Suomi on perinteisesti ollut tiedon, osaamisen ja uuden kehittämisen kärkimaita. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan (t&k) osuus bruttokansantuotteesta on ollut kansainvälisten vertailujen korkeimpia.

Viime vuosina kuva on kuitenkin muuttunut. Panostukset tutkimus- ja kehittämistoimintaan ovat supistuneet, ja useat maat ovat tilastovertailuissa ajaneet Suomen ohi.

Tuoreet tilastotiedot vuodelta 2017 osoittavat nyt kuitenkin mahdollista paluuta myönteiselle kasvu-uralle. Viiden alavireisen vuoden jälkeen t&k-menot kasvoivat ensi kertaa edellisvuoteen verrattuna.

Myös t&k-henkilöstön kokonaismäärä kasvoi, vaikka yrityssektorille kirjattiin edelleen edellisvuotta vähemmän t&k-työtä tehneitä. Tutkimustyövuosien määrä sen sijaan kasvoi kaikilla tutkimusta ja kehittämistä tehneillä sektoreilla.  

Ennakkotiedot vuodelle 2018 vahvistavat kuvaa käänteestä parempaan. Lähiajan kehitys näyttää kuitenkin vielä varsin maltilliselta, ja huippuvuosien 2008–2012 t&k-volyymiin on vielä rutkasti matkaa.

Menestysvuosina rakennettu pohja on ollut niin vankka, että se on kestänyt muutaman vuoden notkahduksenkin, mutta nopea globaali teknis-taloudellinen kehitys edellyttää Suomelta rohkeaa ja ripeää uudistumista myös uudistumisessa.

Koko kehittämistoiminnan kirjoa tarvitaan

Tutkimuksen ja kehittämisen rahoitukseen viime vuosina tehdyt leikkaukset ja supistukset ovat aiheuttaneet huolta tulevaisuudesta. Esimerkiksi valtion budjetissa on viime aikoina ohjattu aiempaa vähemmän rahoitusta tutkimukseen ja kehittämiseen.

Riittävätkö Suomen panostukset kehittämään ja ylläpitämään osaamistamme ja tuottamaan kansainvälisesti kilpailukykyisiä sovelluksia? Pystyykö Suomi tarjoamaan kilpailukykyisen kehittämisinfrastruktuurin, joka on riittävän houkutteleva, tehokas ja toimiva vastaanottamaan vierailijoita ja yhteistyökumppaneita, ja ennen kaikkea investoijia? Onnistuuko Suomi luomaan riittävän kiinnostavan ja toimivan ympäristön, jotta t&k-osaajat ja muut kehittäjät haluaisivat tehdä työnsä täällä?

Tieteellä ja kehittämistoiminnan eri osa-alueilla on kullakin oma erillinen ja itsenäinen tehtävänsä. Perustutkimus pureutuu eri muuttujien välisiin yhteyksiin ja eri tekijöiden välisiin lainalaisuuksiin tavoitteena tuottaa täysin uutta ja uraauurtavaa tietoa. Soveltava tutkimus taas jalostaa uusia sovelluksia perustutkimuksen tuloksista.

Uuden kehittämisen ytimeen kuuluu myös niin kutsuttu kokeellinen kehittäminen, joka luo uutta esimerkiksi uusien sovellusten prototyyppeihin asti.

Omien tehtäviensä lisäksi tutkimuksen ja kehittämisen eri osa-alueet muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jossa tiedosta voidaan jalostaa uusien sovellusten kautta arkipäivän ja käytännön ratkaisuja. Kaikkia tutkimuksen ja kehittämisen osa-alueita tarvitaan; toinen antaa syötettä toiselle tai jatkaa siitä, mihin toinen osa-alue työssään jäi[1]. Vahva kilpailukyky ja hyvinvointi sen myötä vaativat niin tieteen kuin käytännön ratkaisujenkin taitamista. (Kuvio 2)

Kokonaisuuden kannalta olennaista on tiedon siirto ja vuorovaikutus – yhteistyö eri toimijoiden välillä.

Uudistumista ja kehittämistä on perinteisesti kuvattu tutkimus- ja kehittämistoiminnan – t&k – avulla. Määritelmällisesti se kattaa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen sekä kokeellisen kehittämistyön.

