Työmarkkinoiden tilaa kuvataan perinteisesti tilastoilla, joilla arvioidaan työmarkkinoille osallistumista eri ajanhetkinä. Yleisemmin käytettyjen työttömien tai työllisten määrän rinnalle on kehitetty indikaattoreita, jotka kuvaavat tarkemmin näissä lukumäärissä tapahtuvien muutosten rakennetta.

Muutoksia kuvaavien indikaattoreiden eli työmarkkina­virtojen kautta on mahdollista seurata tarkemmin esimerkiksi mistä tekijöistä työttömien määrän kasvu tai lasku muodostuu kahden ajankohdan välillä. Tunnusluvuilla pyritään myös tarkastelemaan taloudessa tapahtuvaa työpaikkojen syntyä, tuhoutumista ja toimiala­rakenteen sisäisiä muutoksia ajassa ja erilaisissa suhdanteissa (Davies ym. 1996).

Työmarkkinoiden virtoja voidaan kuvata yritystason yhdistetyillä rekisteriaineistoilla tai yleisemmillä otosaineistoilla, joista rekisteriaineistojen hyödyntäminen virtojen tarkasteluun on ollut yleisempää (Dale-Olsen 2006). Molemmissa aineisto­muodoissa on omat etunsa ja ongelmansa.

Suomessa rekistereihin perustuvia työllisten muutoksia seuraavia yritystason aineistoja on saatavilla Tilastokeskuksen työssäkäynti­tilaston kautta. Rekisteritietoon perustuvia työmarkkinavirtoja työttömyyden osalta on saatavilla TEM:n ylläpitämästä Työnvälitys­tilastosta.

Yritystason aineistot ovat kuitenkin ongelmallisia työmarkkinoiden suhdanne­kehityksen seurannan kannalta, sillä tilastot valmistuvat usein varsin pitkällä viiveellä. Aineistot ovat myös poikkileikkaus vuoden yhdestä ajanhetkestä. Yritystason aineistojen etuna on kuitenkin mahdollisuus käyttää tarkempia alue- ja toimia-alajakoja kuin otokseen perustuvissa aineistoissa.

TEM:n työnvälitystilastoon perustuvat virtatilastot puolestaan eivät ole kansainvälisesti suoraan vertailtavia. TEM:n aineistot myös kohdistuvat pääasiassa työttömien työnhakijoiden virtoihin eli nekään eivät kata kaikkia ILOn mukaisia työmarkkinoiden liikkeitä. Näiden aineistojen kautta tuotettu tieto on kuitenkin selvästi toimipaikka-aineistoja ajantasaisempaa.

Toinen yleisesti käytetty tapa mitata työmarkkinavirtoja on hyödyntää edustavaan otokseen perustuvaa työvoima­tutkimusta. Tällaisessa tarkastelussa työmarkkinavirtoja kuvataan siirtyminä ILOn määritelmän mukaisten työmarkkina­statusten – työllinen, työtön ja työvoiman ulkopuolella – välillä.

Työvoimatutkimuksen vastaustiedoista tuotetuista työmarkkinavirroista saadaan selvästi ajantasaisempaa tietoa virtojen kehityksestä sekä pystytään muodostamaan kattavampi kuva siirtymistä esimerkiksi työttömyyden ja työvoiman ulkopuolella olemisen välillä.

Työvoimatutkimuksen aineistosta on mahdollista tarkastella myös työpaikkavirtoja eli työllisten työpaikasta toiseen tapahtuvia siirtymiä.

Työvoimatutkimuksen ongelmia taas ovat otostutkimuksiin yleisesti liittyvät haasteet otoskoossa, mikä asettaa rajoitteita virtojen jaotteluun esimerkiksi toimialoittain. Otostutkimuksiin liittyy myös aina tilastollista epävarmuutta, kun tiedot yleistetään väestötasolle.

Työmarkkinat muuttuvat koko ajan 

Työmarkkinoilla tapahtuu jatkuvasti muutoksia työpaikkojen synnyn ja tuhoutumisen myötä. Ihmisiä jää työttömiksi tai työttömät työllistyvät ja samalla osa työntekijöistä vaihtaa työpaikkaa vähemmän tuottavista yrityksistä enemmän tuottaviin.

Osittain nämä prosessit ovat osa luovaa tuhoa, joka on talouden tuotanto­rakennetta uudelleen muokkaava ja tuottavuutta lisäävä prosessi (Maliranta 2014). Tuottavuuden kasvu on taas talouskasvun ja elintason keskeisiä komponentteja.

