Koulutustason nousun pysähtyminen on perustellusti ollut yksi koulutuspoliittista keskustelua eniten hallinneista teemoista viime vuosina.

Tilastokeskuksen vuoden 2019 väestön koulutusrakennetietojen mukaan korkeimmin koulutetuksi ikäluokaksi Suomen historiassa ovat jäämässä silloiset 40–44-vuotiaat eli vuosina 1975–1979 syntyneet ikäluokat. Heistä 88 prosenttia on suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon. 47 prosenttia on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. (Tilastokeskus 2020.)

1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneissä on enemmän ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa jääneitä aikuisia, ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on pienempi kuin 1970-luvun lopussa syntyneillä.

Suomen asemaa koulutuksen mallimaana kyseenalaistetaan julkisuudessa yhä useammin, koska nuorten aikuisten koulutustaso ei ole saavuttanut nykyisten keski-ikäisten koulutustasoa. Korkeakoulutukseen päästäkseen pitää olla suoritettuna toisen asteen tutkinto, joko ammatillinen tai yleissivistävä.

Tässä artikkelissa tarkastelen toisen asteen koulutuksen suorittamista ja erityisesti sitä, kuka viime vuosina on jäänyt ilman toisen asteen tutkintoa. Aineistoina käytän pääasiassa Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintorekisteriä sekä väestöaineistoja.

Suomen koulujärjestelmä on joustava ja tasa-arvoinen – periaatteessa

Nuorten korkeakouluopiskelu on vähentynyt vuosien saatossa, mutta periaatteessa suomalainen koulutusjärjestelmä pitää sisällään useita erinomaisia piirteitä ja joustavuutta: yleinen oppivelvollisuus takaa kaikille perustason osaamisen, minkä jälkeen sekä ylioppilastutkinto että ammatillinen tutkinto mahdollistavat opintojen jatkamisen korkeammalla tasolla.

Ammatilliseen koulutukseen perusopetuksen jälkeen suunnannut nuori voi lopulta päätyä väittelemään tohtoriksi. Ilmainen korkeakoulutus tarjoaa kaikille mahdollisuuden kouluttautua vanhempien sosioekonomisesta taustasta riippumatta.

Tarjolla olevista joustoista ja vaihtoehtoisista koulutuspoluista huolimatta todellisuus on tämä: valtaosa yliopistojen uusista opiskelijoista tulee yleissivistävistä lukioista, kun ammatillisesta peruskoulutuksesta siirrytään usein työelämään tai jatko-opintoihin joko ammattikorkeakouluihin tai ammatilliseen jatkokoulutukseen (Loukkola 2019).

Tutkimusten mukaan huono-osaisuus periytyy. Esimerkiksi vanhempien toimeentulo-ongelmat vaikuttavat keskeisesti myös lapsen tulevaisuuteen (Moisio & Kauppinen 2010).

Koulutus ja inhimillinen pääoma kasautuvat nuorille, joiden vanhemmat ovat suorittaneet korkea-asteen tutkinnon. Lähes kaikki suomalaisnuoret läpäisevät peruskoulun, mutta perheen koulutustaustan vaikutus käy ilmi jo toisen asteen opintojen suorittamisessa.

Tänä vuonna toteutuva oppivelvollisuuden laajeneminen on yksi mielenkiintoisimmista koulutuspoliittisista reformeista viime aikoina: vastikään 100 vuotta täyttänyt oppivelvollisuuslaki rukattiin uusiksi ja laajennettiin koskemaan toisen asteen koulutusta. Oppivelvollisuusikä nousee 18 ikävuoteen.

Lakiuudistuksen taustalla on työmarkkinoiden ja yhteiskunnan muuttuminen: sellaisten työpaikkojen määrä, joihin riittää perusasteen koulutus on vähentynyt ja vain perusasteen koulutuksen suorittaneiden työllisyys on heikentynyt.