Ollakseen tutkimus- ja kehittämistyötä toiminnan tulee täyttää viisi sille asetettua kriteeriä. Sen on oltava uutta tavoittelevaa (pelkkä olemassa olevan tiedon soveltaminen ei riitä), sen on oltava luovaa (ei rutiininomaista), se on luonteeltaan epävarmaa, se on systemaattista ja tavoitteellista toimintaa ja sen on oltava toisinnettavissa.

Kehittämistyö halutaan yhä useammin kuitenkin nähdä tätä laajemmin ja laaja-alaisemmin, jolloin tutkimus- ja kehittämistoimintaan lisätään myös innovaatioelementti, t&k&i. Tällöin t&k-työn lisäksi tarkastellaan myös sellaista kehittämistyötä, jonka on tarkoitus tuottaa uusia ja aiemmasta poikkeavia käytännön ratkaisuja, innovaatioita, eli tuoda uusia tuotteita markkinoille tai ottaa käyttöön uudistettuja tai uudenlaisia prosesseja. (Katso kaavio artikkelin lopussa).

Valtaosa t&k-työstä tehdään yrityssektorilla

T&k-menoilla mitaten kehittämisen huippuvuosina 2008–2012 vuotuiset t&k-panostukset olivat Suomessa 7 miljardin euron tuntumassa. Viime vuosina on käytetty noin miljardi huippuvuosia vähemmän. (Kuvio 3)

Kokonaiskuvan kehitys juontuu pääasiallisesti kehityksestä yrityssektorilla, jossa t&k-volyymi on suurin ja joka kokonsa puolesta vaikuttaa myös eniten kokonaiskuvaan.

Yrityssektorin osuus on noin kaksi kolmasosaa tutkimuksen ja kehittämisen kokonaismenoista. T&k-henkilöstöstä yrityssektorille kirjautuu hienoisesti reilu puolet ja tutkimustyövuosistakin lähes 60 prosenttia.

Kotimainen yrityssektori on myös suurin Suomessa tehtävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoittaja. Sen osuus kokonaisrahoituksesta oli vuonna 2017 kaikkiaan 56 prosenttia.

Julkisen sektorin osuus, johon lasketaan Suomen tilastossa mukaan myös yksityisen voittoa tavoittelemattoman sektorin tutkimus ja kehittäminen, on jo vuosia ollut noin kymmenes kokonaismenoista sekä myös t&k-henkilöstöstä.

Korkeakoulusektorin osuus tutkimuksen ja kehittämisen menoista on kasvanut pikkuhiljaa neljännekseen. Sen osuus henkilöstöstä on 40 prosentin tuntumassa ja tutkimustyövuosista lähes kolmannes. Korkeakoulusektorin t&k-toiminta kattaa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen sekä yliopistollisten keskussairaaloiden tutkimus- ja kehittämistyön.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta voi organisoitua ja sijoittua eri sektoreille hyvin eri tavoin, ja se voi painottua eri lailla tutkimuksen ja kehittämisen välillä. Silti yleiskuva on jokseenkin Suomen kaltainen monissa EU-vertailumaissa – useissa maissa merkittävä osa t&k-työstä tehdään yrityssektorilla. Toki osassa EU-maita t&k-toiminnan resurssit voivat ohjautua selkeämmin tutkimukseen tai sijoittua yrityssektorin sijaan pikemminkin julkiselle sektorille ja korkeakoulusektorille. (Kuvio 4)

Suomessa yrityssektorin t&k laskusuunnassa toisin kuin monissa muissa maissa

Suomessa yrityssektorin vuotuiset t&k-panostukset ovat laskeneet karkeasti noin viidenneksellä vajaan kymmenen vuoden aikana. Tähän on ennen kaikkea vaikuttanut elektroniikkateollisuuden supistuminen, jonka aiempaa merkitystä viime vuosien t&k-työ muilla aloilla ei toistaiseksi ole pystynyt ainakaan volyymiltaan korvaamaan.

Yrityssektorilla tehdyn t&k-työn määrän väheneminen on näkynyt luonnollisesti myös t&k-henkilöstön ja tutkimustyövuosien vähenemisenä, kuten myös sektorin suhteellisen osuuden pienenemisenä kokonais-t&k:sta.

