Tilastokeskuksen vuoden 2017 Vapaa-aika­tutkimuksen mukaan pop, iskelmä, rock, heavy ja klassinen musiikki ovat pidetyimmät musiikkilajit Suomessa. Toisaalta rock, heavy ja klassinen musiikki ovat rapin ja jazzin ohella myös torjutuimmat musiikki­genret yli yhdeksän­vuotiaassa väestössä.

Koko väestöä kuvaava musiikki­maku on ennen kaikkea tilastollinen keskimäärä, sillä eri ikäisten, eri sukupolvien ja sukupuolien musiikki­maut eroavat monin osin toisistaan.

Tässä artikkelissa tarkastellaan pidettyä ja torjuttua musiikkia eri sukupuoli- ja ikäryhmissä. Selvyyden vuoksi tarkastelussa käytetään ikäryhmää, vaikka taustalla on musiikki­mieltymysten suhde sukupolveen. Tulokset perustuvat Vapaa-aika­tutkimuksessa 2017 mieli­musiikkia ja torjuttua musiikkia koskeneiden avointen kysymysten saamiin mainintoihin, joita yhdellä vastaajalla on voinut olla useita.

Vastaajien omin sanoin ilmaistut kannat on jälkikäteen luokiteltu eri kategorioihin ja painotettu kalibrointi­menetelmällä. Tulokset on esitetty sanapilvinä, mukana on eniten mainintoja saaneet kategoriat. Vähän mainintoja saaneet kategoriat on jätetty liiallisen satunnaisuuden vuoksi pois kuvioista. Mitä suuremmilla kirjaimilla musiikkilaji tai muu luonnehdinta esiintyy sana­pilvessä, sitä useammin tämä on saanut mainintoja.

Vapaa-aikatutkimuksessa musiikin kuuntelua kysyttiin myös yhdellä valmiiksi luokitellulla eri musiikkilajeja tai musiikkilajien kokonaisuuksia kuvaavalla monivalinta­kysymyksellä, jonka tuloksia on aiemmin raportoitu musiikin kuuntelua yleisimmin käsittelevän tilastojulkistuksen yhteydessä.

Tässä artikkelissa keskitytään vastaajien yleisimpiin mainintoihin, jotka voivat kuvata eri musiikki­tyylejä tai olla musiikkia kuvaavia adjektiiveja tai muita määreitä.

Vapaa-aikatutkimuksen vastaajat olivat myös maininneet yksittäisiä artisteja tai säveltäjien nimeltä, mutta näiden tulosten raportointi on rajattu tämän artikkelin ulkopuolelle. Artisti­mainintoja aineistossa oli myös selkeästi vähemmän kuin tyylilaji­mainintoja.

Sukupolvien kokemukset vaikuttavat musiikkimakuun

Musiikkimaku on kokemus­pohjaista opittua käyttäytymistä, ja sen muotoutumisen voidaan katsoa olevan sidoksissa mm. yksilön elämänkaareen, kasvu­ympäristöön ja sen arvoihin, aikakauteen sekä nuoruuden kokemuksiin (esim. Salminen 1991).

Karl Mannheimin klassisen määritelmän mukaan sukupolvi muodostuu ikäluokan merkityksellisten nuoruus­kokemusten kautta. Musiikki­mieltymysten onkin todettu suurelta osin olevan yhteydessä sukupolveen (esim. Ekholm 2005, Seppänen 1993, Salminen 1991 & 1992).

Vapaa-aikatutkimuksessa sukupolven vaikutus näkyy eri musiikkilajien ja tiettyjen vuosi­kymmenten musiikin suosimisessa sekä osin myös tietyn­tyyppisen musiikin torjunnassa. Musiikkiin liittyy kokemuksia, muistoja ja tunne­latauksia. Nuoruusajan musiikki säilyy usein tärkeänä näistä syistä, vaikka mieltymysten skaala myöhemmin laajenisikin tai muuttaisi muotoaan (Keskinen 1994, Salminen 1989).

Suomalaisten musiikkimakua tutkittu yllättävän vähän

Suomalaisten musiikkimakua on tutkittu yllättävän harvoin, vaikka väestö­otannalla musiikki­makua on tutkittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1968 (Toiviainen 1968 & 1970). Väestöllisesti edustavaa musiikkimaku­tutkimusta on tehty osana Tilasto­keskuksen vapaa-aika­tutkimuksia vuosina 1981, 1991, 2002 ja 2017 (esim. Seppänen 1993, Keskinen 1994, Ekholm 2005, Alasuutari 2009) sekä osana laajempaa sosiologista maun tutkimusta (Purhonen ym. 2014).

Markkinatutkimusvetoisesti aihetta on lähestytty mm. vuonna 2019 Norstatin kuluttaja­paneelissa toteutetussa kyselyssä (Tervonen ym. 2019).