Kaikki työllisyyden muutokset eivät luonnollisestikaan ole osa luovaa tuhoa. Työllisyyden muutoksen taustalla voivat olla myös talouden syklistä tai jostain taloudellisesta shokista johtuvat kysynnän muutokset, jotka johtavat työttömyyden kasvuun tai laskuun.

Työmarkkinavirtojen tutkimuksessa on kaksi päälinjaa työttömyyden kehityksen syistä laskusuhdanteessa (Gomes 2012). Perinteisemmän näkemyksen mukaan työttömyyden kasvu laskusuhdanteessa johtuu ensisijaisesti työllisten jäämisestä työttömäksi aiempaa enemmän. Uudemman näkemyksen mukaan työttömyyden kehitys johtuu avoimien työpaikkojen määrän laskusta eli työttömien työllistymisen hidastumisesta.

On myös mahdollista, että eri maiden työmarkkinoiden institutionaalinen rakenne voi vaikuttaa suuresti siihen, ohjaako työttömyyden kasvua laskusuhdanteissa työpaikkojen tuhoutuminen vai työttömien työllistymis­mahdollisuuksien lasku (Bachmann & Felder 2018).  

Riippumatta siitä mikä mekanismi työllisyyskehitystä ohjaa, on työmarkkinoiden virtojen analyysillä merkittävä rooli työmarkkinoiden toiminnan ymmärtämisessä. Näiden tarkastelujen oleellisena tavoitteena on ollut pyrkimys lisätä ymmärrystä työttömyyden kehityksestä ja syistä.

Keskeinen viitekehys näissä on ajatus työmarkkinoista etsintämarkkinana, jossa sekä työntekijät että työnantajat etsivät sopivia työpaikka­yhdistelmiä, jotka ovat mahdollisimman hyvin molempia osapuolia tyydyttäviä (Mortensen & Pissarides 1999). Tästä etsintäprosessista seuraa virtoja työmarkkinoilla, ja samalla etsintä voi aiheuttaa kitkaa tai rakenteellisia ongelmia, jotka hidastavat työllistymistä.

Työmarkkinavirroista on tehty melko kattavasti empiiristä tutkimusta jo 1980-luvulta lähtien. Tutkimuksessa on havaittu esimerkiksi, että samankaltaisten työmarkkinajärjestelmien maissa työpaikkojen vaihtuvuus on samansuuntaista, suhdanteet vaikuttavat voimakkaasti virtausten suuntaan, korkean teknologian aloilla sekä matalapalkkaisilla aloilla on suuri työntekijöiden ja työpaikkojen vaihtuvuusaste, koulutustaso vaikuttaa työntekijöiden vaihtuvuuteen ja että eri toimialoilla on erilainen työpaikkavirtauksen aste (Ilmakunnas & Maliranta 2008).

Otostutkimuksissa on myös havaittu, että Pohjoismaissa on korkeampi työllisyydestä työttömyyteen siirtymisen todennäköisyys kuin Keski-Euroopan maissa, mutta samalla Pohjoismaissa on myös korkeampi työttömyydestä työllisyyteen siirtymisen todennäköisyys (Elsby ym. 2011.) 

Myös siirtymillä työttömänä ja työvoiman ulkopuolella olemisen välillä, eli virroilla työvoiman marginaalissa, voi olla varsin merkittävä vaikutus työttömyys­asteeseen (Elsby ym. 2013). Marginaalissa tapahtuvat siirtymät kasvavat varsinkin laskusuhdanteen aikana, jolloin työvoiman ulkopuolelta saatetaan siirtyä useammin työttömäksi kuin noususuhdanteen aikana. Tämä osaltaan kasvattaa tilastoitua työttömien määrää.    

Mitä virtatilastot kertovat Suomen työttömyyden kasvusta?

Suomen työmarkkinoilla on kuluneen kymmenen vuoden aikana tapahtunut varsin suuria työllisyyden muutoksia. Työttömien määrä nousi ensin vuoden 2008, 170 000 henkilöstä 250 000 työttömään vuonna 2015, jolloin työttömien määrä oli tarkastelujakson suurin (Kuvio 1).

Vuoden 2015 jälkeen työttömien määrän trendi on laskenut vuoden 2018 loppuun saakka, jolloin työttömiä oli 180 000. Samanaikaisesti työllisten määrä kasvoi 2 430 000 työllisestä 2 560 000:een (Kuvio 2). Eli työvoiman kokonaismäärä kasvoi vuosien 2015–2018 välillä, kun työvoiman ulkopuolelta siirtyi ihmisiä työvoimaan.

