Vanhempien ja lasten väliset suhteet voidaan nähdä suku­yhteisön ytimenä eli suhteina, jotka säilyvät tärkeinä vielä lasten aikuistumisen jälkeenkin. Käytännön apu ja tunteiden ilmaiseminen kietoutuvat yhteen lasten ja vanhempien välisissä suhteissa. (ks. Melkas 2009, 29.) Nämäkin suhteet saattavat kuitenkin olla muutosten alla yhteis­kunnan muuttuessa.

Tarkastelen tässä artikkelissa, minkälaisia muutoksia on tapahtunut yhteyden­pidossa vanhempiin ja lapsiin, sekä sukulaisiin, naapureihin ja ystäviin 2000-luvun alusta vuoteen 2017. Aineistona käytän Tilasto­keskuksen vapaa-aika­tutkimusta.

Vapaa-aikatutkimus kattaa Suomessa asuvan 10 vuotta täyttäneen väestön. Lähisuhteita on vapaa-aika­tutkimuksessa selvitetty kysymällä sekä kasvokkaisia tapaamisia että yhteyden­pitoa puhelimitse tai verkko­yhteyksien avulla. Vapaa-aika­tutkimuksessa kasvokkainen tapaaminen tarkoittaa mitä tahansa kasvokkaista vuoro­vaikutusta kotona, kylässä, kahvilassa tai ravintolassa tai missä tahansa fyysisessä paikassa.

Muualla asuvien vanhempien tapaaminen on harventunut

Toisessa kotitaloudessa asuvien vanhempien tapaaminen on selvästi harventunut. Vielä vuonna 2002 lähes puolet tapasi vanhempiaan vähintään kerran viikossa, kun taas vuonna 2017 enää noin joka kolmas tapasi vanhempiaan näin usein. Kuitenkin vain neljä prosenttia ilmoitti tapaavansa vanhempiaan harvemmin kuin kerran vuodessa, ja osuus oli sama kuin vuonna 2002 (kuvio 1).

Miesten ja naisten välillä ei juuri ollut eroa. Vielä vuonna 2002 miehet tapasivat muualla asuvia vanhempiaan useammin kuin naiset. Analysoitaessa yhteyden­pitoa vanhempiin mukaan on otettu ainoastaan ne, joilla ainakin toinen vanhemmista on elossa ja asuu muualla.

Puhelin- tai verkko­yhteydenpito vanhempiin vähentynyt

Säännöllinen puhelin- tai verkko­yhteydenpito muualla asuviin vanhempiin on myös vähentynyt (kuvio 2). Vuonna 2017 vanhempiinsa piti yhteyttä puhelimitse tai verkon välityksellä vähintään kerran viikossa 68 prosenttia, kun vielä vuonna 2002 luku oli 10 prosentti­yksikköä suurempi. Samoin kuin tapaamisten kohdalla, neljä prosenttia ilmoitti pitävänsä vanhempiinsa yhteyttä puhelimella tai verkon välityksellä harvemmin kuin kerran vuodessa, ja tämä osuus on säilynyt samana vuodesta 2002. 

Naiset pitivät vanhempiinsa yhteyttä puhelimitse tai verkon välityksellä useammin kuin miehet. Kolmannes naisista piti yhteyttä päivittäin, ja 75 prosenttia vähintään kerran viikossa. Miehistä 17 prosenttia piti puhelimitse tai verkon välityksellä yhteyttä päivittäin ja 62 prosenttia vähintään kerran viikossa (kuvio 3).  

Aikuisia lapsia tavataan harvemmin kuin 2000-luvun alussa

Vapaa-aikatutkimuksessa kysyttiin erikseen yhteyden­pitoa alle 18-vuotiaisiin lapsiin ja jo aikuisiin lapsiin. Koska tässä artikkelissa keskitytään vapaa­ehtoisesti valittuihin ihmis­suhteisiin, tarkastelen yhteyden­pitoa 18 vuotta täyttäneisiin, aikuisiin lapsiin. Tarkastelussa ovat siis mukana ne, joilla on aikuisia lapsia, jotka asuvat muualla kuin lapsuuden­kodissaan.

Aikuisia lapsia tavataan harvemmin nyt kuin vuonna 2002. Vuonna 2017 alle puolet tapasi aikuisia lapsiaan vähintään kerran viikossa, kun vielä vuonna 2002 näin teki 64 prosenttia. Niitä, jotka tapaavat aikuisia lapsiaan harvemmin kuin kerran vuodessa, on pari prosenttia, eikä tämä osuus ole muuttunut vuodesta 2002 (kuvio 4).

Some ei ole lisännyt lasten ja vanhempien välistä yhteyden­pitoa

Noin 80 prosenttia on puhelin- tai verkkoyhteydessä aikuisiin lapsiinsa vähintään kerran viikossa. Osuus on pienempi kuin vuonna 2002 (kuvio 5).