Yleisradiossa on vuosien varrella tehty useita kuuntelija­tutkimuksia ja ääni­näytteisiin perustuvia musiikkimaku­tutkimuksia. Monesti tutkittavana on ollut tietyn kanavan musiikki­tarjonta tai -profiili tai tietyn tyyppinen musiikki. Useimmiten tutkimukset on rajattu yksittäisen radiokanavan yleisöihin tai tietyn tyyppisen musiikin kuuntelijoihin, mutta perusjoukko on voinut olla myös laajempi: esimerkiksi 20–75-vuotiaat suomalaiset (Salminen 1991).

Ylen tekemien musiikkimaku­tutkimusten, kuten myös kaupallisten radiokanavien kaikki musiikkitestien tulokset on tarkoitettu yritysten sisäiseen käyttöön. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (esim. Salminen 1990, Hieta 2003, Haarma & Raitanen 2011) näiden tutkimusten tuloksia ei siksi ole julkaistu.

Sosiologissävyisiä empiirisiä tutkimuksia musiikki­mausta on tehty jo 1940-luvulta lähtien. Lähinnä psykologian alaan liittyviä pienimuotoisia kokeita ja testejä tehtiin jo ennen 40-lukua. Varhaisimpia tutkimuksia musiikki­mausta on Karl F. Schluesslerin (1948) artikkeli Social Background and Musical Taste. Schluesserin tutkimuksessa kahdeksaa eri musiikki­lajia edustavaa levytystä soitettiin ammatti­aseman mukaisesti jaetulle laajalle joukolle, jotka arvioivat kuulemansa viisiluokkaisen asteikon mukaan.

2000-luvun ulkomaisista musiikkimaku­tutkimuksista ehkä kuuluisin on ollut Leicesterin yliopiston Musical Preference and Taste Survey, mutta yllättävän vähän maailmallakaan on tehty kattavaa tutkimusta siitä, kuinka ikä, sukupolvi tai sukupuoli ovat yhteydessä musiikkimakuun.

Suomalainen musiikkimaku ja äänimaisema on moninaistunut

Kotimaisella musiikilla on ollut pitkään vahva asema suomalaisten mieli­musiikissa ja on edelleen – onhan esimerkiksi Radio Suomipop yksi maamme kuunnelluimpia kanavia (Finnpanel 2018). Jo Yleisradion 1950-luvun alun kuuntelija­tutkimus paljasti kuuntelijoille olevan tärkeämpää se että laulettiin suomeksi kuin että laulettiin hyvin (Gronow 2018).

Vuosikymmenestä toiseen hittilistoilla on ollut paljon suomen­kielistä, aiemmin paljon suomeksi käännettyä musiikkia sulassa sovussa, joskus jopa samojen, vieras­kielisten hittien kanssa. Viidessä vuosi­kymmenessä pop­musiikki on noussut yhdestä inhotuimmasta genrestä (Toiviainen 1968) kaikkein suosituimmaksi musiikin­lajiksi.

Vaikka takavuosina uumoiltiin englannin syrjäyttävän suosiossaan suomen kielen, kotimainen musiikki pitää edelleen pintansa, mikä näkyy myös Vapaa-aika­tutkimuksessa (kuvio 1). Musiikin kotimaisuus on sitä tärkeämpää, mitä vanhemmasta sukupolvesta on kysymys.

Vanhemmissa ikäluokissa musiikin kotimaisuus tai suomen­kielisyys voi olla merkityksellistä jo sinänsä, mutta ennen kaikkea kotimaisuus liittyy vanhemmissa ikäluokissa hyvin suosittuun iskelmä­musiikkiin, joka popin ja rockin ohella on edelleen yksi kaikkein pidetyimmistä musiikki­lajeista Suomessa.

Vaikka iskelmällä on Suomessa edelleen vahva sija, on suomalaisten musiikki­maku selvästi monipuolistunut 2000-luvulla uusien vaikutteiden ja musiikkimaku­sukupolvien myötä. Metalli­musiikin suosio on hyvin vahvaa, ja entistä suositumpaa on mm. kotimainen metalli­musiikki ja Nordic Metal. EDM eri tyylilajeineen sekä Korean pop (k-pop) ovat suosittuja tietyissä nuoremmissa väestö­ryhmissä ja rap erityisesti poikien sekä nuorten miesten keskuudessa.

Sukupuolen mukaan musiikki­mieltymysten jakolinja 15–64-vuotiaiden keskuudessa menee karkeasti ottaen naisten enemmän suosiman pehmeä­sointisemman popin ja miesten enemmän suosiman suora­viivaisemman kitararockin välillä.

Erityisesti 25–44-vuotiaiden miesten arvostuksissa raskaan rockin ja metallin arvostus erottuu selkeästi. Klassista musiikkia naiset ovat puolestaan arvostaneet perinteisesti enemmän kuin miehet.

