Lapsiperheiden taloudelliset huolet ovat aihe, joka säännöllisin väliajoin nousee kiivaaseen keskusteluun tiedotus­välineissä. Ongelmat esille nostetuissa tapauksissa ovat todellisia, maassamme elää jatkuvasti lukuisa määrä talous­vaikeuksien kanssa painivia lapsiperheitä.

Suomessa eläviä lapsia ei kuitenkaan pidä käsitellä yhtenä homogeenisena ryhmänä, sillä lapsia elää tasaisesti kaikissa tuloluokissa pienituloisimmista rikkaimpiin.

Pienituloisista, köyhyysriskin alla elävien perheiden lapsista tuotetaan säännöllisesti tietoja tulonjakotilastossa. Tilaston tiedoista ilmenee lasten pienituloisuuden laajuus ja määrä sekä miten se on vuosien saatossa eri talous­suhdanteissa kehittynyt.

Euroopan Unionin myötä virallisluonteiseksi nousseessa pienituloisuus­indikaattorissa on kysymys suhteellisesta mittarista, jossa pienituloisuuden raja määräytyy väestön mediaanitulojen mukaan. Joissakin suhdanne­tilanteissa mittari saattaa käyttäytyä järjenvastaisesti, eikä se siten aina kuvaa reaalimaailmaa todenmukaisesti. Esimerkkinä on 1990-luvun alun lama, jolloin väestön tulotaso työttömyyden ja konkurssiaallon vuoksi voimakkaasti aleni. Tästä seurasi myös suhteellisen pienituloisuus­rajan aleneminen ja sitä kautta pienituloisiksi luokiteltujen lasten määrän väheneminen.

Tässä artikkelissa selvitetään laajemmin sitä, minne tulojakaumassa suomalaiset lapset ovat tänä päivänä sijoittuneet. Lasten sijoittumista eri tulotasoille tarkastellaan muutaman taustamuuttujan näkökulmasta, jolloin ilmenee, missä ryhmissä lasten kohtaamat taloudelliset ongelmat ovat potentiaalisempia, missä todennäköisesti harvinaisempia.

Tulonjakotilastossa lapsia ovat kotitalouden alle 18-vuotiaat henkilöt, joita (asunto)väestössä oli vuonna 2019 runsas miljoona. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät 18 vuotta täyttäneet vanhempiensa kanssa asuvat kotitalouden jäsenet, jotka tulonjakotilastossa luokitellaan aikuisiksi.

Tarkastelu tehdään tulonjakotilaston vakiintuneen käytännön mukaan tulofraktiileittain*, jotka on muodostettu siten, että henkilöt on asetettu kotitalouden ekvivalenttien tulojen** pohjalta järjestykseen pienituloisimmista suurituloisimpiin. Tämän jälkeen henkilöt on jaettu 50 yhtä suureen ryhmään siten että tulojakauman alapäässä ovat pienituloisimmat kaksi prosenttia lapsista ja vastaavasti yläpäässä suurituloisimmat kaksi prosenttia lapsista. (Kuvio 1.)

Lapset ovat sijoittuneet varsin tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin pienituloisimmista rikkaimpiin, kuten kuviosta 1 hyvin ilmenee. Vuosien saatossa tässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kuviossa vuoden 1995 käyrä kulkee vuoden 2019 kuvion yläpuolella siksi, että 25 vuotta sitten lapsia oli Suomessa jonkin verran enemmän kuin nyt. Eli ennen ja myös nykyisin lapset ovat hajaantuneet varsin tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Todennäköistä on se, että myös tulevaisuudessa lapsia elää varsin tasaisesti kaikissa tuloluokissa.

Tulonjakotilastossa pienituloisiksi luokitellut, köyhyysriskissä elävät lapset sijoittuvat vuonna 2019 pääasiassa seitsemään alimpaan tuloluokkaan (vrt. oranssit pylväät kuvion 1 vasemmassa laidassa), yhteensä näissä tuloluokissa eläviä lapsia oli noin 135 000.