Sosiaalisen median kehittyminen ei siis näytä lisänneen lasten ja vanhempien välistä yhteyden­pitoa. Näin on siitä huolimatta, että sosiaalisen median käyttäjistä yli puolella sosiaalisen median käyttö liittyi sukulais- ja perhe­suhteisiin (Saarenmaa & Kohvakka 2019). Lähes päivittäin puhelin- tai verkko­yhteydessä aikuisiin lapsiinsa on hieman useampi kuin joka kolmas, eikä tässä ole tapahtunut suurta muutosta verrattuna vuoteen 2002.

Naiset sekä tapasivat aikuisia lapsiaan useammin että olivat heihin aktiivisemmin yhteydessä puhelimitse tai verkon välityksellä kuin miehet.

Miesten ja naisten välinen ero ei kuitenkaan ollut suuri. Sekä naiset että miehet olivat vähentäneet yhteyden­pitoa aikuisiin lapsiinsa vuosi­tuhannen alkuun verrattuna (kuvio 6).

Yhteydenpito muualla asuviin sisaruksiin on vähentynyt

Millainen on sisarusten välinen suhde? Melkaksen mukaan (2003, 61) siinäkin tapauksessa, että sisarusten välinen suhde ei olisi täysin sopuisa, yhteisen lapsuuden myötä syntynyt yhteisöllinen side yleensä säilyy sisarusten välisissä suhteissa aikuisenakin, tosin laimeampana kuin lasten ja vanhempien välinen suhde.

Kuitenkin vapaa-aikatutkimuksen tulosten mukaan puolet heistä, joilla on muualla asuvia sisaruksia, tapaa sisaruksiaan korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Vähintään kerran viikossa sisaruksiaan tapaa harvempi kuin joka viides (kuvio 7). Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. Vielä vuonna 2002 useampi kuin joka neljäs tapasi sisaruksiaan vähintään kerran viikossa.

13 prosenttia oli päivittäin puhelin- tai verkko­yhteydessä sisaruksiinsa vuonna 2017. Osuus oli hieman suurempi kuin vuonna 2002, jolloin joka kymmenes piti yhteyttä sisaruksiinsa lähes päivittäin. Hieman yli 40 prosenttia piti yhteyttä sisaruksiinsa puhelimen tai verkon välityksellä vähintään kerran viikossa vuonna 2017, kun vuonna 2002 näin teki 47 prosenttia. Vain pari prosenttia ei pitänyt yhteyttä sisaruksiin koskaan (kuvio 8).

Vaikka miehet ja naiset tapaavat sisaruksiaan suunnilleen yhtä aktiivisesti, naiset pitävät sisaruksiinsa yhteyttä puhelimen tai verkon välityksellä huomattavasti useammin kuin miehet. Lähes päivittäin puhelin- tai verkko­yhteyksissä sisaruksiinsa on naisista lähes joka viides, mutta miehistä harvempi kuin joka kymmenes.

Viikoittain puhelin- tai verkkoyhteyttä sisaruksiin pitää miehistä 35 prosenttia ja naisista noin puolet (kuvio 9).

Niiden sukulaisten lukumäärä, joihin pidetään säännöllisesti yhteyttä, on huomattavasti vähentynyt. Yli 10 sukulaiseen piti yhteyttä kuusi prosenttia vuonna 2017, kun vuonna 2002 yli 10 sukulaiseen piti yhteyttä useampi kuin joka kymmenes.

Ainoastaan yhteen tai kahteen sukulaiseen piti vuonna 2017 yhteyttä noin joka kolmas, kun vuonna 2002 joka viides piti yhteyttä ainoastaan yhteen tai kahteen sukulaiseen.

Seitsemän prosenttia suomalaisista ei pidä ollenkaan yhteyttä sukulaisiin. Vuonna 2002 osuus oli viisi prosenttia. Miehet pitivät sukulaisiin vähemmän yhteyttä kuin naiset (5 % vs. 9 %).

Ikäryhmän mukaan tarkasteltaessa 15–24-vuotiaista suurin osuus (10 %) ei pitänyt yhteyttä sukulaisiin. Tämä tulos on ehkä hieman yllättävä, mutta selittyy todennäköisesti nuoruuteen kuuluvalla itsenäistymis­vaiheella.

Sukupolvittain tarkasteltaessa näyttää siltä, että yhteyden­pito sukulaisiin lisääntyy iän myötä. 75 vuotta täyttäneistä vain neljä prosenttia ei pitänyt yhteyttä sukulaisiin. Pääkaupunki­seudulla yhteyttä sukulaisiin pidettiin hieman vähemmän kuin muualla Suomessa, mutta alueelliset erot eivät olleet merkittäviä. Vähiten yhteyttä sukulaisiin pitivät työttömät (13 %).