Perinteinen rock on ehkä suhteellisesti eniten ”kärsinyt” musiikki­makujen moninaistumisessa 2000-luvulla. Toisaalta indie- ja alternative rock ja pop ovat saaneet Suomessa entistä enemmän jalansijaa.

Glokalisaation (Robertson 1995) ja digitalisaation myötä­vaikutuksella sekä massa- että ala- ja paikallis­kulttuurin eri muodot ja vaikutteet voivat levitä ennen näkemättömällä tavalla maailman eri kolkkiin, ja musiikillinen ”postimerkkeily” on tänä päivänä yhä useammalla mahdollista.

Musiikista on suoratoisto­palvelujen myötä tullut myös entistä enemmän tilanteesta ja mielialasta riippuvaa. Tämä näkyy myös Vapaa-aika­tutkimuksen musiikkia koskevissa maininnoissa, mutta kuitenkin vähemmän kuin mitä voisi odottaa. Suoratoisto­palvelut mainitaan erikseen yllättävän harvoin mielimusiikin yhteydessä. Ehkä tätä selittää se, että kyse on vain tuiki tavallisesta keinosta kuunnella omaa mieli­musiikkia. Harva mainitsee sellaisenaan Spotify-hitit tai -soittolistat mieli­musiikikseen.

Kaikki paitsi örinä-heavy

Vapaa-aikatutkimuksessa heavy, rap, jazz, rock ja klassinen musiikki ovat torjutuimmat musiikin­lajit, kun yhdistetään eri-ikäisten musiikki­makujen nurja puoli samaan kuvaan (kuvio 2). Torjutuimmat musiikin­lajit naisten keskuudessa ovat heavy, rap ja rock eri tyyli­­suuntineen sekä miesten keskuudessa rap, heavy ja klassinen musiikki.

Klassisesta musiikista erityisesti ooppera herättää monissa torjuntaa, erikseen on mainittu myös ns. uusi taidemusiikki ja ”sinfoniat”, joiden torjumiseen Suomessa on pitkät perinteet (ks. Toiviainen 1968). Rapin osalta inhokkeina erikseen mainitaan mm. Suomi-rap ja nykyrap.

Ilmeisin torjunnan kohde on kuitenkin metalli­musiikki, erityisinä mainintoinaan black ja death metal ja ns. ”örinä-heavy”, jotka voivat herättää torjuntaa myös niiden joukossa, jotka metalli­musiikista muuten pitäisivätkin. Heavy­musiikin torjunta ei ole vain suomalais­kansallinen ilmiö, vaan esimerkiksi Britanniassa jopa kolme neljästä ilmoitti jo vuosia sitten inhoavansa heavyä (Savage 2006).

Niin sanotut kovaääniset genret, kuten heavy, rock tai punk, ovat perinteisesti herättäneet torjuntaa, varsinkin vanhemmissa sukupolvissa, joiden korvissa kovaäänisyys, ”räminä” ja ”jumputus” eivät muutenkaan saa vastakaikua.

Klassisen musiikin ja jazzin torjunta voi puolestaan liittyä laajemminkin ns. taide­musiikin vieroksuntaan sekä korkea- ja populaari­kulttuurin symboliseen rajanvetoon. Jazz on musiikki­genre, joka on historiansa aikana kokenut mm. muodon­muutoksen populaarista viihde­musiikista taitee(llise)ksi, mikä on voinut monen mielikuvissa jäädä määrittämään suhtautumista kaikkeen jazz-musiikkiin, jota kuitenkin löytyy moneen lähtöön – niin kuin eri musiikki­tyylejä muutenkin.

Uusille sukupolville poppia ja rappia

Vapaa-aikatutkimuksessa 10–14-vuotiaita vastaajia oli ikäryhmistä vähiten, joten heidän osaltaan voidaan luotettavasti erotella vain muutamia mieli- ja torjutun musiikin tyyppejä.

Poikien mielimusiikin kolmen kärki on rap, pop ja elektroninen musiikki ja tytöillä pop, ulkomainen pop ja rap. Ylipäätään ulkomaisen popin suosio on ikäluokista suurin 2000-luvulla syntyneiden keskuudessa.

Eniten torjuntaa poikien keskuudessa synnyttävät klassinen musiikki ja ooppera, heavy, jazz sekä rock. Jazzia (vähän mainintoja) ehkä lukuun ottamatta samat genret saavat eniten torjuntaa aikaan myös tyttöjen keskuudessa, joten ainakin tässä mielessä tyttöjen ja poikien musiikkimaut muistuttavat toisiaan.