Tulonjakotilaston kokonaisaineiston mukaan lasten pienituloisuusaste oli 13,4 prosenttia vuonna 2019, mikä on 128 000 lasta. Kuviosta 1 ilmenee, että köyhyysriskin ulkopuolella elää lapsista valtaosa, runsaat 900 000 lasta.

Pikkulapset sijoittuvat herkimmin pieni­tuloisimpiin tuloluokkiin

Millaiset taustatekijät vaikuttavat siihen, mihin kohtaan tulojakaumaa lapset ovat sijoittuneet?

Taustamuuttujina tässä tarkastelussa käytetään lapsen ikää, syntyperää ja äidinkieltä, lasten lukumäärää sekä kotitalouden sosioekonomista luokkaa ja elinvaihetta.

Kuvioissa 2 ja 3 on kuvattu lasten sijoittumista tulojakaumaan lasten iän ja kotitalouden nuorimman lapsen iän mukaan. Kuvioista voi hyvin havaita, että pienituloisimpiin tuloluokkiin sijoittuminen on jonkin verran yleisempää kaikista nuorimpien lasten joukossa (lapsen ikä kolme vuotta tai nuorempi ja kotitalouden nuorin lapsi kolme vuotta tai nuorempi).

Vastaavasti nuorimpaan ikäluokkaan kuuluvia lapsia on hyvätuloisimmissa tuloluokissa selvästi vähäisemmän kuin muissa ikäluokissa. (Kuviot 2 ja 3.)

Nuorimpien lasten heikompaan asemaan tulojakaumassa on varmaan monia syitä. Vähäisin vaikutus ei liene sillä, että pikkulapsi­perheissä moni äiti tai isä on vielä vanhempainvapaalla, jolloin heidän tuloistaan tavallaan ”puuttuu” ansiotuloja. Moni pikkulapsi­perheen vanhempi saattaa olla myös työuransa alussa tai opiskelija, jolloin ansiotulot eivät ole ehtineet nousta kovin isoiksi.

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, pitäisikö pienten lasten kotihoidontukeen tehdä muutoksia, jotta pikkulasten vanhemmat siirtyisivät aikaisempaa nopeammin työmarkkinoiden käyttöön. Puhtaasti tilastollisesta näkökulmasta kotihoidon­tukiajan lyhentäminen saattaisi näkyä lasten pienituloisuuden vähenemisenä ja lasten aseman paranemisena tulojakaumalla, kun vanhemmat siirtyisivät aikaisempaa nopeammin kotihoidontuelta työelämään.

Muiden ikäluokkien kohdalla ei sen sijaan ole havaittavissa merkittäviä eroja siinä, miten lapset ovat eri tuloluokkiin jakaumassa sijoittuneet. 

Monilapsiset perheet yliedustettuja pienituloisissa tuloluokissa

Aikaisemmissa selvityksissä on tuotu ilmi, että suurissa perheissä toimeentuloon liittyvät ongelmat ovat potentiaalisempia kuin muissa lapsiperheissä. Tätä käy ilmi myös kuviosta 4, jossa on kuvattu lasten sijoittumista tulojakaumaan perheen lasten lukumäärän mukaan. Perheet, joihin kuuluu neljä alle 18-vuotiasta lasta tai enemmän, sijoittuvat selvästi herkemmin tulojakauman alkuun (=pienituloisimpiin) verrattuna niihin talouksiin, joissa lapsiluku on pienempi kuin neljä.

Monilapsisten perheiden sijoittuminen ylimpiin tuloluokkiin on myös selvästi vähäisempää kuin muiden. Alle neljän lapsen perheiden sijoittumisessa ei sen sijaan näyttäisi esiintyvän suuria eroavuuksia, niissä elävät lapset sijoittuvat varsin tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin. 

