Ensimmäiset kunnallisvaalitilastot 1918–1922 piirtävät ajankuvaa kansalaissodan jälkeisestä Suomesta
Marraskuussa 1917 Suomen eduskunta hyväksyi uudet maalaiskuntien ja kaupunkien kunnallislait sekä kunnallisen vaalilain. Siinä säädettiin yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta sekä siitä, että sekä kaupunkien että maalaiskuntien asioista päättää vaaleilla valittu valtuusto, ja taloudenhoitoa valvovat niin ikään vaaleilla valitut tilintarkastajat.
Valtuusto ja tilintarkastajat valittiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan, mutta vuosittain kolmannes valtuutetuista ja puolet tilitarkastajista oli erovuorossa. Tämän takia kunnallisvaalit järjestettiin joka vuosi aina vuoteen 1925 asti. Sen jälkeen lakeja muutettiin siten, että kaikki valtuutetut tuli valita kerralla kolmivuotiskaudeksi, ja tilitarkastajien valitseminen siirrettiin valtuustolle.
Maamme historiassa 1910-luvun loppu oli levotonta ja epävakaista aikaa, ja ensimmäisten kunnallisvaalien järjestämistä viivästyttivät vuoden 1917 lopun yleislakko ja kansalaissota alkuvuonna 1918. Vuoden 1918 lopussa ja joidenkin kuntien osalta vuoden 1919 alussa kunnallisvaalit saatiin kuitenkin järjestettyä – vain reilu puoli vuotta kansalaissodan päättymisen jälkeen.
Sodan vaikutukset näkyivät selvästi äänioikeutettujen ja äänestäneiden määrissä, ehdokaslistoissa sekä vaalien tuloksissa.
Äänioikeutettujen määrissä vaihtelua alkuvuosina
Vuoden 1918 kunnallisvaaleissa oli vaaliluetteloiden mukaan kaikkiaan 1 653 665 äänioikeutettua, heistä maaseudulla asui 1 381 092 henkilöä ja kaupungeissa vain 272 573. Maaseutuun oli tilastossa määritelty kuuluvan kauppalat, maalaiskunnat ja taajaväkiset yhdyskunnat.
Äänioikeutettuja tuolloin olivat kaikki Suomen kansalaiset, jotka ennen vaalivuotta olivat täyttäneet 20 vuotta. Vuonna 1919 äänioikeutettujen määrä oli pudonnut lähes 100 000:lla, seuraavina vuosina se taas kasvoi reilusti.
”-- muutoksella kunnallislakeihin elokuun 15 p:ltä 1919 evättiin vaalioikeus niiltä, jotka huolimattomuudesta olivat jättäneet maksamatta kahden – lähinnä edellisen vuoden kunnallismaksunsa, sekä niiltä, jotka nauttivat vakinaista vaivaishoitoa. Varsin ripeästi kasvoi äänioikeutettujen luku vv. 1920-1921. Tämä saa selityksensä siitä, että äänioikeutettujen lukua tällöin lisäsivät näinä vuosina toimeenpantujen armahdusten kautta äänioikeutta nauttiviksi tulleet valtiorikoksesta tuomitut.”
Naisten määrä äänioikeutetuista vuosina 1918–1922 oli huomattavasti miesten määrää suurempi.
Naisten äänestysinto vaisua
Alkuvuosina äänestysaktiivisuus kunnallisvaaleissa oli varsin laimeaa. Vuonna 1918 äänioikeutetuista vain noin joka neljäs (24,5 %) äänesti valtuutettujen vaaleissa ja joka viides (20,4 %) tilintarkastajien vaaleissa. Alhaiseen äänestysaktiivisuuteen on varmasti vaikuttanut päättyneen kansalaissodan aiheuttama lamaannus.
Vasemmistopuolueiden rivit olivat hajalla, ja puolueiden johtohahmoja oli sekä kaatunut, joutunut vankileireille että paennut Venäjälle. Kaupungeissa vaaliuurnilla käytiin huomattavasti vilkkaammin kuin maaseudulla. Tilastonlaatijan mukaan:
”Se ei kuitenkaan johdu yksinomaan velttoudesta, sillä monissa maalaiskunnissa eri valtiolliset puolueryhmät ovat edeltäpäin sopineet valtuusmiesten ja tilitarkastajain ehdokaslistasta, jolloin äänestys luonnollisesti oli vain muodollinen. Usein vaalit oli myös toimitettu muita kuin valtiollisia puoluenäkökohtia silmällä pitäen, jolloin useinkin edustajaehdokkaiksi on asetettu kunnallisissa luottamustoimissa ansioituneita, kaikkien äänestäjäryhmien luottamuksen saavuttaneita henkilöitä; tällöin osanotto luonnollisesti on ollut laimeata.”