Popmusiikki on selkeästi suosituin musiikinlaji alle 45-vuotiaiden naisten joukossa. Erityisesti pop­musiikin ylivertaisuus näkyy 15–24-vuotiailla naisilla, joiden keskuudessa pop­musiikki on selvästi suositumpaa kuin seuraavaksi suosituimmat rap tai rock. (Kuvio 3)

Siinä missä 15–24-vuotiailla naisilla pop­musiikki on suvereeni ykkös­genre, ei vastaavan ikäisillä miehillä ole yhtä selkeää suosikkia. Nuorten miesten keskuudessa rock eri tyyleineen sekä rap tai hip hop ovat yhtä suosittuja ja hyvänä kolmosena tulee heavy metal.

Heavymusiikki jakaa selvästi nuorten miesten musiikkimaun: toisille se on mieli­musiikkia ja toisille kaikkea muuta. Metalli­musiikin lisäksi yhtä paljon torjuntaa 15–24-vuotiaissa miehissä herättää klassinen musiikki (kuvio 4), joka puolestaan herättää selvästi vähemmän torjuntaa vastaavan ikäisten naisten keskuudessa, vaikka onkin yksi torjutuimmista musiikin­lajeista.

Siinä missä 15–24-vuotiailla naisilla popmusiikki oli selkeä mieli­musiikin ykkös­genre, on heavy­musiikki nuorille naisille selkeä ykköspaikan hallitsija, mitä tulee torjuttuun musiikkiin.

Heavy jakaa, rock yhdistää nuoria aikuisia

Rock ja heavy metal eri tyylilajeineen ovat 25–44-vuotiaiden miesten ylivoimaisesti suosituimmat itse mainitsemat musiikki­tyylit (kuvio 5). Toki heavy­musiikki jakaa tässäkin ikäluokassa miesten mielipiteitä, varsinkin kun ikäluokka sisältää kahden eri musiikkimaku­sukupolven edustajia. Sosiokulttuurisena ilmiönä sukupolvien aikarajat ovat kuitenkin tunnetusti myös erittäin ongelmallisia, sillä perättäisten sukupolvien välillä esiintyy aina päällekkäisyyksiä.

Sukupuolten väliset erot musiikki­maussa ovat ikäluokista suurimmillaan 25–44-vuotiaiden joukossa. Naiset suosivat ylivoimaisesti eniten pop­musiikkia ja torjuvat ylivoimaisesti eniten heavyä (kuvio 6), kun taas miehet torjuvat selkeästi eniten rappia tai hip hoppia sekä klassista musiikkia. Rock­musiikki toimii kuitenkin yhdistävänä tekijänä eri sukupuolten välillä.

Ikäluokan sukupuolten väliset erot musiikki­maussa voivat olla suuremmat nuoremmilla kuin vanhemmilla ikä­luokkansa edustajilla, sillä vanhemmissa suku­polvissa tai iän myötä sukupuolten musiikki­maku on enemminkin samankaltaista kuin erilaista.

Rockiskelmä maistuu keski-ikäisille

Keski-ikäisten 45–64-vuotiaiden miesten musiikki­maku on rock­keskeistä, mutta yhtä suosittua on myös rock­musiikkia kevyempi pop­musiikki. Iskelmä­musiikki alkaa jo olla keski-ikäisten miesten mieli­musiikkia, toisin kuin alle 45-vuotiaiden miesten.

Keski-ikäisten joukossa näkyy vielä tutut suku­puolittaiset erot: naiset suosivat enemmän iskelmä- ja klassista musiikkia (kuvio 7) ja miehet selvästi enemmän heavyä ja rockia.

Keski-ikäisten mielimusiikkia koskevissa maininnoissa erottuvat nostalgiset menneeseen aikaan liittyvät määreet, kuten ”70-luku”, ”vanha” tai ”vanhempi”, joita ei nuorempien maininnoissa juurikaan esiinny.

Rocksuuntautuneiden keski-ikäisten miesten eniten torjuma genre on rap tai hip hop (kuvio 8). Heavy metal herättää tässäkin, niin kuin monessa muussakin väestö­ryhmässä torjuntaa. Perinteisesti tässäkin ikäluokassa monet miehet eivät pidä klassisesta musiikista, varsinkaan oopperasta.

Kuvio 8. Torjuttu musiikki, miehet 45–64-vuotiaat 2017 maininnat

Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aikatutkimus.

Keski-ikäisten naisten keskuudessa heavy metal on ylivoimaisesti inhotuin genre, niin kuin laajemminkin 15–64-vuotiaiden naisten joukossa.

Ylittämätön iskelmä: senioreissa naisten ja miesten maku alkaa saman­kaltaistua

Iskelmä, kotimainen iskelmä, klassinen, hengellinen ja vanha tanssi­musiikki ovat yli 64-vuotiaiden suosituimmat musiikin­lajit. Vanhaa tanssi­musiikkia ei alle 45-vuotiaiden kielenkäytössä juurikaan esiinny, kun taas senioreiden mielimusiikki­maininnoissa sitä käytetään usein.