Loogisesti työllisyyden lasku tai kasvu vaatii sen, että joko virta työllisyyteen vähenee/lisääntyy tai virta työllisyydestä lisääntyy/vähenee. Suomessa virta työllisyydestä työttömyyteen on pysynyt suhteellisen vakaana vuosien 2008 ja 2018 välillä. 

Selvästi suurin piikki kausitasoittamattomissa siirtymissä työllisyydestä työttömyyteen on havaittavissa vuoden 2009 kohdalla, jolloin työttömäksi siirtyi keskimäärin 54 000 työllistä neljänneksen aikana. Muina vuosina työttömäksi siirtyviä on ollut keskimäärin alle 50 000 neljänneksessä. (Kuvio 3)

Työllisyys-työttömyys-virran trendisarja taas on hyvin tasainen. Korkeimmillaan virta oli vuonna 2014, jolloin neljännesten välillä oli noin 45 000 siirtymää työttömyyteen. Tämän jälkeen trendisarja on laskenut takaisin vuoden 2008 tasolle (Kuvio 3). Vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä työllisestä työttömyyteen siirtyneiden osuus oli 1,7 prosenttia kyseisen neljänneksen työllisistä.

Myös siirtymät työllisyydestä työvoiman ulkopuolelle ovat olleet varsin tasaisia koko ajanjaksolla eli noin 106 000 siirtymää vuosineljännesten välillä. Työllisyyden laskua ja työttömyyden kasvua selittävätkin enemmän muut työmarkkinavirrat kuin siirtymät pois työllisyydestä.

Virta työvoiman ulkopuolelta työttömyyteen kasvoi laskusuhdanteen aikana huomattavasti enemmän kuin virta työllisyydestä työttömyyteen. Vuonna 2008 neljännesten välillä siirtyi hieman alle 60 000 henkilöä työvoiman ulkopuolelta työttömiksi mutta vuoden 2016 alussa siirtymiä oli lähes 80 000. Tämä oli myös havaintojakson korkein siirtymien määrä ja vuodesta 2016 siirtymien trendi on laskenut. (Kuvio 3)

Työllisyyskehityksen kannalta työttömyyteen suuntautuvaa virtaa merkittävämpi tekijä on virta työttömyydestä työllisyyteen. Tämä virta reagoi voimakkaammin suhdanne­vaihteluihin ja pitää sisällään varsin vahvan kausikomponentin.

Alimmillaan työttömyys-työllisyys-virta oli vuonna 2009, jolloin työllisyyteen siirtyi 49 000 työttömänä ollutta henkilöä vuosineljännesten välillä. Suurimmillaan virta taas on ollut vuoden 2018 alkupuolella, jolloin neljännesten välillä työttömyydestä työllisyyteen siirtyi 65 000 henkilöä. Vuoden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla ja vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä virta työttömyydestä työllisyyteen on pienentynyt. (Kuvio 4)

Työttömyydestä työllisyyteen siirtyvien osuutta työttömien kokonaismäärästä voidaan esittää keskimääräisenä työttömän työllistymis­todennäköisyytenä kahden vuosineljänneksen välissä.

Työllistymistodennäköisyys aleni vuodesta 2011 vuoteen 2015, noin 27 prosentista 23 prosenttiin. Tämän jälkeen työllistymistodennäköisyys on kasvanut 32 prosenttiin vuoden 2018 viimeisellä vuosineljänneksellä, mikä on korkeampi luku kuin ennen talouskriisiä vuonna 2008. (Kuvio 5)

Osaltaan työllistymistodennäköisyyden kohenemiseen on vaikuttanut työttömien kokonaismäärän lasku, joka on nostanut siirtymien suhteellista osuutta, mutta taustalla on myös työmarkkinoiden aidosti kasvanut työvoiman kysyntä.

Siirtyvätkö työttömät osa- vai kokoaikatyöhön?

Perinteisesti työllisyys Suomessa on keskittynyt kokoaikatyöhön, osa-aikatyön osuus on ollut alle 17 prosenttia työllisistä. Vuosien 2008–2018 aikana siirtymät työttömyydestä kokoaikatyölliseksi ovatkin olleet yleisempiä kuin siirtymät osa-aikatöihin. Noin kaksi kolmasosaa työttömyyden ja työllisyyden välisestä virrasta suuntautui kokoaikatyöhön. Virta kokoaikatyöhön on kuitenkin vaihdellut jonkin verran suhdanteen mukaan.  