Vanhempien työssäkäynti antaa myös lapsille taloudellista turvaa  

Kuviosta 5 käy ilmi lasten sijoittuminen tuloluokkiin kotitalouden sosioekonomisen aseman näkökulmasta. Kuviosta voi havaita, että pienituloisimpiin tuloluokkiin sijoittuminen on yleisintä ammatissa toimimattomien vanhempien lapsilla.

Toimeentulon näkökulmasta heikoin tilanne on opiskelijoiden lapsilla, jotka vanhempien pienien tulojen vuoksi sijoittuvat yleisesti alimpiin tuloluokkiin. Opiskelijoiden lapsia ei myös juurikaan löydy rikkaimmista tuloluokista.

Opiskelijavanhempien lapsilla tilanne on yleensä kuitenkin lohdullinen, koska opistojen jälkeen vanhempien valmistuttua tulot näissä perheissä yleensä nousevat. Silloin myös näissä perheissä elävien lasten taloudellinen asema kohenee nopeasti.

Työttömien ja muiden työelämän ulkopuolella olevien lapsilla taloudellinen tilanne näyttäisi olevan jonkin verran opiskelijoiden lapsia parempi. Työttömien perheissä toimeentulon perustana ovat yleensä työttömyys­etuudet ja muut sosiaaliturvaetuudet, mutta ne pystyvät antamaan näiden perheiden lapsille vain hiukan paremman toimeentulo­tason kuin mikä opiskelijoiden lapsilla on.

Palkansaajien (työntekijät, ylemmät ja alemmat toimihenkilöt) kotitalouksissa elävien lasten tilanne on taloudellisessa mielessä selvästi parempi. Vanhemmat käyvät ansiotyössä, mistä kertyvät työtulot yleensä takaavat näiden perheiden lapsille selvästi paremman toimeentulon kuin työelämän ulkopuolella olevien vanhempien lapsilla.

Palkansaajaperheistä ylemmät toimihenkilöt ovat tulotilastojen mukaan muita palkansaajia jonkin verran parempituloisia. Kuvio 5 osoittaa, että ylempien toimihenkilöiden lapset sijoittuvat vain harvoin pienituloisimpiin tuloryhmiin.  

Myös yrittäjätalouksissa yritystoiminnasta saadut tulot yleensä pystyvät turvaamaan kohtuullisen toimeentulon, mikä johtaa muun muassa siihen, ettei näissä perheissä elävät lapset ovat jakautuneet varsin tasaisesti tulojakaumassa. Yrittäjien joukko on toiminnaltaan ja tuloiltaan kuitenkin hyvin heterogeeninen, mikä ilmenee kuviosta 5 hyvin: yrittäjäperheiden lapsia on jonkin verran kasautunut tulojakauman ääripäihin. 

Yksinhuoltajaäitien kanssa eläviä lapsia löytyy harvoin suurituloisimpien joukosta

Lasten toimeentulomahdollisuuksiin vaikuttaa luonnollisesti myös se, kuinka monta tulonsaajaa kotitalouteen kuuluu. Yhden huoltajan kotitalouksissa elävillä lapsilla on suuri riski sijoittua pienituloisimpiin tuloluokkiin, mikä ilmenee kuviosta 6. Yhden huoltajan lapsia ei sitä vastoin juuri ole kaikista hyvätuloisimmissa tuloluokissa.

Sukupuolen mukaan tarkasteltuna heikoin tilanne on yksinhuoltaja­äidin kanssa asuvilla lapsilla, jotka keskittyvät voimakkaasti alimpiin tuloluokkiin. Yksinhuoltaja­äidin lapsia ei hyvätuloisten joukosta juurikaan löydy. Toki myös yksinhuoltaja­isän kanssa elävistä lapsista moni kuuluu pienituloisiin tuloluokkiin, mutta selvästi harvempi kuin yksinhuoltaja­äidin kanssa elävistä.