Henkilöstövähennys ei ole ollut suhteellisesti yhtä voimakas kuin menojen vähentyminen, sillä t&k-huippuvuosina menokehitykseen vaikuttivat luonnollisesti myös lisääntynyt palveluiden käyttö ja kasvaneet hankinnat.

Kehitys monissa EU-verrokkimaissa on ollut jokseenkin päinvastainen, niissä t&k-panostukset ovat vuosi vuodelta kasvaneet tai ainakin pysyneet ennallaan. EU-maissa yrityssektorin t&k-menot olivat vuonna 2016 kaikkiaan yli 1,3 kertaiset verrattuna vuoteen 2007, kun Suomessa t&k-panostusten trendi on ollut laskeva ja menoja kertyi vuonna 2016 ainoastaan alle 90 prosenttia vuoden 2007 tasosta. (Kuvio 5)

Suomessa toimivien yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista kaikkiaan noin 80 prosenttia kohdentuu kokeelliseen kehittämiseen. Reilu kymmenen prosenttia on viime vuosina – 16 prosenttia vuonna 2017 – käytetty soveltavaan tutkimukseen ja muutama prosentti perustutkimukseen.

Eroja tietenkin löytyy muun muassa toimialoittain; esimerkiksi kemianteollisuudessa, mukaan lukien lääketeollisuus, soveltavaan tutkimukseen käytettiin 37 prosenttia t&k:n kokonaismenoista vuonna 2017. Elektroniikka- ja sähköteknisellä toimialalla puolestaan kymmenkunta prosenttia oli tutkimusta ja 90 prosenttia kehittämistä.

Esimerkiksi Ruotsissa yritysten t&k-työn luonne on yleisesti ottaen hyvin samankaltainen, mutta monissa EU-vertailumaissa esimerkiksi soveltavan tutkimuksen osuus on keskimäärin Suomen ja Ruotsin osuuksia suurempi. (Kuvio 6)

Valtaosa Suomessa tehtävästä t&k:sta kokeellista kehittämistä

Suomessa julkisella sektorilla tehtävästä t&k:sta reilu 60 prosenttia kohdentuu soveltavaan tutkimukseen ja noin neljännes kokeelliseen kehittämiseen. Perustutkimuksen osuus on reilu kymmenen prosenttia.

Korkeakoulusektoriin lukeutuvien ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistyöstä reilu puolet kohdentuu kokeelliseen kehittämiseen ja yliopistollisten keskussairaaloiden t&k-työstä noin viidennes–kuudennes.

Yliopistojen t&k:ta ei tilastoida t&k-tyypin mukaan, mutta mikäli sen oletetaan kokonaisuudessaan kohdentuvan tutkimukseen eli perustutkimukseen tai soveltavaan tutkimukseen, kokeellisen kehittämisen osuus kokonais-t&k:sta on Suomessa tällöin noin 60 prosenttia.

EU-tilastojen mukaan kokeellisen kehittämistyön osuus kokonais-t&k:sta on monissa maissa huomattavasti tätä pienempi ja merkittävämpi osa kohdentuu tutkimustoimintaan.

Tanskassa ja Norjassa kehittämistyön osuus oli kokonais-t&k:n menoista vuonna 2015 kaikkiaan reilu 40 prosenttia, Itävallassa 47 prosenttia ja Alankomaissa 28 prosenttia. Kokonaiskuvaa tietysti ennakoivat jo edellä esitetyt yrityssektorin luvut, jotka merkittävän volyyminsa puolesta vaikuttavat ratkaisevasti myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan kokonaisuuteen.

Yliopistoyhteistyö valjastaa tarpeellista osaamista innovointiin

Suomi on pärjännyt t&k-vertailujen ohella myös innovaatiovertailuissa. Euroopassa Suomi on kuulunut innovaatiojohtajiin jo vuosia[2]. Innovaatiotoiminnan mittareina ovat muun muassa innovaatioita kehittäneiden ja käyttöönottaneiden yritysten osuudet tai innovaatioyhteistyön harjoittaminen.

Tilastokeskuksen tuoreimman innovaatiotutkimuksen yhteydessä selvitettiin aiempaa laajemmin yritysten ja yliopistojen välistä yhteistyötä; sen tuloksia, yhteistyön muotoja sekä yhteistyössä tapahtuneita muutoksia.