Iskelmätyyppisellä musiikilla on monta nimeä: vanhasta iskelmästä, vanhasta kotimaisesta iskelmästä ja vanhasta tanssi­musiikista puhuttaessa voidaan hyvinkin tarkoittaa samaa asiaa. Yhtä kaikki, mitä vanhemmasta ikäluokasta on kysymys, sitä useammin mieli­musiikin yhteydessä mainitaan iskelmä, tanssi­musiikki, klassinen ja hengellinen musiikki sekä käytetään ilmaisuja kuten vanha ja kotimainen.

Senioreiden keskuudessa naisten ja miesten musiikki­maku alkaa saman­kaltaistua, ja rock alkaa menettää suosiotaan myös miesten keskuudessa (kuvio 9). Joitakin suku­puolittaisia eroja kuitenkin löytyy, ainakin mainintojen tasolla.

Naiset suosivat selvästi miehiä enemmän klassista, ooppera- ja hengellistä musiikkia. Naiset käyttävät myös mieli­musiikista puhuttaessa miehiä enemmän käsitteitä kuten ”vanha” tai ”vanha tanssi­musiikki” ja suosivat maininnoissaan selvästi enemmän tangoa kuin miehet.

Suomalainen tango on silti menettänyt vuosi­kymmenten saatossa asemansa kaikkein pidetyimpien musiikin­lajien joukossa ainakin, mitä tulee Vapaa-aika­tutkimuksessa mieli­musiikkia koskeviin mainintoihin. 60-luvun lopussa huimat 70 prosenttia 15–64 vuotiaista piti hyvin tai aika paljon suomalaisesta tangosta kantaa erikseen kysyttäessä (Toiviainen 1968).

Voi olla, että suomalaisen tangon kehkeytyessä viime vuosi­kymmeninä yhä enemmän iskelmälliseen suuntaan, sitä on ollut vaikea enää erottaa muusta kotimaisesta iskelmä-, viihde- ja tanssi­musiikista, jolloin tangon mainitseminen erikseen mieli­musiikkinakin on jäänyt väistämättä vähäiseksi.

Siinä missä yli 64-vuotiaiden miesten ja naisten mieli­musiikinlajit ovat samantyyppisiä, on yhteneväisyys torjutun musiikin suhteen vieläkin silmiin­pistävämpää. Sekä miesten että naisten torjutuin genre on rap, toiseksi heavy ja kolmanneksi rock. Yhdeksän kymmenestä eniten inhotusta musiikin­lajista on sekä miesten että naisten joukossa samoja. (Kuvio 10)

Ylipäätään ”kovaääninen” populaari­musiikki, ”räminä” tai ”nykymusiikki” ei puhuttele vanhempaa musiikin kuuntelija­kuntaa.

Musiikkimaku koskeva puhe – mieltymyksiä ja ennakko­asenteitakin

Tarkastelemalla vastaajien omia pidettyä ja torjuttua musiikkia koskevia mainintoja saadaan rikkaampi kuva väestön musiikki­mausta kuin kysymällä kantaa ainoastaan muutamaan valmiiksi luokiteltuun yleiseen lajityyppiin. Kumpaakin kysymys­tyyppiä, varsinkin valmiita musiikki­lajien listoja, voidaan kuitenkin kritisoida siitä, että ”puhtaan” musiikki­maun lisäksi niissä mitataan myös musiikki­lajeihin liittyvää ennakko­asennetta sen sijaan että mieltymyksiä mitattaisiin pelkästään ääninäyttein ilman tietoa lajityypistä tai esittäjästä.

Vapaa-aikatutkimuksen tulokset ovat kuitenkin linjassa Ylen ääninäytteisiin perustuvien musiikkimaku­tutkimusten tulosten kanssa.

Toisaalta maku on myös suurelta osin mielipide­kysymys: on helppoa sanoa mistä pitää ja mistä ei. Eri musiikki­tyylejä kuvaavat yleisimmät käsitteet ovat myös hyvin ymmärrettäviä ja käytettyjä.

Ryhmittelemällä vastaajien omat maininnat iän ja sukupuolen mukaan päästään kuitenkin yleisimpiä luokituksia yksityis­kohtaisemmalle tasolle ja saadaan riittävän rikas kokonaiskuva eri sukupolvien ja sukupuolten musiikki­mausta.

Tulosten luotettavuuden ja yleistettävyyden varmistamiseksi raportoinnissa on käytetty verrattain laajaa ikäjakaumaa, eikä hyvin harvoja mainintoja saaneita musiikin­lajeja ole esitetty. Tämä ei tietenkään sulje pois tosi­asiallisten yksilöllisten maku­erojen esiintyvyyttä, varsinkaan teos- tai artisti­tasolla.