Yksinhuoltajaisän kanssa asuvien lasten taloudellinen asema on jonkin verran yksinhuoltajaäidin lapsia parempi myös siitä näkökulmasta, että heitä löytyy jonkin verran myös suurituloisimpien joukosta.

Yksinhuoltajaäidin kanssa eläviä lapsia oli vuonna 2019 vajaat 180 000, kun taas yksinhuoltaja­isän kanssa eläviä lapsia oli selvästi vähemmän, noin 27 000.

Parisuhteissa elävien vanhempien lapsilla on tulojakaumassa selvästi parempi asema kuin yksinhuoltajien lapsilla, mikä siis selittyy pitkälti tulonsaajien lukumäärällä. Kuviosta 6 voi havaita myös sen, että eri perhetyypeistä lasten tulojakauma-asema on parhain uusperheissä. Tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että näissä talouksissa huoltajat ovat varttuneempia, työurallaan pitemmälle päässeitä, jolloin myös heidän ansiotasonsa on ehtinyt kehittyä paremmaksi kuin muiden lapsiperheiden huoltajilla.

Ulkomaalaistaustaiset lapset sijoittuvat pääasiassa pienituloisimpiin tuloluokkiin

Ulkomaalaistaustaisten perheissä elävät lapset sijoittuvat pääasiassa kaikkein pienituloisimpiin tuloluokkiin, eikä heitä juurikaan hyvätuloisimpien joukosta löydy (kuvio 7). Ulkomaalais­taustaisten heikkoa asemaa tulojakaumassa selittääkin suuri riippuvuus sosiaaliturva­etuuksista; merkittävä osa ulkomaalais­taustaisten perheiden tuloista koostuu saaduista tulonsiirroista.

Suuria eroja ei ole myöskään sillä, onko lapsi syntynyt ulkomailla tai Suomessa. Tämä saattaa herättää kysymyksiä siitä, miksi Suomessa syntyneet ulkomaalais­taustaiset lapset eivät ole ulkomailla syntyneitä lapsia paremmassa asemassa, vaikka heidän vanhempansa ovat todennäköisesti ehtineet olla jo pitempään Suomessa. Heidän joukossaan olettaisi olevan enemmän ansiotuloista nauttivia työllisiä.

Tilastot kuitenkin osoittavat, että ulkomaalaistaustaisten työttömyysasteet ovat monessa tapauksessa varsin korkeita ja ammatissa toimivuus alhaisella tasolla. Johtuuko tämä maahan muuttaneiden kotouttamisen epäonnistumisesta vai syrjinnästä työmarkkinoilla, siihen eivät tilastoaineistot pysty antamaan suoraa vastausta.

Ulkomaalaistaustaisten lasten verraten heikkoa taloudellista asemaa saattaa selittää myös perheiden koko ja tulonsaajien lukumäärä, joilla edellä todettiin olevan suuri merkitys lasten sijoittumiseen tulojakaumassa. Myös maassaoloajalla on todennäköisesti omat vaikutuksensa ulkomaalais­taustaisten lasten taloudelliseen asemaan, mitä tässä artikkelissa ei ole mahdollisuutta tarkemmin selvittää.    

Pystyykö sosiaaliturva takaamaan tulevaisuudessa lapsille saman turvan kuin ennen?

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perus­periaatteisiin on kuulunut, että yhteiskunta takaa kansalaisilleen kaikissa tilanteissa riittävän toimeentulon sekä peruspalvelut. Työkaluina julkinen valta käyttää tulonsiirto­järjestelmiä (verotus ja sosiaaliturva­etuudet) sekä yhteiskunnan kustantamia palveluja. Tulonjakotilastojen mukaan taloudellinen tasa-arvo oli tulonjako­mittareiden mukaan suurimmillaan Suomessa 1980-luvun lopulla, juuri ennen 1990-luvun alun suurta talouslamaa.

