Avopariperheiden määrä on Suomessa lisääntynyt vuosi vuodelta: vuonna 2020 niiden osuus oli jo 28 prosenttia kaikista parin muodostavista perheistä. Avoliittojen tai avopariperheiden purkautumisista ei kuitenkaan tuoteta vuosittaista tilastointia, vaikka avopariperheiden kasvun perusteella jatkuvaan tilastointiin olisi tarvetta.

Tietoja avoliittojen päättymisistä on julkaistu harvoissa Tilastokeskuksen erikoisselvityksissä. Väestötilastossa tehtiin ensimmäinen rekisteritietoihin perustuva selvitys avoliittojen päättymisestä eroon 1980-luvun lopussa kahta peräkkäistä vuotta koskevien perhetilastojen tietojen perusteella (Saari, 1992). Seuraava vastaavan tyyppinen selvitys tehtiin 1990-luvulla; silloin julkaistiin tietoja vuosilta 1994 ja 1995 (Nikander, 1996).

Viimeksi avoliittojen purkautumisista, erityisesti lapsiperheiden ja alaikäisten lasten näkökulmasta, on raportoitu tietoja vuodelta 2005 Suomalainen lapsi 2007 -julkaisussa (Kartovaara 2007). 

Avoliittojen tilastointi perustui alussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen otoksen tietoihin, joiden perusteella arvioitiin määrä koko maan tasolle. 1990-luvulla siirryttiin päättelemään koko maassa vakituisesta asuvasta väestöstä avoliitossa olevat yhdessä asumisen ja henkilöiden muiden tietojen perusteella perhetilastoon. 1990-luvun alusta lähtien on tehty vuositilastointia avoliitoista ja avopariperheistä.

Yhdessä asuvien henkilöiden tietojen avulla päätellään perhetilastoon avio-, avo- tai rekisteröidyt parit ja lapsia tai ilman lapsia -perheet sekä yksi vanhempi ja lapsia -perheet. Toistaiseksi avopareja on pystytty muodostamaan riittävän luotettavasti vain eri sukupuolta olevista henkilöistä lukuun ottamatta tilastovuotta 2020. Tällöin muodostettiin ensi kerran kahdesta naisesta ja lapsesta avopari ja lapsia -perhe. Kyseessä on tilanne, jossa samassa asunnossa asuvat lapsen biologinen äiti ja ns. vahvistettu äiti. Perhetilaston perheiden muodostamissääntöihin voi tutustua tarkemmin tilaston laatuselosteessa.

Avoparien määrä kasvanut kolmessakymmenessä vuodessa 155 000:lla

Käytän tässä artikkelissa kahden puolison perheistä nimitystä pariperhe. Pariperheitä ovat ilman lapsia tai lasten kanssa asuvat avio- ja avoparit sekä rekisteröidyt parit.

Tarkasteltavalla ajanjaksolla, vuodesta 1990 vuoteen 2020 asti, avopariperheiden määrä kasvoi 189 000:sta 354 000:een eli yhteensä 155 000:lla. Kasvu jatkui tasaisesti vuotta 2017 lukuun ottamatta.

Sen sijaan avioparien ja rekisteröityjen parien (huom. vasta vuodesta 2002 lähtien) kohdalla kehitys ei ollut aivan yhtä suoraviivaista: niiden määrä pieneni tasaisesti aina vuoteen 2003 asti, jolloin se lähti kasvuun lähes kymmeneksi vuodeksi, kunnes 2010-luvun loppua kohden taas pieneni. (Kuvio 1)

Avoliiton voi edelleenkin sanoa kuuluvan pääasiassa nuoruuteen; avoparina asuvien prosenttiosuus pienenee nopeasti iän myötä. Avoparina asuvien osuus näyttää kuitenkin yleistyneen kaiken ikäisillä, vaikka yli 10 prosenttiyksikön kasvu näkyy vain 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. (Kuvio 2)

Avopariperheiden erilleen muuttoja vuosittain 32 000–36 000

Erilleen muutoissa 2010-luvulla havaittava kehitys noudattaa avoparien kokonaismäärän kehitystä vuoteen 2017 asti. Tämän jälkeen erilleen muuttojen määrä väheni, mutta avoparien kokonaismäärä jatkoi kasvuaan vuoden 2018 pienen notkahduksen jälkeen.