Aiemmin perusasteen koulutuksen jälkeen on voinut työllistyä matalan osaamistason työpaikkoihin. Vuonna 2019 tällainen urapolku oli mahdollinen yhä harvemmalle. Suomessa 25–64-vuotiaista pelkän perusasteen suorittaneista vain 55 prosenttia oli työllisiä, kun toisen asteen tutkinnon suorittaneista 77 prosenttia ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 86 prosenttia oli työllisiä.

Nuoremmissa ikäryhmissä erot olivat vielä suurempia: esimerkiksi 25–34-vuotiaista perusasteen varassa olevista työllisiä oli vain 49 prosenttia. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste oli 77 ja korkea-asteen suorittaneiden 85 prosenttia (OECD).

Opiskelu siis vähentää todennäköisyyttä työttömyydelle tai työvoiman ulkopuolelle joutumiselle sekä kerryttää inhimillistä pääomaa. Tiedetään myös, että pelkän perusasteen koulutuksen varassa oleville kasautuu muita enemmän sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia.

Valtaosa toisen asteen tutkinnoista suoritetaan 19- ja 20-vuotiaina

Julkisessa keskustelussa oppivelvollisuusreformista ja nuorten elinoloista viitataan usein ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien 18–24-vuotiaiden ryhmään. Ryhmään mahtuu kuitenkin monenlaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria.

Nuorimmat, 18-vuotiaat, eivät tyypillisesti ole vielä ehtineet suorittaa toisen asteen tutkintoa. Toisen asteen koulutuksesta valmistutaan useimmiten 19- tai viimeistään 20-vuotiaana. Tämän jälkeen todennäköisyys toisen asteen tutkinnon suorittamiselle pienenee.

Esimerkkinä voidaan tarkastella vuonna 1995 syntyneiden kohorttia. He täyttivät 18 vuotta vuonna 2013, jolloin ikäluokasta lähes kukaan ei ollut vielä suorittanut toisen asteen tutkintoa. Seuraavana vuonna ilman toisen asteen tutkintoa oli vielä 36 prosenttia ikäluokasta. Tämän jälkeen toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus kasvoi tasaisesti. Kun ikäluokka täytti 24 vuotta vuonna 2019, ilman tutkintoa oli enää 14 prosenttia kohortista (miehistä 16 prosenttia ja naisista 13 prosenttia).

Vuonna 1985 syntyneistä ilman toisen asteen tutkintoa jäi harvinaisen moni: 17 prosenttia ikäkohortista oli ilman toisen asteen tutkintoa täyttäessään 24 vuotta. Miehistä ilman toisen asteen tutkintoa oli joka viides ja naisista 14 prosenttia.

Kun vuonna 1975 syntyneet täyttivät 24 vuotta, oli heistä ilman toisen asteen tutkintoa 15 prosenttia (17 prosenttia miehistä ja 13 prosenttia naisista).

Kouluttautumatta jääneiden, ilman toisen asteen tutkintoa olevien osuus on säilynyt samansuuruisena jo pitkään. Tutkinnon suorittaminen ei merkittävästi lisäänny, kun perusopetuksen päättämisestä kuluu aikaa.

Perusopetuksen jälkeisillä valinnoilla on merkitystä

Saumattoman koulutuspolun merkitys korostuu, kun arvioidaan perusopetuksen päättäneiden sijoittumista jatko-opintoihin. Perusopetuksen jälkeinen välivuosi pienentää toisen asteen tutkinnon suorittamisen todennäköisyyttä. Koulutuksen ulkopuolelle jäämisellä on muodostuvan oppimisvajeen lisäksi negatiivinen sosiaalinen vaikutus: koulupudokas jää paitsi koulutuksesta myös oppimiseen liittyvästä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta.

Suomessa 18–24-vuotiaiden osallistuminen perusasteen jälkeiseen koulutukseen on kasvanut melko tasaisesti 2000-luvun ajan. 12 prosenttia ikäryhmästä oli ilman tutkintoa tai tutkintotavoitteista koulutuspaikkaa vuonna 2000, kun tuoreimpien rekisteritietojen mukaan vuonna 2019 vastaava osuus oli 8 prosenttia.