Laman jälkeen Suomessa koitti pitkä talouskasvun aikakausi Nokian ja muun elektroniikka­teollisuuden vetämänä. Vaurautta ja varallisuutta kertyi monelle suomalaiselle. Tämä ilmeni muun muassa pääomatulojen voimakkaana lisääntymisenä ja suotuisan talouskasvun myötä myös muiden markkinatulojen kasvuna.

Talouskasvun seurauksena myös tuloerot kääntyivät Suomessa ripeään kasvuun 1990-luvun puolivälissä, mikä suuntaus oli nähtävissä myös virallis­luonteisissa suhteellista pienituloisuutta kuvaavissa mittareissa. Länsimaista tuloerojen kasvu oli nopeinta 1990-luvun jälkipuoliskolla juuri Suomessa. Myös köyhyysriskin alla olevien lasten määrät lähtivät tuloerojen tapaan kasvuun.

Eri hallituskoalitiot ovat 1990-luvun laman jälkeen tehneet sosiaaliturva­etuuksiin lukuisia parannuksia ja tasokorotuksia, tarkoituksena tuloerojen ja suhteellisen lapsiköyhyyden suitseminen. Tulonjakotilastot kuitenkin osoittavat, etteivät etuuksien korotukset ole pärjänneet työssäkäyvien markkinatulojen kehitykselle; ansio- ja etenkin omaisuus­tulojen kasvu on ollut 1990-luvun puolivälin jälkeen jatkuvasti selvästi nopeampaa kuin sosiaaliturva­etuuksien tason kasvu.

Sosiaaliturva­etuuksien korotuksilla ja parannuksilla ei ole juurikaan pystytty vähentämään, saatikka poistamaan lasten suhteellista pienituloisuutta, millä mittarilla sosiaaliturva­politiikan onnistumista on pääasiassa julkisuudessa seurattu.

Jos asiaa tarkastelee kaikista heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden reaalitulojen kehityksen näkökulmasta, voidaan kuitenkin todeta, että pohjoismainen hyvinvointi­yhteiskunta on toiminut, sillä pienituloisimpien lapsiperheiden reaalitulot kuitenkin ovat selvästi 1990-luvun puolivälin jälkeen kasvaneet. Eli vaikka sosiaaliturvan uudistusten ja korotusten avulla ei ole pystytty pienituloisuus- ja tulonjakomittareita kääntämään, on reaalimaailmassa kuitenkin kaikista heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa pystytty sosiaaliturva­etuuksilla turvaamaan.

Lasten toimeentulon turvaamisen kannalta avainkysymys tulee olemaan lasten huoltajien työllisyyden lisääminen ja työtulojen kasvattaminen. Se on varmin keino yrittää turvata ja ehkä jopa parantaa mahdollisimman monen lapsen taloudellista turvaa ja hyvinvointia tulevaisuudessa. 

Monimutkaiseksi mainitun sosiaaliturva­järjestelmän uudistamista ollaan paraikaa valmistelemassa parlamentaarisessa komiteassa. Lisäpaineita uudistamis­työhön luo koronan tuoma lisävelka valtiolle sekä huoltosuhteen kannalta epäedullinen väestörakenteen muutos.

Haasteita tullee ilmenemään siinä, miten väestön vanhetessa sosiaaliturva­etuuksien taso pystytään turvaamaan nykyisen tasoisena. Verotuksella kerätyt rahat pitäisi saada riittämään ainakin niille, jotka sosiaaliturvaa eniten tarvitsevat.

Lapsiperheille lapsilisät on ollut tärkeä etuus jo vuodesta 1948 lähtien. Etenkin pienituloisimmille lapsiperheille lapsilisien merkitys on toimeentulon kannalta ollut kautta aikojen hyvin merkittävä. Nykyisin lapsilisiin käytetään vuositasolla 1,3 miljardia euroa. Jokainen lapsiperhe köyhimmästä rikkaimpaan saa saman määrän lasta kohden riippumatta siitä, millainen lasten huoltajien tulojen määrä on (kuvio 8).