Alimmillaan siirtymät työttömyydestä kokoaikaiseen työllisyyteen olivat vuosien 2008–2009 ja vuoden 2012 aikana. Siirtymämäärät kuitenkin nousivat jo vuoden 2013 alussa noin 40 000 siirtymän tasolle neljänneksessä, mikä pysyi varsin tasaisena vuoteen 2018 saakka.

Vuoden 2018 alussa virta kokoaikatyöhön oli korkeimmillaan 45 000 siirtymässä, minkä jälkeen trendi on laskenut vuoden 2019 ensimmäiselle vuosineljännekselle noin 10 000:lla. (Kuvio 6)

Samalla siirtymät työttömästä osa-aikatyölliseksi ovat yleistyneet vuodesta 2015 alkaen. Vuonna 2014 keskimäärin 15 000 työtöntä työllistyi osa-aikatyöhön kahden peräkkäisen vuosineljänneksen välillä. Vuodesta 2016 lähtien tämä keskiarvo on ollut noin 20 000 siirtymää neljänneksessä.

Viime vuosina havaittavaa kasvua työtön-työllinen-virrassa selittääkin suurelta osalta osa-aikatyöhön siirtymien lisääntyminen vuonna 2015. Osa-aikatyöhön siirtymien määrä ei ole muuttunut tämän jälkeen, vaikka siirtymät kokoaikatyöhön ovat vähentyneet.

Työttömien työllistymistodennäköisyys osa-aikatyöhön on siis kasvanut vuoden 2018 loppupuoliskon aikana. Suurin osa työttömänä olleista siirtyy kuitenkin edelleen työskentelemään kokoaikaisesti.  

Siirtymät työmarkkinoiden marginaalissa vaikuttavat työttömyyden kehitykseen

Edellä esitetyistä luvuista voi havaita, että pelkät virrat työvoiman sisällä eivät riitä selittämään muutoksia työllisyydessä, vaan mukaan tarkasteluun tulee ottaa myös virrat työvoimaan ja sieltä pois.

Vuoden 2018 loppupuolella työllisyyden kasvua on ensisijaisesti ylläpitänyt virta työvoiman ulkopuolelta työllisyyteen, kun virta työttömyydestä työllisyyteen on pienentynyt.

Siirtymät työvoiman ulkopuolelta työllisyyteen ovat olleet varsin tasaisia vuosina 2008–2015. Vuoden 2016 alusta virta työvoiman ulkopuolelta työllisyyteen on kasvanut vajaalla 10 000 siirtymällä neljännesten välillä ja vuoden 2018 lopussa tämä virta oli 100 000 henkilöä vuosineljänneksessä. Samanaikaisesti siirtymät työttömyydestä työllisyyteen kasvoivat enimmillään 65 000 siirtymään, mutta nämä siirtymät ovat vähentyneet vuoden 2018 alusta lähtien. (Kuvio 7)

Työttömyyden kehitykseen ovat merkittävästi vaikuttaneet siirtymät työvoiman marginaalissa, eli virrat työttömyyden ja työvoiman ulkopuolella olemisen välillä.

Siirtymät työvoiman ulkopuolelta työttömyyteen kasvoivat vuoden 2008 alun 57 000 siirtymästä 79 000 siirtymään vuoden 2015 lopussa. Vuoden 2018 lopussa virta on pienentynyt noin 64 000 siirtymään vuosineljänneksessä. (Kuvio 8)

Siirtymien kasvua työvoiman ulkopuolelta työttömyyteen ei selitä mikään yksittäinen ikäluokka. Jos siirtymämäärät jaotellaan 10-vuoden ikäluokkiin, voi nähdä, että vuosien 2011–2016 välinen kasvu on jakautunut varsin tasaisesti 25–54-vuotiailla. Kaikissa tämän ikävälin 10-vuotisikäluokissa siirtymien kasvua oli noin 4 000 vuosineljännesten välillä, kun käytetään kausi­tasoittamattomia lukuja.   

Työttömien määrän kasvua on hidastanut se, että aiempaa useammat työttömät siirtyivät työvoiman ulkopuolelle. Työttömien siirtyminen työvoiman ulkopuolelle kasvoi selvästi vuosien 2008–2010 aikana, jolloin virta kasvoi 45 000 siirtymästä vuosineljänneksessä 60 000 siirtymään. Vuosina 2011 ja 2012 siirtymien määrä laski, mutta kasvoi jälleen 65 000:een vuoden 2015 lopulla. Vuoden 2016 puolivälin jälkeen nämä siirtymät ovat vähentyneet noin 55 000:een. 