Vuoden 2017 elokuussa opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin. Tämä merkitsi opiskelijoille sitä, että yksilökohtaisesta asumislisästä siirryttiin koko kotitalouden tuloihin perustuvaan asumisen tukemiseen. Tällöin yksin asuvan opiskelijan asumistuki saattoi kasvaa entiseen järjestelmään verrattuna. Toisaalta työssäkäyvän avopuolison tulot saattoivat vähentää toisen puolison asumistukea huomattavasti tai huonoimmassa tapauksessa viedä sen kokonaan.

Erilleen muuttojen lisääntyminen noin 1 200:lla saattaa heijastella lain muutosta. Tarkastelujaksolla tämän suuruinen kasvu ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen suuri, kuten kuviosta 3 näkyy.

Perhetilastossa avopariperheet luokitellaan kolmeen perhetyyppiin: avoparit ilman lapsia, avopari ja yhteisiä lapsia sekä avopari ja vain ei-yhteisiä lapsia. Avopari ja yhteisiä lapsia -perheissä voi olla vain yhteisiä lapsia, mutta myös sekä yhteisiä että ei-yhteisiä lapsia.

Lapsiperheessä on vähintään yksi kotona asuva alaikäinen lapsi. Avopariperhe ilman lapsia -perhetyyppi ei tarkoita sitä, etteikö parilla tai puolisoilla voisi olla lapsia, vaan sitä että jos lapsia on ollut, niin yksikään ei asu enää kotona.

Vuosittaisista erilleen muutoista valtaosa, 73–75 prosenttia, koskee avopareja, jotka ovat asuneet yhdessä ilman lapsia. Avopari ja yhteisiä lapsia -perheiden osuus kaikista avoparien erilleen muutoista on 17–18 prosenttia ja avopari ja vain ei-yhteisiä lapsia -perheiden osuus 8–10 prosenttia. (Kuvio 4.)

Yksi kymmenestä avopariperheestä päätyy vuosittain erilleen muuttoon

Jotta erilleen muuttojen yleisyyttä eri vuosina voidaan verrata ja tarkastella kehitystä vuosina 2010–2020, tulee erilleen muutot suhteuttaa kaikkien avoparien määrään kunkin vuoden alussa. Tällöin havaitaan, että avoparien erilleen muuttaneisuus pysyi koko kymmenluvun hyvin vakaana, noin 10 prosentissa (kuvio 5).

1990-luvun puolivälissä avoparien erilleen muuttoja oli paljon vähemmän: vuonna 1994 vähän alle 25 000 ja vuonna 1995 vähän alle 26 000. Kun luvut suhteutetaan kaikkien avoparien määrään kyseisinä vuosina, havaitaan, että 1990-luvun puolivälissä avoparien erilleen muuttaneisuus olikin yleisempää – tuolloin 12 prosenttia pareista muutti erilleen vuoden aikana (Nikander, 1996).

Erilleen muuttaneisuus on keskimääräistä selvästi tyypillisempää pareilla, jotka asuvat yhdessä ilman lapsia, kuin pareilla jotka asuvat lasten kanssa. Tässä yleiskuva on sama kuin 1990-luvun puolivälissä.

Kaikkein yleisintä erilleen muuttaneisuus on avopareilla, joiden perheissä on vain ei-yhteisiä lapsia (kuvio 6). Tässäkään yleiskuva ei ole muuttunut 1990-luvun puolivälin tilanteesta.

Tarkasteltaessa erilleen muuttoa perhetyypin ja puolisoiden iän mukaan nähdään, että kaikissa ikäryhmissä avoparien, joilla ei ole yhteisiä lapsia, erilleen muuttaneisuus on suurempaa kuin perheissä, joissa on yhteisiä lapsia. (Kuvio 7 a. ja 7 b.)

Avopareilla, joilla ei ole yhteisiä lapsia, erilleen muuttaneisuus oli samanlaista vuosina 2010 ja 2020.

