Yksinäisyyttä koki koko ajan tai suurimman osan ajasta noin neljä prosenttia yli 15-vuotiaasta väestöstä eli lähes 180 000 henkilöä vuonna 2018.

Jos yksinäisinä pidetään lisäksi joskus neljän viikon aikana itsensä yksinäiseksi tunteneita, kasvaa joukko 21,2 prosenttiin yli 15-vuotiaasta väestöstä. Luku­määräisesti näitä vähintään joskus yksinäiseksi itsensä tunteneita oli yhteensä 950 000.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen elinolo­tilastoon, joka julkaistiin vastikään. Tilaston pohjana olevassa tulo- ja elinolo­tutkimuksessa kysyttiin vuonna 2018, kuinka usein henkilö on kokenut itsensä yksinäiseksi viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana.

Vastausvaihtoehdot olivat: koko ajan, suurimman osan ajasta, joskus, harvoin tai ei koskaan. Tässä artikkelissa kahteen ensimmäiseen kuuluvista käytetään termiä usein itsensä yksinäiseksi kokeneet.

Vastaajia tutkimuksessa oli 9 832.

Seuraavassa kuvailen yksinäiseksi itsensä kokeneiden ryhmiä verrattuna muuhun väestöön pohjautuen elinolo­tilaston aineistoon. Kyse on nimenomaan kuvailusta, ei yksinäisyyden selittämisestä. Johtuuko yksinäisyys esimerkiksi heikosta terveydestä vai heikko terveys yksinäisyydestä, sitä ei tästä kuvauksesta voi päätellä.

Kuvailevasta esityksestä ei myöskään voi suoraan tulkita, onko yksinäisyyden ja esimerkiksi heikon terveyden välinen yhteys suora vai onko taustalla jokin piilevä selittävä tekijä.

Yksinäisyyden kokemuksen ymmärtäminen vaatii tarkempaa tutkimusta, mihin tilasto­kuvauksella voidaan päästä. Yksinäisyyden yhteyksistä elämän eri puoliin on tarkemmin kuvannut esimerkiksi Saari (toim. 2016).

Yksinäisyys on yleisempää iäkkäillä

Yksinäisyyttä koetaan selvästi useammin koti­talouksissa, joissa on vain yksi aikuinen – siis yksin­asuvien tai yhden huoltajan talouksissa. Kun koko aikuis­väestöstä usein yksinäiseksi koki itsensä neljä prosenttia, on usein yksinäisiä yhden hengen talouksissa 10,4 prosenttia. Yhden huoltajan talouksissa heitä oli 7,6 prosenttia.

Yksinäisyyden tunne on yleisempi iäkkäillä, sillä yksin­asuvista yli 64-vuotiaista yksinäiseksi koki itsensä usein 11,4 prosenttia, kun alle 35-vuotiailla osuus oli 8,9 prosenttia. Muissa koti­talouksissa yksinäisyyden kokemukset usein ovat verrattain harvinaisia. (Kuvio 1)

Jos yksinäisyyden määritelmänä pidetään sitä, että henkilö on tuntenut itsensä vähintään joskus yksinäiseksi, nousee yksinäisten osuus koko väestössä 21,2 prosenttiin, yksin­asuvilla 39 prosenttiin ja yhden huoltajan talouksilla 28,2 prosenttiin.

Eläkeikäisistä yksinasujista vähintään joskus yksinäiseksi itsensä koki 41,7 prosenttia ja nuorimmista yksin­asujista 33,3 prosenttia. Muun tyyppisissä koti­talouksissa asuneiden keskuudessa vähintään joskus yksinäisyyttä kokeneiden osuus on yleensä 15 prosentin ala­puolella.

Kaikista usein yksinäiseksi itsensä tuntevista kaksi kolmesta oli yksin­asujia. Koko väestöstä yksin­asujia oli joka neljäs.

Usein yksinäisyyttä kokeneista noin 47 prosenttia on miehiä ja 53 prosenttia naisia. Yksin­asuvien keskuudessa työikäiset yksinäiset ovat useammin miehiä kuin naisia, kun taas 65 vuotta täyttäneiden keskuudessa kaksi kolmesta yksinäisestä on naisia.

Yksinäinen ja kipeä

Itsensä usein yksinäiseksi tunteneilla on keski­määräistä heikompi terveyden­tila. Viides­osa ilmoittaa terveyden­tilansa olleen huono tai erittäin huono. Vain noin 37 prosenttia koki terveyden­tilansa olleen hyvä tai erittäin hyvä.

Joskus itsensä yksinäiseksi tuntevilla osuus oli suurempi; noin 60 prosenttia ilmoitti terveyden­tilansa olleen erittäin hyvä tai hyvä. Harvemmin yksinäisyyttä kokeneissa hyväksi terveytensä koki 70 prosenttia väestöstä. (Kuvio 2)  

Myös pitkäaikaissairaudet ja muut pitkä­aikaiset terveys­ongelmat ovat yleisempiä usein yksinäisyyttä kokeneiden keskuudessa: heistä 70 prosenttia kertoi pitkä­aikaisista terveys­ongelmista.