Työttömien siirtymät työvoiman ulkopuolelle näkyvät myös piilotyöttömien määrän kasvussa. Piilotyöttömien määrä kasvoi vuoden 2008 vajaasta 80 000 henkilöstä noin 160 000 henkilöön vuonna 2016 (Tilastokeskus 2019). Eli useat työttömät luopuivat aktiivisesta työnhausta, mutta olisivat olleet työmarkkinoiden käytettävissä, jos sopiva työtilaisuus olisi osunut kohdalle.

Työvoiman marginaalissa tapahtuvien virtojen kasvusta huolimatta, viime vuosien työttömyyden laskua selittävät enemmän työvoiman sisällä tapahtuvat virrat. Vuoden 2018 lopulla nettovirta työttömyyden ja työllisyyden välillä vähensi työttömyyttä 19 000 henkilöllä, kun nettovirta työvoiman ulkopuolelle alensi työttömyyttä 10 000 henkilöllä vuosineljännesten välillä.

Yhteenvetona voi todeta, että virrat työllisyyteen, eivätkä virrat sieltä pois, määrittävät suuremmalta osin muutoksia työllisyyden nettovirrassa. Samalla Suomen 2010-luvun työttömyyden kasvua määrittivät suurelta osin muutokset kahdessa työmarkkinavirrassa. Siirtymät työvoiman ulkopuolelta työttömyyteen kasvoivat selvästi vuosina 2012–2017. Myös virta työttömyydestä työllisyyteen laski vuosina 2010-2012 ja palasi vuoden 2010 tasolle vasta vuonna 2016. Näiden virtojen muutokset positiivisempaan suuntaan ovat laskeneet työttömyyttä ja nostaneet työllisyyttä.

Yhä useammat työlliset vaihtavat työpaikkaa

Työpaikkavirroilla kuvataan työllisiä, jotka ovat vaihtaneet työpaikkaa kahden peräkkäisen vuosineljänneksen välissä. Työpaikkavirroilla on merkittävä rooli tuottavuuden kannalta, sillä oletettavasti työpaikan vaihtamiset parantavat työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaantoa.

Työpaikkavirrat ovat alttiita taloussuhdanteille, mutta myös rakenteellisille tekijöille. Suomen työpaikkavirrat alenivat vuoden 2008 alun 166 000 siirtymästä noin 115 000 siirtymään vuoden 2009 lopulla. Tämän jälkeen siirtymien määrät kasvoivat vuoden 2010 lopulle. (Kuvio 9)

Vuodesta 2011 työpaikkavirta laski vuoden 2015 alkuun, jolloin siirtymiä oli 128 000 vuosineljänneksessä. Vuoden 2015 tasosta työpaikkavirta vuosineljänneksittäin on kasvanut vuoden 2018 loppuun mennessä noin 50 000 henkilöllä eli 180 000 työpaikan vaihtoon vuosineljänneksessä. (Kuvio 9)

Kasvu on ollut myös suhteellista eli työpaikkavirran kasvu ei selity pelkästään työllisten määrän kasvulla. Vuonna 2018 noin 7 prosenttia työllisenä pysyvistä henkilöistä vaihtoi työpaikkaa vuosineljännesten välillä, kun vuonna 2015 työpaikan vaihtajien osuus oli hieman alle 6 prosenttia.

Positiivinen talouskehitys ja työmarkkinatilanteen kohentuminen ovat siis lisänneet työllisten aktiivisuutta ja mahdollisuuksia työpaikan vaihtamiseen.

Toisaalta työpaikkavirran samanaikainen kasvu työtön-työllinen-virran pienenemisen kanssa kertoo osaltaan myös työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmista. Työpaikoilla on kysyntää työntekijöille, mutta työttömien reservi ei pysty vastaamaan kysyntään, jolloin työvoimaa rekrytoidaan muilta työnantajilta.

Suomessa työllistymistodennäköisyys hieman parempi kuin EU-maissa keskimäärin 

Kansainvälisen vertailun kannalta kiinnostavin vertailuindikaattori on työttömyydestä työllisyyteen siirtyvien osuus vuosineljänneksessä eli työllistymistodennäköisyys. Tämä virta on oleellisin tässä artikkelissa esitetyistä virroista, kun halutaan kuvata työmarkkinoiden toimivuutta työttömyyden näkökulmasta.