Naiset olivat koko maan tasolla laiskempia käyttämään äänestysoikeuttaan kuin miehet, ja tämä ero kasvoi vuosi vuodelta.
Enemmistö äänistä porvareille
Ensimmäisten vuosien vaalitilastoissa puoluekannasta jouduttiin käyttämään karkeaa jakoa porvarillisiin puolueisiin ja sosialistisiin puolueisiin:
”--kun sangen monessa kunnassa varsinkin porvarilliset puolueet ovat vaaleissa olleet keskenään vaaliliitossa, tai ennakolta sopineet yhteisistä ehdokkaista ja ehdokaslistoista, joita muodostettaessa ei likimainkaan aina ole pidetty silmällä puoluenäkökohtia, on tietoa eri porvaripuolueista tällöin ollut mahdoton saada.”
Sosialistisiin puolueisiin tässä jaossa on luettu sosialidemokraattinen puolue, sosialistinen työväenpuolue ja kristillinen työväenpuolue.
Vuoden 1918 vaaleissa porvaripuolueet saivat 64,1 prosenttia koko maassa annetuista äänistä. Seuraavina vuosina sosialistiset puolueet onnistuivat nostamaan kannatustaan, ja porvarillisten puolueiden saama osuus äänistä pieneni hieman, kunnes se kääntyi taas nousuun vuosina 1921 ja 1922.
Vuoden 1918 vaaleissa valittiin kaikkiaan 11 470 valtuutettua, maaseudulla 10 471 ja kaupungeissa 1005. Lisäksi valittiin 2 067 tilintarkastajaa. Koko maan tasolla porvaripuolueet saivat runsaan enemmistön eli yhteensä 81 prosenttia valtuustopaikoista – kaupungeissa 75,3 prosenttia ja maaseudulla 81,5 prosenttia paikoista.
Myös läänikohtaisesti oli vaihtelua puolueiden kannatuksissa. Ahvenanmaan läänissä kaikki valtuustopaikat menivät porvaripuolueille, Viipurin läänissäkin ylivoimainen enemmistö (91,9 %). Sosialististen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrä kasvoi suurimmillaankin vain alle kolmannekseen. Eniten valtuustopaikkoja sosialistiset puolueet saivat Mikkelin (30,3 %) ja Kuopion (27,8 %) lääneissä.
Seuraavina vuosina valittiin erovuorossa olevien valtuutettujen tilalle uudet valtuutetut, joten jaossa olevia valtuustopaikkoja oli määrällisesti vain noin kolmasosa vuoden 1918 vaaleihin verrattuna.
Vuosina 1919–1922 sosialistiset puolueet kirivät ja saivat koko maan tasolla vuonna 1922 jo reilun kolmasosan (37,1 %) valtuustopaikoista, Hämeen (56,8 %) ja Mikkelin (52,8 %) lääneissä jopa hienoisen enemmistön paikoista. Vuonna 1923 sosialististen puolueiden kannatus laski taas hieman (35,5 %).
Vanhoissa tilastojulkaisuissa on arvokasta historiatietoa
Tilastotietoja ensimmäisistä kunnallisvaaleista on julkaistu Kunnallisvaalit vuosina 1919-1922 -julkaisussa. Tiedoissa on puutteita, muun muassa joidenkin kuntien osalta tietoja ei ole saatu ollenkaan.
Julkaisu sisältää tietoa äänioikeutettujen määristä, äänestysaktiivisuudesta ja äänestystuloksista koko maan osalta kaupungeissa ja maaseudulla sekä läänikohtaista tietoa. Kuntakohtaisia tilastoja löytyy vuodesta 1921 alkaen: Kunnallisvaalit vuosina 1921-1928.
Vanhoja tilastoja voi lukea digimuodossa Kansalliskirjaston avoimessa Doria-verkkopalvelussa. Vanhimmat julkaisut kokoelmassa ovat 1800-luvun puolelta.
Tilastokirjasto on digitoinut Suomen virallinen tilasto (SVT) -sarjan julkaisuja sekä muita Tilastokeskuksen julkaisuja Doriaan. Kaikkiaan noin 20 000 julkaisusta noin 18 000 on jo luettavissa verkossa, ja loput ovat tulossa palveluun lähiaikoina.
Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa erikoissuunnittelijana.
Lähteet:
Kunnallisvaalit vuosina 1918–1922. Tilastokatsauksia 1:56. Helsinki 1924: Tilastollinen päätoimisto. Suorat lainaukset sivuilta 23, 24, 26
Kunnallisvaalit vuosina 1921–1928. Suomen virallinen tilasto 29 B, Vaalitilasto 1. Helsinki 1931: Tilastollinen päätoimisto.
Maalaiskuntain kunnallislaki 108/1917
Avainsanat:
Miksi tätä sisältöä ei näytetä?
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.