Ystävien tapaaminen vähentynyt, päivittäinen puhelin- ja verkko­yhteys yleistynyt

Ystävien tapaaminen on vähentynyt. Vielä vuonna 2002 ystäviä tapasi päivittäin lähes joka neljäs, mutta vuonna 2017 enää 15 prosenttia. Vähintään kerran viikossa ystäviä tapasi vuonna 2017 lähes puolet, mutta vuonna 2002 lähes 60 prosenttia (kuvio 10).

Vähintään viikoittain ystäviään tapaavien miesten osuus oli hieman suurempi kuin vähintään viikoittain ystäviään tapaavien naisten. Sen sijaan asuinpaikka tai sosio­ekonominen asema ei juuri määrittänyt ystävien tapaamisen useutta.

Ikä vaikutti merkittävästi ystävien tapaamisen useuteen (kuvio 11). 10–14-vuotiaista lähes kaikki tapasivat ystäviä viikoittain. 

Senioreista (65+) hieman suurempi osuus tapasi ystäviään viikoittain kuin keski-ikäisistä (45–64-v). Tähän toden­näköisesti vaikuttaa se, että seniorit eivät useinkaan ole enää työelämässä eivätkä lapset asu enää kotona, joten ystävien tapaamiselle jää enemmän aikaa.  

Noin joka kolmas oli päivittäin puhelin- tai verkko­yhteydessä ystäviinsä vuonna 2017. Osuus oli suurempi kuin vuonna 2002 (kuvio 12). Näyttää siltä, että sosiaalinen media on lisännyt päivittäistä yhteyden­pitoa ystävien ja sisarusten, mutta ei vanhempien kanssa.  

Vähintään viikoittaisessa yhteyden­pidossa ystäviin naisten osuus oli hieman miesten osuutta suurempi. 10–14-vuotiaista 96 prosenttia piti yhteyttä ystäviinsä vähintään viikoittain puhelimitse tai verkon välityksellä. Puolet yli 45-vuotiaista piti ystäviinsä vähintään viikoittain yhteyttä puhelimitse tai verkon välityksellä. Osuudet eivät ole juuri muuttuneet nuorimpia ja senioreja lukuun ottamatta (kuvio 13).

Ystäväpiiri on pienentynyt

Siitä huolimatta, että päivittäinen puhelin- tai verkko­yhteydenpito ystäviin on lisääntynyt, ystävien lukumäärä näyttää vähentyneen. 28 prosentilla oli enemmän kuin viisi ystävää vuonna 2017, kun vielä vuonna 2002 enemmän kuin viisi ystävää oli 37 prosentilla.

Joka neljäs piti yhteyttä vain yhdestä kahteen ystävään vuonna 2017, kun vuonna 2002 vain yhdestä kahteen ystävään piti yhteyttä 16 prosenttia.

Noin viisi prosenttia 10 vuotta täyttäneistä ei pidä ollenkaan yhteyttä ystäviin eikä tuttaviin. Osuus oli suunnilleen sama jo vuonna 2002. Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa.

Sen sijaan ikä vaikuttaa siihen, onko ystäviä: 10–14-vuotiaista vain prosentilla ei ollut ollenkaan ystäviä, kun taas yli 75-vuotiaista 12 prosentilla ei ollut ystäviä.

Kaupungin keskusta-alueella asuvista kolmella prosentilla ja harvaan asutulla maaseudulla asuvista kahdeksalla prosentilla ei ollut ystäviä.

Vapaa-aikaa vietetään naapureiden kanssa eniten maaseudulla

Vapaa-ajanvietto naapureiden kanssa on vähentynyt. Noin 40 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista ei viettänyt koskaan aikaansa naapureiden kanssa vuonna 2017. Vuonna 2002 noin joka kolmas ilmoitti, ettei vietä aikaa naapureiden kanssa. Vähintään kerran kuukaudessa naapureiden kanssa vietti aikaa 27 prosenttia, kun vielä vuonna 2002 näin teki 38 prosenttia (kuvio 14).

Miehet ja naiset viettivät aikaa naapureiden kanssa suunnilleen yhtä paljon. Nuoret viettivät aikaa naapureiden kanssa vähiten: 65 prosenttia 15–24-vuotiaista ei viettänyt koskaan aikaa naapureiden kanssa. Harvaan asutulla maaseudulla vietettiin naapureiden kanssa vapaa-aikaa eniten.