Koulutukseen osallistuminen on kasvanut sekä miehillä että naisilla, mutta miehistä edelleen suurempi osa on vailla tutkintoa ja koulutusta. Yhdeksän prosenttia nuorista miehistä ja 7 prosenttia nuorista naisista oli kokonaan koulutuksen ulkopuolella vuonna 2019.

Opintopolku katkeaa joko heti hakuvaiheessa tai opintojen keskeytyessä. Vuosittain noin kaksi prosenttia alle 18-vuotiaista peruskoulun päättäneistä jää kokonaan ilman opiskelupaikkaa (Tilastokeskus, Koulutukseen hakeutuminen).

2010-luvulla ilman opiskelupaikkaa jääneiden osuus oli suurimmillaan vuonna 2011, kun 9 prosenttia juuri perusopetuksen päättäneistä ei päässyt heti jatkamaan opintojaan toisen asteen oppilaitoksissa.

Vuodesta 2014 alkaen tilastoinnissa on pystytty seuraamaan niitä perusopetuksen päättäneitä, jotka jäivät ilman suoraa toisen asteen opiskelupaikkaa, mutta jatkoivat opintojaan lisäopetuksessa (ns. kymppiluokka) tai ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa.

Erilaiset nivelvaiheen valmistavat koulutukset ovat osaltaan tuoneet vaihtoehtoja nuorille, joille syystä tai toisesta suora siirtymä peruskoulusta toiselle asteelle ei ole ollut mahdollinen.

Vuonna 2015 perusopetuksen päättäneistä toisen asteen koulutukseen siirtyi välittömästi 54 300 korkeintaan 17-vuotiasta henkilöä. Ilman toisen asteen opiskelupaikkaa jäi 3 100 henkilöä, joista perusopetuksen lisäopetuksessa jatkoi 600 henkilöä ja valmentavassa koulutuksessa 1 100 henkilöä.

Valmentavan koulutuksen merkitys koulutustarjonnassa erottuu selvästi vuoden 2015 koulutustiedoissa: valmentavaan koulutukseen siirtyi 700 opiskelijaa edellisvuotta enemmän.

Kokonaan ilman opiskelupaikkaa jäi 1 300 henkilöä, mikä on kaksi prosenttia perusopetuksen päättäneistä.

Välivuoden pitävistä moni päätyy pidemmäksikin aikaa koulutuksen ulkopuolelle

Jos perusopetuksesta siirrytään välittömästi toisen asteen koulutukseen, todennäköisyys tutkinnon suorittamiseen paranee. Kuviossa 1 on kuvattu vuonna 2015 peruskoulun päättäneiden koulutuspolkuja seuraavien 4,5 vuoden aikana.

Noin 80 prosenttia lukiokoulutuksen välittömästi peruskoulun jälkeen aloittaneista oli suorittanut tutkinnon vuoden 2018 loppuun mennessä. Kaikkiaan yli 90 prosenttia oli suorittanut tutkinnon seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Vastaavasti noin 70 prosenttia ammatillisen peruskoulutuksen välittömästi peruskoulun jälkeen aloittaneista oli suorittanut tutkinnon vuoden 2018 loppuun mennessä ja kaikkiaan lähes 80 prosenttia seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Vuoteen 2019 mennessä ilman tutkintoa ja opiskelupaikkaa oli kolme prosenttia lukiokoulutuksen aloittaneista ja 8 prosenttia ammatillisen koulutuksen aloittaneista, kun tarkastellaan vuonna 2015 peruskoulun päättänyttä ikäluokkaa.

Peruskoulun jälkeen välivuoden pitäneistä alle 10 prosenttia oli suorittanut tutkinnon vuoden 2018 loppuun mennessä ja alle 40 prosenttia seuraavan vuoden loppuun mennessä. Runsas viidennes jatkoi vielä opintojaan. Peruskoulun jälkeen opinnot lopettaneista kolmannes oli vailla toisen asteen tutkintoa ja koulutuksen ulkopuolella myös vuonna 2019.