Perinneiskelmästä Dubsteppiin

Kotimaisella tai tarkemmin sanottuna suomen­kielisellä populaari­musiikilla on edelleen vahva asema suomalaisten mieli­musiikissa ja top­listoilla. Pidetyimmät musiikki­lajit ovat pop-, iskelmä, rock, heavy ja klassinen musiikki. Kotimainen iskelmä­musiikki on ollut jo vuosi­kymmeniä suomalaisten mieli­musiikkia, ja se on sitä suositumpaa mitä vanhemmasta suku­polvesta on kysymys.

Ulkomaisen popin suosio on puolestaan ikäluokista suurin 2000-luvulla syntyneiden keskuudessa. Klassinen musiikki on myös sitä suositumpaa, mitä vanhemmasta ikäluokasta on kysymys. Naiset suosivat kuitenkin selvästi enemmän klassista musiikkia kuin miehet.

Popmusiikki on selkeästi suosituin musiikin­laji alle 45-vuotiaiden naisten joukossa. Erityisesti pop­musiikin ylivertaisuus näkyy 15–24-vuotiailla naisilla. 25–44-vuotiaiden miesten arvostuksissa raskaan rockin ja metallin arvostus erottuu selkeästi.  

Suomessa heavy on sekä hyvin suosittua että hyvin torjuttua musiikkia. Miehet suosivat naisia selvästi enemmän heavy­musiikkia ja naiset torjuvat miehiä selvästi tätä musiikin­lajia, vaikka sitä torjutaankin yleisesti kaikissa ikäluokissa.

Likimääräisesti sukupuolten mukainen musiikki­mieltymysten jakolinja 15–64-vuotiaiden keskuudessa kulkee naisten enemmän suosiman pehmeä­sointisemman popin ja miesten enemmän suosiman suora­viivaisemman kitararockin välillä.

Yli 64-vuotiaiden miesten ja naisten musiikki­maku on puolestaan hyvin samankaltainen, niin mieli- kuin torjutunkin musiikin suhteen. Joillekin riittää myös se musiikki, mitä radiosta tulee.

Rap on Suomessa tällä hetkellä erityisesti alle 25-vuotiaiden mieli­musiikkia, varsinkin poikien ja nuorten miesten musiikkia, kun taas yli 24-vuotiaiden, etenkin miesten keskuudessa, rap on yksi inhotuimpia musiikin lajeja.

Nuorten ikäpolvien musiikkia on myös elektroninen tanssi­musiikki, kun taas seniorien musiikkia on leimallisesti vanha tanssi­musiikki. Nuoret ja vanhat torjuvatkin osin toistensa mieli­musiikkia: vanhat rappia, ”jumputusta” ja teknoa yms. – nuoret klassista, oopperaa ja hengellistä.

Sukupolven yhteys musiikki­makuun näkyy tiettyjen tyylien suosion lisäksi siinä, että 25–64-vuotiaat mainitsevat mieli­musiikiksi 60-, 70-, 80- tai 90-luvun populaari­musiikin. Nuorempien kielenkäytössä mieli­musiikista puhuttaessa vuosi­kymmenet eivät vielä useinkaan näy.

Seniorit puolestaan käyttävät sukupolvensa mieli­musiikista puhuttaessa aika­määreenä enimmäkseen ilmauksia: ”vanhempi” tai ”vanha”, jotka toimivat synonyymeinä hyvälle musiikille, kun taas ”moderni” tai ”nykymusiikki” toimivat usein synonyymeinä torjutulle musiikille.

Toki ”nykymusiikin” torjunta ei rajoitu vain vanhimpiin sukupolviin, esimerkiksi nuoret ja ei niin nuoret aikuiset voivat torjua ns. nykyrapin ja hyväksyä vanhemman rapin.

Ei voida liioin väittää, että tiettyä sukupolvea tai ikäluokkaa puhuttelisi kaikki nuoruus­vuosien musiikki tai, että nuorempien ikäluokkia ei puhuttelisi ollenkaan aiempien vuosi­kymmenten musiikki. Musiikki­maku on yhtä aikaa sekä sosiaalinen että yksilöllinen ilmiö. Musiikilliset vaikutteet ovat vapaasti virtaavia ja edeltävät musiikki­tyylit ovat aina vaikuttaneet tuleviin tyyleihin.

Musiikillinen genealogia näkyy mm. erilaisina post-genreinä, kuten post-rock, post-grunge, post-metal. Tietynlaisesta perinteestä ja tunnelmasta ammentava ”nyky­musiikki” voi upota hyvinkin niin vanhemman aikakauden musiikkia arvostavaan yleisöön kuin nuorempaankin yleisöön.