Netti mahdollistaa uusia sosiaalisuuden muotoja, mutta ei korvaa kasvokkaista yhdessä­oloa

Yhteiskunnassa tapahtuneen yksilöllistymis­kehityksen myötä yhteiskunnan koheesion ja yksilöllisten valintojen tasapainottamisesta on tullut merkityksellistä. Yhteiskunta­tutkijat väittävät (ks. esim. Beck 1995), että käynnissä oleva sosiaalinen muutos luo yksilöiden käyttäytymiselle uusia vapauksia suhteessa traditioihin ja normeihin.

Saari (2009, 89) toteaa, että pitkäjänteiset sitoumukset eivät enää rajoita yksilöiden valintoja samalla tavoin kuin ennen, olipa kyse parisuhteesta, sukulaisista, ystävistä, naapureista tai työtovereista.  

Robert D. Putnam (2000) väittää, että amerikkalaiset osallistuvat kansalais­yhteiskunnan toimintaan aiempaa vähemmän, ja myös yhteyden­pito sukulaisiin, ystäviin ja naapureihin on vähentynyt, mikä heikentää mahdollisuutta saada sosiaalista tukea ja luottaa muihin. Yhteis­kunnan tasolla tämä merkitsee sosiaalisen pääoman laskua. Sosiaalisen eristäytyneisyyden ja modernisaation välinen yhteys on todettu myös muualla kuin Yhdys­valloissa.

Vaikka yksilöllistymistä koskevien väitteiden empiirinen perusta on jossain määrin ohut, jotkut empiirisesti todennettavat ilmiöt tukevat yleistä yksilöllistymisen ja sen myötä tapahtuneen sosiaalisen eristäytymisen teoriaa.

Vapaa-aikatutkimuksen tulosten mukaan sukulaisten ja ystävien tapaamisen useus on vähentynyt. Myös niiden sukulaisten ja ystävien määrä, joihin pidetään säännöllisesti yhteyttä, on pienentynyt. Vuoden 2009–2010 ajankäyttötutkimuksen tulosten mukaan yksin vietetty aika on lisääntynyt. Toden­näköisesti sosiaalisen median kehittymisen myötä puhelin- tai verkko­yhteydenpito ystäviin on hieman lisääntynyt.

Internet mahdollistaa uusia sosiaalisuuden muotoja. Tuomi (2005, 158-159) toteaa, että internet jatkaa ja täydentää muita sosiaalisuuden tapoja, ja vain harvoin virtuaaliset yhteisöt elävät pelkästään sähköisen viestinnän varassa. Internet ei siis voi korvata kasvokkaista yhdessä­oloa.

Yleisen yksilöllistymisen lisääntyminen saattaa altistaa jotkut väestö­ryhmät sosiaalisen tuen puutteelle. Työttömistä 13 prosenttia ja 15–24-vuotiaista joka kymmenes ei pitänyt lainkaan yhteyttä sukulaisiin. 75 vuotta täyttäneistä 12 prosentilla ja harvaan asutulla maaseudulla asuvista kahdeksalla prosentilla ei ollut ystäviä.

Vaikka lapset ja nuoret yleisesti ottaen pitivät tiiviisti yhteyttä ystäviin sekä kasvokkain että sosiaalisen median välityksellä, 10–14-vuotiaista prosentti ilmoitti, ettei heillä ole lainkaan ystäviä. Modernisoitumis­kehityksen tuottamat muutokset saattavat tuottaa paitsi valinnan­vapauden lisääntymistä myös pakotettua sosiaalisista suhteista eristäytyneisyyttä.

Kirjoittaja on tutkija Tilasto­keskuksen väestö- ja elinolo­­tilastot -yksikössä.

Lähteet:

Beck, Ulrich (1995). Politiikan uudelleen keksiminen – kohti refleksiivisen modernisaation teoriaa. Teoksessa Ulrich Beck & Anthony Giddens & Scott Lash. Nykyajan jäljillä. Tampere: Vastapaino, 11-82. 

Melkas, Tuula (2009). Suomalaisen yksityiselämän sosiaalisuudesta. Teoksessa Mirja Liikkanen (toim.) Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat. Helsinki: Gaudeamus, 21-48. 

Melkas, Tuula (2003). Sosiaalisesta muodosta toiseen. Suomalaisten yksityiselämän sosiaalisuuden tarkastelua vuosilta 1986 ja 1994. Helsinki: Tilastokeskus. 

Putnam, Robert D. (2000). Bowling alone: The collapse and revival of American community. New York: Simon & Schuster. 

Saari, Juho (2009). Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro OY. 

Tilastokeskus: Ajankäyttötutkimukset

Tilastokeskus: Vapaa-aikatutkimukset

Tuomi, Ilkka (2005). Yhteisöllisyyden paluu tietoyhteiskuntaan. Teoksessa Antti Hautamäki & Tommi Lehtonen & Juha Sihvola & Ilkka Tuomi & Heli Vaaranen & Soile Veijola. Yhteisöllisyyden paluu. Helsinki: Gaudeamus, 132-162.