Eurostatin kausitasoittamattomien lukujen mukaan Suomen työttömien työllistymistodennäköisyys oli vuonna 2018 noin 30 prosenttia eli hieman yli eurooppalaisen keskiarvon. Matalin työllistymistodennäköisyys on Kreikassa, jossa virta työttömyydestä työllisyyteen oli alle 7 prosentin luokkaa vuonna 2018. (Kuvio 10)

Muihin Pohjoismaihin verrattaessa Suomen työttömien keskimääräinen työllistymistodennäköisyys oli hieman Ruotsia ja Norjaa suurempi, mutta muutamia prosenttiyksiköitä Tanskaa pienempi. Islannissa taas työllistymis­todennäköisyys on kaikkia muita Pohjoismaita selvästi suurempi.

Jos keskiarvona käytetään pidempää aikaväliä eli vuosia 2010–2017, on Suomen työllistymistodennäköisyys 6 prosenttiyksikköä eurooppalaista keskiarvoa korkeampi. Tällä ajanjaksolla tarkasteltuna Suomi ja Ruotsi jäävät viimeisiksi Pohjoismaista. Molemmissa maissa tällä aikavälillä työtön-työllinen-virta on ollut keskimäärin 26 prosenttia vuosineljännesten välillä.  

Miten työmarkkinavirrat kehittyvät jatkossa?

Perinteisesti talouskasvulla ja työllisyyden kehityksellä on ollut varsin vahva yhteys. Ehkä tunnetuin talouskasvun ja työttömyyden välisen yhteyden hahmotelma on Okunin laki. Tämän teoreettisen ja empiirisen havainnon mukaan työttömyyden lasku prosentilla vaatii noin 3 prosentin bkt:n kasvua. Suomen työllisyyden kasvulle syntyykin haasteita, jos bkt:n kasvu laskee ennustetulle tasolle (esim. VM 2019) tulevina vuosina.

Myös kohtaanto-ongelmat voivat hidastaa työllisyyden nettovirtaa, kun työttömyys on jo rakenteellisen työttömyyden arvioiden tasolla. Vaikka vuosien 2017–2018 aikana onkin koettu selkeästi suurempia työllisyyden nettovirtoja, kuin aiempien bkt-volyymin muutosten perusteella voisi olettaa, on tämän kehityksen jatko epävarmaa. Viitteitä työllisyyden nettovirran laskusta on jo havaittavissa vuoden 2018 lopusta lähtien.  

Työvoimavirroista on julkaistu uusi kokeellinen tilasto 12.11.2019.

Kirjoittaja on yliaktuaari ja työelämäasiantuntija Tilastokeskuksessa.

Lähteet:

Bachmann, R & Felder, R (2018). Labour Market Transitions, Shocks and Institutions in Turbulent Times: A Cross-Country Analysis. IZA Discussion Paper, March 2018

Dale-Olsen, H (2006). Labour turnover and mobility in beginning of the 21st century. A Survey of the Literature on Job and Worker Flows. Teoksessa LEED Final Study Report – European Labour Market Analysis using Firm-level Panel Data and Linked Employer-Employee Data (2008)

Davis J, Haltiwanger J & Schub S (1996). Job Creation and Destruction. The MIT Press

Elsby M, Hobijn B & Sahin A (2011). Unemployment Dynamics in the OECD. Federal Reserve Bank of San Francisco, Working Paper 2009-04

Elsby M, Hobijn B & Sahin A (2013). On the Importance of the Participation Margin for Market Fluctuations. Federal Reserve Bank of San Francisco, Working Paper 2013-05

Eurostat, Labour market transitions (Database).

Gomes, P (2012). Labour Market Flows: Facts from the United Kingdom. Labour Economics, 19

Ilmakunnas, P & Maliranta, M (2008). Työpaikka- ja työntekijävirtojen viimeaikainen kehitys Suomen yrityssektorilla. Työpoliittinen aikakauskirja 3/2008, TEM

Maliranta, M (2014). Luovan tuhon tie kilpailukykyyn. Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiö, julkaisusarja 4.

Mortensen, D & Pissarides, C (1999). Job reallocation, employment fluctuations and unemployment. Teoksessa Taylor, J & Woodford (toim.). Handbook of Macroeconomics, Elsevier

Tilastokeskus (2019). Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus.

VM (2019). Taloudellinen katsaus, kesä 2019. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2019:41