Joskus yksinäiseksi itsensä kokeneista 55 prosenttia ilmoitti joitakin pitkä­aikaisia terveys­ongelmia ja harvemmin yksinäisyyttä kokeneet keskimäärin 45 prosenttia.

Usein yksinäisyyttä kokeneet ovat myös kokeneet selvästi useammin (27 %) vakavia toiminta­rajoitteita kuin joskus itsensä yksinäiseksi tunteneet (10 %) tai harvemmin yksinäisyyttä kokeneet (5 %).

Syrjäytymisvaaraa ja toimeen­tulo-ongelmia

Köyhyys- tai syrjäytymis­riskiä koskevat tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2017. Köyhyys- tai syrjäytymis­riskin osatekijät ovat pieni­tuloisuus, aineellinen puute ja vajaa­työllisyys (ks. käsitteiden määritelmät).

Kaikista yli 15-vuotiaista köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä oli joka kuudes vuonna 2017. Usein yksinäisyyttä kokeneiden parissa riski koskee lähes joka toista tai joskus yksinäisyyttä kokeneiden parissa lähes joka neljättä.

Koska suurin osa köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä olevista Suomessa on pieni­tuloisia, ei ole yllätys, että yksinäisistä selvästi muita suurempi osa on myös pieni­tuloisia. Usein yksinäisistä pieni­tuloisia oli 28,8 prosenttia, joskus yksinäisistä 18 prosenttia ja tätä harvemmin yksinäisistä 10,2 prosenttia.

Myös vajaatyöllisyys on selvästi yleisempää usein yksinäisten keskuudessa (23 %) kuin joskus yksinäisten (12 %) tai tätä harvemmin tai ei ollenkaan yksinäisten keskuudessa (5 %).

Vakava aineellinen puute on Suomessa ylipäätään melko harvinaista, mutta myös puute on tavallisempaa usein yksinäisten keskuudessa: vajaat 14 prosenttia usein yksinäisistä koki vakavaa materiaalista puutetta, kun muussa aikuis­väestössä osuus oli reilut 2 prosenttia.

Usein yksinäiset kokevat tulojen riittämisessä ongelmia tavallisemmin kuin muut. 24 prosenttia kokee vaikeuksia tai suuria vaikeuksia toimeen­tulossa, kun joskus yksinäisistä vaikeuksia tai suuria vaikeuksia on 10 prosentilla ja harvoin tai ei koskaan yksinäisistä 4 prosentilla. Helpoksi toimeen­tulonsa yksinäisistä kokee hieman yli puolet, joskus yksinäisistä 68 prosenttia ja muista 82 prosenttia. (Kuvio 3)

Osattomuuden kokemusta, mutta tyytyväisyyttäkin ihmis­suhteisiin

Tulo- ja elinolotutkimuksessa kysyttiin vuonna 2018 myös sitä, missä määrin henkilöt kokevat osallisuutta yhteis­kunnassa. Asteikko ulottui nollasta kymmeneen: nolla tarkoitti, ettei henkilö koe olevansa ollenkaan osallinen yhteis­kunnassa ja 10, että koki olevansa täysin osallinen.

Keskiarvo koko väestölle oli 7,5, usein yksinäisille 5,5 ja joskus yksinäisille 7. Usein yksinäisistä 55 prosenttia arvioi omaa osallisuuttaan heikoimmilla arvo­sanoilla 0–6, kun koko väestöstä näitä arvo­sanoja käytti vain joka viides. Vain noin 11 prosenttia yksinäisimmistä antoi korkeimman arvo­sanan, kun kaikista 16 vuotta täyttäneistä joka kolmas antoi arvo­sanaksi 9 tai 10.

Ihmissuhteitaan kuvasi heikoilla arvo­sanoilla 0–6 seitsemän prosenttia kaikista yli 15-vuotiaista. Usein yksinäisyyttä kokeneiden keskuudessa ihmis­suhteisiin tyytymättömyys on luonnollisesti yleistä: arvosanan 0 ja 6 välillä antoi noin 41 prosenttia kaikista usein yksinäisyyttä kokeneista.

Niistä, jotka eivät kokeneet ollenkaan yksinäisyyttä tai kokivat sitä harvoin, 60 prosenttia oli ihmis­suhteisiinsa tyytyväinen arvosanojen 9–10 verran.

Myös osa yksinäisyyttä usein kokevista antoi korkean arvosanan tyytyväisyydelle ihmis­suhteisiinsa. Yksi selitys tälle risti­riitaiselta vaikuttavalle tulokselle voi olla se, että henkilöt arvioivat olemassa olevien ihmis­suhteidensa olevan hyviä, mutta eivät ilmaisseet vastauksessa sitä, onko ihmis­suhteita riittävästi.

Kirjoittaja työskentelee yli­aktuaarina Tilasto­­keskuksen väestö- ja elin­olotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Tilasto­keskus, elinolo­tilasto

Saari, Juho (toim.) 2016. Yksinäisten Suomi. Gaudeamus.