamaan uuden näkökulman kapitalismin ongelmiin. Tämä kriittinen lähtökohta unohtuu usein nykyisten sovellusten keskellä, vaikka myöhempien analyytikoiden käsitteistö ja työkalut ovat saaneet vaikutteita maailmanjärjestelmäteoreetikoiden työstä.

Arvoketjujen tutkimuksen toisessa vaiheessa valtiontalous ja organisaatiotutkimus saivat päähuomion. Gary Gereffi ja muut tutkijat keskittyivät tutkimaan yksittäisten valtioiden ja yritysten toimia tavoitteenaan tarjota muun muassa työkaluja köyhempien maiden kauppapolitiikan käyttöön. Maailmantalouden suuret linjat jäivät sivuosaan.

Toisen aallon tutkijoiden työhön liittyy käytännön politiikka. Monet ketjututkijat kokivat mahdollisuudekseen evästää talouspolitiikkaa, kuten kaupan valikoivaa vapauttamista, joilla yksittäinen valtio nousee “ylemmäs” globaaleissa arvoketjuissa. Tämä tutkimusote sai suosiota 1970-80-luvun murrosvaiheessa, jolloin useat kehitysmaat päätyivät avaamaan talouttaan kansainvälisille markkinoille.

Arvoketjujen tutkimus on vähitellen laajentunut muiden kuin kehittyvien talouksien työkaluksi. 2000-luvulla tutkimuksen kolmannessa vaiheessa tutkimus on irtautunut useista aiemmista lähtöoletuksista. Yksi keskeisistä kysymyksistä on esimerkiksi selittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, hallinnoidaanko globaalia, usean yrityksen muodostamaa arvoketjua keskitetysti vai hajautetusti. Tutkijat ovat tunnistaneet, että arvoketjuja voi tarkastella useilla eri tutkimusotteilla.

Sovelluksia on monia

Nykyisin arvoketjuanalyysiä käytetään moneen tarkoitukseen. Taloudellis-kaupalliset sovellukset ovatkin 1980-luvusta lähtien olleet tutkimuksen valtavirtaa. Esimerkiksi yritykset haluavat usein analysoida arvoketjujansa selvittääkseen, olisiko jokin tuotantovaihe kannattavampaa siirtää talon ulkopuolelle tai toiseen maahan, jossa se voidaan suorittaa edullisemmin.

Myös rikkaat maat käyttävät tutkimusta talouspolitiikkansa tukena. Usein arvokkaimmat tuotantovaiheet ovat ei-materiaalisia: suunnittelu, tutkimus, markkinointi ja brändäys luovat suuren osan monen tuotteen lopullisesta arvosta. Suomen julkinen teknologiayritysten ja start-upien tukeminen on eräänlaista arvoketjupolitiikkaa, jota esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja OECD tukevat tuottamalla maakohtaisia arvoketjuanalyysejä.

Vaikkapa turvallisuussektorilla näkökulma arvoketjuihin saattaa kuitenkin olla aivan toinen. Suomessa Huoltovarmuuskeskus varautuu katkoksiin yhteiskunnan kannalta tärkeillä sektoreilla, kuten Venäjältä ostetun öljyn ja kaasun tuonnissa. Puolustusvoimille on tärkeää varmistaa sotatalouden huoltoketjujen toimivuus kriisitilanteessa. Ulkomailla tuotettuihin tavaroihin liitetään myös muita huolia: Iso-Britanniassa myytävät tuontikännykät perataan läpi mahdollisten vakoiluvälineiden varalta.

Eduskunnan rahoittama Ulkopoliittinen instituutti on kartoittanut arvoketjujen logistiikkaa huoltovarmuuden ja geopolitiikan kannalta. Globaalit virrat ovat tarjonneet uuden tavan jäsentää Suomen geopoliittista asemaa sekä ennakoida mahdollisia muutoksia turvallisuusympäristössä, jota saattaisi aiheuttaa esimerkiksi arktisen alueen aukeaminen laivaliikenteelle. Arvoketjujen logistiikka on tärkeää geopolitiikan ja huoltovarmuuden kannalta.

Kansalaiselle ketjuanalyysi voi taas olla tapa jäljittää yritysten ja valtioiden toimintaa ulkomailla. Koska liiketoiminta on usein vahvasti säänneltyä teollisuusmaissa, mahdollisten ympäristövahinkojen ja muiden ulkoisvaikutusten liu’uttaminen tuotantoketjujen alkupäähän muiden harteille on valitettavan yleistä. Esimerkiksi Finnwatch pyrkii selvittämään, kuka käytännössä maksaa Suomen kuluttajille myytävien tuotteiden valmistuksesta suurimman hinnan.

Kauppalukujen tarkastelu ei itsessään paljasta kaikkia arvoketjujen ulottuvuuksia. Analyysi Suomessa on asiantuntijoiden erityisala. Useimmiten nämä analyysit tapahtuvat kuitenkin toisistaan erillään ja vailla tietoa tutkimusalan vaiherikkaasta menneisyydestä.

Ilari Aula väittelee syyskuussa arvoketjujen politiikasta ja etiikasta London School of Economics -yliopistossa. Juttu pohjautuu osin artikkelisarjaan the Ulkopolitist-julkaisussa.

Lähteet:

Bair, Jennifer (toim.) (2008): Frontiers of Commodity Chain Research. Stanford, Stanford University Press.

Baldwin, Richard (2013): ‘Global Supply Chains: Why They  Emerged, Why They Matter, and  Where They Are Going’ teoksessa Global Value Chains in a  Changing World. Geneva, World Trade Organization.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (2016): Suomi globaaleissa arvoketjuissa. Raportti 62.

Finnwatch: Julkaisut.

Gereffi, Gary ja Miguel Korzeniewicz (toim.) (1994): Commodity Chains and Global Capitalism. London, Praeger Publishers.

Organization for Economic Co-operation and Development: Global Value Chains.

Ulkopoliittinen instituutti (2014): Towards the Geopolitics of Flows: Implications for Finland. Raportti 40.

Ulkopoliittinen instituutti (2014): Huoltovarmuus muutoksessa: Kansallisen varautumisen haasteet kansainvälisessä toimintaympäristössä. Raportti 49.

Ulkopolitist (2017): Maailmantalouden muutokset - Osa IV: Kiina-ilmiö on kuollut, eläköön tuotantoketjut.