Lisäopetukseen (kymppiluokka) ja valmentavaan koulutukseen osallistuminen siirtävät toisen asteen aloittamista vähintään yhdellä vuodella. Kymppiluokan ja valmentavan koulutuksen käyneistä ilman tutkintoa tai tutkintotavoitteista opiskelupaikkaa oli 26 prosenttia. Koulutukseen osallistuminen ja yhtenäinen koulutuspolku siis pienensivät riskiä jäädä myöhemmin koulutuksen ulkopuolelle.

Vuonna 2019 eli 4,5 vuoden opiskelun jälkeen 2 500 lukiokoulutuksen ja 5 000 ammatillisen koulutuksen aloittanutta oli ilman toisen asteen tutkintoa. Kuten kuviosta 1 käy ilmi, lukumäärällisesti eniten ilman toisen asteen tutkintoa olevia muodostuu suoraan toisen asteen tutkintotavoitteiseen koulutukseen – lukioihin ja ammattikouluihin – siirtyneistä.

Opintojen kulku -tilaston mukaan lukiokoulutuksen läpäisy ei juuri parane sen jälkeen, kun opintojen aloittamisesta on kulunut yli 4,5 vuotta aikaa.

Ammatillisen koulutuksen läpäisy puolestaan kasvaa hieman, kun opintojen aloittamisesta on kulunut enemmän aikaa. Kuitenkin sellaiset opiskelijat, jotka siirtyvät suoraan perusasteen jälkeen ammatilliseen koulutukseen suorittavat tutkinnon nopeammin kuin opiskelijat, jotka tulevat ammatilliseen koulutukseen muun väylän kautta.

Perhetausta vaikuttaa toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen ja tutkinnon suorittamiseen

Omien valintojen ja sattuman lisäksi koulutusuran pituuteen vaikuttaa voimakkaasti vanhemmilta peritty malli. Vähemmän koulutettujen perheiden lapset kouluttautuvat selvästi harvemmin korkea-asteelle kuin samanikäiset keskimäärin.

Toisaalta toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on matalasti koulutettujen lapsilla hieman suurempi kuin samanikäisillä keskimäärin.

Vanhempien koulutustausta näkyy selvästi sekä koulutukseen hakeutumisessa että koulutuksen läpäisyssä.

Vuonna 2016 lukiokoulutuksen uusista opiskelijoista 23 prosenttia ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 48 prosenttia tuli perheistä, joissa korkein tutkinto oli toisen asteen tutkinto. 75 prosentilla lukiokoulutuksen ja 42 prosentilla ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista oli ainakin yksi korkeakoulutettu vanhempi.

Vuonna 2016 kaksi prosenttia lukiokoulutuksen aloittaneista opiskelijoista ja kymmenen prosenttia ammatillisen koulutuksen aloittaneista opiskelijoista tuli perheistä, joissa kumpikaan vanhemmista ei ollut suorittanut perusasteen jälkeistä tutkintoa tai siitä ei ollut tietoa.

Paitsi että korkeasti koulutettujen perheiden lapset hakeutuvat muita useammin lukiokoulutukseen, he myös suorittivat tutkinnon vähemmän koulutettujen perheiden lapsia todennäköisemmin.

Vastaavasti useimmat ammatillisen koulutuksen aloittaneista opiskelijoista tulevat perheistä, joissa korkein tutkinto on toisen asteen tutkinto. Kodin tausta näkyy myös ammatillisen koulutuksen suorittamisessa: korkeasti koulutetuista perheistä tulevat läpäisevät ammatillisen koulutuksen muita useammin, joskin vaikutus koulutuksen läpäisyyn näyttää olevan pienempi kuin lukiokoulutuksessa. (Kuvio 2.)

Vuonna 2016 lukiokoulutuksen aloittaneista tutkinnon suoritti enintään kolmessa ja puolessa vuodessa 80 prosenttia kaikista opiskelijoista. Ammatillisen perustutkinnon suoritti tavoiteajassa puolestaan 63 prosenttia kaikista opiskelijoista.

Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden vanhempien lapset läpäisivät koulutuksen parhaiten molemmissa koulutussektoreissa. Lukiokoulutuksessa 83 prosenttia aloittaneista läpäisi koulutuksen tavoiteajassa, kun ammatillisessa koulutuksessa vastaava osuus oli 68 prosenttia.

Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden vanhempien lapsista 75 prosenttia läpäisi aloittamansa lukion tavoiteajassa ja 60 prosenttia aloittamansa ammatillisen koulutuksen tavoiteajassa.

Erityisesti vähän koulutettujen vanhempien lapsilla on hankaluuksia läpäistä koulutusta: lukiokoulutuksen aloittaneista 52 prosenttia ja ammatillisen koulutuksen aloittaneista 54 prosenttia suoritti tutkinnon tavoiteajassa.

Ulkomaalaistaustaiset useammin koulutuksen ulkopuolella

Tilastokeskuksen syntyperäluokituksen mukaan henkilöt voidaan luokitella suomalais- ja ulkomaalaistaustaisiksi perustuen heidän syntyperäänsä.

Ulkomaalaistaustaisilla tarkoitetaan henkilöitä, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisia ovat myös ulkomailla syntyneet henkilöt, joiden kummastakaan vanhemmasta ei ole tietoa Väestötietojärjestelmässä.

Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa asui 6 400 vuonna 1995 syntynyttä ulkomaalaistaustaista henkilöä. Suomalaistaustaisia oli 60 500.

Valtaosa ikäryhmään kuuluvista ulkomaalaistaustaisista on ulkomailla syntyneitä ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, joiden Suomen ulkopuolella suorittamista tutkinnoista ei ole kattavasti tietoa. Tutkintorekisteristä puuttuu eniten toisen asteen tutkintoja. Täten meillä ei ole kattavaa kokonaiskuvaa nuorten maahanmuuttajien koulutustaustasta, koska juuri toisen asteen tutkinto on nuorille useimmiten korkein suoritettu tutkinto.

Toisaalta, jos tarkastellaan vain Suomessa syntyneitä tai Suomeen oppivelvollisuusikäisinä muuttaneita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, erottuu ryhmässä verraten suuri koulutuksen keskeyttäneiden joukko. Tässä ryhmässä toisen asteen tutkinnon puuttuminen on aito ilmiö eikä johdu rekisterin alipeitosta.

Kaikista vuonna 1995 syntyneistä 10 prosenttia oli koulutuksen ulkopuolella eli ilman tutkintoa ja tutkintotavoitteista opiskelupaikkaa heidän täyttäessään 24 vuotta. Suomalaistaustaisista koulutuksen ulkopuolella oli 7 prosenttia ja Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista 15 prosenttia.

Ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista koulutuksen ulkopuolella oli 38 prosenttia. (Kuvio 3.)

Vuonna 1995 ulkomailla syntyneistä, sittemmin Suomeen muuttaneista 28 prosenttia oli muuttanut Suomeen varhaislapsuudessa tai oppivelvollisuusiässä.

Tilastokeskus toteutti ulkomaalaistaustaiselle väestölle tutkintotietojen täydennyskeruun vuonna 2019. Tiedonkeruun avulla saatiin kerättyä tieto ulkomailla suoritetusta tutkinnosta yli 37 000 henkilöltä, mikä paransi rekisterin laatua.

Ulkomailla suoritettuja tutkintoja kuitenkin puuttuu merkittävästi, minkä lisäksi maahan muuttavilta ei toistaiseksi kysytä koulutustietoja oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä.

Hyvä koulutus on kaikkein etu

Toisen asteen tutkinto sekä erityisesti korkeakoulututkinto kerryttävät inhimillistä pääomaa ja antavat suojaa työttömyyttä vastaan. Suomessa 18–24-vuotiaiden osallistuminen perusasteen jälkeiseen tutkintotavoitteiseen koulutukseen on lisääntynyt 2000-luvun aikana, mitä voidaan pitää onnistumisena.

Tutkinnon lisäksi koulutuksessa olemisella on sinällään itseisarvo nuorelle, mm. oppimisympäristön sosiaalisten vaikutusten vuoksi. Sivistyksen ja inhimillisen pääoman lisääntymisen lisäksi sosiaaliset kontaktit ja kokemus yhteiskunnan osana olemisesta parantavat nuoren tulevaisuusnäkymiä.