Kun suomalaista mielimusiikkia voitiin vielä puoli vuosisataa sitten yleisesti luonnehtia Pekka Gronowin lauseella: ”enemmän haitaria ja malmstenia” (Toiviainen 1968), niin 50 vuotta myöhemmin yhden lauseen yleis­luontoinen tiivistys voisi kuulua: enemmän bassoa ja Juha Tapiota.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilasto­keskuksen väestö- ja elinolo­tilastot -yksikössä

---

Hyvää ja huonoa musiikkia

“There are two kinds of music. Good music, and the other kind.”

Duke Ellingtonin kuuluisa toteamus pätee hyvin yksittäisen henkilön musiikki­makuun. Meillä kaikilla on ainakin jokin inhokki, vaikka väittäisimme olevamme kuinka kaikki­ruokaisia hyvänsä.

Kaiken kattava erittely hyvään ja siihen muuhun musiikkiin on sen sijaan mieletöntä, vaikka miten pyrittäisiin ottamaan huomioon mitä moninaisimpia kriteereitä, kuten tuotanto­arvoja, virtuositeettia tai jotain aivan muuta. Usein kritiikin kohteena onkin jotain muuta kuin itse musiikki, Sibeliuksen musiikkiin kohdistuneessa arvostelussa vaikkapa kansallis­romantiikka:

“Jos Sibelius on hyvä, niin musiikin historiallisesti pätevät mittapuut Bachista Schönbergiin on aseteltava uudelleen.” (Theodor W. Adorno)

Kaikenlaiseen musiikkiin pätee se, että aina löytyy joku joka musiikista pitää tai ei pidä. Musiikki­maku onkin sekä yksi yhdistävimmistä että erottelevimmista maun ilmauksista.

Musiikkimaku on sekä sosiaalinen että yksilöllinen ilmiö. Tilanne ja käyttö­tarkoitus vaikuttavat myös siihen, millainen musiikki toimii missäkin tilanteessa ja mikä ei, vai toimiiko ollenkaan.

Musiikin vastaanoton näkökulmasta kysymys on ennen kaikkea kommunikaatiosta ja vaikuttavuudesta, miten musiikki kommunikoi, millaisia tunteita se meissä herättää – näihin puolestaan vaikuttaa yksilön ja sukupolven sosiaali­historia ja viime kädessä se, millä mielin musiikkia vastaanotamme. Musiikki on voimakas entiteetti, se on aineetonta, näkymätöntä, elämyksellistä, emotionaalista ja se jää ihmisen päähän:

“Musiikki on niin voimakas tapa vaikuttaa. Kirjat voidaan polttaa ja elokuvat hävittää, mutta musiikki jää ihmisen päähän eikä sitä pysty enää myöhemmin ottamaan sieltä pois.” (Jake Nyman)

Heavyä kuunnellaan Suomessa luokka­taustasta riippumatta

Onko musiikki hyvää vai huonoa, on sosiologisessa mielessä sosiaalinen rakennelma. Ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun mukaan kulttuurisen pääoman (mm. yksilön tiedot ja taidot) ja maun suhde selvin kuvataiteissa ja musiikissa.

Bourdieun (1984) mukaan maku­arvostelmat ovat symbolisen vallan väline, jolla luokittelemalla aikaan­saadaan symbolisia rajoja riippumatta siitä, ovatko arvostelmat intressi­peräisiä vai täysin pyyteettömiä, joita ne monesti ovatkin. Bourdieun sosiologia tosin näkee melkein kaiken pyyteettömänäkin esiintyvän toiminnan pyyteellisenä.

Suomessa musiikkimaku­hierarkiat eivät kuitenkaan jäsenny niin luokka­taustaisesti kuin Bourdieun ajan Ranskassa. Tyylien hierarkia edellyttää pitkään perinteeseen pohjautuvaa eri­arvoisuutta (Mäkelä 1985). Globalisaatio, yhteis­kunnan tasa- ja moni­arvoistuminen sekä eriytyminen ovat omiaan vähentämään makujen luokka­sidonnaisuuksia ja murentamaan hierarkioita.

Suomessa hyvin suosittu heavy metal voi täällä olla yhtä lailla ruumiillisen työn tekijöiden kuin valkokaulus­väenkin musiikkia. Kulttuurinen pääoma tai sosio­ekonominen asema näkyykin Suomessa enemminkin kulutus­mahdollisuuksina ja musiikillisena laaja-alaisuutena kuin yksittäisissä musiikki­mieltymyksissä sinänsä.

Esimerkiksi ylemmät toimi­henkilöt ovat sekä ahkerimpia että kaikki­ruokaisimpia konserteissa kävijöitä. He käyvät muita enemmän niin klassisen, jazz-, kansan-, kuin pop- tai rock- sekä heavymusiikin konserteissa, mutta ensi sijassa heavymusiikin suosiota selittää silti sukupolvi ja sukupuoli.