Tutkituista yrityksistä noin viidennes ilmoitti yliopistoyhteistyöstä, ja useimmiten siinä oli mukana innovaatioyhteistyötä. Yhteistyön tuloksista ehkä merkittävimmäksi kyselyssä mainituista nousivat tietopohjan ja osaamisen vahvistuminen, näkemys tulevaisuuden kehitystrendeistä ja markkinoista, uuden menetelmän, teknologian tai laitteen käyttöönotto sekä tuoteinnovaatiot. Näissä kuvastuvat juuri osaamis- ja näkemyspääoman sekä niiden leviämisen merkitys.

Aineistossa yritykset, joilla oli yliopistojen kanssa yhteistyötä, ilmoittivat myös innovaatiotoimintaa ja innovaatioiden käyttöönottoa yleisemmin kuin yritykset, jotka eivät olleet tehneet yhteistyötä yliopistojen kanssa tarkastelujaksolla.

Niiden yritysten joukosta, joilla ei ollut yliopistoyhteistyötä, noin kolmannes ilmoitti innovatiivisten tuotteiden käyttöönotosta tarkastelujaksolla, ja noin viidennes sellaisten tuoteinnovaatioiden markkinoille tuonnista, jotka olivat yrityksen markkinoilla täysin uudenlaisia tuotteita.

Sellaisten yritysten joukosta, joilla oli ollut yliopistojen kanssa muuta yhteistyötä kuin varsinaista innovaatioyhteistyötä, vastaavat tuoteinnovaatioita lanseeranneiden osuudet olivat edellistä korkeammat, reilut 60 ja 40 prosenttia.

Tuoteinnovaatioiden markkinoille tuonti yleistyi selvästi yrityksissä yliopistojen kanssa tehdyn innovaatioyhteistyön myötä, ja niistä yrityksistä, joilla oli innovaatioyhteistyötä ulkomaisten yliopistojen kanssa, 85 prosenttia ilmoitti innovatiivisista tuotteista ja lähes kolme neljästä sellaisista tuotelanseerauksista, joita yrityksen kilpailijat eivät olleet aiemmin tarjonneet.

Kausaliteetin vahvistaminen edellyttää perusteellisempaa tutkimusasetelmaa, mutta aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että yliopistoyhteistyö tukee merkittävästi innovatiivisen ilmapiirin luomista yrityksissä – joko suoraan tai välillisesti.

Tulokset korostavat tutkimuksen ja käytännön sovelluskehityksen välistä, tieteen ja käytännön vuoropuhelun merkitystä. Erilaiset verkostot, eri näkökulmien yhdistäminen ja tiedon jalostaminen yhdessä hyödyttävät uuden kehittämistä. Pelkkä tiedon saatavuus ja saavutettavuus eivät usein riitä, vaan tarvitaan tiedon tarkoituksellista siirtämistä ja siirtymistä – ennen kaikkea yhteistyötä sekä hiljaisen tiedon siirtymistä.

Kirjoittaja vastaa innovaatiotutkimuksen tekemisestä Tilastokeskuksen tiede- ja teknologiatilastoissa.

Lisätietoa:

Tilastokeskus, Tutkimus- ja kehittämistoiminta (pääsivu)

Tilastokeskus, Tutkimus- ja kehittämistoiminta, tietokannat

Tilastokeskus, Innovaatiotoiminta,  (pääsivu)

Tilastokeskus, Innovaatiotoiminta, tietokannat

Euroopan komissio 
Eurostat, tietokanta 
OECD

OECD (2015), Frascati Manual 2015: Guidelines for Collecting and Reporting Data on Research and Experimental Development, The Measurement of Scientific, Technological and Innovation Activities, OECD Publishing, Paris. 

OECD/Eurostat (2018), Oslo Manual 2018: Guidelines for Collecting, Reporting and Using Data on Innovation,4th Edition, The Measurement of Scientific, Technological and Innovation Activities, OECD Publishing, Paris/Eurostat, Luxembourg.

[1] Poiketen vaikutussuhteiden todellisesta monimuotoisuudesta lineaarisuutta käytetään tässä vain havainnollistamaan eri osa-alueiden välistä yhteyttä.

[2] European Commission, European innovation scoreboard