Lapsilisien tarveharkintaan siirtämistä ei kannata jo sen byrokraattisuuden vuoksi pohtia, mutta tuloerojen tasauksen näkökulmasta tuntuisi oikeuden­mukaiselta, jos myös lapsilisiä kohdeltaisiin verotuksessa samalla tapaa kuin muitakin etuuksia ja tuloja. Lapsilisistä kertyvillä verotuloilla voitaisiin tehdä niihin tasokorotuksia, jotka olisi mahdollista kohdentaa heikoimmassa asemassa oleville lapsiperheille.

Perheen tulotaso on vain yksi hyvinvoinnin mittari

Tulonjakotilaston mukaan toimeentuloon liittyviä ongelmia kohtaavat lapsiperheet, joille on ominaista yksinhuoltajuus, matala koulutustaso, työttömyys ja opiskelu. Myös monilapsisten ja ulkomaalais­taustaisten perheiden lapset joutuvat muita yleisemmin kohtaamaan pienituloisuutta, ja sitä kautta taloudellisia ongelmia. 

Talousongelmien kanssa painiville perheille on usein tyypillistä myös vähäiset työtulot sekä sosiaaliturva­etuuksien suuri merkitys. Näissä perheissä elävät lapset löytyvät useimmiten tulojakauman alapäästä, keski- ja hyvätuloisimmissa tuloluokissa ei heitä juurikaan näy.

Työssäkäyvien vanhempien lapsilla on vastaavasti pienempi riski sijoittua pienituloisimpiin tuloluokkiin, siitä pitävät huolen vanhempien työtulot, joiden taso yleensä ylittää selvästi sosiaaliturva­etuuksien tason.

Lasten taloudellisia asemia voidaan parhaiten edistää sillä, että lapsiperheiden vanhemmat saadaan jatkossa entistä nopeammin ja kattavammin työmarkkinoille ja sitä kautta työtulojen pariin. Tulonjakotilastot osoittavat, että vanhempien työtulojen lisääntymisen myötä myös lasten taloudellinen asema kohenee.

Lopuksi on hyvä muistaa, että perheen tulot ovat vain yksi mittari, jolla lasten hyvinvointia voidaan yrittää mitata. Todellisuudessa lasten hyvinvointiin vaikuttaa monet muutkin tekijät, esimerkiksi kotiolot tai lasten ja vanhempien terveys. Kouluikäisillä koulu ja kaverit, sekä harrastukset ja harrastus­mahdollisuudet ovat monen lapsen hyvinvoinnin kannalta keskeisessä asemassa. Koronapandemia on viime aikoina asettanut haasteita ja rajoituksia lasten koulussa käyntiin ja harrastustoimintaan. Näiden rajoitusten haittavaikutuksia ei pystytä edes rahalla korvaamaan.

Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana Tilastokeskuksessa tulonjakotilastossa.

Lähteet:

Helsingin kaupunki (2021). Virolais- ja ruotsalaistaustaiset ulkomaalaistaustaisten työllisyystilastojen kärjessä. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitieto. Verkkoartikkeli 21.5.2021.

Helsingin Sanomat (2021). On maamme köyhä, siksi jää. Artikkeli 17.4.2021.

Ruotsalainen, Pekka (2006). Lapsiperheissä tulot riittävät – tai sitten eivät. Hyvinvointikatsaus 3/2006.

Tilastokeskus (2020). Pienituloisten määrä kasvoi vuonna 2019.

Wessman, Roger (2021). Lapsiköyhyyden eri mittarit kertovat täysin päinvastaista tarinaa – miten lapsiköyhyys oikeasti on kehittynyt? MustRead 23.4.2021.