Alueellisten erojen suorasta yhteydestä musiikki­mieltymyksiin ei Suomessa ole selkeää tai yksi­selitteistä näyttöä, kun demografiset tausta­muuttujat otetaan huomioon. Viitteitä on kuitenkin siitä, että suuret kaupungit ja erityisesti pääkaupunki­seutu eroaisivat musiikillisen kaikki­ruokaisuuden suhteen muusta Suomesta (Alasuutari 2009).

Myös suomenruotsalaisten musiikki­maku eroaa jonkin verran valta­väestöstä, ainakin mitä tulee suosikki­artisteihin.

Lähteet:

Alasuutari, P. (2009). Snobismista kaikki­ruokaisuuteen: musiikkimaku ja koulutustaso. Teoksessa M. Liikkanen (toim.) Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat. Gaudeamus, Helsinki.

Bourdieu, P. (1984). Distinction. A Social Critique of the Judgement of Taste. Harvard University Press, Cambridge, Massachusetts.

Ekholm, J. (2005). Musiikkivalinnat. Teoksessa M. Liikkanen ym. (toim.) Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä. Vapaa-ajan muutokset 1981–2002. Tilastokeskus, Edita Prima, Helsinki.

Gronow P. (2018). Suomi on suomalainen Jakso 9: Musiikki https://areena.yle.fi/1-4058135 (viitattu 21.8.2018).

Haarma, J. & Raitanen, N. (toim.) (2011) Kuka mitä häh? Populaari­musiikin ajatushautomo. Miten edistää suomalaisen populaari­musiikin hyvinvointia? Yle, Erweko, Helsinki.

Hieta, H.-M. (2003). Maukasta musiikkia: Radio Ylen ykkösen ja klassisen musiikin kuuntelijoiden musiikkimaku­tutkimus. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Taiteiden tutkimuksen laitos.

Keskinen, V. (1994). Mozartista Leskiseen. Helsinkiläisten musiikkimaut. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 1994:6. Helsingin kaupunki, tietokeskus.

Finnpanel (2018). Kansallinen Radiotutkimus (KRT).

Mäkelä K. (1985) Kulttuurisen muuntelun yhteisöllinen rakenne Suomessa. Sosiologia 22, nro 4, 247–260.

Purhonen, S & Gronow, J. & Heikkilä, R. & Kahma, N. & Rahkonen, K. & Toikka, A. (2014). Suomalainen maku: kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen. Gaudeamus, Tallinna.

Robertson, R. (1995) Glocalization: Time–Space and Homogeneity–Heterogeneity. Teoksessa M. Featherstone ym. (toim.) Global Modernities. Sage, London.

Salminen, K. (1992). Suomalaisen musiikkimaun sukupolvet. Teoksessa A. Alm & K. Salminen (toim.) Toosa soi. Musiikki radion kilpailuvälineenä? Tutkimusraportti 1/1992. Yleisradio, tutkimus- ja kehitysosasto. Yleisradio, Helsinki.

Salminen, K. (1991). Musiikin kokemisen eri sukupolvet: 20–75-vuotiaiden suomalaisten musiikkimaku: marraskuu 1990. Tutkimusraportti 6/1991. Yleisradio, tutkimus- ja kehitysosasto. Hakapaino, Helsinki.

Salminen, K. (1990). Nuorten ja varhaisnuorten musiikkimaku keväällä 1990. Sarja B 6/1990. Yleisradio, tutkimus- ja kehitysosasto. Hakapaino, Helsinki.

Salminen, K. (1989). Musiikkimakujen muotoutuminen: musiikkikulttuuriin sosiaalistuminen ja enkulturaation ongelmat. Sarja B 6/1989. Yleisradio, suunnittelu- ja tutkimusosasto. Hakapaino, Helsinki.

Savage, M (2006) The Musical Field. Cultural Trends Vol. 15, No 2–3, 159–174.

Schluessler, K. F. (1948). Social Background and Musical Taste. American Sociological Review Vol. 13, No 3 Jun, 330–335.

Seppänen, S. (1993). Musiikin kuuntelu ja musiikkivalinnat. Teoksessa M. Liikkanen & H. Pääkkönen (toim.) Arjen kulttuuria. Vapaa-aika ja kulttuuriharrastukset vuosina 1981 ja 1991. Tilastokeskus, Painatuskeskus, Helsinki.

Tervonen K. & Kyyrä T. & Perämaa S. (2019). Näin suomalaiset kuuntelevat musiikkia 2020-luvulla. Teosto & IFPI Finland.

Tilastokeskus (2019). Vapaa-ajan osallistuminen. Musiikin kuuntelu.

Toiviainen, S. (1968). Suomalaisten musiikinharrastuksesta ja musiikkimausta. Tampereen yliopisto sosiologian laitos, tutkimusseloste no 3.

Toiviainen, S. (1970). Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ristiriidat: Musikologisten osakulttuurien sosiologista tarkastelua. Ser. A vol. 39. Tampereen yliopisto, Tampere.