Vaikka yhä useampi nuori osallistuu koulutukseen, jää keskimäärin 14 prosenttia nuorista ilman toisen asteen tutkintoa. Ulkomaalaistaustaisilla ilman tutkintoa olevien osuus on selvästi suomalaistaustaisia suurempi. Eroa selittää vähäisessä määrin tutkintorekisterin alipeitto, mutta ulkomaalaistaustaisten osallistuminen toisen asteen koulutukseen on myös tosiasiallisesti vähäisempää.

Koulutuksen ja osaamisen merkitys on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti yhteiskunnassamme. Korkeakoulutettujen elinkaaren aikaiset tulot ovat huomattavasti korkeammat kuin matalasti koulutettujen. Perusasteen jälkeinen tutkinto parantaa työllistymismahdollisuuksia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Tätä taustaa vasten oppivelvollisuuden laajentamista voidaan pitää periaatteellisesti tärkeänä ja hyödyllisenä reformina.

Koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta koulutuksen periytyminen asettaa suuria haasteita järjestelmän kestävyydelle ja legitimiteetille. Korkeakoulutuksesta on tullut enenevissä määrin korkeasti koulutetuista perheistä tulevien nuorten koulutusmuoto. Korkeakouluopintoihin suuntautuminen ja valikoituminen tapahtuu jo paljon ennen korkeakoulujen yhteisvalintaa.

On todennäköistä, että kodin tausta vaikuttaa lapsen oppimiskokemukseen ja koulunkäyntiin jo peruskouluaikana tai jopa varhaislapsuudessa, mutta tutkintorekisterin avulla perhetaustan merkitys voidaan havaita vasta toisen asteen koulutukseen hakeuduttaessa.

Matalasti koulutetuista perheistä tulevat lapset jäävät suuressa määrin paitsi ilmaisesta korkeakoulujärjestelmästä kertyvistä hyödyistä.

Oppivelvollisuusreformin yksi ääneen lausuttu tavoite olikin monipuolistaa erityisesti lukiokoulutuksen opiskelijaprofiilia sekä varmistaa, että yksikään nuori ei jätä kouluttautumatta kalliiden opiskelumateriaalien takia. On toivottavaa, että uudistuksessa onnistutaan.

Suomen lukiolaisten liiton mukaan kolmen vuoden lukio-opintojen oppikirjat ja muut pakolliset kustannukset ovat noin 2 500 euroa. Ammatillisessa koulutuksessa kustannuksia syntyy esimerkiksi työvälineistä kuten kokkiveitsistä ja työvaatteista. Nuori voi myös joutua muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, jos koulutusta ei ole tarjolla kotipaikkakunnalla.

Suomalaisesta koulujärjestelmästä ei saada parasta irti niin kauan, kun nuorten tutkinnot jäävät kesken tai tutkinnolla ei nähdä arvoa työmarkkinoilla. Olisi hyvä panostaa opinto-ohjaukseen ja varmistettava, että nuoret saavat kaiken tarvittavan tuen opintojen läpäisemiseksi.

Kaikilla ei ole mahdollista saada tukea kotoa, joten yhteiskunnan on tehtävä osansa. Se on kaikkien etu.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen Yhteiskuntatilastot -osastolla ja työskentelee koulutustilastojen parissa.

Lähteet:

Loukkola, Anna (2019). Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus ammattikorkeakoulujen aloittaneissa on kasvanut. Tieto&trendit-artikkeli.

Moisio, Pasi & Kauppinen, Timo M. (2010). Toimeentulotuen asiakkuus periytyy vanhemmilta lapsille. Hyvinvointikatsaus 1/2010.

OECD (2019). Education at a Glance 2019: OECD Indicators. Paris: OECD Publishing.

OECD.stat.

Tilastokeskus (2020). 40-44-vuotiaat korkeimmin koulutettuja 2019.

Tilastokeskus. Koulutukseen hakeutuminen.