Kuvio 7. a) Erilleen muutto avoparin perhetyypin ja iän mukaan 2010 ja 2020: Naiset

Lapsiperheissä erilleen muuttoja vuosittain 8 000–8 600

Myös avoparin muodostamissa lapsiperheissä erilleen muuttojen määrä on vaihdellut varsin maltillisesti 2010-luvulla: erilleen muuttoja on ollut vuosittain 8 000–8 600. Vuosina 2014–2020 erilleen muuttoja oli vuosittain 9–12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2005, jota koskevista tiedoista raportoitiin Suomalainen lapsi 2007 -julkaisussa. (Kuvio 8.)  

Kun luvut suhteutetaan kaikkien avoparien määrään, yleiskuva on samanlainen kuin edellä todettiin. Kun perheessä ei asu yhteisiä lapsia, vanhempien erilleen muuttaneisuus on yli kaksi kertaa suurempi kuin perheessä, jossa on myös puolisoiden yhteisiä lapsia (kuvio 9).

Tässä ei ole tapahtunut olennaista muutosta vuoteen 2005 verrattuna, vaan tilanne on säilynyt samanlaisena vuoteen 2020 asti.

Tulokset olisivat erilaiset, jos avoliitolle asetettaisiin vähimmäiskesto

Edellä esitetty yksinkertainen tarkastelu kertoo yhden arvion vuosittaisista avoeroista tai avoparien eroista selvittäen puolisoiden erilleen muuttojen määrän rekisteritiedoilla. Erilaisia tuloksia saataisiin toisenlaisella aineistolla, esimerkiksi sellaisella, jossa avoliitoksi hyväksyttäisiin vain tietynkestoiset yhdessä asumiset.

Perhetilastossa avoliiton määrittelyssä ei ole asetettu mitään vähimmäiskestoa yhdessä asumiselle. Ei siis ole lähdetty siitä, että jonkin ajan ylittävät yhdessä asumiset hyväksytään avoliitoiksi, koska mitään yleistä sääntöä kestolle ei ole olemassa.

Tämä tarkoittaa, että avopari on voinut muodostua muuttamalla yhteen minä tahansa joulukuun päivänä. Jos avoliiton edellytyksenä olisi vähimmäiskesto, tulokset muodostuisivat erilaisiksi.

Toisekseen edellä esitetyistä luvuista puuttuvat tarkasteluvuoden aikana alkaneet avoliitot ja ennen vuoden loppua erilleen muuttoon päättyneet. Tämä tarkoittaa, että erilleen muuttojen määrä voi olla jonkin verran suurempi kuin tässä on saatu. Toisaalta voisi olettaa, että suhteellisiin lukuihin, eli eronneisuuteen, sillä ei olisi olennaista vaikutusta, jos vuoden aikana tapahtuva erilleen muutto olisi samansuuruista kuin on havaittu vuoden alun ja lopun välillä.   

Tuloksia lukiessa täytyy myös muistaa, että erilleen muutto ei välttämättä tarkoita sitä, että pari olisi eronnut.  Näin ollen erojen määrä voisikin olla jonkin verran pienempi, mikä kumoaisi edellisessä kappaleessa esitettyä, että erojen määrä voisi olla saatua tulosta suurempi.

Jos erojen määrä olisikin pienempi, se pienentäisi suhteellisia lukuja eli eronneisuuslukuja – mutta avoimeksi jää, kuinka paljon ne pienentyisivät. Tiedetään, että avoliiton riski päättyä eroon ensimmäisinä vuosina on suuri, jolloin voisi olettaa, ettei tällä olisi huomattavaa merkitystä esitettyihin suhteellisiin lukuihin. (Salovaara, 2009; Saarela & Finnäs 2012).

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksen yhteiskuntatilastoissa. 

Lähteet:

Saari, Matti. Perheiden hajoaminen ja hajonneiden perheiden lapset. Julkaisematon käsikirjoitus, 1992. Tilastokeskus.

Kartovaara, Leena. Perheiden hajoaminen. Suomalainen lapsi 2007. Tilastokeskus.

Nikander, Timo. Perheiden muodostuminen ja hajoaminen. Väestö 1996:17. Tilastokeskus.

Salovaara Veronica. Unga samboförhållanden – en kortvarig förtjusning eller en början på ett långt förhållande? Pro gradu -avhandling 2009. Statsvetenskapliga fakultet, Helsingfors universitet.

Saarela, Jan & Finnäs Fjalar. Transitions within and from first unions: Educational effects in an extended winnowing model. Marriage and Family Review. May 2012.